Korko ei nouse

22.6.2005

Korot eivät nouse lähiaikoina
Hidastuva kasvu lisää palkansaajien ja yrittäjien epävarmuutta, mikä voi lykätä kulutus- ja investointipäätöksiä. Velalliselle ja säästäjälle kasvun hidastuminen merkitsee alhaisten korkojen jatkumista.

- EKP jatkaa kevyen rahapolitiikan linjaa. Tällä hetkellä ei ole perusteita sen paremmin koronnostolle kuin koronlaskulle. Myös euroalueen pitkät korot pysyvät alhaalla.

http://www.tapiola.fi/www/yksityisasiakkaat/Asiakkaana Tapiolassa/Ajankohtaista/Tapiola Pankin suhdannekatsauksen mukaan Suomen talousnakymat ovat heikkenemassa.htm


Meillä on velkaa 220000 e. Jos korot nousevat esim 3 % vuonna 2010, niin se tekisi lisää 550 e/kk. Tästä vähennetään verovähennys n. 150 e/kk, joten erotukseksi jää 400 e.

Ensiksikin korot eivät nouse kolmea prosenttia pitkään aikaan, jos koskaan. Toiseksi perheen tulot ovat nouseet helposti yli tuon summan vuonna 2010, joten käteen jää enemmän kuin nyt. Kolmanneksi laina on lyhentynyt viiteen vuoteen kohtuullisesti, joten korkojen osuus on myös pienempi. Neljänneksi kerranhan täällä ollaan, niin silloin pitää nauttia elämästään ja esim. asua sellaisessa asunnossa kuin haluaa.http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4000000000000012&posting=22000000012529717&view_mode=flat_threaded
8905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

miten pihalla pankkien ns. talousnerot ovat talousennusteillaan ja analyyseillään. Tuossa ennustettiin ettei korot nouse ja, että euroalueen talouskasvu jatkuu tahmeana. Noh, euroalueen talouskasvu lähtikin huimaan kiriin ja korot kirmasivat laukkaan. Tuon ko. katsauksen kirjoittanut analyytikko ei voi sanoa kuin että ohhoh, tulipa annettua taas vääriä neuvoja vuodentakaisissa talousneuvonnoissa..

Äänestä

Perheen maksimi verovähennys on 2800 EUR vuodessa. Tämä raja tulee vastaan kun vuoden korot ovat 10000 EUR. Teidän lainapääomalla raja tulee vastaan kun maksamanne korko on n. 4,55% eli normaali 0,4%:n marginaali huomioon ottaen kun euribor on 4,15%. 12 kk:n euribor on tänään 3,65%. Matkaa korkovähennysoikeuden maksimiin on siis vain puoli prosenttiyksikköä. Nähtäväksi jää meneekö ko. raja rikki jo tämän vuoden puolella.

Äänestä
  • Höpö höpö.

    Puolisoiden alijäämähyvityksen enimmäismäärä on tuo 2800 eur, jos on yksi lapsi nousee 3200 eur ja useampia lapsia 3600eur.

    Äänestä

  • Moguli kirjoitti:

    Höpö höpö.

    Puolisoiden alijäämähyvityksen enimmäismäärä on tuo 2800 eur, jos on yksi lapsi nousee 3200 eur ja useampia lapsia 3600eur.

    uutta tietoa meikäkäiselle... Paljonko maximi hyvitys on yksinasuvalle?

    Äänestä

  • olikin ihan kirjoitti:

    uutta tietoa meikäkäiselle... Paljonko maximi hyvitys on yksinasuvalle?

    1400

    Äänestä

Tulot ja menot 2010?

Tulot kasvaa kenties, mutta verotus syö niistä puolet pois.

Entäs menot? Onko suunnitelmissa lasten hankinta? Päivähoitomaksut, vaatteet, ruuat, lelut ym. vaativat noin 1500 euron palkankorotuksen (käteen n. 750 eur/kk). Entäs asunto? Riittääkö enää sitten? No ei hätää, perheasuntojahan saa pk-seudulla alle puolen miljoonan euron. Eli joudutte ottamaan lisää lainaa ja pyytämään uuden 1500 euron palkankorotuksen (vähintään).

Tarinan opetus: Jos on nuori, lapseton ja hyvätuloinen, rahaa tuntuu riittävän hyvin. Tottuu kivaan elintasoon eikä pulaa ole välttämättä mistään. Mutta hommaapa 2-3 lasta, niin johan elintaso tippuu ja äkkiä tulee luu kurkkuun, jos on maksimivelat päällä alle 100 neliön kämpästä (kun kohta pitäisi kuitenkin vaihtaa isompaan, eikä meinaa vanhaakaan pystyä maksamaan...).

Äänestä

Huoh, oli provo tai ei niin puuttuisin tuohon yleiseen "oljenkorteen" jolla perustellaan tulevien vuosien lainanmaksukykyä.

Mainitset tulojen kasvavan tuon 400 eur / 4v. joka kattaa kasvaneet lainakulut. Todellisuudessa _kaikki_ muukin kallistuu karkeasti sanoen samassa suhteessa. Koska hyväksi koettu lainakustannus on 1/3 nettotuloista tulisi tulojen tässä tapauksessa kasvaa 1200 eur jotta 400 lisäkustannus "tuntuisi" samalta.

Äänestä

Kyllä ne korot vaan on noussu koko ajan tuon sun viestin jälkeen,
"- EKP jatkaa kevyen rahapolitiikan linjaa. Tällä hetkellä ei ole perusteita sen paremmin koronnostolle kuin koronlaskulle."

No johan oli väärää totuutta,
katoppas EKP:n koronnostoja,kyllä niille aina perusteluja löytyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voihan... kirjoitti:

22.6.2005

Korot eivät nouse lähiaikoina
Hidastuva kasvu lisää palkansaajien ja yrittäjien epävarmuutta, mikä voi lykätä kulutus- ja investointipäätöksiä. Velalliselle ja säästäjälle kasvun hidastuminen merkitsee alhaisten korkojen jatkumista.

- EKP jatkaa kevyen rahapolitiikan linjaa. Tällä hetkellä ei ole perusteita sen paremmin koronnostolle kuin koronlaskulle. Myös euroalueen pitkät korot pysyvät alhaalla.

http://www.tapiola.fi/www/yksityisasiakkaat/Asiakkaana Tapiolassa/Ajankohtaista/Tapiola Pankin suhdannekatsauksen mukaan Suomen talousnakymat ovat heikkenemassa.htm


Meillä on velkaa 220000 e. Jos korot nousevat esim 3 % vuonna 2010, niin se tekisi lisää 550 e/kk. Tästä vähennetään verovähennys n. 150 e/kk, joten erotukseksi jää 400 e.

Ensiksikin korot eivät nouse kolmea prosenttia pitkään aikaan, jos koskaan. Toiseksi perheen tulot ovat nouseet helposti yli tuon summan vuonna 2010, joten käteen jää enemmän kuin nyt. Kolmanneksi laina on lyhentynyt viiteen vuoteen kohtuullisesti, joten korkojen osuus on myös pienempi. Neljänneksi kerranhan täällä ollaan, niin silloin pitää nauttia elämästään ja esim. asua sellaisessa asunnossa kuin haluaa.http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4000000000000012&posting=22000000012529717&view_mode=flat_threaded

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu