VAIHTARIKSI

Minua kiinnostaisi lähteä vaihto-oppilaaksi, mutta en ole oikein hyvä englannissa. Todistus numeroni on seiska ja välillä se on ollut jopa 6. Syy tähän on se, että ala-asteella en oikein opiskellut ja vasta kunnolla aloin opiskelemaan n. vuosi sitten. Ongelmani on, että olen tavallaan muita jäljessä. Peruskoulun viimeisen vuoden kävin tukiopetuksessa. Osaan englantia silleen, että pärjään, mutta moni asia mitä 9lk kävimme on jo nyt unohtunut.

Olen ollut ef kielimatkalla Maltalla 3 viikkoa (kesällä 2005)ja selvisin mielestäni ihan hyvin. Tasoni oli ryhmä 3, viidestä ryhmästä.

Kysyisin nyt teidän mielipidettä ja muilta jotka ovat samantasoisia kuin minä, että olisiko minulla mahdollisuutta lähteä vaihtariksi ja kannattaisiko edes(kielitaitoani ajatellen).

Ja jos lähtisin tähän vaihtari projektiin mukaan niin järjestö jonka kautta menisin niin tulisiko siinä alussa jotain kielikokeita jne... Eli jos pyrkisin mukaan niin voisiko käydä niin, että minua ei laskettaisi esim. kielitaitoni takia?

Kiitos jo etukäteen toivottavasti jaksatte lukea tämän ja vastata.
131476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kannattaa kokeilla. Ei se meikäläisenkään numero ole enkusta kun 7 ja laitoin silti paperit vetämään. Ja jos vielä olet kielikurssilla ollut niin ei pitäis olla mitään heikkoo...
Ei ne mun mielestäni mitään kielikokeita taida järjestää. Kysyvät vaan keskiarvon ja kielten numerot. Lähteehän ne jotkut sellaiseenkin maahan minkä kieltä eivät osaa ollenkaan...
Itsellä huomenna haastattelu edessä... Ei ainakaan jää harmittamaan etten edes yrittäny...

Äänestä
  • Minkä järjestön kautta sä olisit menossa?

    Äänestä

  • ..mari kirjoitti:

    Minkä järjestön kautta sä olisit menossa?

    YFU:n kautta hain. Niin se haastattelu... No siellä oli pari muutakin hakijaa ja meidät haastateltiin saman aikasesti. Jännitin aika paljon ja vastaukset takelteli aika pahasti... Olin väärässä sen enkun testauksen suhteen; meidän piti kirjoittaa aine englanniksi... Noh, voi olla etten pääse lähtemään, mutta yrittäny kun olen niin ei niin paljon harmita vaikka hylkäys tuleekin...

    Äänestä

  • Hurricane-89 kirjoitti:

    Okei no jos mä menen semmoseen kokeeseen niin en varmana pääse.

    Selailin kotona vaihto-oppilas järjestöjä ja löysin tämmöisen kuin AFS ja sen sivulla lukee tälleen: Voit hyvin lähteä myös sellaiseen maahan, jonka kieltä et ole opiskellut.

    Tarkoittaako tuo sitä, että voisin lähteä omalla pienellä kielitaidollani johonkin maahan vaikka englantiin? Kun en englantia kauheasti osaakaan!

    Kyllä voit lähteä Englantiin, vaikka enkku ei olisi vahvin aineesi. Kun vaan on motivaatiota ja kiinnostusta, kielen oppii varmasti.

    Tuleehan Suomeenkin vuosittain oppilaita, jotka eivät osaa suomea, mutta lähtiessään kuulostavat ihan aidoilta suomalaisilta. joten etköhän sinäkin opi kieltä, jota olet jo opiskellut ala-asteelta lähtien ja jota voit kuulla päivittäin tv:stä!Tsemppiä :)

    PS. AFS todella ON hyvä järjestö, sillä vaikka sen ohjelmamaksu saattaa olla kalliimpi kuin joillakin järjestöillä, sen hintaan kuuluu kuitenkin eniten: viisumi, vakuutus, valmennusleirit, koulumaksut, koulukirjat jne. Tämä tekee AFS:stä edullisimman.
    Lisäksi AFS:llä on eniten kokemusta muihin järjestöihin verrattuna :>

    Äänestä

Jutustasi ei käynnyt ilmi mihin haluaisit mennä ja millä tasolla opiskelet. Tässä on minun kokemuksestani ammattikorkeakoulusta...

Omat kouluarvosanani kielissä ovat olleet 6 tai 7, ja säännölliset kieliopinnot olivat olleet vuosi pari aiemmin. Itsekin mietin miten pärjäisin vieraalla kielellä ennen lähtöä, mutta lähdin kuitenkin katsomaan mitä tuleman pitää.

Valitsin kohdemaaksi Saksan, koska englantia kuulee säännöllisesti mediassa. Jos siis harkitset Saksaan menoa, rohkene käyttää paikallista kieltä. Saksalaiset eivät ole kovin halukkaita puhumaan englanniksi. Valitse kohdemaasi tavoitteiden mukaan. Kielitaidon kannalta valitse maa, jossa puhut heidän äidinkielellään. Kulttuuri on toki yhtä tärkeä valintaperuste, mutta kielitaito saatta silloin kärsiä. Vertaa tilannetta esim. englanninkieleen, kun sitä äännetään suomalaisittain töksäytellen ja latteasti.

Itselleni järjestettiin kielikoe kohdekoulussa, jotta tiedettiin minkätasoiselle kielikurssille osallistun. Sillä ei todellakaan ole merkitystä mille tasolle kuulut, kunhan rohkenet käyttää kieltä itsesi ilmaisuun. Monet ihmiset ymmärtävät mitä tarkoitat ja saattavat ystävällisesti neuvoa yksityiskohdissa esimerkiksi prepositioiden kanssa. Ota se oppimisen kannalta! Ei siitä tarvitse nolostua, jos joudut miettimään sanoja.

Joka tapauksessa vaihtoon kannattaa lähteä, ja kielitaito paranee huomaamatta, kun joudut käyttämään vierasta kieltä päivittäin ilmaisemaan itseäsi.

Huh, tulipas tekaistua pitkä vastaus. Toivon sinulle rohkeutta ja itseluottamusta!

Äänestä

Elikkäs olen nyt lukion ensimmäisellä eli olen 16 vuotias.

Jos hakisin vuodeksi 2007-2008 niin olisko minulla jokin puhumis koe tai vastaavaa?

Äänestä

Itselläni oli aikoinaan enkun ka. 6,4 vaihtariksi lähtiessä ja kertaakaan ei tullut erityisiä ongelmia kielen kanssa:) Vuoden jälkeen palasin Suomeen upeiden kokemusten kanssa ja kirjoituksissakin englannista tuli M (jäi kahden pisteen päähän E:stä...vieläkin kirvelee...)

Äänestä

Mitä järjestöä kannatatte? Minkä vaihto-oppilaaksi kannattaisi lähteä?

Äänestä

Heis!

Käy ihmeessä tsekkaamassa Vaihtarifoorumi!
Sieltä löydät paljon tietoa vaihto-oppilastoiminnasta ja entiset ja tämänhetkiset vaihto-oppilaat auttavat mielellään sinua mieltäsi askarruttavissa kysymyksissä.

http://www.takeforum.com/vaihtarit/

Se, onko sinulla kielikoe haastattelun yhteydessä, riippuu täysin järjestövalinnastasi. Esim. AFS ei vaadi kohdemaan kielen hallitsemista, toisin kuin EF.

Äänestä
  • todellakin kannattaa hakea, ei monikaan järjestö sitä keskiarvoa niin paljon kato, itellä seiska enkku ja keskiarvo oli toikkarissa 7.3 ja silti pääsin. yks kaverin kaverikin pääs keskiarvolla 6.6 riippuu tietty minkä kautta meet :) mutta TSEMIÄ!

    Äänestä

Aloitan nyt keväällä lukiossa espanjankielen olisko minun järkeä lähteä vielä ensi syksynä vaihto-oppilaaksi? Huom. siihen mennessä olisin käynyt kaksi lukion espanjan kurssia. Vain olisiko järkevämpää lähteä 7 englannillani jota olen lukenut jo n. 7 vuotta?

Äänestä
  • kyllä yhden vuoden espanjanopiskelullakin voi lähteä vaihtariksi espanjankieliseen maahan. itse tein saman tempun enkä ole katunut sekuntiakaan.aluksi voi olla vähän orpo olo, mutta kielitaito kartuu yllättävän nopeasti(1kk jälkeen selvisin jo arkipäivän tilanteista hyvin)sanakirja vain aina mukaan, jos tulee ongelmia.

    järjestöksi suosittelen ehdottomasti AFS:ää. palvelut pelaa, ei järjestetä mitään kielikokeita yms., pelkkä perushaastattelu.AFS:llä on myös eniten kohteita ja eniten kokemusta.

    ei muuta kuin hakemus vaan vetämään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

..mari kirjoitti:

Minua kiinnostaisi lähteä vaihto-oppilaaksi, mutta en ole oikein hyvä englannissa. Todistus numeroni on seiska ja välillä se on ollut jopa 6. Syy tähän on se, että ala-asteella en oikein opiskellut ja vasta kunnolla aloin opiskelemaan n. vuosi sitten. Ongelmani on, että olen tavallaan muita jäljessä. Peruskoulun viimeisen vuoden kävin tukiopetuksessa. Osaan englantia silleen, että pärjään, mutta moni asia mitä 9lk kävimme on jo nyt unohtunut.

Olen ollut ef kielimatkalla Maltalla 3 viikkoa (kesällä 2005)ja selvisin mielestäni ihan hyvin. Tasoni oli ryhmä 3, viidestä ryhmästä.

Kysyisin nyt teidän mielipidettä ja muilta jotka ovat samantasoisia kuin minä, että olisiko minulla mahdollisuutta lähteä vaihtariksi ja kannattaisiko edes(kielitaitoani ajatellen).

Ja jos lähtisin tähän vaihtari projektiin mukaan niin järjestö jonka kautta menisin niin tulisiko siinä alussa jotain kielikokeita jne... Eli jos pyrkisin mukaan niin voisiko käydä niin, että minua ei laskettaisi esim. kielitaitoni takia?

Kiitos jo etukäteen toivottavasti jaksatte lukea tämän ja vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu