Tämä on tarina siitä, kuinka ”Lomavuosi lumimiehen kanssa” todella syntyi. Gilderoy Lockhart, tuo meidän kaikkien rakastama blondipoju, on eksynyt Maailman katolle…
”Senkin idiootti! Typerys! Totaalinen fletkumato! Poroporvarillinen kömpelys! Militaarinen matoaivo! Kuolaava kananjalka! Limainen rupikonna! Säärikarvallinen kömpelys! Elämäni raunioittaja! Tunarillinen torvelo! Takapajuinen tanttamaari! Välinpitämätön maasika! Korvaamattoman täydellisen totaalisen puhtaasti sovinistillisesti karheasti kammottava mega-millio-brutto-printillinen taulamus!” Gilderoy keskeytti tulvan hetkeksi vetääkseen henkeä.
”Anteeksi, mutta mikä se viimeinen oli, ja mistä oikein on kysymys?” Vuodatus ei koskaan päässyt jatkumaan, koska Me Noitien edustajana toimima matkanjohtaja astui sisään teltan oviaukosta.
”Tuo!” Lockhart osoitti teatraalisen dramaattisesti edessään värisevää kotitonttua. ”Tuo olento, tuo säälimätön ja sydämetön hirviö, tuo julma ja välinpitämätön kauhistus, tuo… ” Ja taas hengenveto, sekä keskeytys. ”Siis mitä kotitonttu on teille tehnyt, herra Lockhart?” Noita oli saanut kestää miestä jo viisi päivää. Viisi päivää valitusta liian kirkkaasta lumesta, liian värittömästä lumesta, liian valkeasta lumesta, liian sinisestä taivaasta, liian sinittömästä taivaasta, väärän värisestä teltasta, väärän sävyisistä lautasliinoista, liian kylmästä kanakeitosta, liian kuumasta kanakeitosta, liian äänekkäästä tuulesta, väärällä sävel-asteella puhaltavasta tuulesta, liian harmaista kivistä, jotka eivät korostaneet miehen liilaa kaapua, huonosti prässätyistä viitoista, väärin asetetuista sulista kirjoituspöydällä, liian vihreistä riikinkukon sulista… Listaa olisi voinut jatkaa sivukaupalla. Noita oli tajunnut, miksi kaikki muut olivat hymyillen perääntyneet, kun oli kysytty, kuka tahtoo lähteä kuvausmatkalle maailmankuulun kirjailija, Gilderoy Lockhartin seuraksi Himalajan vuoristoon..---Jatkuu---
”Senkin idiootti! Typerys! Totaalinen fletkumato! Poroporvarillinen kömpelys! Militaarinen matoaivo! Kuolaava kananjalka! Limainen rupikonna! Säärikarvallinen kömpelys! Elämäni raunioittaja! Tunarillinen torvelo! Takapajuinen tanttamaari! Välinpitämätön maasika! Korvaamattoman täydellisen totaalisen puhtaasti sovinistillisesti karheasti kammottava mega-millio-brutto-printillinen taulamus!” Gilderoy keskeytti tulvan hetkeksi vetääkseen henkeä.
”Anteeksi, mutta mikä se viimeinen oli, ja mistä oikein on kysymys?” Vuodatus ei koskaan päässyt jatkumaan, koska Me Noitien edustajana toimima matkanjohtaja astui sisään teltan oviaukosta.
”Tuo!” Lockhart osoitti teatraalisen dramaattisesti edessään värisevää kotitonttua. ”Tuo olento, tuo säälimätön ja sydämetön hirviö, tuo julma ja välinpitämätön kauhistus, tuo… ” Ja taas hengenveto, sekä keskeytys. ”Siis mitä kotitonttu on teille tehnyt, herra Lockhart?” Noita oli saanut kestää miestä jo viisi päivää. Viisi päivää valitusta liian kirkkaasta lumesta, liian värittömästä lumesta, liian valkeasta lumesta, liian sinisestä taivaasta, liian sinittömästä taivaasta, väärän värisestä teltasta, väärän sävyisistä lautasliinoista, liian kylmästä kanakeitosta, liian kuumasta kanakeitosta, liian äänekkäästä tuulesta, väärällä sävel-asteella puhaltavasta tuulesta, liian harmaista kivistä, jotka eivät korostaneet miehen liilaa kaapua, huonosti prässätyistä viitoista, väärin asetetuista sulista kirjoituspöydällä, liian vihreistä riikinkukon sulista… Listaa olisi voinut jatkaa sivukaupalla. Noita oli tajunnut, miksi kaikki muut olivat hymyillen perääntyneet, kun oli kysytty, kuka tahtoo lähteä kuvausmatkalle maailmankuulun kirjailija, Gilderoy Lockhartin seuraksi Himalajan vuoristoon..---Jatkuu---
Vastaukset 1
Vanhimmat
Loistavaa:)! Tällästä olenkin kaivannut! Tosi hyvä alku, odotan innolla jatkoa! Olit saanut tarinaasi jopa aitoa Potter-tyyliä! My g8est thanx 2 ya:)!