Muuttoilmoitus

Kannattaako opiskelijan siirtää kirjat opiskelupaikkakunnalle vai tehdä vain tilapäinen muuttoilmoitus (ja jäädä näin kirjoille kotipaikkakunnalle)?

Vaikuttaako jotenkin opintotukeen tai muihin etuihin?

Muuta huomioitavaa?
517348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Opintotukeen muuttoilmoituksen laadulla ei tietääkseni ole merkitystä, ehkä joissain tapauksissa silloin jos opiskelija on alaikäinen.

Yksi mieleen tuleva seikka on kuitenkin se, että oikeus perusterveydenhuoltoon (ja ehkä sossun avustuksiin?) on kotipaikkakunnalla eli sinne tarvitsisi periaatteessa terveyskeskuspalveluita mennä hakemaan. Näin olen ymmärtänyt. Yliopisto-opiskelijoilla on kuitenkin mahdollisuus käyttää YTHS:n (kokemuksieni mukaan terveyskeskuksia parempia) palveluja.

Toinen seikka on kait kunnallisvero, jolla taas ei opiskelijan tuloilla liene mitään merkitystä.

Varmaan on muitakin asioita, johon muuttoilmoituksen laatu vaikuttaa. Joku tietäväisempi toivottavasti kertoo niistä...

Äänestä

Muuttoilmoitus tehdään maistraatille ja osoitteenmuutos postille.Asian voi hoitaa samalla lomakkeella, jonka saa postista ja jonka voi myös palauttaa postiin. Muuttoilmoituksen voi tehdä pysyvän tai tilapäisen. Pysyvän muuttoilmoituksen tehtyäsi kotikuntasi muuttuu. Jos teet tilapäisen muuttoilmoituksen kotikuntasi säilyy entisellään. Tilapäinen muuttoilmoitus on tehtävä, jos oleskelu tietyllä paikkakunnalla kestää yli 3 kk.
Opintotukeen ei vaikuta mitenkään se, millä paikkakunnalla olet kirjoilla.
Kotipaikkakunnallasi on vaikutusta mm. kunnallisverotukseen ja lisäksi äänestät kunnallis-ja eduskuntavaaleissa kotipaikkakunnallasi. Lisäksi käytät kotipaikkakuntasi Kelan ja työvoimatoimiston palveluja.Kunnalliseen terveyskeskukseen/hammashoitolaan voit mennä ainoastaan kotipaikkakunnallasi, toki ensiavun saat myös opiskelupaikkakunnallasi, vaikka et olisikaan sielä kirjoilla.
Jos et vielä tunne opiskelupaikkakuntaasi "omaksesi", tulisi sinun tehdä tilapäinen muuttoilmoitus, jolloin kotipaikkakuntasi ei muutu. Voit tehdä sitten esim. muutaman opiskeluvuoden jälkeen pysyvän muuttoilmoituksen.
Lisäksi osoitteenmuutoksesta: voit tehdä
osoitteenmuutoksen, jolloin kaikki postisi tulee opiskelupaikkakunnan osoitteeseen. Vaihtoehtoisesti voit ottaa käyttöön rinnakkaisosoitteen nykyisen kotiosoitteesi rinnalle. Se, kumpaan osoitteeseen joku tietty posti tulee, jos sinulla on rinnakkaisosoite rippuu siitä, minkä osoitteen olet lähettäjälle ilmoittanut.
Lisätietoa www.muuttoilmoitus.fi
www.maistraatti.fi
www.posti.fi

Äänestä

Voinko olla kirjoilla eri osoitteessa kuin mihin haen asumislisää...??

Olen tehnyt alivuokralaissopimuksen jossa asun tälläkin hetkellä ja maksan vuokraa. Väestörekisterissä se ei kuitenkaan ole osoitteeni. Hyväksytäänkö tämä osoite kuitenkin asuinosoitteekseni ja olenko oikeutettu asumislisää siihen saamaan?

Kelalta tuli alunperin osin valmiiksi täytetty opintotuen hakukaavake, jossa oli tämä "virallinen" osoitteeni. Jouduin kuitenkin täyttämään uuden, koska alkuperäisen lapun tiedothan eivät pitäneet paikkaansa. Lisäksi jouduin liittämään hakemukseen sen T-lomakkeen, jossa selviää vuokrasuhteeni ym. Ja sitten vielä tämän alivuokralaissopimuksen.

Asia todella vaivaa minua joten olen kiitollinen jos joku osaa tähän jotakin vastata.

Äänestä
  • Voit olla kirjoilla eri osoitteessa kuin mihin haet asumislisää.
    Esim. itse olen kirjoilla kotipaikkakunnallani, mutta opiskelen Jyväskylässä, jonne saan myös asumislisää. Tein ilmoituksen tilapäisestä muutosta maistraatille, koska se täytyy lain mukaan tehdä jos oleskelee tietyllä paikkakunnalla yli 3 kk. Tilapäisen muuttoilmoituksen johdosta kirjoillaolokuntani ei kuitenkaan muutu.Pysyvää muuttoilmoitusta en ole tehnyt, koska Jyväskylä ei vielä ole kovin tuttu kaupunki, enkä esim. vielä halua äänestää sielä.
    Myöskään osoitteenmuutosta en tehnyt, vaan otin käyttöön rinnakkaisosoitten, koska osa postista saa tulla kotiin ja osa Jyväskylään. Mullakin siis esitäytetyn opintotukihakemuslomakkeen postiosoite kohdassa on kotiosoitteeni, jonka olen yliopistolle hakuvaiheessa ilmoittanut, vaikka siis asuntoni osoite on eri.
    Kaikki on hakemuksesi osalta ok, kun olet T-lomakkeenkin toimittanut.
    Mutta jos siis olet kotipaikkakunnallasi kirjoilla ja asut toisella paikkakunnalla opiskelujen takia, laki velvottaa tekemään vähintäänkin tilapäisen muuttoilmoituksen, jolloin kotikuntasi siis pysyy entisellään.
    Itselläni on käytössä rinnakkaisosoite, jolloin esitäytettyyn opintotukihakemuslomakkeeseen tulee postiosoitteen kohdalle kotiosoitteeni eli vanha osoitteeni( ei Jyväskylän osoite).
    Asia on kuitenkin hoitunut sillä, että täytän asumislisä-kohtaan asunnon osoitteen eli Jyväskylän osoitteen.
    Eli, kun minunkin asiani on hoitunut ja tuki maksettu, niin maksetaan sinullekin, koska olet toimittanut T-lomakkeen.
    Kannattaa toki kysyä asiaa Kelalta , jos se vaivaa paljon, koska sieltä saa aina virallista ja varmaa tietoa. Ja vielä yksi asia:jos hakemuksessasi on jotain epäselvää tai siitä puuttuu tietoja, niin Kelalta/ tietyn yliopiston opintotukilautakunalta lähetetään kyllä lisäselvityspyyntö, ei ne jätä asia sikseen!

    Äänestä

asiantuntevista vastauksista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pena36 kirjoitti:

Kannattaako opiskelijan siirtää kirjat opiskelupaikkakunnalle vai tehdä vain tilapäinen muuttoilmoitus (ja jäädä näin kirjoille kotipaikkakunnalle)?

Vaikuttaako jotenkin opintotukeen tai muihin etuihin?

Muuta huomioitavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu