RYANAIR

Eli onko Ryanairilla Suomessa matkatoimistoa? Jos niin missä?
232138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

vain netistä voipi ostaa

Äänestä
  • halvalla!

    Äänestä

  • kätevästi ja kirjoitti:

    halvalla!

    Voi mistä alkaisin.

    Toissapäivänä tulin ensimmäiseltä reililtäni vyöhykkeeltä c.
    Reissasin serkkuni kanssa ja suunnitelma oli että ennen reilikortin ensimmäistä voimassaolopäivää lennetään Lontooseen, ollaan siellä pari päivää ja sitten lennetään Frankfurtiin ja alotetaan reili.
    Noh.
    Lento Lontooseen meni vaivatta mutta sitten 27.7 kun tultiin takasin Stanstedille niin alko tulla sellanen pisto takapuoleen että tulee huono päivä.
    Lentokentän yllä riehui paha ukkosmyrsky ja lähes kaikki Saksaan menevät lennot peruttiin - paitsi kaksi Frankfurtin lentoa.
    Puoli tuntia myöhemmin, kun oltiin jo portilla odottamassa, ilmotettiin että Frankfurtin lento on peruttu. Kerettiin jo voivotella mutta huomattiinkin että se oli juuri se toinen Frankfurtin lento joka peruttiin. Happy happy joy joy eikun koneeseen.

    Keskiyön aikaan Frankfurtissa väsyneinä odotellaan hihnan luona tavaroita, joilla tuntu kestävän aikaa tulla.
    Ja kyllähän niillä hieman aikaa kesti KUN ODOTELLAAN NIITÄ VIELÄKIN.

    Eli on tässä kulunut jo reilu kaksi viikkoa kun meidän rinkat hävis.
    Ja me kaksi tyttöä oltiin ainoat jonka kamat hävis. Eikä todellakaan sählätty check innissä.

    Keskiyöllä tehtiin sitten ilmoitus että kamat on kadonnu ja saatiin sellaset lappuset ja käsky että menkää aamulla klo 9 jonnekin lipputiskille.
    Yöllä oltiin jäätyä kun ei tietenkään ollu makuupusseja tai hirveen paljon lämmintä vaatetta, mutta onneksi eräs äänekäs puolalaismies heitti makuupussinsa meidän päälle jossain vaiheessa yötä. Oltiin vissiin aika säälittävän näkösiä.
    Aamulla yheksältä mentiin sitten lipputiskille ja sieltä käskettiin Lost and Foundiin. No, ei tiedetty että missä se oli niin mentiin Infoon kysymään ja sieltä sanottiin että down the hall ja kulman taakse. No, ei vieläkään löydetty joten mentiin kysymään yheltä toiselta virkailijalta ja SE EI TIENNY. Miten vaikeeta voi olla tietämättä mitään paikkoja niin pienellä kärpäsenkakkakentällä kun Hahn???
    Mentiin sitten takasin Infoon ja siellä kysyttiin toiselta tädiltä että missä on Lost and Found ja täti tokasee että TÄSSÄHÄN SE ON.
    Aikasempi infotäti ei tästä tykänny ja kehotti meitä töykeästi poistumaan ja menemään heti kulman taakse Lost and foundiin joka oli infon seinän takana.

    Vihdoin Lost and Found (lasiovinen toimisto, n. 5 ihmistä kerralla sisällä, sinne ei MISSÄÄN NIMESSÄ saanu mennä ulkopuolisia) löyty ja koputettiin oveen ja ilmotettiin että meidän kamat on hävinny ja meidät käskettiin tänne blaa blaa onko teillä niitä millon tulee seuraava kone ja meille selvitetään että tavarat ei ole täällä vielä koska ei ole tullut koneita Lontoosta vielä. No, kysyttiin uudestaan että no millonka tulee seuraava kone ja täti hermostuu ja saadaan uudestaan selitys että tavarat ei voi olla vielä täällä koska ei oo tullu vielä koneita Lontoosta!(JOOJOO)
    Noh, seuraavan koko 18 h oleskelun aikana kysyttiin joka lennon jälkeen (niinkun pyydettiin) että onko ne laukut tullu ja joka kerta oli sama tyly ärsyyntyny vastaus että no EI ja lopputunteina lasitoimiston tyypit ei enää välittäny meistä vaikka koputeltiin oveen ja vilkutettiin. Ne vaan katto ja käveli ohi.
    Lopulta jätettiin infoon numerot ja ilmotettiin osote Sveitsissä missä me oltiin myöhemmin ja että soittavat heti jos tietää yhtään mitään missä meidän kamat on.

    No, sitten vaan itku kurkussa ilman matkatavaroita Frankfurtiin ja sieltä eteenpäin, laukussa vaan reililippu, kännykkä, lompakko, passi, huulirasva, matkapäiväkirja johon valittaa ja mp3-soitin.

    Eli yli kaksi viikkoa oltiin samoissa vaatteissa (no ostettiin kyllä uusia).

    4 seuraavan päivän aikana soitettiin kentälle 2 kertaa päivässä ja pidettiin kännyköitä auki että soittaisivat. Lopulta sitten soittavat ja sanoivat että hei, teidän kamat on löytyny ja ette vastannu eilen (bulls*it! oli molemmilla puhelimet auki) ja että lähettävät ne sinne Sveitsiin ja että on 24 tunnin kuljetusaika.
    Onneks oltiin sillon jo Sveitisissä ja iloisin mielin jäätiin sinne odottamaan.
    3 päivää myöhemmin tavaroita ei vieläkään kuulunu.
    Kun yritettiin kysyä niistä kentältä ja siltä kuljetusyhtiöltä niin vastaus oli vaan "We can't help you, calm down, ma'am. Ma'am CALM DOWN"
    Sitten oli pakko laittaa Suomessa oleva sisko asialle (hyvin vaativa ihminen) ja eiköhän ruvennu tapahtumaan.
    Eli kamat oli lähteny 31.päivä Sveitsiin ja kuljetusaika onkin yhtäkkiä 2-3 työpäivää (sen takia kun ryanair lähettikin ne yhtäkkiä standardilla koska SE TULEE HALVEMMAKSI).
    Sveitsissä ootettiin vielä yks päivä (tavarat oli jo sillon myöhässä) eikä vieläkään tullu. Kun ruvettiin kyselemään niin kukaan ei yhtäkkiä tienny että missä ne laukut oli. Eli ne hävis taas.
    Ja tässä sitten vielä odotellaan.

    Anteeksi vuodatus mutta koko matka oli muutenkin niin surkeiden sattumusten sarja ettei rajaa ja suurin kiitos kyllä Ryanairille.

    Nyyh.

    Äänestä

Airpro pitää Ryanairin lipputoimistoa Tampere-Pirkkalan lentoasemalla (terminaali 2). Lentoja voi varata joko käymällä paikan päällä tai puhelimitse. Airpro perii 10 euron palvelumaksun myymistään lipuista. Halvimmalla pääsee kun ostaa itse liput Ryanairin nettikaupassa.

Tässä kuitenkin lipputoimiston yhteystiedot:

Airpro/Ryanair lipputoimisto ja info puh. 0200-39000

avoinna:

Ma, Ke ja Pe 10.00 – 22.30
Ti ja To 9.00-22.30
La 9.00-12.00/15.00-22.30
Su 16.00 – 22.30

Äänestä
  • Minkäs vitun mainoksen vedit tähän väliin, saatanan paska, eiks tollanen oo kiellettyä
    aasi

    Äänestä

  • vitun psaka kirjoitti:

    Minkäs vitun mainoksen vedit tähän väliin, saatanan paska, eiks tollanen oo kiellettyä
    aasi

    äiti, joka juuri pääsi koulusta ja ehti ensin tarjoilla kusta ja paskaa Ryanairin Dublinin lennoista käytävässä keskustelussa.

    Jos tällä palstalla olisi ikäraja tai kunnon seriffi, ei näitä murrosikäisten älyttömiä pahanolon ilmentymiä tarvitsisi lukea!

    Äänestä

vitsi aikoihin... Luuletko saavasi palvelua joltain Ryanairilta... HAHAAAAA

Äänestä
  • mistäköhän tämä ns."ryanviha" mahtaa johtua?

    Olen kerran ryanila lentänyt Lontooseen eikä ollut mitään ongelmia ja palvelu oli hintaansa nähden hyvää.
    Kun lennetään niin lennetään ja jos haluaa palvelua (lue;perseen nuolemista ja mielistelypelleilyä) niin mennään johonkin muualle. Pääasia on että lento lähtee ajoissa ja pääsee turvallisesti perille. Kaikki muu toissijaista.

    ,,,,, tuossa puuttuvat pilkut jne.. ;-)

    Äänestä

  • ne, jotka eivät itse kykene järjestämään itseään lentokoneella pisteestä A pisteeseen B. Samaiset ihmiset ilmeisesti maksavat vielä nykyäänkin laskunsa pankkitiskillä.

    Äänestä

  • tarvitsevat kirjoitti:

    ne, jotka eivät itse kykene järjestämään itseään lentokoneella pisteestä A pisteeseen B. Samaiset ihmiset ilmeisesti maksavat vielä nykyäänkin laskunsa pankkitiskillä.

    kumpuaa juuri siitä, että kaikki eivät osaa tai uskalla hankkia itselleen lentolippuja netistä ja halpalentoyhtiöiltä, vaan kaihoavat kotimaista ja matkatoimistosta ostettua!

    Äänestä

  • Ryanair-viha kirjoitti:

    kumpuaa juuri siitä, että kaikki eivät osaa tai uskalla hankkia itselleen lentolippuja netistä ja halpalentoyhtiöiltä, vaan kaihoavat kotimaista ja matkatoimistosta ostettua!

    eivät haikaile aina sitä halvinta mahdollista niinkuin köyhät!

    Äänestä

  • kaikki... kirjoitti:

    eivät haikaile aina sitä halvinta mahdollista niinkuin köyhät!

    niin se vain on

    Äänestä

  • maksaa liikaa kirjoitti:

    niin se vain on

    ostaa esim. Audi, kun voi ostaa jonkun käytetyn Ladan. Tai miksi ostaa shamppanjaa, kun kossustakin saa humalan. Tai miksi nukkua hotellissa kun voi nukkua hostellissa. Tai miksi käydä Stockalla, kun Lidlkin on. No kukin tavallaan.

    Äänestä

  • miksi.... kirjoitti:

    esimerkiksi matka lentämällä Tampereelta Riikaan on tuotteena käytännössä sama, teki sen Finnairilla tai Ryanairilla.

    Kun Lidlistä saa monia täysin samoja tuotteita kuin Stockmannilta, mutta noin 30 % halvemmalla, ei palkallaan menonsa maksavan tarvitse hienostella.

    Se nyt vaan on tyhmää (tai öykkärimäistä) maksaa liikaa!

    Äänestä

  • sillä kirjoitti:

    Hmm, sama? Argumentit olivat täysin valideja.

    Eli Ryanilla saa nykyään siis:

    a) ottaa lisämaksutta ruumaan menevää matkatavaraa
    b) lentää pääkentille
    c) hintaan sisältyvän tarjoilun
    d) hyvän omantunnon, koska ei tue työntekijöitä riistävää yritystä
    e) yhdyslennon viivästyessä (esim. TMP-HEL myöhässä) korvaavan lennon
    f) matkatavarat automaattisesti jatkolennolta toiselle
    g) tarvittaessa business-luokan palvelut ja joustot lippuun
    h) useita lähtöjäaikoja lennoille

    ... tässä vain muutamia eroja täydepalvelun yhtiöön verrattuna... mutta tietysti, jos matkustaa sen kerran vuodessa ja sattuu asumaan jossain Pirkkalassa niin tietysti riittää vaikka vain laivamatkakin...

    "Kun Lidlistä saa monia täysin samoja tuotteita kuin Stockmannilta, mutta noin 30 % halvemmalla, ei palkallaan menonsa maksavan tarvitse hienostella. "

    Kannattaa kokeilla pientä luksusta arkeen, saattaa vaimosikin tykätä! ;)

    "Se nyt vaan on tyhmää (tai öykkärimäistä) maksaa liikaa!"

    Se nyt vaan on tyhmää olla juntti!

    Äänestä

  • juu.... kirjoitti:

    Ryanairilla niin saadaan me muut käyttää hyväksi niitä edullisia tarjouksia suorilla lennoilla Euroopan kohteisiin mm. Finnairilla, Blue1:lla, SAS:lla, Lufthansalla ym.

    Äänestä

  • juu.... kirjoitti:

    esimerkiksi matka lentämällä Tampereelta Riikaan on tuotteena käytännössä sama, teki sen Finnairilla tai Ryanairilla.

    Hmm, sama? Argumentit olivat täysin valideja.

    Eli Ryanilla saa nykyään siis:

    a) ottaa lisämaksutta ruumaan menevää matkatavaraa
    b) lentää pääkentille
    c) hintaan sisältyvän tarjoilun
    d) hyvän omantunnon, koska ei tue työntekijöitä riistävää yritystä
    e) yhdyslennon viivästyessä (esim. TMP-HEL myöhässä) korvaavan lennon
    f) matkatavarat automaattisesti jatkolennolta toiselle
    g) tarvittaessa business-luokan palvelut ja joustot lippuun
    h) useita lähtöjäaikoja lennoille

    ... tässä vain muutamia eroja täydepalvelun yhtiöön verrattuna... mutta tietysti, jos matkustaa sen kerran vuodessa ja sattuu asumaan jossain Pirkkalassa niin tietysti riittää vaikka vain laivamatkakin...

    "Kun Lidlistä saa monia täysin samoja tuotteita kuin Stockmannilta, mutta noin 30 % halvemmalla, ei palkallaan menonsa maksavan tarvitse hienostella. "

    Kannattaa kokeilla pientä luksusta arkeen, saattaa vaimosikin tykätä! ;)

    "Se nyt vaan on tyhmää (tai öykkärimäistä) maksaa liikaa!"

    Se nyt vaan on tyhmää olla juntti!

    a) jos tekee kesällä parin päivän kulttuurimatkan Riikaan eikä käsimatkatavaroiden (10 kg) lisäksi tarvitse isoa matkalaukkua ruumaan, on se silti, jos lentää täydenpalvelun yhtiöllä, syytä ottaa vaikka jätepaperilla täytettynä mukaan, kun saa samaan (kalliiseen) hintaan koneen ruumaan?

    b) Ryanair lentää Riiassa samalle pääkentälle kuin täydenpalvelun yhtiötkin!

    d) heh, heh, taitaa elämä olla vaikeaa, jos pitää käyttää vain sellaisten yritysten palveuja tai tuotteita, jotka eivät riistä työntekijöitä. Kun eetikon tarkoin silmin asiaa katsoo, ei sellaisia yrityksiä nimittäin ole olemassakaan!

    e-f) miten nämä yhdys- ja jatkolennot liittyvät Tampere-Riika-Tampere -lentoihin?

    "sattuu asumaan jossain Pirkkalassa", suurin osa suomalaisista "sattuu" asumaan ihan muualla kuin Paloheinässä, Pukinmäessä tai Puotilassa. Heistä enemmistö asuu lähempänä Tampere-Pirkkalaa kuin Helsinki-Vantaata.

    Vai oikein ulkomaille ollaan menossa, vaikkei vielä tunneta Suomeakaan!

    Äänestä

  • juu.... kirjoitti:

    esimerkiksi matka lentämällä Tampereelta Riikaan on tuotteena käytännössä sama, teki sen Finnairilla tai Ryanairilla.

    Hmm, sama? Argumentit olivat täysin valideja.

    Eli Ryanilla saa nykyään siis:

    a) ottaa lisämaksutta ruumaan menevää matkatavaraa
    b) lentää pääkentille
    c) hintaan sisältyvän tarjoilun
    d) hyvän omantunnon, koska ei tue työntekijöitä riistävää yritystä
    e) yhdyslennon viivästyessä (esim. TMP-HEL myöhässä) korvaavan lennon
    f) matkatavarat automaattisesti jatkolennolta toiselle
    g) tarvittaessa business-luokan palvelut ja joustot lippuun
    h) useita lähtöjäaikoja lennoille

    ... tässä vain muutamia eroja täydepalvelun yhtiöön verrattuna... mutta tietysti, jos matkustaa sen kerran vuodessa ja sattuu asumaan jossain Pirkkalassa niin tietysti riittää vaikka vain laivamatkakin...

    "Kun Lidlistä saa monia täysin samoja tuotteita kuin Stockmannilta, mutta noin 30 % halvemmalla, ei palkallaan menonsa maksavan tarvitse hienostella. "

    Kannattaa kokeilla pientä luksusta arkeen, saattaa vaimosikin tykätä! ;)

    "Se nyt vaan on tyhmää (tai öykkärimäistä) maksaa liikaa!"

    Se nyt vaan on tyhmää olla juntti!

    d) hyvän omatunnon kun ei tarvitse kustantaa politiikoiden suojatyöpaikkoja tai niiden ilmaisia businessluokan matkoja.

    h) lähtöaikoja samalle lennolle on Ryanairilla yhtä monta kuin Finnairilla.

    Äänestä

  • juu.... kirjoitti:

    esimerkiksi matka lentämällä Tampereelta Riikaan on tuotteena käytännössä sama, teki sen Finnairilla tai Ryanairilla.

    Hmm, sama? Argumentit olivat täysin valideja.

    Eli Ryanilla saa nykyään siis:

    a) ottaa lisämaksutta ruumaan menevää matkatavaraa
    b) lentää pääkentille
    c) hintaan sisältyvän tarjoilun
    d) hyvän omantunnon, koska ei tue työntekijöitä riistävää yritystä
    e) yhdyslennon viivästyessä (esim. TMP-HEL myöhässä) korvaavan lennon
    f) matkatavarat automaattisesti jatkolennolta toiselle
    g) tarvittaessa business-luokan palvelut ja joustot lippuun
    h) useita lähtöjäaikoja lennoille

    ... tässä vain muutamia eroja täydepalvelun yhtiöön verrattuna... mutta tietysti, jos matkustaa sen kerran vuodessa ja sattuu asumaan jossain Pirkkalassa niin tietysti riittää vaikka vain laivamatkakin...

    "Kun Lidlistä saa monia täysin samoja tuotteita kuin Stockmannilta, mutta noin 30 % halvemmalla, ei palkallaan menonsa maksavan tarvitse hienostella. "

    Kannattaa kokeilla pientä luksusta arkeen, saattaa vaimosikin tykätä! ;)

    "Se nyt vaan on tyhmää (tai öykkärimäistä) maksaa liikaa!"

    Se nyt vaan on tyhmää olla juntti!

    Lipuissa niin sillä voi kivasti tarjota vaimolle luksusta määränpäässä, vaikkapa muutama kunnon kynttiläillallinen tai nätti timanttikoru.

    Ainakin meidän vaimo sellaista arvostaa enempi kuin esim. tuhti sämpylä lennolla ja kuppi kahvia.

    Äänestä

  • 500€ kirjoitti:

    Mitäs sitten kun ne kaikki (5??) kohdetta on kierretty jo kolmeen kertaan? Muijalta voi alkaa huumori loppua.. 20-v. häämatkalle hahniin, hani!

    Äänestä

  • rahalla? kirjoitti:

    Mitäs sitten kun ne kaikki (5??) kohdetta on kierretty jo kolmeen kertaan? Muijalta voi alkaa huumori loppua.. 20-v. häämatkalle hahniin, hani!

    sanalla kenttää enkä kenttäpaikkakuntaa. Lentäminen on osa matkantekoa johonkin kohteeseen.
    Esim. Tampere-Hahn-Valencia 29 € .

    Äänestä

  • määränpää.. kirjoitti:

    sanalla kenttää enkä kenttäpaikkakuntaa. Lentäminen on osa matkantekoa johonkin kohteeseen.
    Esim. Tampere-Hahn-Valencia 29 € .

    kysymyksestäni???

    Äänestä

  • POIKENNEET kirjoitti:

    kysymyksestäni???

    Ei tällä palstalla kannata kysyä mitään Rayanairin liittyvää.. eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan liittyvää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MATKATOIMISTO kirjoitti:

Eli onko Ryanairilla Suomessa matkatoimistoa? Jos niin missä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu