Olen ollut kauan kiinnostunut kirjoitamisesta tieto- ja kirjoituskoneella. Olen myös kirjoitellut pikkujuttuja vuosien varrella.
Jotkin välimerkit kuitenkin välillä ihmetyttää. Luen parhaillaan Maiju Lassilan kirjaa, joka alkaa Tulitikkuja lainaamassa -tarinalla. Olen jo jonkin aikaa lukenut siitä Isä ja poika -tarinaa. Siinä lause alkaa välillä "Mutta" -sanalla. Mielestäni se on oikein, mutta olen kuullut, että lause ei sillä sanalla voisi alkaa. Miten se nyt on? Voiko lause alkaa Mutta -sanalla?
Toinen asia joka ihmetyttää, on se kun jossakin kohtaa edellä mainitussa tarinassa on pilkku ennen "ja" -sanaa.
Esim. (ote tarinasta) "Laumassa riensi väki hänen jälestänsä, ja niin täyttyi temppeli palvelevalla kansalla".
Olen oppinut että "ja" -sanan eteen ei tulisi pilkkua. Muistelen, että muissa lukemissani kirjoissa ei pilkkua ole ollut siinä kohtaa lausetta.
Kyllä se kirjoitustaito itseopiskeluna vie vuosia. Paljon olen kuitenkin oppinut.
Jotkin välimerkit kuitenkin välillä ihmetyttää. Luen parhaillaan Maiju Lassilan kirjaa, joka alkaa Tulitikkuja lainaamassa -tarinalla. Olen jo jonkin aikaa lukenut siitä Isä ja poika -tarinaa. Siinä lause alkaa välillä "Mutta" -sanalla. Mielestäni se on oikein, mutta olen kuullut, että lause ei sillä sanalla voisi alkaa. Miten se nyt on? Voiko lause alkaa Mutta -sanalla?
Toinen asia joka ihmetyttää, on se kun jossakin kohtaa edellä mainitussa tarinassa on pilkku ennen "ja" -sanaa.
Esim. (ote tarinasta) "Laumassa riensi väki hänen jälestänsä, ja niin täyttyi temppeli palvelevalla kansalla".
Olen oppinut että "ja" -sanan eteen ei tulisi pilkkua. Muistelen, että muissa lukemissani kirjoissa ei pilkkua ole ollut siinä kohtaa lausetta.
Kyllä se kirjoitustaito itseopiskeluna vie vuosia. Paljon olen kuitenkin oppinut.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä "ja" -sanan edessä voidaan käyttää pilkkua, mikäli "ja" -sana ei toimi rinnastuskonjuktiona päälauseiden välissä.
Aivan varmaksi en uskalla sanoa miten tuon "mutta" -sanan kanssa tulisi menetellä.
Proosaa ja muuta vapaata tekstiä kirjoittaessa voi aloittaa ihan millä sanalla tahansa. Eikä niillä välimerkeilläkään ole niin väliä.
Edelliset puhuvat täysin totta. Tuossa ensimmäisessä lauseessa vaihtuu tekijä lauseissa, joten väliin tulee pilkku. Samalla tavalla tulisi esimerkiksi virkkeessä "Mikko paistoi makkaraa nuotion ääressä, ja Maijan takki syttyi palamaan." Mutta-sana voi aloittaa virkkeen enimmäkseen juuri proosassa. Tällöin sana korostaa entisestään uutta virkettä. Esim. asiaa voi miettiä näin "Kaikki muut pelkäsivät vihaista koiraa, mutta minä en." - "Kaikki muut pelkäsivät vihaista koiraa. Mutta minä en." Mihinkään viralliseen tekstiin ei hirveästi kannata muttaa laittaa virkkeen alkuun, eikä muutenkaan viljellä joka paikkaan. Vain ainoastaan silloin, kun todella haluaa korostaa sitä.
Herra Huuhaa tietää mistä puhuu. Mutta on tekstin tehokeino.
Ja-sanan ja muiden rinnastuskonjunktioiden edellä käytetään pilkkua, jos kahdella rinnasteisella päälauseella ei ole yhteistä lauseenjäsentä, kuten yhteistä subjektia, ajan tai paikan määrettä tms.
Just luin Milli ja Molli. Eipä päde siellä pilkkusääntösi. Hyvää luettavaa lapsille kuitenkin.
Useimmiten kaunokirjallisuudessa ei noudateta noita ohjeita, mikä johtunee siitä, että kirjailijat joko eivät osaa välimerkkisääntöjä tai eivät halua syystä tai toisesta noudattaa niitä.
Kirjailijat usein osaavat välimerkkiasiat aika hyvin, ja etenkin heidän kustannustoimittajansa osaavat. Sääntöjä rikotaan useimmiten tietoisesti ja harkiten, johonkin tiettyyn vaikutelmaan pyrkien.
Äidinkielenopettajallani oli tapana sanoa: "Säännöt on osattava, jos aikoo niitä rikkoa."
Ketjun aloittaneelle: suomen kielen oppikirjoja lukemalla (jos kouluajat ovat jo takana) saattaa päästä peruskuvioista nopeasti selville. Ja on noita kielenhuolto-oppaita ja kielioppikirjoja ihan erikseenkin, mutta niiden rakenne ei välttämättä tue opiskelua kovin hyvin.