Koiran elekieli

Meidän nuorimmainen koiruuksista ei kestä kaikkia koiria, itseasiassa harvoja edes sietää, oli kyseessä narttu/uros.
Oltiin tuossa metsälenkillä jossa vastaan tuli naapurimme bulldogin pentu (noin 6kk) vapaana. Meidän koiramme alkoi oitis pörisemään sille, mutta omistaja piti koiransa vapaana, tietysti innokkaana tämä pentu tohelsi menemään vuoronperään vanhemman koiramme (joka ei ole moksiskaan) ja vuoroin nuoremman eteen. Koirani olivat kiinni ja uhkaavan näköisenä fleksi kietoutui hötkyävän bulldogin kaulan ympäri. Samalla nuorempi koiristamme pörisi uhkaavasti. No meinasin sitten, että päästän koirat irti ettei koe kytkettynä oloa ahdistavaksi, mutta annas olla kun oma koirani yritti kauemmaksi niin taas tämä pentu oli hötkyämässä siihen, murina oli jo kovaa ja loppuen lopuksi koirani hyökkäsi osuen tämän pennun nenään, no eipä se kauaa siinä vikissyt vaan eikun uudelleen, että tämä on kiva leikki?! Voiko siis todellakin johtua tuosta koiran iästä, että se ei oikeasti ymmärrä elekieltä, murinaa/hyökkäystä?
Oma koirani suorastaan tärisi, sain sen käskyllä kiinni ja tajusi se naapurinikin laittaa koiransa kiinni.
Vaikea vaan suhtautua tilanteeseen jossa tietää, että oma koira ei sitä toista kestä ja on kytkettynä, niin käskyllä sitten kieltää murisemasta/hyökkäämästä, luulisi sen toisen koiran ymmärtävän eleestä ettei sitä suvaita.
4503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kerros ny uudestaan.

Äänestä

Se,ettei koirilla tuo elekieli toimi välttämättä keskenään kunnolla ,johtuu monista syistä.
Ensinnäkin,tuo että on jalostettu ns.ei peruskoiria ulkomuodoltaa, on yksi syy.Eli tällaisten koirien osoittamat eleet ja ulkomuoto voi olla " ristiriidassa" keskenään,jolloin vastapuolen on vaikea niitä tulkita.Niin ja toki käyttötarkoitus jalostettaessa on vaikuttanut osaltaan.

Pennulla olisi myös hyvä olla mahdollisimman hyvää ja ehkä vahvaakin koirankieltä käyttävä emä,miltä saisi hyvää oppia.
Kaikilla sellaista ei valitettavasti ole.Ongelma on myös siinä,että koirien pitäisi pystyä oppimaan ja käyttämään sitä kieltä tauotta varsinkin siinä nopean oppisen kautena.ongelma on vaan siinä,että kun pennut luovutetaan 7-8 viikkoisina,niin se kielen opiskelu monesti katkeaa.Jos uudessa kodissa ei ole hyvää " koiran kielen opettajaa",ja pennut pidetään eristyksissä muista ennen rokotuksia,jolloin tulee pitkä väli " opiskelussa",niin se on hankala tilanne.Eli minun mielestäni olisi hyväksi,että jos omassa perheessä ei ole hyvää koirankieltä käyttävää vanhempaa koiraa,pennulla olisi alusta asti joku hyvä ja luotettava ulkopuolinen aikuinen koira siinä esimerkkinä,jota voisi säännöllisesti tavata ja vapaana.


Ehkä nyt teilläkin on ollut tilanne,että tuolla pikku bulldogilla on tuo koirankieli sen verran hukassa jostain johtuen, ettei se oikein onnistunut kommunikoimaan koiriesi kanssa...

No,koiran omistajan nyt toki pitäisi katsoa,ettei koiransa anna mennä tilanteeseen,jossa voi tulla ongelmia tai häiritä muita(siis tässä tapauksessa tarkoitan tuota bulldogin omistajaa).Se on jo senkin takia tärkeää,ettei vahinkoja satu.
Kun nämä nykyajan jalostetut koirat,kun ei ole mitenkään niin alkukantaisia tai alkuperäisissä olosuhteissa eläviä,että ne pystyisivät kaikki enää keskenään kunnolla kommunikoimaan...

Äänestä
  • oikeasti auta ainakaan siihen, että koira näyttäisi/kuulostaisi ystävälliseltä, se vielä että oma koirani yritti kokoajan mennä poispäin pennusta.
    Itse en oikein ole varma onko tämä nuorempi urokseni vain todella terävä koira vai onko se välillä pelkoa (eikös pelossa pitäisi kuitenkin häntä olla koipien välissä) koska herpaantuu järjettömän nopeasti, ei kestä tuijottelua (toisen koiran), jos koiralla on karvat naamalla, jos koira hössöttää ja "hyökkii innosta", eli sietokyky tällaisissa tilanteissa on huono, koira murisee, jännittyy, yleensä merkkaa ym. Koirakoulussa ollaan käyty jonka ansiosta saan lenkillä koiran menemään toisten koirien ohi ihan hyvin, murinan alkaessa rauhallisesti kaulapannasta kiinni ja rauhallisella äänellä kielto, yleensä toimii erittäin hyvin.
    No lokakuussa ollaan menossa luonnetestiin joka varmastikkin kertonee koirasta paljon. Toisaalta ei mielestäni kaikkien koirien kanssa tarvitsekkaan tulla toimeen, vaikkakin toinen uroksemme tulee melkein kaikkien koirien kanssa toimeen.

    Äänestä

on vielä oppi kesken. Jotkut ovat "puupäisempiä" kuin toiset ja tarvitsevat enemmän toistoja.
Pennun omistajan kannalta, tämä oli hyvä oppimistilanne, vaikka hän väärin tekikin kun pentu oli vapaana ja ilman lupaasi päästi pennun koiriesi luokse. Olisi voinut käydä vaikka miten.
Näillä ylimuokatuilla roduilla tosissaan usein on tuo väärien "lauseiden" ulosannin ongelma.
Sääli sinänsä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sudenkorento75 kirjoitti:

Meidän nuorimmainen koiruuksista ei kestä kaikkia koiria, itseasiassa harvoja edes sietää, oli kyseessä narttu/uros.
Oltiin tuossa metsälenkillä jossa vastaan tuli naapurimme bulldogin pentu (noin 6kk) vapaana. Meidän koiramme alkoi oitis pörisemään sille, mutta omistaja piti koiransa vapaana, tietysti innokkaana tämä pentu tohelsi menemään vuoronperään vanhemman koiramme (joka ei ole moksiskaan) ja vuoroin nuoremman eteen. Koirani olivat kiinni ja uhkaavan näköisenä fleksi kietoutui hötkyävän bulldogin kaulan ympäri. Samalla nuorempi koiristamme pörisi uhkaavasti. No meinasin sitten, että päästän koirat irti ettei koe kytkettynä oloa ahdistavaksi, mutta annas olla kun oma koirani yritti kauemmaksi niin taas tämä pentu oli hötkyämässä siihen, murina oli jo kovaa ja loppuen lopuksi koirani hyökkäsi osuen tämän pennun nenään, no eipä se kauaa siinä vikissyt vaan eikun uudelleen, että tämä on kiva leikki?! Voiko siis todellakin johtua tuosta koiran iästä, että se ei oikeasti ymmärrä elekieltä, murinaa/hyökkäystä?
Oma koirani suorastaan tärisi, sain sen käskyllä kiinni ja tajusi se naapurinikin laittaa koiransa kiinni.
Vaikea vaan suhtautua tilanteeseen jossa tietää, että oma koira ei sitä toista kestä ja on kytkettynä, niin käskyllä sitten kieltää murisemasta/hyökkäämästä, luulisi sen toisen koiran ymmärtävän eleestä ettei sitä suvaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu