vyöihrakuoriainen

toukkiin kyllästynyt

Onko normaalia että kodistani löytyy ainakin kolme vyöihrakuoriaista viikossa? Edellisessä asunnossa oli turkiskuoriaiset ongelmana, nyt sitten nämä niiden serkut. Kaikki löytämäni yksilöt yhtä lukuunottamatta ovat olleet jo valmiita kuoriaisia. Voisiko niitä olla joillakin alueilla ulkona enemmän kuin toisilla? Ikkunathan meillä kuitenkin on koko ajan auki, että varmaan sieltä tulevat kun suurin osa on löytynyt ikkunoiden läheisyydestä. Kannattaako myrkyttäminen? Vaatekaappiinkin ne ovat löytäneet koska parhaasta paidastani löytyi kaksi pientä reikää. Mikä neuvoksi??

44

53364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ötökkä pelkuri

      Meillä oli näitä inhottavia ötököitä vanhassa asunnosamme runsaasti. Tapoin niitä päivittäin lähes 30! Ne kuulemma tykkäävät eläinten raadoista, mutta mistään katolta, tai muualta lähistöltä sellaisia löytyneet. Vaatteissa ne meillä ei oneksi käyneet. Tulin niistä niin vainoharhaiseksi, että en uskaltanut enää edes olohuoneen sohvalla maata, kun ajattelin, että kohta yksi taas hyökkää! Niitä tuntui koko ajan löytyvän jostain. Vein yhden näytille eläintutkijalle ja hän totesi sen olevan juuri tämä vyöihrakuoriainen. Ärsyttävintä niissä oli se, että ne myös lenteli ja sitten tippui johonkin, hyi! Lika vetää niitä myös puoleensa ja tietyt ruoan tuoksut. Me muutimme ja minä sain rauhan!

    • Kuoriaisiin kyllästynyt

      Kokeile joku kerta Bernerin cooper-aerosolia, se ainakin vähentää niitä. Liekö tämän kesän poikkeukselliset helteet ym. syynä, että niitä enemmän. Itselleni tämän kesän tuttavuus tuo kuoriainen. Ikäviä! Mukava olisi kuulla kokemuksia muiltakin.

      • chelo

        Meillä ollut vyöihrakuoriasia jo kolmatta vuotta. Niitä alkaa ilmaantumaan loppukevät/ alkukesä ja ne häviävät syksyisin. Ongelma ei pääse pahaksi jos vain rupeaa ajoissa toimeen. Meillä kaikki alkoi tänä vuonna pesuhuoneesta, sitä myrkytimme usein ja ongelma hävisi, sitten niitä tuli vessan ikkunan väleistä, käytimme ikkunan auki ja myrkytimme todella hyvin ja taas ongelma hävisi. Viimeisenä niitä löytyi olohuoneen patterin takaa, kylläkin pari hassua, sinne myrkyt ja nyt rauha :) Nyt kun ilma pakastuu meinaan käydä talon joka kolkan läpi voimakkailla pesuaineilla ja myrkyttää nurkat ja ikkunapielet, sitten saa nähdä tulevatko vielä ensi kesänä :) Todella ikäviä ötököitä ja niistä on todella vaikea päästä eroon. Meillä ongelma vielä alkoi edellisestä asunnosta ja seurasi nykyiseen omakotitaloon, ja oma vikahan se oli, uskon että tulivat luultavimmin pesemättömien mattojen tai vastaavien mukana. Joka vuosi ollaan huomattu ötökät niin aikaisin että koko kesän aikana aikuisia kuoriaisia on löytynyt ehkä kolmisen kappaletta. Aina kun myrkytetään, ötökät ovat vasta todella pieniä vaaleita toukkia ja niihin myrkky tehoaa parhaiten.

      • yäääkh
        chelo kirjoitti:

        oon 11w ja mun huoneesta löytyy nittä pas**kuoriasia melkein aina tänäänki mun huoneen lattialta löytyi neljä elävää.miten ne voi torjua?auttakaa

    • inhottavat ötökät

      ..kun niitä löytyy ison talon joka huoneesta? täytyykö suihkuttaa myrkkyä ihan joka nurkkaan? en ole saanut selville, mistä tulevat, lattian nurkista vai katosta. aika kova homma siis tuo myrkytysoperaatio! tietääkö joku, onko pihalla ja katolla majailevilla oravilla jotain osuutta vyöihrakuoriaisen esiintymiseen?

    • Pohjalainen2008

      Tuhoojatoukka nakersi pilalle vaasalaisnaisen omaisuuden
      Julkaistu: 21.10.2008 23:45
      Tuhoojatoukka tärveli vaasalaisnaisen vaatteet, elämän ja muistot. Riepuakaan ei jäänyt jäljelle.
      Leena Jurvanen kurottaa kaappinsa ylähyllyltä lasipurkin. Sen pohjalla viruu sentin mittainen kuivettunut mato.
      - Tässä se nyt on, Jurvanen sanoo ja kaataa purkin pöydälle.
      Hän tökkii ötökkää tunteettomasti.
      - Ällöttävä mutta onneksi kuollut.
      Leena on saanut karvaasti kokea, mikä ötökkä on ja mikä sille maistuu.
      - Se on vyöihrakuoriaisen toukka. Se syö tekstiilejä.
      Leena Jurvasella ei ole yllään yhtään alle neljä kuukautta vanhempaa vaatetta. Hänen kotonaankaan ei ole yhtään sitä vanhempaa tekstiiliä.
      Tuholaistoukka hyökkäsi Leenan kotiin ja nakersi tekstiilit reikiä täyteen.
      - Oli pakko kärrätä kaikki kaatopaikalle: sohva, sänky, vuodevaatteet, verhot, pöytäliinat, puserot, housut, kaikki.
      http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=368603&Title=Tuhoojatoukk a nakersi pilalle vaasalaisnaisen omaisuuden

      • vastata vuoden

        vanhaan viestiin jota ei edes näy listassa enää..!

      • fiksua.
        vastata vuoden kirjoitti:

        vanhaan viestiin jota ei edes näy listassa enää..!

        Juuri luin nuo kaikki ja minun mielestä oli fiksua. Nämä asiat on kestoaiheita.

      • ansasta
        fiksua. kirjoitti:

        Juuri luin nuo kaikki ja minun mielestä oli fiksua. Nämä asiat on kestoaiheita.

        Pöllytin koiran autoilupeittoa, joka oli ollut sisällä noin viikon ja sieltä tulla tupsahti noin 10 kpl näitä (oma tulkinta toukista ja kuvista) vyöihrakuoriaisen toukkia! Eivät ne kai autossa voi viihtyä? Peitto oli korokkeella tuon viikon eli miten sinne ovat pääseet? Karsea kokemus. Myrkytys on hankalaa, kun on noita eläimiä, mutta kai täytyy järjestää. Kokemuksista olisi mukava kuulla.

      • Kaarina89032
        ansasta kirjoitti:

        Vyöihrakuoriaiset syövät eläinten raatoja ja hilsettä, eli koirasi peitto on ollut varsinainen kasvatusalusta :-)

      • näköjään
        Kaarina89032 kirjoitti:

        Vyöihrakuoriaiset syövät eläinten raatoja ja hilsettä, eli koirasi peitto on ollut varsinainen kasvatusalusta :-)

        pitävät erityisesti suklaasta. löysin pääsiäisen jälkeen sohvan alta suklaamunan puolikkaan jossa varmaan kakskymmentä kuoriaista ja joulun aikoihin löysin samaisia ötököitä sohvapöydän alatasolle unohtuneesta suklaarasiasta. iljettävää, kun ei tiedä mistä niitä tulee, ne vaan ilmaantuvat jostain....

        ymmärsinkö oikein että nämä samaiset ötökät syövät myös vaatteisiin reikiä????

      • luhoiyoiu
        näköjään kirjoitti:

        ^ syövät reikiä vaatteisiin, muistaakseni ne toukat, siis vyöihrakuoriaiset toukkavaiheessa. Meillä noita vihulaisia on vanhan talon nurkkaan rakennetussa ruokakomerossa, sellaisessa kiinteässä. VIHAAN NIITÄ!!! Toukkien kuivia, tyhjiä kuoria löytyy jauhoista ja kaikista kuivaelintarvikkeista, ja kuolleita valmiita koppiksia makaa leiontakulhojen pohjalla. Että tervetuloa vaan meille maistamaan kuoriaispullaa. ;/ Ei kovin kiva ajatus että vaikka kuinka yrittää siivota, tuollaisia saastoja asustelee omassa ruokakomerossa. Mitenkähän niitä voisi myrkyttää, kun noita aerosoleja tms. ei uskalla ruokakomerossa käyttää?

        Tiina

      • Anonyymi
        luhoiyoiu kirjoitti:

        Tyhjennä ruokakomero ja hävitä elintarvikkeet. Imuroi ja pese ruokakomero tolulla. Tyhjenna pölynimurinpussi pyyhi pölynimuri pölystä myös sisältä. Laita pölynimuri pölynimurinletku ym. saunaan 70- 80 asteeseen neljäksi tunniksi lauteille. Pese koko huusholli komeron tyhjennyksen jälkeen. Myrkytä komero tai tilaa myrkyttäjä koko huusholliin. Pese kolmen viikon jälkeen ruokakaappi muutamaan kertaan. Tee kaikki muutkin tarvittavat toimenpiteet huusholliin...

    • Apua!

      Voi kehno!
      Onko kenelläkään neuvoa, miten näitä ötököitä voi tuhota?

    • dynamiittiako alle??

      Meillä myös ollut jo ueampana vuonna muutamia kuoriaisia viikossa ja sekä toukkia tai niiden "kuoria". Löytyy yleensä olohoneen tai keittion ikkuna alta. Oon ihmetelly, että vaikka kuinka ostan laadukasta vaatetta (puuvillatrikoo tms.) niin niissä on aina reikiä. Meinasin jo haukkua valmistajan... :) Mutta tänään sitten kuulin, että ne toukat saatta olla syypää jälleen kerran upouuden puseroni tuhoutumiseen... Joten kertokaa tosiaan, miten ne saa tuhottua?!?! Inhottavia... Onneksi ei ole ruoista löytynyt, eikä kyllä vaatekomeroissakaan ole näkyny, mutta joku niitä reikiä tekee.... Yökkkk!!!

    • Niksejä!!!

      Vinkkinä kaikille: meillä ne olivat pesiytyneet plafondi ja kupuvalaisimiin. Ne söivät niihin eksyneitä kärpäsiä yms. niin että monessa oli jäljellä vain kuolleita kuoriaisia ja joitakin eläviä toukkia. Parhaassa lampussa yli 10 kuoriaista ja 5 toukkaa! Elikkä PUHDISTAKAA LAMPUISTA KUOLLEET ÖTÖKÄT!

      Ihrakuoriaiset todellakin syövät mielellään kärpäsiä ja myös lajitovereitaan. Seurasin 30 toukan touhuja samassa astiassa tunnin ja ne popsivat pari kaveriakin.

      Sekä kuoriaisiin että toukkiin tepsi sekä tavallinen RAID että toinen Prisman Puutarhatorjuntasuihke. Kuumassa saunassa toukat alkoivat villin kuhinan mutta kuolivat parissa minuutissa. Lämpöä oli n. 60 stetta.

    • hyi yök!!!!

      Meillä myöskin näitä koppiksia.. nyt vain kun luin näitä aiemmpia kirjoituksia niin alkoi hirvittää mennä vaatekomeroon kattomaa onko ötöt käyny siellä! Meillä ilmantuu juurikin paljon kodinhoito huoneeseen ja olohuoneeseen! "tippuvat" katosta! olen tuumannut että voiko ne olla jossain välikatossa tai mitä?? jos siellä on jotain kuolleita hiiriä tai muita raatoja (kärpäsiä tms..)
      Lamput oli loistava vinkki, mutta kai näihinkin nyt jokin POISTO keinokin on! En voi edes ajatella myrkytystä kun on paljon pieniä lapsia!
      Taidanpa ottaa yhteyttä johonkin koppakuoriaisasiantuntiaan! =) josko hää tietäs!

    • Derp

      Noniin elikkä teinpä tässä tämmösen loppukesän suursiivouksen ja löysin sohvan/maton alta(poikamies... sieltä tulee siivottua vähän huonosti)pari-kolme kyseistä kuoriaista, 3-4 toukkaa, toukan kuoria about 6 ja kuolleita kuoriaisia 2. Keittiössä näin yhden tämmöisen vähän yli 1kk sitten.

      Mitään haittaahan noista ei ole ollut mutta eihän se kivaa ole että nurkissa juoksee ötököitä. Niinpä siis kysynkin että pysyykö nuo nyt kurissa jos muistais siivota joka vko sohvankin alta :)? Kellään kokemusta? Asun pikkusessa yksiössä kerrostalossa ja kuurnasin kaikkialta ihan kunnolla paitti hellan/jääkaapin alta vähän niin ja näin kun sinne ei pääse millään.

      Ja mitenkä kyseiset elukat selviää talven yli?

      Ajattelin vielä käydä hakemassa jotain biokilliä tai saman tapaista kun sitä on suositeltu... Ihan varalta suihkuttelee sitä vähän ympäri kämppää.

      • Anonyymi

        Voi sen hellan ja jääkaapin siirtää, siellä ne erityisesti viihtyvät ja jäteastiakaapissa.

    • Jaskan

      Meille tuli uuteen taloomme taisi olla toisena kesänä näitä toukkia ja sittemmin kuoriaisia. Ei aavistustakaan mistä tulleet, ajattelin onko talonosien mukana?? Tilasin myrkyttäjän niitä hoitavalta yritykseltä ja he kävivät kahdesti. Myös seuraavana kesänä. Mitään reikiä en ole huomannut missään vaatteissa tai muuta mutta elukoita en ole meinannut saada millään hengiltä. Nyttemmin muutamat vuodet on joka vuosi muutama kuoriainen löytynyt jostakin, tänä vuonna 3-4 kpl, yksitttäin eri paikoista. Meillä on kaksikerroksinen talo ja ullakolla hiiriä, voi tulla niiden takia tai linnunpesä peltikaton aallon alla, tiedä niistä. Likaista meillä ei ole, pölyjä ajoittain.

    • Derp

      TROLOLOLOLO!

      • En haluu kuoriaisiii

        No trollolloo mut hei muute tiiättekö jos on löytänyt 3kuoriaista niin onko se vaarallista mut muo viälki ällöttä kun eräänä aamuna heräsin niin mun yläpuolella katossa oli sellainen ( ja ne muut 2 oli shampoon sisältä ja lattialta)ne oli vielä matoja tosi pieniä.ÄLLLÖÖÖÖ! Silti

      • Anonyymi
        En haluu kuoriaisiii kirjoitti:

        No trollolloo mut hei muute tiiättekö jos on löytänyt 3kuoriaista niin onko se vaarallista mut muo viälki ällöttä kun eräänä aamuna heräsin niin mun yläpuolella katossa oli sellainen ( ja ne muut 2 oli shampoon sisältä ja lattialta)ne oli vielä matoja tosi pieniä.ÄLLLÖÖÖÖ! Silti

        Jos niitä löytyy yksikin nii pian niitä on tuhottoman paljon. Ryhdy heti toimeen.

    • Kyllästynyt.

      Kannattaa soittaa oman paikkakunnan tuholaistorjujalle. Yleensä palotarkastus ja sammutusvälineiden myyjät tekee näitä tuholaispoistoja ja myrkytyksiä. Jos ei hoida asiaa, niin ne tekee uusia pesueita ja ne lisääntyy koko ajan. Itse olen huomannut, että nämä ''kuolleet'' kuoriaiset ei ole kuolleita vaikka ne onkin pitkiä aikoja selällään lattialla. lisäksi listojen alla keittiössä oli about 100kpl niitä kuivia toukan kuoria kun tein remonttia. Olen myrkyttänyt keväisin jolloin ne ilmaantuu, mutta PRISMAN myrkyt Ei hävitä niitä. Vähentää vaan. Nyt huomasin että sängyssänikin liikkuu kaikenlaisia muitakin elukoita ja se selittääkin sen minkä takia päänahkaani kutittaa tosi paljon ja siinä on pieniä finnin kokoisia ja tyylisiä kuivuneita veripaiseita.
      Yritin jo kerran saada asian hoidettua, mutta talonyhtiö ja isännöitsija tyrmäsi idean. Tänään soitin myrkyttäjälle ja tällä kertaa se asia menee läpi vaikka oikeusteitse! Tämä rupeaa olemaan jo terveysriski.
      P.S kerätkää valkeapohjaiselle paperille ötökät ja teippi päälle niin ne on helppo lähettää tutkittavaksi ja selviää mitä myrkkyjä tarvitsee!

      elukatonta kesän jatkoa! :)

      • toukan inhooja

        OUTOKUORIAINEN vähän samantyylinen toukkavaiheessa. ja on pari muutakin saman-näköistä tuholaista. Kannattaa vaan siivota huolella ja myrkyttää!

    • erftgyh

      Viime kesänä ilmaantui itselle niitä ja siinä syksyntullen katosivat kun myrkytin viikottain biokillillä tai cooper aerosolilla. En tiedä sitten johtuiko täysin ilmojen kylmenemisestä vai myrkytyksestä, tasaisesti harventuivat myrkytyksen aikana tosin. Noin 1,5 viikkoa sitten näin yhden käppäilevän olohuoneen lattialla ja otin heti siivous myrkytys urakan enkä löytänyt yhtään kuollutta tai edes madon kuorta, tänään sitten taas ilmestyi yksi ihan kuin tyhjästä tällä kertaa keittiöön ja sama homma, ei näy yhtään missään enempää. Epäilen siis että tulevat katon/seinien väleistä ja siellä asuskelevat ja varmaan ovat asuneet pidemmän aikaa.

      • kyllästynyt.

        Mulla häviää talveks aina suurimmaks osaks. ja tulevat taas keväällä takasin. Myrkyttäjä sano että pitäis myrkyttää jos niitä näkyy vähän väliä. sillon niillä on pesä jossakin luultavasti. keräsin äsken 5 min. niin löyty 3 eri lajia varmaan 10kpl yhteensä. :/ Huomenna alkaa onneks tapahtumaan!

      • erftgyh
        kyllästynyt. kirjoitti:

        Mulla häviää talveks aina suurimmaks osaks. ja tulevat taas keväällä takasin. Myrkyttäjä sano että pitäis myrkyttää jos niitä näkyy vähän väliä. sillon niillä on pesä jossakin luultavasti. keräsin äsken 5 min. niin löyty 3 eri lajia varmaan 10kpl yhteensä. :/ Huomenna alkaa onneks tapahtumaan!

        Niin, se vaan kun on vanha kerrostalo niin sitä ei tiedä että mihin asti ovat levinneet ja mistä ne loppujenlopuksi tulevat. Ja tiedän 100% varmasti että koko taloa ei aleta myrkyttämään kun on niin pihiä porukkaa että huh huh ja se tulisi ihan sairaan kalliiksi. Ehkä saattaa isännöitsiä käydä vähän laittamassa raidia nurkkiin ja that's it.

    • tuuba

      Meillä on aivan uusi talo (puoli vuotta asuttu) ja meiltä on löytynyt monta kuoriaista ympäri taloa. Makuuhuoneesta on löytynyt suurin osa, jonka yhteydessä on vaatehuone. Myös lampun sisältä löytyi yksi. En ole löytänyt pesää, enkä osaa etsiä sitä enää mistään. Olen tutkinut matot, patjat ja hyllyt.

      Auttakaa minua, mistä voin pesän löytää?! Meillä on siistiä ja siivoan viikottain. Menetän järkeni noiden elukoiden kanssa, koska pelkään tuollaisia ötököitä yli kaiken! Yöunet saan kohta hyvästellä ja makuuhuoneeseen en mene ennen kuin olen löytänyt pesän.

    • vastenmielisiä

      Olimme asuneet itse rakentamassamme omakotitalossa varmaan 30v,kun vyöihrakuoriaisia ilmaantui ensin saunaan.Meillä oli siellä puulämmitys ja epäilen elukoiden tulleen vasta kaadettujen ja hakattujen puiden mukana.Niitä oli kuolleena vesiastioissa ja elävinä paljon.Sieltä ne sitten aikanaan hävisivät ja joitakin yksilöitä ilmaantui yläkertaan,missä asuihuoneet olivat joka vuosi ehkä tusinan verran vuodessa.Sinne jäivät kun myimme talon,onneksi eivät tulleet kerrostaloon mukanamme.Inhottavia,mutta ei syöneet vaatteita tai en ainakaan huomannut,etupäässä vain lattialla näkyi silloin tällöin.

    • murkku

      Sinne jäivät. kun myimme talon. Just! Muutot levittävät kaikenlaisia otuksia, samoin kirpputoriostokset. Kerrostalossa vaeltavat naapurista toiseen ja viimeistään se, jolla niitä on kotona onnistuu tuomaan kyläpaikkaan vaatteessaan pari munaa tuliaisina. Ikkunoista ja ovista tulee myös ulkoa vaikka mitä örkkejä. Ikkunan välit ovat täynnä leppäkertuista perhosiin ja kaikkia niiden väliltä. Uudet energiateghokkaat ikkunat oikein imevät joka lajia ikkunan väleihin.

    • Kynnys

      Oon just muuttanut, kaikki tavarat paikoillaan,, jes,,
      Huomasin jonkun liikkuvan lattialla, katoin tarkemmin, googlasin, vyöihrakuoriainen 🤮ja seuraavan pvänä 3 lisää 😤😰
      Oon lukenut muiden juttuja näistä samoista örkeistä mutta kaikilla on ollut kesällä,,,, että mitähän 🤬v.....? Ulkona pakkasta lähemmäksi - 15.
      Mitä teen 😩

      • Anonyymi

        Niitä on ympäri vuoden. Jos asiaan ei puutu ne tekee 1-2 pesuetta vuoden aikana ja yksi pesue voi olla noin 200kpl. Että ne kyllä vähenee pikku hiljaa kun myrkyttää ammattilaisen toimesta. Ja jos kyse kerros-tai rivitalosta, niin ne siirtyy vaan viereiseen asuntoon tai sinne missä ei ole myrkkyä ja palaavat aina aina ja aina takaisin. Eli lähtökohtaisesti pitää myrkyttää koko talo. Oli se rivi,- kerros, tai omakotitalo. Lisäksi poistaa kaikki raadot(kärpäsen, hiiren, ampiaisten jne) ullakolta. Linnun pesät ihan kaikki muu paitsi eristevillat. Puhdistaa tekstiilit ja matot, kaikki. Pitää asunto siistinä ja uusia se myrkyttäjän käynti noin 3 viikon päästä ensimmäisestä. Ja sama niin kauan että ne häviää. Tosin ne ei välttämättä häviä ikinä ja EI HÄVIÄ jos talonyhtiö ei susotu siihen että koko talo myrkytetään, koska talonyhtiö sen korvaa ja se maksaa.. Siinä mielessä vähän helpompi omakotitalosta aloittaa kyseisten elukoitten poistaminen. Sekin vie aikaa kun ei tiedä millon ne aina tekee sen pesueen mutta selvittämällä niitten paikkoja ja sinne myrkyttämällä vaikka lisäks voi olla apua asiaan. Ammattimyrkyttäjä ainakin meillä omakotitalossa on käynyt kaikki paikat läpi ullakosta piipunjuureen (missä ne usein on ja lähtee liikkeelle kun takan lämmittää). Meillä myrkytetty talo neljä kertaa ammattilaisen toimesta 2 vuoden aikana ja itse aerosoleilla tietysti monesti aina kun niitä näkyy mutta ei ne häviä. Vähentynyt on kyllä todellakin. Eli oikeaan suuntaan mennään. Ullakon siivous vaan on aika vaikeaa. Joutuu varmaan vaihtamaan kaikki villat jos ne pois haluaisi mutta sinne menee aina kuitenkin hiiriä ja muita hyönteisiä uudelleen ja oravanpyörä on taas valmis.. kun metsässä asutaan... :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleekohan niitä vieraitten mukana joilla niitä on kotona. Meidän sukulaisella joka asuu vanhassa puukerrostalossa on niitä kuulemma koko talossa. Henkilöllä on kissa ja henkilö on niin huonossa kunnossa että tuskin jaksaa siivota kotiansa ja viemärikaivoa ym. Juhlat tulossa ja minun on pakko kutsua myös tämä henkilö. Pitää varmaan juhlan jälkeen siivota jaa höyryttää joka paikka ( sohvat, matot, lattiat..) pestä sovstyynyt..perusteellisesti ja viedä matot pesulaan. Taidan vähentää ennen juhlaa kaikki tekstiilit minimiin (tyynyt, matot..). Luulisi vyöihrakuoriaisen munienkin kuolevan tulikuumaan höyryyn. Myös sohvat ja sohvien välit imuroin ja höyrytän. Imurin pussi tyhjennän ulkona, pyyhin imurin kauttaaltaan myös sen osat ja laitan ne kaikki saunan lauteille 80 asteeseen neljäksi tunniksi.

        Pese ensin normaalisti mitä voit ( lattiat ym). Höyrytä sitten höyrymopilla matot molemmin puolin, sohvat, tyynyt, lattiat ym. (missä väki on istunut ja kävellyt). Höurymoppia voi käyttää sohvaan, nojatuoliin ja mattoihin ilman pesulappua joka on irrotettavissa höyrymopin suuosassa. Tee tämä viikon välein neljä viikkoa. Kuulostaa työläältä, mutta on lähes kuin normaali viikkosiivous. Eikä niitä kaikkia huoneita tarvitse läpi käydä. Se vain missä väki on istunut ja kävellyt. Imuroi kaikki ensin sohva, sohvan välit, matot molemmin puolin...sen jälkeen Höyrytä. Toinen höyryyin jossa on pieni suuosa käy sohvan tyynyjen välien höyryttämiseen. Tyhjennä pölynimurin pussi ja pyyhi pölynimuri kertakäyttöpyyhkeellä. Kun teettämän rennolla otteella, niin ei hätää.

        Ne vyöihrakuoriaiset ovat kyllä harmittomia, kun ei päästä niitä syömään vaatteita eikä tekstiilejä. Muuten tulee helkkarin kalliiksi. Jos niitä vain muutamia on niin ei niin haittaa. Pidä kaikki siistinä jos et saa niitä hävitetyksi, niin ne eivät pääse ylenmäärin lisääntymään. En tiedä leviääkö epäsiistin ihmisten välityksellä toisiin asuntoihin. Niitä vyöihrskuoriaisiabpn kyllä monessa talossa ( omakotitalossa, rivitalossa, kerrostalossa). Puhtaus pitää ne jotenkuten kurissa, niin eivät pääse aivan älyttömästi lisääntymään.

        Ensin tapat munat ja toukat sillä tulikuumalla höyryllä, jotka ehkä ovat tulleet vieraitten mukana. Hanki myös sellainen höyrytin jossa on pieni kapea suutin , niin pääset sohvan rakoihin höyryttämään. Teet tämän muutaman kerran ( myös matot molemmin puolin), sitten imuroit ja luutuat. Toistat tämän neljän viikon välein. Vie imurin pussi roskiin muovipussissa tai . pakkaseen 3-4 viikoksi. Sitten lopetat ja siivoat normaaalisti ja rentoudut. Jos niitä vyöihrakuoriaisia alkaa tulla myöhemmin lisää, niin tee sama uudelleen. Kaupasta saatava biokill ei niitä tapa, siirtää niitä vain paikasta toiseen. Mieluummin, jos mahdollista tilaa myrkyttäjä, joka käy 2 tai 3 kertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne vyöihrakuoriaiset ovat kyllä harmittomia, kun ei päästä niitä syömään vaatteita eikä tekstiilejä. Muuten tulee helkkarin kalliiksi. Jos niitä vain muutamia on niin ei niin haittaa. Pidä kaikki siistinä jos et saa niitä hävitetyksi, niin ne eivät pääse ylenmäärin lisääntymään. En tiedä leviääkö epäsiistin ihmisten välityksellä toisiin asuntoihin. Niitä vyöihrskuoriaisiabpn kyllä monessa talossa ( omakotitalossa, rivitalossa, kerrostalossa). Puhtaus pitää ne jotenkuten kurissa, niin eivät pääse aivan älyttömästi lisääntymään.

        Kalliiksi tuli nämä vyöihrakuoriaiset. Söivät minun täysin uudet villa kangastakit ja nahkatakit sekä liuta muita hyviä vaatteita. Söivät myös matot ja sohvat. Kesäkuun alussa ja toisen kerran kesäkuun puolen välin jälkeen kävi myrkyttäjä. Sen jälkeen listojen alta mönki pieniä vyöihrakuoriaisia (ei aikuisia). Sitä ennen havaitsin ja tapoin kaksi aikuista vyöihrakuoriaisia. Myrkytksen jälkeen niitä ei ole enää näkynyt. Nyt on jälleen huhtikuun loppupuoli, piakkoin on vyöihrakuoriaisten munimisen aika ja nämä pienet vyöihrakuoriaiset ovat kehittyneet aikuisiksi kuoriaosiksi. Vuodessa pienet kehittyy aikuisiksi. Saa nähdä ilmaantuuko niitä vielä nyt keväällä- kesällä. Laitoin viime kesän lopulla kaikkiin ikkunan tuuletusikkunoihin tiiviit verkot ja katson vähän väliä että ne ovat tiiviit. Nyt olen alkanut perusteellisen kevätsiivouksen (viemärikaivon, hellan alustan, jääkaapin alustan, kaapit...parvekkeen..saunan.saunan kuivakaivon). Tolu on hyvä pesuaine, sitä hajua ne vyöihrakuoraiset inhoaa. Jos niitä vielä ilmestyy nyt kesäkuussa, niin ehkä kutsun myrkyttäjän. Tai sitten sivelen sutilla permitiiniä (tahmea liuos) ohuesti listojen vierustoille. Nämä koppikset kun mönkivät sieltä listojen alta niin tahmea permitiini tartuu niiden jalkoihin ja kun ne nuolevat jalkojansa niin prmitiini tappaa ne. Ehkä kuitenkin kutsun myrkyttäjän. Näitä vyöihrakuorisisia ei ehkä saa kokonaan häädettyä kun ne ovat taloon pesiytyneet mutta hyvällä siivouksella ne kyllä vähenevätn. Onneksi ne eivät ole myrkyllisiä mutta eivät kyllä mukaviakaan. Ps. Jos päätät hävittää matot, sohvat ym. niin ne pitää vuorata hyvin muovilla ennenkuin kuljettaa pitkin kerrostalon käytäviä niitä. Niissä on vyöihrakuotiaisen munia jotka sitten tippuvat pitkin käytäviä ja leviävät koko taloon, leviää myös kenkien välityksellä.

    • Anonyymi

      Kysyisin tälläistä että, voivatko tulla huonekalujen mukana uuteen kotiin?

      Asuin vanhassa omakotitalossa jossa noita oli. Muutin kerrostaloon noin vuosi sitten ja ei mitään ongelmaa, kunnes tällä viikolla olen kahdesti noihin inhottaviin kuoriaisiin törmännyt. Toukkia en ole nähnyt.

      Kaikki muu on meillä uusia huonekaluja paitsi yksi sänky.

      Vaatteet on huolella pesty ja tuuletettu.

    • Anonyymi

      Laitan kaikki kuivajutut tiiviisiin rasioihin/purkkeihin ja suklaat jääkaappiin, kun on kerran asunut vuokralla tuholaisten keskellä ja ne lensi asunnossa...
      Ainakaan ei tarvitse heittää pois kuivamuonia.
      Harmittaa, että vanhempien asunnosta tuli silloin mukana vyöihrakuoriainen ja se rakastaa merinovillaa 100% ja jos ei laita telineelle roikkumaan vaan kaappiin tai likapyykkiin niin reikiä täynnä :(. Viimeksi pakastin pesun jälkeen märkänä. Toivottavasti edes se auttoi

      • Anonyymi

        Niin. Kaikki kannattaa pitää tiiviissä muovilaatikossa puhtaassa kuivassa paikassa ei lattianrajassa eikä kaapin alahyllyllä. Roikkuvat vaatteet puhtaana tiiviisti pakatussa teipatusss pukupussissa. Ei tarvi heittää pois, kun ne vyöihtakuorisiset ( ja niiden toukat) taas ilmestyy. Muuten homma tulee kalliiksi!

    • Anonyymi

      Ensimmäinen aikuinen vyöihrakuoriainen tulee ulkoa. Kun se on päässyt sisään niin se munii tosi paljon munia. Toukat ovat ruskeita. Sitten niitä pieniä vyöihrakuoriaisia on aivan joka paikassa: listojen alla, hellan takana, jääkaapin takana, roskakaapissa. Lymyävät siellä piilossa. Joskus kun siivoaa esim. kaapin takaa, niin saattaa sattumoisin huomata ne. Joskus tulevat myös listojen alta näkyviin. Aikuinen vyöihtakuoriainen munii käytettyihin vaatteisiin, ruoan lähelle jne. Toukat löytävät nopeasti syötävää esim. vaatekaapista luonnonmateriaalista tehdyt vaatteet. Myös sohva, matot ym. kelpaa toukille. Jos pidätte ikkunat auki niin käyttäkää niissä tiiviitä verkkoja ja tutkikaa niissä olevat mahdolliset reiät ja repeämät. Älkää pitäkö ovia auki. Viekää päivittäin ainakin biojätteet hyvin suljettuun jäteastiaan mahdollisimman kauas kodista. Pakatkaa biojätteet mahdollisimman tiiviiksi. Peskää myös biojäteastia. Älkää pitäkö jätteitä kuistilla /parvekkeella. Vyöihrakuoriaisella on erittäin hyvä hajuaisti, se haistaa kyllä jätteet ja munii niihin. Kun ne on päässyt pesiytymään kotiin niin ainoastaan ammattitaitoinen myrkyttää voi tuhota ne. Vaati 2- 3 myrkytyskertaa tai enemmänkin. Heti kun yksikin ilmaantuu niin heti ammattitaitoinen myrkyttäjä paikalle. Munii myrkky ei tehoa. Jos niistä on päässyt eroon niin hyvä jätehuolto, verkot ikkunoissa, tuulettaminen ovet kiinni ja siivoaminen voi pitää ne poissa jatkossa. Ja kaikki kärpäsen ym. raadot pois.

    • Anonyymi

      Laita ikkuna-aukkoihin tiiviit verkot. Pese kaikki tekstiilit 60 asteessa ja laita ne lajitellen tiiviiseen muovilaatikkoon. Tekstiilit joita ei voi pestä 60 asteessa, laita pakastimeen vähintään viikoksi, mielellään neljäksi viikoksi ja sen jälkeen pese ne. Ennen pesua/ pakastamista säilytä tekstiilejä tiiviissä jätesäkissä ja pese ne mahdollisimman nopeasti. Imuroi ja pese
      kaapit tolulla. Imuroi ja pese jääkaapin, pakasteen, hellan ja irtokaappien takaa ja pese tolulla. Tyhjennä pölynimurin possu ja puhdista pölynimuri päällisin puolin niiltä osin kuin sen pystyy puhdistamaan. Mahdollisuuksien mukaan pidä pölynimuria ja kaikkea mahdollista neljä tuntia saunassa 70-80 asteessa. Puhdistaa liesituuletin ritilä...viemäriksivo (irrota myös vesilukko ja pese se)...pese tolulla ilmansuodatinaukot ja kansi..pesetä tai pese matot.. (mieluummin vie ne kaatopaikalle ..Imuroi sohvat ja nojatuolit (myös piensuodattimella)..tilaa myrkyttäjä ...tai myrkytä itse jos ei ole lapsia eikä kotieläimiä...Imuroi ja pese lattiat ja lattialistat tolkulla...tee nämä ennen myrkyttäjää. Siivoa ahkerasti jatkossa ja pidä erillään käytetyt ja puhtaat tekstiilit ja vaatteet. Pese vaatteet ennenkuin laitat ne odottamaan seuraavaa vuodenaikaa, pidä ne pukuousseiss roikkumassa tai tyhjiöpississa. Säilytä myös tyyny ja peitot ym tyhjiöpussissa ja pese tekstiilit aika ajoin. Myrkyttäjän täytyy käydä 2-4 kertaa.

    • Anonyymi

      Niin ja säilytä vaatteita, tekstiileitä ym. kuivassa paikassa. Älä säilytä mitään yhteisissä varastoissa/varastokopissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3319
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3150
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      39
      2634
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2042
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      311
      1853
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1745
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      127
      1407
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1251
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1238
    Aihe