Älkää ruvetko noihin pakko ruotsin vastasiin juttuihin. Itte odotin sitä innolla ja nyt en enää haluakkaan sitä lähelleni. Mutta ymmärrän kyllä sen, että tarvitsen sitä oikeasti. Nuoriso on jo muutenkin niin tyhmä, kun ei älyä koulun tärkeyttä. Itse olen vasta 8-luokalla, mutta alan sen todella ymmärtämään, vaikka olenkin pissis joukko mutantteja, vai kuinka meistä "pissiksistä" sanotaan. Mutta hyvä se on meille "aineita" tyrkyttää, kun ei muutenkaa suostuta mihinkään. SUOMENKANSALAISET, me ei ajautuduta samaan tilanteeseen ku amerikka, nekin oli joskus maailman viisaimpia, nykyään listalla 24:tnä. Haluatteko päästä 7 keskiarvolla kassamyyjäksi, jos siksikään. Kohta teette vaikka mitä ja saatte rikosmerkinnän tietoihinne. Kiva sitten työtä hakiessa, kun käyttäytyminen on 6 ja kaupasta on pöllitty kossua tai jtn. Itse pyrin bisnesnaiseksi - kuinka ihanaa onkaan elää ihanassa työpuvussa ylennyksien kera. Itse teen elämästäni täydellistä ja niin voi tehdä kuka vaan, kun vain haluaa.
Ryhdistäytykää ja pyytäkää vaikka opettajiakin ottamaan kyseinen aihe aiheeksi. :)) Jos siis lisätietoa tarvitsette, hän niistä työelämistä enemmän tietää.
Ryhdistäytykää ja pyytäkää vaikka opettajiakin ottamaan kyseinen aihe aiheeksi. :)) Jos siis lisätietoa tarvitsette, hän niistä työelämistä enemmän tietää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Huoraamalla ne naiset työssä etenee.
"Mutta ymmärrän kyllä sen, että tarvitsen sitä oikeasti."
Väärin, et välttämättä tarvitse sitä oikeasti sen enempää kuin vaikkapa hindiä...
Todellisuudessa ruotsin kielen tarve suomessa on todella vähäinen. Itse työskentelin alueella jota pidetään ruotsinkielisenä, enkä sitä tullut tarvinneeksi vaan suomella ja enkulla mentiin.
"Haluatteko päästä 7 keskiarvolla kassamyyjäksi, jos siksikään. Kohta teette vaikka mitä ja saatte rikosmerkinnän tietoihinne. Kiva sitten työtä hakiessa, kun käyttäytyminen on 6 ja kaupasta on pöllitty kossua tai jtn."
Kylläpä nyt on räikeästi sanottu että ruotsin opiskelemattomuus aiheuttaa tuota... Eipä ne 6 miljardia ihmistä jotka sitä eivät lue tuollaisia ole, hyviä töitä näyttää tekevän. Hyvin pysyi koneet ilmassa ku olin matkoilla vaikka ei ruotsia lentokapteeni puhunut. Tuo oli niin huono argumentti että pilasi koko tekstisi uskottavuuden.
"Ryhdistäytykää ja pyytäkää vaikka opettajiakin ottamaan kyseinen aihe aiheeksi. :)) Jos siis lisätietoa tarvitsette, hän niistä työelämistä enemmän tietää."
Olen jututtanut useita työelämässä olevia jotka ovat sanoneet että seuraavat kielet ovat tärkeämpiä Suomessa: venäjä, saksa, ranska, espanja, italia, englanti (ehdottomasti)...
Eli olipas taas typerää tekstiä joltain ihmiseltä joka ei uskalla auktoriteettejä vastustaa vaan luottaa sokeasti siihen mitä sanotaan. Ota asioista selvää niin huomaat ettet tarvitse ruotsinkieltä vaan se on keinotekoisesti luotu tarvittavaksi...
terveisin,
Ruotsinsakin opiskellut hyvällä menestyksellä, maailmaakin nähnyt ja nyt taas opiskelemaan palaava. (ilman ruotsia)
Kyllä bisnesnaiset ja bisnesmiehet tarvii tulevaisuudessa englantia, ranskaa, saksaa, venäjää ja aina mielellään sen maan kieltä, minkä kanssa tekee bisnestä.
Mutta ruotsia ei kyllä tarvii missään- se on ihan saletti se.
"Haluatteko päästä 7 keskiarvolla kassamyyjäksi, jos siksikään."
-yläasteen todistuksella ei nykyään "oikeaan työpaikkaan" pyritä, korkeintaan 2-asteen kouluun tai kesätöihin. Kesätöissä ei paljoa keskiarvoa kysellä jos työt sujuu..
"Kohta teette vaikka mitä ja saatte rikosmerkinnän tietoihinne."
-kommenttisi ei liity kyllä mitenkään ruotsinkielen puolustamiseen, rikolliset ei kato ruotsista piittaa.
"Kiva sitten työtä hakiessa, kun käyttäytyminen on 6"
-Työhakemuksessa en ole ikinä nähnyt kysyttävä käyttäytymisnumeroa. Kyllä ne potkii töistä pihalle jos ei osaa käyttäytyä, usko pois.
ruotsia et nykyään tarvitse muutoin kuin ruotsiin muuttaessasi. ENGLANTI on nykyään sellainen kieli jolla pärjää jokapaikassa.
inhosin että alkaa pakko ruotsi, mutta minä tahdon ammattiin missä sitä todella tarvitaan sinne ei pääse kävelemään että tokarissa komeilee ruotsin kohdalla 7 ei todellakaan, kieli pitää hallita. en pidä mitenkään ruotsista tai ruotsalaisista, koska he sen kullan meiltä sai! :D mutta, eihän sen kielen osaaminen tee ruotsalaista, ja ammatin minkä haluan niin sen eteen teen työtä ja kovasti teenkii, nytten on englanti 6 mutta opiskelen sen kunnialla loppuun että sekin olisi päättärissä ainakin 8 ja ruotsi 9 kovat vaatimukset itselleni, varsinkin koska en vaan muista ja opi asioita. mutta töitä pitää tehdä jos haluaa, halumansa tulevaisuuden :D
Aika harva tahtoo hommaan, jossa pitää puhua ruotsia. Ja harva joutuu käyttämään ruotsia elämänsä aikana paljon.
-Tämän takia PAKOLLISTA ruotsia vastustetaan, jotta ruotsin kielestä tehtäisiin kouluissa täysin vapaaehtoinen kuten ranskasta tai saksasta. Pakollinen ruotsinkieli on nykyään tuhlausta, vapaaehtoisella opetuksella saataisiin opetusta tehokkaasti niille jotka sitä tahtovat.
Onnea kuitenkin yritykseesi, ja toivottavasti kielet sujuvat hyvin niin saat sen ruotsinkielisen työsi ;)
ei siinä ammatissa pidä aina puhua ruotsia, tai no riippuu et minne sitten lähtee hommiin!
tahdon poliisiksi! ja työtä sen eteen teen! :D
kiitos!