Auttakaa!

Tarvitsisin apua pikaisesti!Eli meillä on tällainen tilanne:
Minulla on 8-vuotias lapsi,joka ei oikean isänsä kanssa ole kasvanut kuin pari ensimmäistä kuukautta.Kuitenkin meillä on yhteishuoltajuus,koska isän väkivaltaisuuden takia en silloin aikoinaan uskaltanut siitä kieltäytyä.Vuosien saatossa olen kuitenkin antanut pojan tavata isäänsä aina kun isä on niin halunnut,ottaen kuitenkin huomioon isän vankilatuomion(n.4vuotta),jonka aikana näkemiset harvenivat.Meillä ei ole vielä tehty paperia tapaamisista.
Lapseni ollessa n.2-vuotias,rakastuin aivan erilaiseen mieheen,joka pitää lastani kuin omaansa.Olemme ollet yhdessä jo kuusi vuotta.Meillä on myös yksi yhteinen lapsi tämän uuden miehen kanssa.Joka tapauksessa muutaman vuoden saimme elää aivan normaalia perhe-elämää,kunnes noin puoli vuotta sitten tämä vanhemman poikani isä vapautui vankilasta.Silloin alkoivat jatkuvat tappouhkaukset,joiden kanssa olen joutunut elämään.Poliisi ei voi kuulemma tehdä mitään,koska "varsinaista rikosta ei vielä ole tapahtunut".Sanoivat vaan minulle,että "tunteevat niin hyvin tapauksen,että lähestymikieltoa ei kannata ottaa,ärsyttää vaan enemmän".
Nyt kuitenkin tämä oikea isä haluaa säännölliset tapaamiset(joka toinen viikonloppu ja puolet lomista)kirjata paperille,ja jos minä en niihin suostu,hän tulee,ja ampuu meidät.Lasta en kuitenkaan uskaltaisi hänelle antaa,koska eihän hän ole käytännössä kasvattanut lasta päivääkään,silloin tällöin pari tuntia nähnyt.
Tuntuu,että kukaan ei voi minua auttaa,sossussakin olen tarinani kertonut.
Onko mulla tosiaan vaan kaksi vaihtoehtoa;joko antaa lapsi isälleen,vai antaa hänen toteuttaa uhkauksensa(tiedän,että hän pystyy siihen,tuomioita löytyy samantapaisista asioista)?
Miten kauan minun oikein täytyy maksaa tästä nuoruuden hairahduksesta,tuntuu,että rangaistus siitä olisi jo pikku hiljaa suotu anteeksi.Eikä tämä mielestäni ole oikein myöskään avomiestäni kohtaan,täysin ulkopuolinen,joka joutuu myös elämään jatkuvassa tappouhkausten pelossa.Jos joku osaisi auttaa edes vähän,itseltäni alkaa keinot/voimat olla lopussa.
Ja kiitos jos jaksoit lukea.
8613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kuulostaa poliisin mielipide lähestymiskieltoon, sitä kun poliisin pitäisi tositapauksissa tukea. Ei muutakuin todisteiden (esim. textarit) ja päiväkirjan keräämiseen ja kirjaamiseen. Näin mulle neuvottiin ex:n suhteen eli pidä kirjaa tarkasti mitä uhkailija sanoi, kuka oli kuulemassa, milloin ja mihin aikaan. Mulle neuvottiin tätä kirjaamista tehtäväksi n. 2kk, jolloin voi hakea lähestymiskieltoa. Tätä kautta sitten voit hakea yksinhuoltajuutta, koska eihän ole lapsenkaan kannalta oikein elää pelossa ja epätietoisuudessa. Sosiaaliviranomaisista en sitten tiedä, kannattaako ottaa yhteyttä. Sinuna en ottaisi (sossuja kun on monenlaisia), vaan odottaisin, aikooko isä itse ottaa tapaamisten tiimoilta yhteyttä lastenvalvojaan. Uskoisin myös, että väkivaltaisuus ja nämä uhkaukset lastenvalvojallakin kuulostavat siltä, että vain valvotut tapaamiset kävisivät päinsä. Nyt sun pitää olla vahva ja kuitenkin varovainen. Älä anna exäsi pilata uutta elämääsi - pidä oikeuksistasi kiinni. Varovainen ole sen takia, ettei minkäänlaista tappouhkaustilannetta pääse syntymään.

Äänestä

..lapsella on oikeus molempiin vanhempiin.
Ainoa mitä voit tehdä on se, että pyydät valvottuja tapaamisia sosiaalitoimiston tiloissa x tuntia / kuukaudessa.
Voit vedota uhkauksiin sekä väkivallantekoihin.
Ei oikea isä voi noin vain vaatia että haluan näin ja näin...hän voi esittää jotain vaateita tapaamisten suhteen mutta oikeus päättäköön.
Oikeuteen mukaan kaikki dokumentit siitäkin että lapsi tuskin tuntee isäänsä ja olisi lapsen edun vastaista yhtäkkiä "vieraan" mukaan antaa.
Luulen että oikeus/sosiaaliakat suostuu siihen että tapaamiset tapahtuvat valvotusti, pikkuhiljaa lapsi voi tutustua isäänsä. Luulen että tuon sorttinen psykopaatti käyttää vain lasta kapulanaan tunkeutua taas elämääsi ja ahdistelemaan sinua.

Äänestä
  • Itse en oikein usko,että kyseinen henkilö menisi oikeuteen asti puimaan tätä asiaa,tietää varmaan itsekkin olevansa silloin heikommalla puolella.
    Tekstareihin uhkauksia ei laita,koska tietää niidenkin voivan olla itselleen vahingoksi.Pari ystävääni on kyllä kuullut näitä uhkauksia.
    Tuntuu,että koko aika,minkä olen yrittänyt lasta kasvattaa mahd.hyvin,on nyt valumassa hukkaan tämän ihmishirviön takia.Poliisit olivat sitä mieltä,että jos mulla olisi lähestymiskielto,niin "tuskin sen rikkomisesta koituvat sakot tms.kyseistä ihmistä paljon hetkauttaisi".Uuden tuomionkin hän on jo ehtinyt pahoinpitelystä saamaan,vankeus koittaa ilmeiseti ensi vuoden puolella.
    Pelkään tätä ihmistä todella paljon,enkä haluaisi,että lapseni joutuisi kokemaan mitään pahaa.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Itse en oikein usko,että kyseinen henkilö menisi oikeuteen asti puimaan tätä asiaa,tietää varmaan itsekkin olevansa silloin heikommalla puolella.
    Tekstareihin uhkauksia ei laita,koska tietää niidenkin voivan olla itselleen vahingoksi.Pari ystävääni on kyllä kuullut näitä uhkauksia.
    Tuntuu,että koko aika,minkä olen yrittänyt lasta kasvattaa mahd.hyvin,on nyt valumassa hukkaan tämän ihmishirviön takia.Poliisit olivat sitä mieltä,että jos mulla olisi lähestymiskielto,niin "tuskin sen rikkomisesta koituvat sakot tms.kyseistä ihmistä paljon hetkauttaisi".Uuden tuomionkin hän on jo ehtinyt pahoinpitelystä saamaan,vankeus koittaa ilmeiseti ensi vuoden puolella.
    Pelkään tätä ihmistä todella paljon,enkä haluaisi,että lapseni joutuisi kokemaan mitään pahaa.

    Tiedän tunteesi ja pelkosi. Ja tiedän, että se voi sitä kokemattomilta kuulostaa "omituiselta ja liioiteltulta". Ja uskon että pelkosi tilanteen kärjistymisestä voi olla ihan aiheellinen. Poliisit eivät voi tehdä mitään ennenkuin tilanne on todellinen ja jo päällä. Annan nyt pari neuvoa, jotka näitä asioita kokemattomista tuntuvat varmasti "vääriltä" (ja niitä ne ovatkin, joskus ehkä vain ainoat keinot).

    Hanki itsellesi sellaista taustatukea, ex:si korkeammalla siinä porukan hierarkiassa olevaa tekijää ns. puhumaan järkeä tämän päähän.

    Toinen (oikeastaan toive)on, että ex:si löytäisi uuden naisen ja "unohtaisi" tämän asian voidessaan keskittää energiansa nyxäänsä.

    Kolmas on, että annat tarpeeksi kärkevän tilanteen syntyä (hoidat lapset pois kotoa jne siksi aikaa) jotta se riittäisi tuomioon johtavaan näyttöön.

    Älä anna periksi.

    Äänestä

  • ................. kirjoitti:

    No itseasiassa ex:llä on jo uusi nainen,jolla on myös lapsia.Tosin tämä nainen on näitä naisia,joille tuntuu kelpaavan vain linnakundit tai muut huumehörhöt.Tämän naisen lapset pelkäävät tätä uutta isäpuoltansa,joten olenkin ajatellut,että onko minun lapsen varjolla vain mahdollisuus leikkiä "täydellistä uusioperhettä".Lisäksi tämä nainen levittelee kaupungilla aivan uskomattomia tarinoita minusta,miten huono ihminen olen.Itse en viitsi korvaani lotkauttaa näille jutuille,koska tiedän itse parhaiten,miten asiat oikeasti ovat.Enkä halua alentua tämän naisen tasolle..
    Varteenotettavia ovat neuvonne olleet,kiitos kaunis niistä.

    Äänestä

oikeitakin neuvoja. Itse en olisi osannut sanoa, kuin että siirryt niin kauan astetta ylemmäksi, että saat apua. Eli poliisien päällikköön ja jos se ei auta, niin jokaisella yleensä on taas oma pomonsa. Vaikka Haloseen asti, vaikkei hänelläkään kai enää niin paljon valtaa ole, mitä joskus olen kuvitellut.

Kuinkas olis joku turvakoti tms. Voisiko sieltä saada neuvoja. Heillä kai on kokemusta lapsesin isän kaltaisista miehistä.

Hitto!!! Miks oikeesti tuollaisia päästetään vapaaksi ja muille vaarattomia sitten pidetään vankilassa :(((

Äänestä

Aika ikävältä kuulostaa.

Saitkin tuossa jo neuvoja mm. valvotuista tapaamisista. Jos sekään ei mielestäsi riitä eikä ole lapsen edun mukaista, voit vaatia ettei tapaamisoikeutta määrätä lainkaan. Tällä hetkellähän sitä ei olekkaan, kun teillä ei sopimusta ole.

Ellei isä suostu valvottuihin tapaamisiin tai lapsi mielestäsi vaarantuu niissäkin, voit odottaa passiivisena, kunnes hän mahdollisesti jättää hakemuksen käräjäoikeudelle.

Tuon oman turvallisuuden laita taitaa ikävä kyllä olla kuten poliisilta olet kuullutkin...

Jaksamisia!

T: C.L

Äänestä

Jos nyt yleensä pääsee edes tapaamaan lasta niin ehdottomasti valvojien silmien alla.
Niinhän ne poliisit ei mahda mitään ennenkuin tää mies on tehnyt jotain mihin puuttua. Tekstaria tai sit toinen vaihtoehto on että hommaat kännykän jolla voi nauhoittaa puheluita,sellaisia on. Hommahan voi olla sitten piankin edessä että jätkä on kaltereisen takana.

Voimia sinulle ja perheellesi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

toivoton kirjoitti:

Tarvitsisin apua pikaisesti!Eli meillä on tällainen tilanne:
Minulla on 8-vuotias lapsi,joka ei oikean isänsä kanssa ole kasvanut kuin pari ensimmäistä kuukautta.Kuitenkin meillä on yhteishuoltajuus,koska isän väkivaltaisuuden takia en silloin aikoinaan uskaltanut siitä kieltäytyä.Vuosien saatossa olen kuitenkin antanut pojan tavata isäänsä aina kun isä on niin halunnut,ottaen kuitenkin huomioon isän vankilatuomion(n.4vuotta),jonka aikana näkemiset harvenivat.Meillä ei ole vielä tehty paperia tapaamisista.
Lapseni ollessa n.2-vuotias,rakastuin aivan erilaiseen mieheen,joka pitää lastani kuin omaansa.Olemme ollet yhdessä jo kuusi vuotta.Meillä on myös yksi yhteinen lapsi tämän uuden miehen kanssa.Joka tapauksessa muutaman vuoden saimme elää aivan normaalia perhe-elämää,kunnes noin puoli vuotta sitten tämä vanhemman poikani isä vapautui vankilasta.Silloin alkoivat jatkuvat tappouhkaukset,joiden kanssa olen joutunut elämään.Poliisi ei voi kuulemma tehdä mitään,koska "varsinaista rikosta ei vielä ole tapahtunut".Sanoivat vaan minulle,että "tunteevat niin hyvin tapauksen,että lähestymikieltoa ei kannata ottaa,ärsyttää vaan enemmän".
Nyt kuitenkin tämä oikea isä haluaa säännölliset tapaamiset(joka toinen viikonloppu ja puolet lomista)kirjata paperille,ja jos minä en niihin suostu,hän tulee,ja ampuu meidät.Lasta en kuitenkaan uskaltaisi hänelle antaa,koska eihän hän ole käytännössä kasvattanut lasta päivääkään,silloin tällöin pari tuntia nähnyt.
Tuntuu,että kukaan ei voi minua auttaa,sossussakin olen tarinani kertonut.
Onko mulla tosiaan vaan kaksi vaihtoehtoa;joko antaa lapsi isälleen,vai antaa hänen toteuttaa uhkauksensa(tiedän,että hän pystyy siihen,tuomioita löytyy samantapaisista asioista)?
Miten kauan minun oikein täytyy maksaa tästä nuoruuden hairahduksesta,tuntuu,että rangaistus siitä olisi jo pikku hiljaa suotu anteeksi.Eikä tämä mielestäni ole oikein myöskään avomiestäni kohtaan,täysin ulkopuolinen,joka joutuu myös elämään jatkuvassa tappouhkausten pelossa.Jos joku osaisi auttaa edes vähän,itseltäni alkaa keinot/voimat olla lopussa.
Ja kiitos jos jaksoit lukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu