Intohimo elämään

Kirjoitin tuonne tunteet-palstalle intohimosta. En kirjoita sitä tähän uudelleen, voi halutessaan lukea sen sieltä.
302203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

jos kehoitat katsoa kirjoittamaasi tekstiä --niin miksi olet poistanut profiilisi --sieltähän se kehoittamasi kirjoitus olisi löytynyt ?

Äänestä
  • Aloittaja

    miettimättä kun vain tein niin...ilmeisesti en niin looginen osaa olla.
    Profiilini poistin, koska se ei enää kuvaa minua, pohjimmiltaan kyllä tietysti, mutta alkuinnostuksissani kirjoitin sen liian spontaanisti.Lyhyemminkin voisi itsensä esitellä- Mutta tilanne oli silloin toinen...ja nyt taas toinen.

    Äänestä

ja oikeassa olet, intohimo on kaikessa mukana, tai sitten ei ole lainkaan.
Ihminen voi tuntea intoa ja himoa, vaikka työn tekoon.
Useimmin tulee mieleen, kun kuulee tuon sanan, se on kahden ihmisen välistä kiihkeää rakastamiseen kuuluvaa, mutta kun asian miettii vähän perusteellisemmin, näkee että intohimoinen ihminen on innokas kaikkiin asioihin.
Väliin tunnen intohimoista halua maalata, laulan intohimolla, siis pursuan innostun ja nyt lopetan, ennen kuin puhun itseni pussiin.

Siis käsite intohimo on laaja käsite,,,mielestäni.

Äänestä
  • Näin yhden sanan voimme sisäistää kukin omalla tavallamme ja olemme itsekukin oikeassa. Minä puolestani en voi yhdistää intohimoa mihinkään muuhun kuin rakkauteen ja rakasteluun. Se on mielen ja ruumiin yhteinen aikaansaannos.

    Siis se kohdistuu kaiken nielevänä ja kaiken voittavana tunteena toiseen ihmiseen (minulla vastakkaiseen sukupuoleen). Jo että on elämässään kokenut tuon, tietää omistaneensa jotain mykistävän suurta jonka sivuvaikutuksia voi tuntea vanhuudessakin vielä.

    En käytä koskaan intohimo sanaa kuvaamaan innostustani esim. kukkien kasvattamiseen tai teatteritaiteeseen tai musiikkiin...en siis mihinkään muuhun. Rakkautta elämään sanoisin elämän näläksi.

    Äänestä

  • Catleija kirjoitti:

    Näin yhden sanan voimme sisäistää kukin omalla tavallamme ja olemme itsekukin oikeassa. Minä puolestani en voi yhdistää intohimoa mihinkään muuhun kuin rakkauteen ja rakasteluun. Se on mielen ja ruumiin yhteinen aikaansaannos.

    into ja himo --ovat hyvin pateettisia sanoja.
    Kyllä se ainakin on lihan himoon verrattavissa --ruotsissaakin lusta/intohimo. Passion=halu,himo,
    lihanhimo.

    Kuka nyt syö intohimoonsa --himoonsa kylläkin .
    kahden sanan yhdistäminen saa ajattelemaan,asiaa eritavalla.

    Äänestä

  • Ohjaa juuri ilmestynyt kirja, Andre Brink, "Kun vielä muistan". Luen sitä parhaillaan, intohimon variaatiot ovat moninaiset osoittaa kirja.
    Nirppanokat ja muut moraalin vartijat älköön vaivautuko lukemaan kirjaa!

    Äänestä

  • Catleija kirjoitti:

    Näin yhden sanan voimme sisäistää kukin omalla tavallamme ja olemme itsekukin oikeassa. Minä puolestani en voi yhdistää intohimoa mihinkään muuhun kuin rakkauteen ja rakasteluun. Se on mielen ja ruumiin yhteinen aikaansaannos.

    Siis se kohdistuu kaiken nielevänä ja kaiken voittavana tunteena toiseen ihmiseen (minulla vastakkaiseen sukupuoleen). Jo että on elämässään kokenut tuon, tietää omistaneensa jotain mykistävän suurta jonka sivuvaikutuksia voi tuntea vanhuudessakin vielä.

    En käytä koskaan intohimo sanaa kuvaamaan innostustani esim. kukkien kasvattamiseen tai teatteritaiteeseen tai musiikkiin...en siis mihinkään muuhun. Rakkautta elämään sanoisin elämän näläksi.

    että olen intohimoinen lukija, luen melkein minkälaista kirjallisuutta tahansa.

    Tai olen intohimoinen runoilija.

    Näin ollen intohimo liittyy mielestäni kaikkeen, mihin olemme erikoisen innostuneita, tunnemme suorastaan himoa aloittaa esim. leipomaan joskus.

    Rakkauteen se ei oikein tuossa muodossa sovi mielestäni ollenkaan.

    Himoa voi tuntea jotakin kohtaan, mutta intohimo on jo vallan toinen asia.

    Äänestä

  • Catleija kirjoitti:

    Näin yhden sanan voimme sisäistää kukin omalla tavallamme ja olemme itsekukin oikeassa. Minä puolestani en voi yhdistää intohimoa mihinkään muuhun kuin rakkauteen ja rakasteluun. Se on mielen ja ruumiin yhteinen aikaansaannos.

    Siis se kohdistuu kaiken nielevänä ja kaiken voittavana tunteena toiseen ihmiseen (minulla vastakkaiseen sukupuoleen). Jo että on elämässään kokenut tuon, tietää omistaneensa jotain mykistävän suurta jonka sivuvaikutuksia voi tuntea vanhuudessakin vielä.

    En käytä koskaan intohimo sanaa kuvaamaan innostustani esim. kukkien kasvattamiseen tai teatteritaiteeseen tai musiikkiin...en siis mihinkään muuhun. Rakkautta elämään sanoisin elämän näläksi.

    Haluaisin korvata tässä tuon rakkaus sanan vaikka erotiikalla, jonka yhteyteen intohimo istuu paremmin.
    Mutta tosi on, että intohimoa voi tuntea mistä syystä tahansa. Olisi varmaan terveellistä, että jokaisella olisi joku intohimo, asia mikä saisi mielen syttymään. Mutta onko intohimo aina positiivisella latauksella varustettu. Voiko se olla myös tuhoa tuottava. Mitä esimerkiksi on se että on intohimoinen rahapelien pelaaja. Kun intohimon seurauksena on riippuvuus.

    Äänestä

Aloittaja

sen verran vielä, että sanoilla voimme leikitellä ja filosofoida mielinmäärin, onneksi olen pääsemässä tästä intohimoisesta vaivastani.
Lisään vain, että seksuaalinen (into)himo on tietysti aivan oma lajinsa himoa eikä siihen välttämättä kuulu rakkautta.
En tietenkää malta olla kertomatta (huumori tässäkin asiassa),että viimeksi tänään tunsin himoa erääseen Lähi-Idän mieheen, koska hänen niskansa oli niin eroottinen!-naurua-.Pohtimatta tätä sen enempää, himo....vai intohimo....pääasia kai, että on kyky tuntea.

Äänestä
  • Mikä siinä niskassa niin himottavaa oli?

    Äänestä

  • kaikkea sitä kuulee kirjoitti:

    Mikä siinä niskassa niin himottavaa oli?

    upea, ---väistämättä tuo tunteen koko olennosta, tuosta luomakunnan kruunusta, jonka kauneutta ei mikään ylitä.

    Äänestä

  • se on niin kirjoitti:

    upea, ---väistämättä tuo tunteen koko olennosta, tuosta luomakunnan kruunusta, jonka kauneutta ei mikään ylitä.

    on naisellisuuden parhaita paikkoja. Mieheni haluaa aina nostaa niskahiuksiani ylös ja sivellä, nuuhkia,suukotella.Kyllä miehen niskakin on jotain urokseen oleellisesti kuuluvaa, mutta olen yleensä hajamielisesti rapsutellut, hän pyytääkin sitä usein.Polvi- ja kyynärtaipeet ovat naisella erityisen herkät myös!

    Äänestä

  • naisen niska kirjoitti:

    nautinto ilman intohimos?

    Äänestä

  • se on niin kirjoitti:

    upea, ---väistämättä tuo tunteen koko olennosta, tuosta luomakunnan kruunusta, jonka kauneutta ei mikään ylitä.

    pienikin yksityiskohta voi jäädä ajoiksi muhimaan.
    Pitää olla tietoinen siitä ettei joudu eksyksiin.

    Äänestä

  • Olet aivan oikeassa, että erotiikan yhteydessä intohimoon ei tarvitse sisältyä rakkautta lainkaan, niinkuin erheellisesti tuolla ylempänä sanoin. Tarkoitin kaiketi rakkauden kohteeseen tunnettua seksuaalista intohimoa.
    Panitpa susmorsian mieleni liikkeelle. Enpä ollut aikoihin ajatellut intohimoisesti :~)

    Äänestä

nyt elämään, johan se on kuolemaisillaan!

Äänestä

Empä ole tänne palstoille viime kuukausina juurikaan kirjoitellut, mutta tuli sisäinen pakko, kun luin se sinun juttusi intohimosta.
Minä olen horoskooppimerkiltäni oinas ja oinaita väitetään intohimoisiksi.
Oli miten oli, niin olen samaa mieltä kanssasi susmorsian siitä, että intohimo on aina mukana kaikessa ja kaikkialla, jos ihminen on intohimoinen.
Sanan jälkimmäinen osa vain johtaa harhaan eli erotiikkaan ja seksiin. Onhan se toki intohimo mukana myös lemmenleikeissä, mutta ei yksinomaan siellä.
Terkkuja kaikille tutuille ja tuntemattomille. Jospa syksyn tullen taas "löytäisi" nämä palstat, mm. kahvipirtin.

Äänestä
  • vähäisitäkään intohimoa?

    Äänestä

  • nautinto ilman kirjoitti:

    vähäisitäkään intohimoa?

    Kun kerran ensimmäisenä mieleen juolahti, niin kai se sitten on se hyvin varustettu seisova pöytä kaikkine herkkuineen.
    (rröyhh..)

    Äänestä

  • Catleija kirjoitti:

    Kun kerran ensimmäisenä mieleen juolahti, niin kai se sitten on se hyvin varustettu seisova pöytä kaikkine herkkuineen.
    (rröyhh..)

    Kummasti minuakin muhkea voileipäpöytä merenelävineen, salatteineen, juustoineen ja kaikkineeen vetää puoleensa. Viimeksi pääsinkin sitä autuutta nauttimaan Pikisaaren Meripaviljongissa.

    Äänestä

  • Likka123 kirjoitti:

    Kummasti minuakin muhkea voileipäpöytä merenelävineen, salatteineen, juustoineen ja kaikkineeen vetää puoleensa. Viimeksi pääsinkin sitä autuutta nauttimaan Pikisaaren Meripaviljongissa.

    Varmaankin se kun hyvän aterian jälkeen pitäs mennä "hätääkärsivien osastolle", ja siinä on jono, sitten kun pitkän ajan jälkeen pääsee tekeen vähennyt laskun niin luulisin olevan suuri nautinto, eikä vähääkään intohimoa mukana luulisin...(((

    Äänestä

  • vain miksi et löytäisi mm. Kahvipirttiä, tuttu on osoite;))

    Äänestä

Toisilla sama voi kestää koko iän, esimerkiksi intohimo keräilyyn, taiteeseen, musiikkiin, teatteriin, urheiluun, ruoanlaittoon. -- Se on jotenkin kömpelösti muotoutunut sana, kun se jotenkin viittaa himokkuuteen. (Viinan himo, seksuaalinen himo, huumeriippuvuus.)

Kun olin koulussa, niin minusta kunnianhimo kuulosti tavattoman negatiiviselta sanalta: himoitsee kunniaa. Monissa kielissä sana on minusta parempi, esim. ruotsissa ja muissa "ambition", ambitio.

Äänestä
  • minulla on sallittu intohimoni kesällä makeat kirsikat.Kun näen niitä myynnissä alan syödä heti ja koko kesän ajan ostan aina ja syön niin paljon kun jaksan.
    Oikeasti en pidä intohomona muuta kun erotiikaa.Se ei kertakaikkiaan sovi syömiseen eikä taiteeseen.jos jostain sopii niin sitten pitää mutta minä en.

    Äänestä

mutta tuntee nykyhetkellä väljähtänneensä,kuin vanha sahti.Tekisikö syksyn ja talven tulo ettei suksi luista.

Äänestä

....mihinkään?
Törmäsin tuolla tähän omaan kirjoitukseeni ja nyt kirjoitan sen uudelleen tunteet palstalta:

Intohimo kuuluu kaikessa elämään. Suurin osa ihmisistä ajattelee sem kuuluvan vain rakkauteen, erotikkaan, seksiin. Jos on syvästi tunteva ihminen, yleensä elämää rakastava...se on jo intohimoa elämään. Ja mikäs sen suurempaa, jos vielä ymmärtää, että oma elämä mahdollisimman monine vaikeuksineen on juuri sitä, intohimoa selvitä omilla konsteillaan ja lohdillista ajatella, että sattumillakin on osuutensa asioissa.
Ihminen, joka ottaa kaiken tosissaan, on intohimoinen...ja uskaltaa sen myös näyttää.
Olemme niin erilaisia, intohimoa ei voi opetella, se on luonnonlahja.
Intohimona voivat korostua elämisen eri tasot...taiteet, musiikki, liikunta...siis mikä tahansa elämään liittyvä.

Suunnilleen muistan tuon vaiheen nelisen vuotta sitten, miksi otin sen aiheeksi. Silloin olin rohjennut, oivaltanut erinäisiä elämisen keinoja, taisi olla jotensakin tiukka tilanne elämässä.
Vieläkö olette hengissä?

Äänestä
  • sevispä tämäkin mikä vanha fossiili näitä vanhoja ketjujaan nostelee, joko omian tai niitä missä tällä kurdin morsiolla on jokunen viesti tuherrettuna.....

    Äänestä

  • 90+0 kirjoitti:

    sevispä tämäkin mikä vanha fossiili näitä vanhoja ketjujaan nostelee, joko omian tai niitä missä tällä kurdin morsiolla on jokunen viesti tuherrettuna.....

    Tätä muijaa ei oo kehuttu vähään aikaan. Tää ketjuhan on ollut täällä jo useamman kerran esillä...Elkös nyt tuukkaan mitään kehuja ?????????????????DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD.

    Äänestä

  • 0000 ? kirjoitti:

    Tätä muijaa ei oo kehuttu vähään aikaan. Tää ketjuhan on ollut täällä jo useamman kerran esillä...Elkös nyt tuukkaan mitään kehuja ?????????????????DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD.

    luetaanhan niitä Eino Leinonkin runoja useampaan kertaan minäkin olen lukenut "Lapin Kesääkin useita kymmeniä kertoja. Veskukin on sitä riimitellyt satoja kertoja. Niin ei tässä mitään vikaa ole jos tahtoo saada näkyvyyttä itselleen, toistoilla vaikka ne ei muita sitten kiinnostaisikkaan. Vanhuksille onkin syytä jankuttaa samaa asiaa useampaan kertaan. Tahtoo monillakin olla jo aullaan se emmentaali....

    Äänestä

  • Niinpä. Joskus sitä on vain hengissä. On elossa ja hengittää. Henki kulkee ja sydän lyö, mutta intohimo on tipotiessään. Mutta

    kyllä enimmäkseen enemmän olen kuin vain hengissä. Ilman intohimoa ei ole elämää, sanoi Hegel. Minusta intohimo on sitä, että on tosissaan elossa, on sisällä niissä ohikiitävissä sekunneissaan, elämän sykkeessä. Innostuu, palaa, katsoo, kuuntelee - aistit auki.

    Ottaa elämästä kaiken irti...polttaa kynttiläänsä molemmista päistä...siihen se usein on mennyt. Mutta on opittu jo jarruttamaan. Joten anti tulla vaan ja anti mennä vaan! Tosissaan leikisti oikeasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7759675 kirjoitti:

Kirjoitin tuonne tunteet-palstalle intohimosta. En kirjoita sitä tähän uudelleen, voi halutessaan lukea sen sieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu