olen aloittanut sukututkimusta, mutta aina homma tyssää johonkin, nyt minä sain 1697 luvulle asti tietoja esí-isistä ja äideistä, mutta kuolin päivät puuttuvat ja sisarrukset, lapset ja vaimojen sukunimet. osasta myös paikkakunta puuttuu. yritin saada kuolinpäiviä genealogian sivuilta, mutta ei anna minulle niitä tietoja, kuten monia muita tietoja. osasta se antoi kastepäivämäärän ja synt.ajan. eikö ne anna kaikkia tietoja?
kuolinpäivät
neuvoja!
41021
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt aivan ensimmäiseksi kannattaa lukea tarkkaan, mitä sanotaan sivulla http://www.genealogia.fi/historia/
Sen lisäksi kannattaa katsoa, mikä on kyseisen seurakunnan tallennustilanne. Ja aika harvassa seurakunnassa taidettiin edes pitää kuolleitten kirjoja 1600-luvun lopulla, puhumattakaan niiden säilymisestä sodissa, tulipaloissa ym.
Sitäpaitsi Hiskin perusteella EI voi tehdä luotettavia sukujohtoja, ei edes Itä-Suomessa, jossa oli sukunimet käytössä.
kiitos! olen aloittanut vasta tekemään tutkimuksia, joten olen en tiedä kaikkea vielä.
Sinulle tuntuvat sukututkimuksen perusasiat olevan vielä ihan hukassa ja taidat yrittää ihan noinvain summamutikassa puuhastella hiskin parissa.
Sukututkimusta harrastavan perussivusto on www.genealogia.fi. Katsopa sieltä vasemman laidan linkeistä, sieltä löytyy sellainen linkki, jossa kerrotaan, miten tuo aloitushomma pyörii ja millaisia lähteitä ylipäätänsä on olemassa.
Kirjastosta löydät erinomaisia opaskirjoja! Nyt syksyllä alkaa opistoissa sukututkimuksen alkeiskursseja.
Ehdottomasti kannattaa ensin selvittää itselleen systeemi; säästää valtavasti aikaa eikä tule tehdyksi niin helposti vääriä sukulinjoja.
Jos olet päässyt 1600 luvulle olet tosipitkällä,Hiski on kuitenkin melko rajallinen ja ainoastaan nimet ja syntymä/kasteajat kertova.Kun sinulla on henk.nimi syntymä aika mene tutkimaan ko.seurakunnan rippi ja lasten kirjoja maakunta-arkistoon mikrofilmeiltä,sieltä selviää,ketä olivat esim.kummit(usein sukulaisia)Ja ko.talon isännän/emännän lisäksi muut talon asukkaat,sisarukset,piiat,rengit,loiset,itselliset,monissa taloissa asui esim.vanhuksia loisina,kun mitään eläkejärjestelmää ei ollut,he saattoivat olla isätäväen vanhempia jotka auttoivat lastenhoidossa ym.muissa talontöissä kykyjensä mukaan.