neuvoa

Moi!
Haluaisin neuvoa hankalaan tilanteeseen!
Isä ei ole asunut kanssamme moneen vuoteen ja yhteydenpito lapseen enään puhelin soittoja joskus harvoin!!!

Nyt isä ollut outo (aikaisemmin väkivältainen yms.)En tiedä nykyistä hänen osoitettaan tai mitään!Epäilen alkoholinkäyttöä ja huumeita.

Ongelma eli hätä se, että yhteishuoltajuus, Mitä jos isä vain hakee lapsen päiväkodista, onhan hänkin huoltaja!!! Mistä lähden etsimään!!!

Päiväkodin lakien yms. mukaan eivät saa olla luovuttamatta lasta isälle!
Auttakaa, mistä saan apua, että päiväkoti ei saisi luovuttaa lasta isälle sieltä!!!!
8530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sellainen mahdollisuushan tietysti on olemassa. Aika epätodennäköistä kuitenkin ellei muutenkaan pidä yhteyttä kuin puhelinsoitoin.

Yksi mahdollisuus tietysti on, että vaadit lasten huoltoa itsellesi. Pitäisi olla sitten pidempiaikaista faktaa tapaamatta jättämisistä ja mahdollisista ongelmista.

Äänestä
  • Se vaara että hakee, on todennäköistä!
    En jaksa sitä taistelua huoltajuudesta, koska olen sitä yrittänyt isälle ehdottaa ja vastaus aina sama: ennemmin tappaa minut kuin antaa huoltajuuden vain minulle!!!
    Siksi haluaisin vain jonkun neuvon mitä voin tehdä vain päiväkotiasian suhteen, jotta voin rauhallisin mielin jättää lapseni sinne kun käyn töissä.Tarvitsevat mustaa valkoisella, että isälle lapsen luovutus kielletty!!!Kuka sellaisen paperin kirjoittaa!!!!!???????

    Äänestä

Ainakin meillä päiväkodissa hoitosopimusta tehdessä täytetään papereihin mm. kohta jossa kysytään kenelle lapsen saa luovuttaa päivähoidosta mukaan ja jos isän nimeä ei papereissa siinä kohtaa missä tätä kysytään ole, ei lasta saa hänelle päiväkodista ilman äidin erillistä lupaa luovuttaa.
Ja näin päiväkoti on vastuussa seurauksista jos lapsen hänelle antaa.
Mutta yleensä kyllä ovat tarkkoja näiden asioiden suhteen, eli tällöin ei tarvitse lapsen katoamista pelätä.
Tarkistappas onko sinun sopimuksessa tällaista kohtaa, luulen, että pitäisi olla kaikilla, ainakin kunnan/kaupungin päivähoidon muodoilla...
Tuohon asiaan ei pitäisi myöskään isän huoltajuuden vaikuttaa, koska olet lähihuoltajana.
Ja ette varmaan ole sopineet nimenomaisesti, että isä tapaa lastaan niin, että hakee hänet suoraan päivähoidosta, joten ei voi (varmaankaan, en ainakaan usko) estääkään sitä, että luovuttamisen päivähoidosta hänelle kiellät.
Tuon tapaamissopimuksen (tai sen puuttumisenkin) muuten pitäisi riittää perusteeksi päivähoidolle, kun kiellät luovuttamisen isälle.
Kannattaa tarkistaa myös oman paikkakunnan sosiaalityöntekijältä tai sosiaaliasiamieheltä
mutta oman työkokemuksen kautta uskoisin asian olevan näin yleisestikin...

Äänestä
  • Heippa!

    Valitettavasti asia on niin, että päiväkoti tarvitsee tällaisista asioista mustaa valkoisella. Sillä karu totuus on, että kuka tahansa voi sanoa että lasta ei saa isälle/äidille luovuttaa. En nyt tarkoita tässä tapauksessa sinua. Ja yhteishuoltajuudessahan molemmat vanhemmat saavat lasta hakea ilman erillistä paperia siitä ettei näin olisi.
    Eikä niissä päiväkodin papereissa yleisimmin lue edes etävanhemman tietoja. Tietysti eri kunnissa/kaupungeissa on eri käytäntöjä. Suosittelisin pyytämään jonkinlaista lappua lastenvalvojalta/sosiaaliviranomaisilta tilanteestasi, jonka sitten voisit viedä päiväkodille. Ehkä se auttaisi asiaa. Oletko myöskään soittanut päiväkodin johtajalle asiasta tai pyytänyt henkilökuntaa keskustelemaan asiasta johtajan kanssa. Monimutkaisia asioita myös päiväkodin henkilökunnalle. Mutta meitä ihmisiä on myös moneen lähtöön ja heidän on siellä ajateltava lasten parasta.

    Äänestä

  • sinulle... kirjoitti:

    Heippa!

    Yhteishuoltajuudessakin on tapaamissopimus.
    Jos etä saisi tavata lastaan jokatoinen vkl pe-su, niin silloin päiväkotiin ilmoitetaan että perjantaina lapsen saa antaa etävanhemmalle.
    Muuten ei, ellei lähivanhempi erikseen siitä ilmoita.

    Muutenkin, aina jos joku muu henkilö hakee lapsen, on vanhemman siitä ilmoitettava erikseen, muuten eivät anna.

    Äänestä

  • no muttamutta kirjoitti:

    Heips!

    Yhteishuoltajuus voi olla myös ilman minkäänlaisia huoltajuussopimuksia...

    Äänestä

  • Kiitos vastauksesta, olen keskustelut päiväkodissa ja yrittänyt kaikkia vaihtoehtoja esittää, väittäävät että jos eivät anna lasta huoltajalle voi huoltaja viedä asian oikeuteen, siitäkin huolimatta, ettei tapaamis sopimusta ole, eikä isä aikoihin tavannut, muutenkin isän tilanne hyvin epämääräinen! Voisi todella ns.Kaapata lapsen. Hänen asuipaikastaan ei tietoja ei mitään... Taidan pikaisesti hakea apua sosiaalitoimelta...Täytyyhän lapsen turvallisuus olla taattu!!

    Äänestä

Otappas yhteyttä kunnan/kaupungin lastenvalvojaan taikka sosiaalityöntekijään. Ne osaavat sanoa mitä tässä tapauksessa kannattaisi tehdä. Itse voisin kokeilla hakea yksinhuoltajuutta mm. niillä perusteilla ettei etä pidä yhteyttä lapseensa,alkoholi ongelma? Kannattaa ottaa asioista sossusta selvää ja neuvotella mitä voisi tehdä.
Täällä meillä ainakin on päiväkodissa kohta jossa erikseen määritellään kenelle lapset saa luovuttaa. Esim. jos meillä isä hakee lapsensa pk:sta,minä ilmoitan asiasta etukäteen että isä hakee,muutoin ne ei saa tyttöä hänelle antaa vaikka on yhteishuoltajuus.
Näin oletan asian olevan kaikesta huolimatta. En ole sossu niin en mene varmaksi vannomaan. Itsellä ei onneksi ole tämän asian suhteen ongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarvitsen kirjoitti:

Moi!
Haluaisin neuvoa hankalaan tilanteeseen!
Isä ei ole asunut kanssamme moneen vuoteen ja yhteydenpito lapseen enään puhelin soittoja joskus harvoin!!!

Nyt isä ollut outo (aikaisemmin väkivältainen yms.)En tiedä nykyistä hänen osoitettaan tai mitään!Epäilen alkoholinkäyttöä ja huumeita.

Ongelma eli hätä se, että yhteishuoltajuus, Mitä jos isä vain hakee lapsen päiväkodista, onhan hänkin huoltaja!!! Mistä lähden etsimään!!!

Päiväkodin lakien yms. mukaan eivät saa olla luovuttamatta lasta isälle!
Auttakaa, mistä saan apua, että päiväkoti ei saisi luovuttaa lasta isälle sieltä!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu