Tuossa vastikään puhuin kaverilleni jotain piristä. Mutta hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä piri on.
Mihin suuntaan tämä nykyinen huumevalistus on menossa?
Valistajat vaan jauhavat, että kaikki kannabiksesta heroiiniin ovat huumeita, huumeet vaarallisia ja huumeiden käyttäjät elämässään epäonnistuneita ihmisiä.
Luin jostain kirjoituksen, jossa kirjoittaja kertoi, kuinka nuori kokeili ensin kannabista. Ja huomasikin sen olevan ihan mukavaa ja vaaratonta. Turhia siis kaikki valistajien puheet. Sen jälkeen hän siirtyikin vahvempiin aineisiin ajatellen niidenkin olevan samanlaisia huumeita kuin kannabiksen, yhtä mukavia ja vaarattomia...
Huumeet ovat erilaisia, ja ne vaikuttavat eri tavalla! Älkää siis hyvät ihmiset valistako nuoria tavalla, joka saa heidät käsittämään kaikki huumeet samanlaisiksi. Eiväthän siideri ja Koskenkorvakaan ole keskenään samanlaisia, vaikka ovatkin molemmat alkoholia. Vai voiko joku väittää, että juomalla litran siideriä saa samanlaisen kännin kuin juomalla litran Koskenkorvaa?
Lisäksi minua ärsyttää huumevalistuksessa suunnattomasti myös se, että valistajilla itsellään ei ole yleensä mitään käytännön kokemusta huumeista. Tokihan sellaiset ihmiset voivat kertoa huumeista yleisellä tasolla. Mutta miten he voivat sanoa, millaista todella on käyttää huumeita, jos eivät sitä todella tiedä? Enhän minäkään voi väittää moottoripyöräilyä tylsäksi ja yksitoikkoiseksi harrastukseksi, jos en ole koskaan kokeillut. Vai voinko? Paljon tehokkaampaa valistuksen kannalta olisi, jos entiset käyttäjät itse kertoisivat huumeista.
Vaikka itse suhtaudunkin huumeisiin myönteisesti, ja käytän niitä silloin tällöin, EI tämän kirjoituksen tarkoitus missään nimessä ollut kehottaa ketään käyttämään huumeita. Tarkoitukseni oli saada edes joku miettimään, miten huumevalistus todella menisi parhaiten perille.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuossa vastikään puhuin kaverilleni jotain piristä. Mutta hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä piri on.
- Eipä ollut minullakaan pari vuotta sitten. Surkeeta.
Mihin suuntaan tämä nykyinen huumevalistus on menossa?
Valistajat vaan jauhavat, että kaikki kannabiksesta heroiiniin ovat huumeita, huumeet vaarallisia ja huumeiden käyttäjät elämässään epäonnistuneita ihmisiä.
- Aivan. Ja huomatkaa vielä, että useimmat huumevalistajat ovat entisiä narkkareita eli tavallaan näyttää esimerkkiä "minä selvisin ja rikastun kertomalla huumeista".
Luin jostain kirjoituksen, jossa kirjoittaja kertoi, kuinka nuori kokeili ensin kannabista. Ja huomasikin sen olevan ihan mukavaa ja vaaratonta. Turhia siis kaikki valistajien puheet. Sen jälkeen hän siirtyikin vahvempiin aineisiin ajatellen niidenkin olevan samanlaisia huumeita kuin kannabiksen, yhtä mukavia ja vaarattomia...
- Pitäis vähän omaakin järkee löytyä.
Huumeet ovat erilaisia, ja ne vaikuttavat eri tavalla! Älkää siis hyvät ihmiset valistako nuoria tavalla, joka saa heidät käsittämään kaikki huumeet samanlaisiksi. Eiväthän siideri ja Koskenkorvakaan ole keskenään samanlaisia, vaikka ovatkin molemmat alkoholia. Vai voiko joku väittää, että juomalla litran siideriä saa samanlaisen kännin kuin juomalla litran Koskenkorvaa?
- Toisaalta tässä pitää olla sen verran varovainen ettei nuoriso saa kuvaa "pilvi on jees mutta piri ei", milloin rajoja rikottaisiin vetämällä piriä.
Lisäksi minua ärsyttää huumevalistuksessa suunnattomasti myös se, että valistajilla itsellään ei ole yleensä mitään käytännön kokemusta huumeista. Tokihan sellaiset ihmiset voivat kertoa huumeista yleisellä tasolla. Mutta miten he voivat sanoa, millaista todella on käyttää huumeita, jos eivät sitä todella tiedä? Enhän minäkään voi väittää moottoripyöräilyä tylsäksi ja yksitoikkoiseksi harrastukseksi, jos en ole koskaan kokeillut. Vai voinko? Paljon tehokkaampaa valistuksen kannalta olisi, jos entiset käyttäjät itse kertoisivat huumeista.
- No tästä minä olen eri mieltä. Meille huumevalistajat on kaikki olleet entisiä käyttäjiä.
Vaikka itse suhtaudunkin huumeisiin myönteisesti, ja käytän niitä silloin tällöin, EI tämän kirjoituksen tarkoitus missään nimessä ollut kehottaa ketään käyttämään huumeita. Tarkoitukseni oli saada edes joku miettimään, miten huumevalistus todella menisi parhaiten perille.
- Niin minäkin suhtaudun, vaikka en käytä, mutta säkin tajusit että tämä viimeinen kappale on pakollinen ettei sXe ihmiset revi sinua palasiks. siis on huumevalistus jotenki menny perille.
Niin kuin Ezkimokin sanoo "no kai mä voin ku valistajaki sanoo et kaikki huumeet on samaa"
Miksi aina kun meillä oli huumevalistusta niin nuo ex narkit kertovat tulleensa uskoon ja sitä kautta ovat päässeet eroon..Miksi tuo uskonto humpuuki sotketaan joka paikkaan? Jokainen tehköön valintansa itse niin minäkin olen tehnyt ja voin polttaa hyvällä omallatunnolla piipullisen ja rentoutua..