Hiljainen, kaivattu sade,
lankeaa ylle maan.
Uupunut, janoinen luonto,
viimein juoda saa.
Hellästi pisarat pyyhkii
kuumuuteen kuihtuneet.
Virvoittain ne, jotka jaksoi,
yli päivien paahteisten.
Pehmenee kuivunut multa,
vastaanottamaan,
siementä elämän uuden,
josta vehreys versoaa.
lankeaa ylle maan.
Uupunut, janoinen luonto,
viimein juoda saa.
Hellästi pisarat pyyhkii
kuumuuteen kuihtuneet.
Virvoittain ne, jotka jaksoi,
yli päivien paahteisten.
Pehmenee kuivunut multa,
vastaanottamaan,
siementä elämän uuden,
josta vehreys versoaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa taas paatoksellista tekstiä
Sydämeni elää ikuisessa paatoksessa )).
Anna, sinun runojasi on kaivattu kuin kuiva luonto vettä. Aina ne ilahduttavat, älä välitä ymmärtämättömistä kommenteista.
Itsellänikin on ollut harvinaisen kuiva kausi, kun ruumiilllinen ja muu uupumus vaikuttavat myös runojen kirjoittamiseen. Luonnon kuuma kuivuus vaikuttaa oudosti ihmiseenkin.
Kiitos, tem, lämpimistä sanoistasi.
Toki kuuma ja kuiva kesä (kaikesta ihanuudestaan huolimatta ) kuluttaa myös voimavaroja . Ei ole ihme, jos uupuu. Ja uupumuksen alla syntyy harvemmin runoakaan. Väkisin ei niitä voi kirjoittaa ja jos niin tekee, jää niistä uupumaan (usein) runon henki..ilmavuus.
Mutta kaikella on määräaikansa. Uupuneen runoilijan sielu virvoittuu ajallaan...
Kaikkea hyvää Sinulle toivoo runoystäväsi Anna (nen)
Hyvä. Mistä tulee tämän runon lyyrisyys? Jos tämä olisi riimirono, loppusoinullinen, olisi kuin Helleekosken " Kesäyö". Kiitos