Heipsan kaikil! Ny olisin kovasti kiitollinen jos jollain olisi hyviä ideoita!
Olen ensi kevään kaaso ja ajattelin jo nyt hieman ideoida morsiamen polttareita. Siis..morsiamen oma toive oli että hänet puettaisiin intiaaninaiseksi...ny olis kiva jos jollain olisi jonkunlaisia ideoita esim. leikeiksi tähän teemaan.. Oma pää on aikasta tyhjä..joitakin ajatuksia on ollu mutta apu ei olisi pahasta! :)
ideoita?
4
1974
Vastaukset
- banette
joo...pukekaa inkkariks ja sit tietenkin sukset jalkaan ja myymään kortsuja ;) ai että on ihquu niinku...älkää unohtako munien myyntiä ja "laulamista"....ihanaaaaaa
- teptee
Mietipä tuota ennenkuin lyöt mitään lukkoon. Jos morsiamessa on intiaaniverta tai muuta erityistä kiinnostusta tähän kulttuuriin niin käyhän tuokin, mutta olisiko kivempi järjestää juhlintaa morsmaikun mukaisesti? Tätä osataan arvostaa varmasti!
Olin viime kesänä kolmissa polttareissa, joista yhdet erottuivat edukseen, sillä purjehdusta harrastava morsmaikku puettiin merihenkisesti, vietiin ravintolalaivalle ja uimaan saunomisen lisäksi. Vieläpä vedettiin mukaan ryhmästeppaustunti (jota morsian oli pienenä harrastanut ja on todellakin hauskempaa kuin miltä kuulostaa) sekä morsiamen ammattiin, harrastuksiin ja sulhaseen liittyvä maastorata.- janette84
juu siis morsiamen oma toive juuri oli intiaaniteema...hänen polttareita vietetään ja siksi olisikin tarkoitus kunnioittaa näitä toiveita!
Hän on todella kiinnostunut juuri edellämainitusta aiheesta muutenkin ja ulkonäöllisesti voisi ollakin vaikka intiaanisukua..;)
Tässä teemassa pitäydytään,pitää yrittää saada myös muusta polttariseurueesta jotain ideoita irti.. :) - kaaso2
janette84 kirjoitti:
juu siis morsiamen oma toive juuri oli intiaaniteema...hänen polttareita vietetään ja siksi olisikin tarkoitus kunnioittaa näitä toiveita!
Hän on todella kiinnostunut juuri edellämainitusta aiheesta muutenkin ja ulkonäöllisesti voisi ollakin vaikka intiaanisukua..;)
Tässä teemassa pitäydytään,pitää yrittää saada myös muusta polttariseurueesta jotain ideoita irti.. :)aloittakaa polttareiden pito morsiammen omasta pihasta. pukekaa hänet intiaaniksi ja viekää hänet pihalle, jossa odottaisi hevonen, jolla morsiammen tulisi ratsastaa(jos vaan osaa) tiettyyn paikkaan. mutta jos hän ei osaa ratsastaa, niin ottakaapa yhteyttä ihmiseen, joka osaa ajaa hevosta eli morsian pääsisi kärryihin. ja jatkakaa siitä miten keksitte...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1681428
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411019Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14650
- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20622Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17573