Heissan!! Olen nyt tässä kahden vaiheilla, että pidämmekö pentumme (12 vk.) sisäkissana vai päästämmekö sen myös ulos itsekseen. Missä iässä yleensä kissan voi päästää ulos ja opettaa sitä ulkokissaksi (jos siis siihen päädymme)? Pentu on erittäin kiltti (ainakin vielä..), nukkuu yöt ja syö hyvin ja jopa "tottelee" ärähdystä, jos on luvattomissa puuhissa. Toinen kysymys koskee sitten kissan hiekkaa: itse käytän ns.kristalli hiekkaa (hyväksi todettu). Paketissa lukee, että kestää yhdellä kissalla n. kuukauden, mutta kyllä nyt vajaa kahden viikon jälkee alkaa hajua olemaan. Haluaisin, että hiekka pidetään puhtaana jo hygienian ja kissankin hyvänolon takia. Miten tuo kristallihiekka voi sitten jo nyt haista pahalle?? Tässä taisikin olla tärkeimmät...kiitos etukäteen!!!
Milloin
ulos?
10548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Omat kissat päästin ulkoilemaan vapaasti vasta kun olivat urokset sekä naaraat leikattu, pysyvät paremmin pihassa, eikä niin kovia tappelemaan ja eikä synny pentuja. Asumme maalla, eikä isoja teitä ole lähellä niin on turvallista olla ulkona. Kaupungeissa ja taajama alueilla ei kissoja saisi edes vapaaksi päästääkkään!!
Hei!
Itse suosittelen lämpimästi, että harkitset vakavasti pitämään kissaasi sisäkissana. Et tosin kerro, asutko maalla, kaupungissa.. Itse omistan n. 4 kk vanhan neiti-kissan. Valjaisiin se on tottunut hyvin ja nopeasti. Ulkoilutan sitä ainoastaan niissä, valvovien silmien alla. Tosin meidän lähellä kulkeekin vaarallisia autoteitä. Kannaattaa varmasti jokatapauksessa ainakin aloittaa tästä valjailla ulkoiluttamisesta. Kissa ehtii tottua ympäristöön ja ääniin.
Sitten tuosta hiekan vaihdosta. Mitä tarkoitat tuolla, että alkaa haisemaan kahden viikon jälkeen? Laatikkohan pitää päivittäin putsata. Tämähän onnistuu vaikka hiekkalapiolla keräten kiinteät jätökset pois. Kissat ovat siistejä eläimiä, ne eivät asioi siivottomassa "vessassa". Näinollen ne voivat alkaa tekemään asiasna johonkin muualle, luvattomiin paikkoihin.
Neuvoisin myös testaamaan muita kissanhiekkoja. Itse käytän melko halpaa hiekkaa. Se ei edes paakkuunnu, mikä onkin vain hyvä asia pentukissan kohdalla. Tämä halpakin hiekka on hyväksi todettu, kunhan sitä jaksaa päivittäin siivoskella.
http://www.incat.fi
löytyy monen otsikon alta hyviä syitä, miksi kissan on parempi sisäkissana :)
rakenna kissallesi ulkoilutarha!
kristallihiekka on mielestäni varsin huono keksintö. kerran kokeilin ja kokeiluksi jäi. on todella epähygieenistä ja jos itse haistaa jo pissan, niin mitä kissa haistaakaan! alkaa kissa helposti kyllä karttamaan hiekkalaatikkoa..
meillä on käytössä puupellettiä, ekologisia, edullisiä, ei pölyä, eikä leviä. valitettavasti kaikki kissat ei halua sitä käyttää ja joku voi alkaa pissaa panttaamaan, kannattaa siis seurata hiekanvaihdon yhteydessä kissan hiekkalaatikolla käymisiä.
toinen hyvä on paakkuuntuva puupuru ökoplus, kelpaa kissalle paremmin, pölyää ehkä vähän. parempi kannettomaan kissavessaan.
Voit toki laskea kissasi ulos, mutta teet samalla tietoisen valinnan epävarmasta ja turvattomasta elämästä kissasi osalle.
syyllistyy laittomuuteen!
laittomuuteen, jos päästää kissansa valvomatta ulos.
Meillä vuoden ikäinen leikattu kissamme päästettiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa ulos vapaana ja voi sitä riemua! Ensin se pysytteli ihan vain terassilla ja sen läheisyydessä, ja nytkin ulkoilmaan tottuneena pysyy tontin rajojen sisäpuolella. Jätämme aina terassin oven raolleen kissan ulkoillessa, että pääsee halutessaan sisälle. Kissa osaa myös pyytää ulos asiolleen, joten kissanhiekkaa en ole joutunut vaihtamaan tänä kesänä kuin 3-4 kertaa. ja mitä tulee tuohon kristallihiekkaan, kehotan unohtamaan koko tuotteen! Ei todellakkaan lunasta lupauksia. viikon ehkä kestää ja sitten menee vaihtoon. Hiekka myös kulkeutuu helposti kissan tassuissa.
Varmasti meidänkin kissa onnellinen olisi, jos päästäisin sen vapaaksi. Vaan koen olevani kissastani vastuussa, ja siksi arvioin ja punnitsen vaihtoehtoja, mikä on sille parhaaksi. Kissani on ja pysyy sisäkissana. Hermoni olisivat varmasti riekaleina, jos joutuisin sitä aina odottamaan reissuiltaan. Ja mitä kauheuksia tuolla isossa maailmassa voisikaan kissalle tapahtua.. Olen jo tarpeeksi kuullut juttuja, mitä kissoille on lainsuojattomina tapahtunut.
Vastuuttomina niitä pidän, jotka eivät osaa taata kissoilleen turvallista elämää. Ihmisellä vastuu. Tämähän on vain oma mielipiteeni, mutta välillä oikein pistää suututtamaan..
Tietenkin pitää arvioida, onko sellaiset olosuhteet, että kissan voi päästää turvallisesti ulkoilemaan. Meillä nyt onneksi sattuu olemaan talo rauhallisella sijainnilla, ja kissa muutenkin pysyttelee omalla pihalla. Vastuuta on se, että huolehtii kissan myös pysvän omalla pihallaan ja, että kissaa ei jätetä ainakaan yöksi ulos.
Meidän pikkukisut 12vk(ovat olleet meillä viikon) pääsi eilen ekaa kertaa ulos!!!! Asutaan taajamassa. Voi sitä ihmettä kun katit illalla ihmetteli tuota suurta maailmaa! Poika kisu juoksenteli ja otti kauheita spurtteja ympäri pihaa, yppi siis onnestaan! Neiti sen sijaan ihan vaan rappujen ympärillä kierteli!
Tänää ne jo leikki yhdessä pihalla ja vaani lintuja. Olivat kyllä tosi kummissaan. Kyllä ne varmaan tunnin tossa pihalla pyöri, sitten ne tuli sisään ja söi ja meni päikkäreille!!
Minä vaihtelen tota hiekkaa joka toinen päivä, mutta meillähän on kaksi kissaa.... Ekaksi meillä oli juupohjaista pellettiä, mutta sitä kulkeutu joka paikkaan!! nyt on ihan pirkka kissanhiekkaa, se paakkuuntuu hyvin ja keräilen ulosteita sieltä 2 kert päivässä pois.
Että näin meillä