Sähkö???

Miten voi säästää sähköä, kun nyt jo sähkön käyttö on minimissä.
Kaikki nukkuvat sähkölaitteet sammutettu, TV, mikro, CD-radio soitin. Ruokaa laitan hyvin harvoin.

Silti sähkölasku on joka toinen kuukausi n. 50 euroa.
71684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vaiika et käyttäisi sähköä melkein ollenkaan, maksat silti huiman summan perusosuuksista. Ei kai sille mitään voi.

Äänestä

Muistathan, että sähkösi laskutus tapahtuu sen mukaan, miten kodissasi ennen on kulutettu. Esim. meillekin tuli viime vuoden aikana joka toinen kuukausi n. 50 e lasku, mutta keväällä ilmoitettiinkin, että olivat laskuttaneet liikaa ja meille hyvitettiin yli 11 e seuraavassa laskussa. Mikäli siis ennen olet kuluttanut paljon sähköä ja yht'äkkiä vähentänyt kulutusta, ei se heti näy laskun pienenemisenä.

Äänestä

Muutamia vinkkejä:

Tiesitkö että kännykän laturit vievät sähköä ollessaan pistokkeessa vaikkei kännykkä olisikaan latauksessa. Samoin kaikki muuntajalla varustetut laitteet.

Energiansäästölamput säästävät energiaa 80%. Valaisu voima kuitenkin sama. (15W = 75W hehkulamppu)

Säädä tietokoneen energian säästöasetukset kohdalleen. Laita näyttö sammumaan automaattisesti vaikka 3minuutin käyttämättömyyden jälkeen. (putkinäyttö vie tietokoneessa eniten energiaa)

Älä säädä jääkaappiasi turhan kylmälle.

Tee kerralla mieluusti isompi määrä ruokaa. Uuni ja levyt vievät paljon energiaa, lämmitä ruokari mikrossa.

Äänestä

Kylmälaitteet vievät aika paljon. tarkista lämpötilat, ei kannata pitää esim. pakastinta liian kylmänä. Ja vaihda hehkulamput energiansäästölamppuihin.

Äänestä
  • Ei aina kannata käyttää energiansäästölamppuja eli pienoisloisteputkia.
    Jos talossasi on suora sähkölämmitys, on aivan sama käyttää tavallisia lamppuja, ainakin talvella sillä kuluva energia muuttuu lämmöksi.
    Lisäksi tavallisista hehkulampuista ei tule ongelmajätteitä kuten loisteputkista.
    Eli jos haluat säästää rahaa sekä luontoa, talvella hehkulamput ja kesällä loisteputket (siis sähkölämmitteisissä taloissa).

    Äänestä

kilpailuta sähkösi, mene www.sahkonhinta.fi ja vertaile, voi olla että säästäisit sillä aika paljon sähkönmyyjän vaihtaminen on helppoa.

Äänestä

Kannattais vertailla sähkön hintoja ja tarvittaessa kilpailuttaa.
Itse kilpailutan nykyään aina sähkösopimukseni.
Tämän hetken sopimukseni (määräaikainen) on noin 45% edullisempi kuin saman yhtiön normaali listahinta. Tämä siis sähkön osalta.Siirtohintaahan ei voi kilpailuttaa.
Jos laskee koko sähkölaskun, on se lähes 15 prosenttia halvempi kuin ilman kilpailutusta. Joudun kilpailuttamaan tulevana vuodenvaihteena, kun sopimus umpeutuu ja varmaan yhtiö ei suostu sitä jatkamaan, vaikka se onkin voimassa toistaiseksi myös sopimuksen jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cida kirjoitti:

Miten voi säästää sähköä, kun nyt jo sähkön käyttö on minimissä.
Kaikki nukkuvat sähkölaitteet sammutettu, TV, mikro, CD-radio soitin. Ruokaa laitan hyvin harvoin.

Silti sähkölasku on joka toinen kuukausi n. 50 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu