Esiopetus

Esiopetuksessa voi melko uuden lain mukaan valita uskontokasvatuksen (ev.lut.) sijaan elämänkatsomustietokasvatuksen. Näin esiopetukeen on luotu samantapainen valinnan mahdollisuus kuin on peruskoulussakin.

Käytännössä tuo tarkoittaa, että uskonnottoman vaihtoehdon valinneet lapset eivät osallistu ev.lut. papin tai vastaavan pitämiin (mahdollisiin) hartaushetkiin (pikkukirkko?) tai lapsiryhmän viemiseen jumalanpalvelukseen kirkkoon, vaan henkilöstö järjestää heille saman akaan muuta kivaa, normaalia toimintaa.

Toki päivähoidossa vanhemmat voivat hyvin jo aikaisemminkin (alusta ast) ilmoittaa, että lapsi ei osallistu ev.lut. kirkollisiin juttuihin, jolloin mös pienemmille on muuta kivaa, normaalia ohjelmaa. Päivähoitolaissa ei ole silti erikeen mainittu tuota elämänkatsomustietokasvatuksen termiä (joka tulee koulumaailmasta), vaan puhutaan vain kodin katsomusperinteen kunnioittamisesta.

Uskontojutut olisi hyvä jättää perhen asiaksi. Julkisen palvelun laitoksissa ei tulisi olla mitään kirkollisia seremonioita, eikä varsinkan vastutukyvyttömille pikkulapsille..

Eettistä ja tapakasvatusta esiopeuksessa annetaan yhteisesti, samoin normalissa päivähoitotiminanssa..

NYT kuden alkaessa on hyvä aika ilmoitaa päiväkodin johtajalle ja "omalle" tädille/sedälle, että lapsi ei osallistu uskontokasvatukseen ja kirkollisiin juttuihin.. Oikeus tehdä näin on kaikilla, siis riippumatta siitä kuuluuko kirkkoon tai onko kuulumatta kirkkoon..
2326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"NYT kauden alkaessa on hyvä aika ilmoitaa päiväkodin johtajalle ja "omalle" tädille/sedälle, että lapsi ei osallistu uskontokasvatukseen ja kirkollisiin juttuihin.."

Totta kai jokainen saa tehdä noin! Suomessa on uskonnonvapaus, ja jokaisella on todellakin oikeus päättää mihin lapsi osallistuu. Joulukirkkoon, hengellisten laulujen laulamiseen yms. ei ole pakko mennä. Täytyy vaan muistaa sanoa aiheesta heti vuoden alussa, ettei tule kömmähdyksiä.

Muistathan kuitenkin, että 85 % suomalaisista kuuluu ev.lut. kirkkoon ja tämän lisäksi on olemassa paljon muitakin kristillisten kirkkokuntien (ortodoksit, hellarit...) edustajia. Uskonnonvapaus koskee myös meitä. Suomalaiseen kulttuuriin on kautta maailman sivun kuulunut joulukirkko, enkeleiden askartelu, rairuoho yms. Ei viedä myöskään oikeuksia enemmistöltä.

Minä olisin henkilökohtaisesti tympeissäni, jos omat lapset eivät tietäisi, miksi joulua ja pääsiäistä juhlitaan, miksi sunnuntaina ovat kaupat kiinni, kuka on Jeesus. Nämä ovat hyvin keskeisiä kulttuuriimme kuuluvia asioita, vaikka mekin ollaan ihan riviluterilaisia.

Muista siis, että jos lapsesi on esimerkiksi pk-ryhmänsä ainoa "uskonnoton", älä ala masteroida koko ryhmää, ja paasata uskontojuttujen jättämisestä perheen asiaksi. Jos hoitajat ja suurin osa vanhemmista hyväksyy ja tahtoo pääsiäishartauksen, niin silloin ei hypitä yhden vanhemman pillin mukaan. Pitkän pk-kokemukseni mukaan lähes kaikki vanhemmat - useimmat uskonnottomatkin - haluavat, että lapsi saa edes jonkunlaisen uskontoon liittyvän yleissivistyksen.

Äänestä
  • Olen jo vuosia ihmetellyt, kuka kunnioittaisi kristityn vakaumusta. Koti tietenkin, mutta koulussa ja päivähoidossa tulisi kunnioittaa vain uskonnottomia sekä muita kuin kristittyjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valinnan mahdollisuus kirjoitti:

Esiopetuksessa voi melko uuden lain mukaan valita uskontokasvatuksen (ev.lut.) sijaan elämänkatsomustietokasvatuksen. Näin esiopetukeen on luotu samantapainen valinnan mahdollisuus kuin on peruskoulussakin.

Käytännössä tuo tarkoittaa, että uskonnottoman vaihtoehdon valinneet lapset eivät osallistu ev.lut. papin tai vastaavan pitämiin (mahdollisiin) hartaushetkiin (pikkukirkko?) tai lapsiryhmän viemiseen jumalanpalvelukseen kirkkoon, vaan henkilöstö järjestää heille saman akaan muuta kivaa, normaalia toimintaa.

Toki päivähoidossa vanhemmat voivat hyvin jo aikaisemminkin (alusta ast) ilmoittaa, että lapsi ei osallistu ev.lut. kirkollisiin juttuihin, jolloin mös pienemmille on muuta kivaa, normaalia ohjelmaa. Päivähoitolaissa ei ole silti erikeen mainittu tuota elämänkatsomustietokasvatuksen termiä (joka tulee koulumaailmasta), vaan puhutaan vain kodin katsomusperinteen kunnioittamisesta.

Uskontojutut olisi hyvä jättää perhen asiaksi. Julkisen palvelun laitoksissa ei tulisi olla mitään kirkollisia seremonioita, eikä varsinkan vastutukyvyttömille pikkulapsille..

Eettistä ja tapakasvatusta esiopeuksessa annetaan yhteisesti, samoin normalissa päivähoitotiminanssa..

NYT kuden alkaessa on hyvä aika ilmoitaa päiväkodin johtajalle ja "omalle" tädille/sedälle, että lapsi ei osallistu uskontokasvatukseen ja kirkollisiin juttuihin.. Oikeus tehdä näin on kaikilla, siis riippumatta siitä kuuluuko kirkkoon tai onko kuulumatta kirkkoon..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu