kissan

kissani (10kk) läähättää leikkiessä ja välillä muutenkin. Epäilen sillä olevan sydänvika tai ainakin olen kuullut, että läähätys voisi johtua siitä. Miten sydänvikaista kissaa hoidetaan? Entä tietäisikö joku paljonko noin suurinpiirtein on sydäntutkimuksen hinta?
4271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En osaa tuosta sydäntutkimuksen hinnasta sanoa, mutta oma puolivuotias pentu läähättää myös jos ottavat vanhemman kissan kanssa pitkiäkin matseja ja kun on vielä ollut näin kuumakin, niin ei ihmekään.. Vesi tarjontaa on vaan pidettävä silmällä kokoajan. El.lääkärissä kissahan on käynyt jo useamman kerran elämänsä aikana eikä yksikään lääkäri ole ainakaan maininnut kissan keuhkoista mitään kummallista kuuluvan. Että jos asia huolestuttaa niin sinuna veisin kissan ensin ihan normaaliin lääkärintarkastukseen, tosin rokotusten ym. yhteydessähän sen kissan voi myös tutkia ja keuhkot kuunnellaan yleensä aina.

Äänestä
  • niin kissa on kyllä käynyt rokotuksissa ja leikattavana. Tehdäänkö näissä siis aina myös perus tarkastus? Huomattaisiinko mahdollinen sydänvika? Kissa tosiaan alkoi läähättämään vasta kevään tultua, tosin en tiedä minkä ikäisellä kissalla esimerkiksi synnynnäinen sydänvika alkaa oireilemaan. Voi olla että ylireagoin vain normaaliin kuumuudesta johtuvaan läähätykseen :) Ehkäpä odottelen ja katson talven tuloa. olisi kuitenkin kiva kuulla jos joku osaisi noista hinnoista sanoa jotain arviota.

    kiitoksia vastanneelle! :)

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    niin kissa on kyllä käynyt rokotuksissa ja leikattavana. Tehdäänkö näissä siis aina myös perus tarkastus? Huomattaisiinko mahdollinen sydänvika? Kissa tosiaan alkoi läähättämään vasta kevään tultua, tosin en tiedä minkä ikäisellä kissalla esimerkiksi synnynnäinen sydänvika alkaa oireilemaan. Voi olla että ylireagoin vain normaaliin kuumuudesta johtuvaan läähätykseen :) Ehkäpä odottelen ja katson talven tuloa. olisi kuitenkin kiva kuulla jos joku osaisi noista hinnoista sanoa jotain arviota.

    kiitoksia vastanneelle! :)

    Mulla kanssa kissa läähättää, nyt kesällä hirveillä helteillä aika helpostikin vaikka leikkisi vain hetken. Ja ei kyllä ihme kun asunnossamme on todella kuuma!

    Mutta silti itsekin vähän hätäilen välillä että ei kai vain kyse ole mistään sydänviasta! Sillä viime kerralla kun käytin rokotuksessa, eläinlääkäri löysi kisulta sivuäänen sydämestä. Hän myönsi ettei ole koko uransa aikana havainnut millään kissalla vastaavaa!!!

    Hän kuitenkin sanoi että voi johtua siitä kun kissa oli ihan paniikissa lääkärissä ja sydän takoi tuhatta ja sataa. Että välttämättä levossa ei se ääni kuuluisi. Silti olin tulla hulluksi huolesta! Kisu on n.4-vuotias. Nyt aina kun se läähättää, pelkään että tilanne menee jotenkin huonompaan suuntaan ja sydän alkais reistailemaan. !!

    Äänestä

6-vuotiaana sydämen vajaatoimintaan. Muutaman kerran olin sen nähnyt leikkiessään läähättävän, mutta koska oli laiska sisäkissa kyseessä, harvoin se juoksenteli niin paljon että olis läähättänyt. Nyt mietin monesti että jos olisin silloin tiennyt viedä sen tutkimuksiin se olisi voinut pelastua.Kissa sairastui aivan yht´äkkiä ja parinviikon päästä oli lopetettava ,meni niin huonoon kuntoon ettei lääkkeet auttaneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sydänviasta kirjoitti:

kissani (10kk) läähättää leikkiessä ja välillä muutenkin. Epäilen sillä olevan sydänvika tai ainakin olen kuullut, että läähätys voisi johtua siitä. Miten sydänvikaista kissaa hoidetaan? Entä tietäisikö joku paljonko noin suurinpiirtein on sydäntutkimuksen hinta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu