~Tarina~osa5

Harryn iloksi tapa jolla hän voisi ilmaista tunteensa Cholle, ilmaantui jo sunnuntai iltana suuressa salissa. Nälkäisten koululaisten istuuduttua pöytiinsä, Dumbledore nousi seisomaan ja rykäisi kuuluvasti. Kaikkien päät kääntyivät katsomaan. "Tapahtuneiden asioiden, parin viikon takaisen Tylyahon viikonlopun peruuttamisen, ynnä muiden masentavien seikkojen vuoksi, me opettajakunta olemme päättäneet piristää teitä." Dumbledore sanoi levollisella mutta kuuluvalla äänellä. Harry katseli toisia opettajia. Jotkut olivat vilpittömästi innoissaan, toiset hieman pidättyväisen näköisiä, Kalkaros oli avoimen vihamielinen. "Ensi lauantaina.." Dumbledore jatkoi, "..järjestämme täällä, tässä salissa, Halloween-tanssiaiset!" Dumbledoren ääni hukkui kaikkialla alkaneeseen innostuneeseen puheensorinaan. Tytöt alkoivat välittömästi hihittää ja kuiskailla jännittyneen näköisinä.
Harry huomasi Hermionen vilkaisevan nopeasti Ronin suuntaan. Kuvitteliko hän vain, vai oliko hänen parhaiden ystäviensä välillä tapahtunut viime päivien aikana jotain erityistä? Jotain sen suuntaista oli ollut aistittavissa viime vuodesta lähtien, Harry muisti yhä miten happamalta Ron oli aina näyttänyt Hermionen kadottua jonnekin Viktor Krumin kanssa. Mutta silti.. Olisi niin kummallista ajatella Hermionea ja Ronia parina..
Silloin hänen ajatuksensa palasivat omaan pariinsa. Hänen täytyisi alkaa suunnitella tapaa, jolla pyytäisi Chota parikseen. Nyt ei saisi käydä kuten viime vuonna.

* * *

Maanantai aamuna Harry käveli kierreportaita alas tarkoituksenaan mennä aikaisin aamiaiselle ja löytää Cho mahdollisimman nopeasti. Tällä kertaa hän ei antaisi kenenkään muun ehtiä ensin.
Oleskeluhuoneessa oli vain yksi henkilö Harryn lisäksi, Ginny istui nojatuolissa lähellä portaita. "Ginny, mitä sinä täällä teet?" Harry kysyi hämmästyneenä. Hän ei olisi ihmetellyt yhtään vaikka tyttö ei olisi nukkunut koko yönä, niin rasittuneelta hän näytti. Ginny nousi ylös ja käveli hitaasti Harryn luo. Hän näytti keräävän rohkeutta johonkin. "Harry..minä.. minä halusin kysyä sinulta.." Ginny sanoi ja veti syvään henkeä, "..että tulisitko tanssiaisiin minun kanssani?" Tyttö tuijotteli kengän kärkiään ja leiskahti yhtä punaiseksi kuin hiuksensa. "Ai" Harry sanoi äimistyneenä. Hänen aivonsa raksuttivat kuumeisesti. Mitä hän sanoisi? Mitä hän vastaisi? Hän tiesi haluavansa mennä Chon kanssa, mutta eihän hän sitä voinut sanoa! Hän voisi väittää luvanneensa mennä jonkun toisen kanssa.. Ei, ei se käynyt.. Mitä jos Cho kieltäytyisi.. Ja hän tiesi miltä tuntui saada rukkaset joltain, josta välitti oikeasti..
Hän kuuli oman äänensä vastaavan , ennen kuin oli edes saanut ajatuksiaan loppuun, "Hyvä on, Ginny. Minä tulen kanssasi."
Ginny päästi riemunkiljahduksen ja hyppäsi Harryn kaulaan. Noin sekunnin murto-osan kuluttua, tajuttuaan mitä teki, hän päästi Harryn irti ja ryntäsi nolostuneena ulos tornista.
3148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

nyt tuli vähän pidempi stoory vihdoinki. Kirjotat tosi hyvin jään oottelee jatkoa.

Äänestä

kirjota enemmän hyvä

Äänestä
  • Kirjotan heti kun vaan ehdin.. Luultavasti huomenna.. =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

~Padma~ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu