johan pompsahti

5785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Täällä liikkuu kaikenlaisia hysterian lietsojia, jotka maalailevat kauhukuvia tulevasta lamasta. Ovat kaiketi itse vuokrakakkoja ja perisuomalaiseen tapaan kateellisia niille, jotka ovat uskaltaneet toteuttaa elämässään unelmia. Esimerkki vaan omasta elämästäni; jos en olisi v. 2000 ostanut (lainarahalla) omistusasuntoa enkä kesämökkiä, olisin edelleen vuokralla ja omaisuuteni olisi n. 3000 €. Tein kuitenkin rohkeat valinnat ja nyt parin kaupan jälkeen omaisuuteni on kuuden vuoden jälkeen kivunnut 150 000 euroon! Sillä voi jo muutaman tuulipuvun ostaa...

Äänestä

ja korkojen nousu on vasta alussa...

Äänestä
  • Eipä se ole hauskaa olla pankin renkinäkään ylisuurella lainalla.Taidan sittenkin tyytyä tavalliseen kerrostalokaksioon ja ottaa elämäni
    rennommin kuin asua ylivelkaantuneena "unelmien omakotitalossa".

    Äänestä

Asiahan ei sinua tietysti kiinnosta mutta voisit silti ihan huviksesi selvittää itsellesi mitkä kansantalouden mekanismit määrittelevät korkotason. Ei tarvitse kovinkaan syvällisesti asiaan perehtyä kun ymmärtää ettei nykyisessä tilanteessa ole olemassa minkäänlaista järjellistä skenaariota jonka mukaan voisi olettaa eurborille suurempaan kuin prosentin-parin vaihteluväliä.

Toinen juttu minkä voisit lopettaa on tuo linkkien virittäminen itse kirjoittamiisi kommentteihin. Hyvin, hyvin lapsellista touhua tuo mitä harrastat.

Äänestä

linkkihän on etusivulla ja YKKÖSENÄ!

Kylpä korkojen nousu kiinnostaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asuntolaina kirjoitti:

Tuolta näyttää kun asuntolaina "pompsahtaa"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4000000000000048&posting=22000000018560972

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu