Tuossa lueskelin viestiketjua ja jäi kuva, että Omataloon ei saisi avaria, korkeita tiloja ja muunneltavuusvaihtoehdot talopaketeissa olisivat heikot?
Oman kokemukseni mukaan tarvittaessa voidaan lähteä vaikka puhtaalta pöydältä liikkeelle, huomattava on kuitenkin se seikka, että talopaketit muodostuvat toimittajan tietyistä elementeistä (ikkunat, ovet, seinät jne.) joten niiden puitteissa liikutaan, niiden pohjalta sitten ihan mitä päähän pälkähtää. Huonekorkeus rajoittuu tottakai kattoristikoita käytettäessä, mutta ratkaisu on esim. kantavan seinän käyttö, jolloin "liimapalkeilla" saa harjakorkeuteen ulottuvan avaran tilan aikaiseksi, näin esim. olohuoneen osalta ja tulee nättiä, parvityyppinen ratkaisu tähän yhdistettynä.
Ja jos katsoo jotain valmispakettia omilla muutoksilla tai ilman niin kannattaa tietenkin kysyä, josko rakennusvaiheessa / valmiina löytyisi vastaavaa niin kävis töllistelemässä sitä, veisi vaikka kahvipaketin tai jotain... ja kysyisi ne kokemukset siinä vaiheessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.