Jospa kaaharit

Nyt malttais mielensä kun pikkukoululaiset ylittelee yksin ja arkoina suojateitä!

Kaahailkoon unissaan tai haaveissaan tai erämailla.

Mulla on suunnaton viha liikennetörttöilijöitä kohtaan ja kokemuksesta tottakai, liian monta läheistä ja ystävää kuollut.
11420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miksi lapsia ei opeteta liikenteessä kulkemiseen? Luulisi sen verran vanhemmista löytyvän työttömiä tai muuten joutilaita että kerkeäisivät saattelemaan vaahtosammuttimia kouluihin vaikkapa vuorotellen.

Ajat on aika erilaiset kun aikanaan, silloinkin kyllä mentiin kouluun isolla porukalla jossa aina oli vanhempia lapsia mukana. Ja liftattiin ja joskus saatiin kyytikin kun joku varakkaampi vei lapsiaan autolla kouluun.

Liikenne on vaarallista aikuisellekin, saati penikalle joka ei näe eikä kuulekkaan mitään.

Äänestä
  • ...ihmettelen minäkin. Tunnenpa vanhemman jonka 4v tyttö käveli kadun yli yksin päiväkotiin. Ylpeili vaan miten hyvin on lapsensa kasvattanu omatoimiseks, sanomattakin selvää etten tule toimeen tän älykääpiön kanssa pätkääkään.

    Mä saatoin vielä kolmannelle poikaa ja olin ehdottoman ainut ;)

    Mutta itellekin on sattunut pahoja läheltäpititilanteita, pahin on se kun autoilijat ei tiedä että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa pysähtymättä. Ajetaan idioottimainen hymy naamalla suoraan päin suojatietä kävelevää...ja sitten saadaan kunnallista terapia-apua kun on niin vaikeeta...voi elämän kevät! Kyllä mä tiedän näille hyvän terapian...

    Äänestä

  • AnimusKopio kirjoitti:

    ...ihmettelen minäkin. Tunnenpa vanhemman jonka 4v tyttö käveli kadun yli yksin päiväkotiin. Ylpeili vaan miten hyvin on lapsensa kasvattanu omatoimiseks, sanomattakin selvää etten tule toimeen tän älykääpiön kanssa pätkääkään.

    että aika monet aikuiset joutuu käymään töissä ja lasten on vaan pakko päästä kouluun omatoimisesti! Varmasti suurin osa vanhemmista opettaa turvallisen koulureitin ja tekee parhaansa, että kaikki sujuisi. Mutta fakta vaan on, että pienen ihmisen huomiokyky ei ole vielä täydellinen ja vastuuta toivoisin myös aikuisilta - autoilijoilta ennen kaikkea!!! Valitettavasti kaikenlainen kaahailu on lisääntynyt ja muita teilläliikkujia ei oteta huomioon. Onhan niitäkin tapauksia pilvin pimein, että suojatietä ylittänyt joutuu yliajetuksi - kenen silloin on mielestänne vika??

    että 4v...? Eihän sen refleksitkään vielä toimi kovin nopeasti :( Havaintokyky ja keskittyminen esiasteella. Vielä 7 vanhanakin ensireaktio paniikissa on juosta suoraan täysillä. Välittämättä siitä mitä edessä on.

    Meilläkin tapahtuu tiellä vaikka mitä, pahin oli kun autoilija päästi lasten kävellä suojatien yli, ja hänen takaa tuleva auto lähti ohittamaan. Kahjo.

    Kaahata voi motarilla.

    Äänestä

  • työssäkäyvä äiti kirjoitti:

    että aika monet aikuiset joutuu käymään töissä ja lasten on vaan pakko päästä kouluun omatoimisesti! Varmasti suurin osa vanhemmista opettaa turvallisen koulureitin ja tekee parhaansa, että kaikki sujuisi. Mutta fakta vaan on, että pienen ihmisen huomiokyky ei ole vielä täydellinen ja vastuuta toivoisin myös aikuisilta - autoilijoilta ennen kaikkea!!! Valitettavasti kaikenlainen kaahailu on lisääntynyt ja muita teilläliikkujia ei oteta huomioon. Onhan niitäkin tapauksia pilvin pimein, että suojatietä ylittänyt joutuu yliajetuksi - kenen silloin on mielestänne vika??

    Jos mä kahden lapsen yhärinä pystyn viemään ja hakemaan kolmatta vuotta niin miksei joku toinenkin pysty? Ja töissäkin vielä kävin.

    Ai nii, mä en oo asuntovelkavankeudessa, vaan valitsin vuokra-asumisen sen joustavuuden vuoksi, helpompi noudattaa tärkeysjärjestystä ;)

    Oikeastikkin. Jos laittaa natiaisen joka ei mistään mitään tajua auton alle omin päin niin kyllä ainakin aika iso osa vastuusta on vanhemmilla.

    Kaikeen löytyy kyllä konstit.

    Äänestä

  • AnimusKopio kirjoitti:

    Jos mä kahden lapsen yhärinä pystyn viemään ja hakemaan kolmatta vuotta niin miksei joku toinenkin pysty? Ja töissäkin vielä kävin.

    Ai nii, mä en oo asuntovelkavankeudessa, vaan valitsin vuokra-asumisen sen joustavuuden vuoksi, helpompi noudattaa tärkeysjärjestystä ;)

    Minä en siihen pysty, kun seitsemäksi menen töihin ja lapsi kouluun 8-9 aikoihin. Ei jostain syystä suostu työantaja joustamaan kahta tuntia aamusta....missä pystyy?

    Äänestä

  • Autojen lukumäärä on nykyisin jotain ihan muuta kuin se on ollut keski-ikäisten lapsuudessa.
    Lasten kouluunmenot eivät ole siksi vertailukelpoisia turvallisuuden kannalta.

    Liftaaminen on nykyisin monille autokuskeille sen merkki, että liftari, etenkin tyttö, haluaa seksiä. Jos havaitsisin lasteni yrittävän liftaamista, saattaisin käyttää fyysistä pakotetta tottelevaisuuteen ja tien päältä poistumiseen!

    Liikenne oli erittäin vaarallista keski-ikäisten lapsuuden aikana niin aikuisille kuin lapsillekin, koska kattonopeuksia ei ollut, ei turvavöitä ja tiestön kunto mitä sattui ja ajoneuvojen ajo-ominaisuudet jotain ihan muuta!

    Nykyisinkään "penikat" eivät näe eikä kuule mitään mutta niin ei kuule eikä näe moni autokuskikaan kun stereot pauhaavat täysillä ja menossa on tärkeä puhelu, vaikkakin hands freetä käyttäen mutta keskittymiskykyä silti alentavasti.
    Autot ovat turvakehikoilla ja -vöillä varustettuja ja kaikki turvasuunnittelu tähtää tietysti matkustamosssa olevien turvaamiseen mutta sille ulkopuoliselle, joka auton alle jää, ei ole hyötyä siitä, miten monta turvatestiä yliajava auto on läpäissyt.

    Lapsille opetetut liikennesäännöt aloitetaan hyvissä ajoin mutta miten selität lapselle, että "tee nyt niinku sanotaan äläkä niin ku kaikki aikuiset tekee?"

    a-e

    Äänestä

Asun päiväkodin vieressä, käytän samaa parkkipaikkaa kuin vanhemmat tuodessaan/hakiessaan lapsia hoidosta.

Itselläni on aina pelko persuksissa kun peruuttelen ruudusta, koskaan kun ei voi olla varma mistä suunnasta juoksee vanhemmaltaan karannut pienoinen alle äidin vielä sulkiessa ovia tms. Ja noita alle metrisiä ei oikein näe takaikkunastakaan kun piileksivät kontin takana.

Ihmettelen sitä miten jotkut vanhemmat ajavat parkkialueelle melkoisen hurjalla nopeudella vaikka tietävät itse siellä liikkuvan paljon lapsia. Kun isä/äiti vasta kiinnittää yhtä turvaistuimeen saattaa toinen mennä vilistää jo vaikka missä...

Äänestä

Ihme paikassa asut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

AnimusKopio kirjoitti:

Nyt malttais mielensä kun pikkukoululaiset ylittelee yksin ja arkoina suojateitä!

Kaahailkoon unissaan tai haaveissaan tai erämailla.

Mulla on suunnaton viha liikennetörttöilijöitä kohtaan ja kokemuksesta tottakai, liian monta läheistä ja ystävää kuollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu