Katson Mirkkaa. Mustiksi värjätyt ja lyhyeksi leikatut hiukset, päärynämäinen lyhyehkö vartalo ja kovat päättäväiset kasvot, jotka voisivat olla kauniit ellei niitä rumentaisi aina sama tyly ilme. Tyttö on syntynyt johtajaksi, nytkin hän toimii ainejärjestömme puheenjohtajana. Mirkkaa ei oikeastaan rakasteta, mutta lähestulkoon jokainen (minua tietysti lukuun ottamatta) suhtautuu häneen jonkinasteisella kunnioituksella. Minä ja hän olemme olleet tutustumisestamme saakka tukkanuottasilla. On niin pirun hauska ärsyttää Mirkkaa lausahtamalla jotakin, jonka yleensä vain hän pystyy käsittämään naljailuksi. Nyt pääni on tyhjä eikä mieleen tule mitään, tilanne on hyvin poikkeuksellinen, nythän pitää juhlia eikä pitää typeriä palopuheita. Katsahdan nopeasti Danielia, joka hänkin silmäilee aavistuksen ihmeissään Mirkkaa, joka seisoo keskilattialla avoimen tilan ympäröimänä. Toisin kuin muut, Mirkka vaikuttaa vesiselvältä.
”No, niin kukaan ei nyt keskeytä mua, tää on todella tärkeätä”, Mirkka aloittaa ja saa vastaansa yhä hämmentyneempiä katseita. ”Ennen kuin Daniel hakattiin, mä satuin kuulemaan tuossa pihalla erittäin mielenkiintoisen puhelinkeskustelun”, hän katsoo voitonriemuisena minuun päin ja samassa maailmani romahtaa. Olen kuin kehässä horjuva nyrkkeilijä, joka ei kykene enää kuin odottamaan väistämätöntä tyrmäysiskua. ”Mä kuulin kuinka joku soitti kavereilleen ja käski niitä käymään Danielin kimppuun. Ja se joku istuu tässä huoneessa!”. Mirkka näemmä nauttii dramatiikasta ja tuskani pitkittämisestä. Vain tahdonvoimalla pystyn pitämään hyytelöksi muuttuneet jalkani suorina. Hiki virtaa selkääni pitkin, Mirkka hymyilee ilkeästi ja pitää vielä hetken jännitystä ilmassa. Muu porukka hälisee jotain kiihdyksissään. En uskalla katsoa Danielia.
Mirkan ääni kohoaa huutoon: ”Se joku sopi, että ryntää sitten itse paikalle ja muka pelastaa Danielin. Se oli Juuso!”, Mirkka heilauttaa kättään teatraalisesti minua päin. Kaikki kääntyvät katsomaan minua. Olo on hiivatin tukala. Nieleksin. ”Juuso, mitä ihmettä toi on…Mirkka mitä sä meinaat…Juuso hei, sano jotain…toi on aika paksua”, kaikki huutavat sekavasti yhteen ääneen. Vihdoin Jarno pomppaa tuoliltaan ylös ja huitoo käsillään muita vaikenemaan. ”Hei turvat tukkoon, annetaan Juuson puhua ja Mirkka selitä nyt helkkari vieköön tarkemmin mitä sä oot muka kuullut. Juuso onko toi totta mitä Mirkka sanoi?”, Jarno lausahtaa katseessaan halu uskoa viattomuuteeni. Yritän koota itseni. ”Tota joo…pelkkää paskapuhetta… se ei oo totta, mä…sulla ei oo mitään todisteita. Sä yrität vaan pilata mun maineen muiden silmissä”, sanon Mirkkaa katsoen. Yritän olla näyttämättä hätääntyneeltä, siinä kuitenkaan onnistumatta. ”Jaa, vai ei ole todisteita, tyhmänäkö sä mua pidät?”, Mirkka sanoo eikä viitsi peitellä voitonriemuaan, joka loistaa inhoamiltani kasvoilta. ”Käteviä pelejä nää kännykät nykyään, kuunelkaapas tätä”, Mirkka heilauttaa kännykkäänsä ilmassa. ”Sshhhh”, jotkut kuiskaavat, kun puhelin alkaa rahista. Seison kyllin lähellä Mirkkaa kuullakseni vaimeasti kuuluvan keskustelunpätkän. Kuulen oman ääneni sanomassa: ”…ja ei todellakaan sitten mitään vammoja saa tulla mutaturvalle…niin…tajuutko sä?. Tärkeintä että se pelästyy kunnolla…joo…mä seuraan sitä ja soitan kun se lähtee täältä. Onks kaikki varmasti selvää?…ok…moi”.
Hetkeksi tulee hiljaista, sitten taaempana seisseet alkavat kysellä mitä toiset äsken kuulivat. Mirkka katsoo minua maireasti hymyillen. Pääni kääntyy ja nousen vauhkona rynnätäkseni ovea kohti. ”Sä et mee minnekään”, Jarno huutaa ja samassa hän ja joku muu tarraavat minua käsivarsista. ”Tää selvitetään nyt.” Hän katsoo minua inhoavasti, kuten lähestulkoon jokainen huoneessaolija. Mirkan suu on viivana. ”Senkin iljettävä kusipää, sä oot varma, että toi oli sun viimeinen kieroilus”, Mirkka sähähtää. Yritän etsiä tukea huoneesta. Pave puistelee isoa päätään hämmentyneenä eikä halua tavoittaa katsettani. Ansku on murtuneen näköinen ja katsoo minua surullisin ja pettynein silmin. ”Mitä vittua Daniel muka on sulle tehnyt? Sä taidat olla vaan pelkkä saatanan rasistipaska”, Jarno huutaa korvaani ja riuhtoo kättäni. ”Sä taidat kaivata pientä opetusta”, Janne nousee sohvannurkasta ja kävelee hieman horjuen eteeni. Käsiini sattuu, kun Jarno ja toisesta kädestäni repivä Sampo vääntävät niitä selkäni taakse. Minun on pakko kumartua, jolloin Janne valmistautuu nyrkki ojossa. ”Saat kyllä sellaisen opetuksen senkin paskakasa. Me kaikki luotettiin suhun, oltiinpa me tyhmiä”, Janne mutisee. Hän iskee nyrkillä, mutta on juonut sen verran paljon, ettei osu kuin hartiaani. Silti se kirpaisee. Yritän repiä itseäni irti ja onnistun puskemaan Jannea vatsaan. Kaadun hänen päälleen ja heti Jarno ja Sampo ovat kimpussani. Muutama tyttö kiljuu jossain taustalla. ”Lyökää sitä”, Mirkka rääkyy. ”Seis!”, kajahtaa kumea ääni. Pave on noussut pystyyn. ”Kukaan ei lyö ketään. Päästäkää Juuso irti.” Jätkät irrottavat epäröiden otteensa, Janne vääntäytyy minun tavoin pystyyn. ”Kiitos”, huokaisen Pavelle. ”Pää kiinni, Juuso. Mä en ota sulta vastaan kiitoksia enkä enää ikinä mitään muutakaan. Meidän kaveruus on ohi. Sä oot pelkkä rikollinen, mutta sun rankaisemisesta vastaa poliisi, ei me”. Yleensä leppoisa Pave on kuin ärjyvä karhu. Tutisen paikoillani, olen siis menettänyt jok´ikisen ystävän tästä huoneesta. Olen menettänyt kaiken ja olen menettänyt Danielin.
Pave puhuu jälleen: ”Yksikin sana sulta Daniel, niin me soitetaan poliisit paikalle korjaamaan toi rakki parempaan talteen. Haluatko sä, että mä soitan poliisin? Sä päätät, koska tää koskeen eniten sua.” Vasta nyt pakotan itseni katsomaan Danielia. Poika istuu surkean näköisenä sohvalla. Joku fuksitytöistä silittää hiljalleen hänen selkäänsä, ikään kuin lohduttaen. Daniel nostaa katseensa ja näen, että hänen ruskeat silmänsä ovat kyynelten samentamat. ”Ei poliiseja”, Daniel sanoo tukahtuneesti. ”Siis haluatko sä, että mä annan Juuson mennä?”, Pave tenttaa. ”Joo”, Daniel kähisee ja katsoo kaikkialle muualle paitsi minuun päin. Huomaan yhden kyyneleen valuvan poskelleni. Pave tarttuu minua niskasta valtavalla kourallaan ja retuuttaa porrasaskelmat ulos. Muut katsovat vierestä lähtöäni. ”Tervemenoa paskiainen”, joku tyttö sihahtaa. Pave melkeinpä heittää minut kivetykselle. ”Älä enää ikinä näytä naamaasi yhdessäkään kontaktin tilaisuudessa. Sä oot jatkossa meille kuin ilmaa.”, Pave rähisee ja kävelee takaisin sisään.
Kompuroin ylös ja luikin kuin kapinen rankkuria pakeneva kulkukoira tieheni valsikan pihalta. Juoksen niin kauan kunnes henki on loppua ja sitten juoksen jälleen. Yö on jo pitkällä eikä muita kulkijoita juuri näy. Kyyneleet valuvat poskiani pitkin, mutta en vaivaudu pyyhkimään niitä. Määrittelemättömän ajan päästä rojahdan eteiseni lattialle ja annan oven paiskautua takanani kiinni. Makaan siinä kauan ennen kuin raahaudun vaatteita riisumatta sänkyyni, josta herään seuraavana päivänä hikisenä ja pää särkevänä. Mutta painajainen ei pyyhkiydy unen mukana pois, vaan se on täyttä totta. Olen tuhonnut elämäni…
.......
Palautetta otan vastaan edelleen mielelläni.
Meclibre: ainakaan tietoisesti en matkinut tuota kännykällä nauhoittamista sinun novellistasi.
”No, niin kukaan ei nyt keskeytä mua, tää on todella tärkeätä”, Mirkka aloittaa ja saa vastaansa yhä hämmentyneempiä katseita. ”Ennen kuin Daniel hakattiin, mä satuin kuulemaan tuossa pihalla erittäin mielenkiintoisen puhelinkeskustelun”, hän katsoo voitonriemuisena minuun päin ja samassa maailmani romahtaa. Olen kuin kehässä horjuva nyrkkeilijä, joka ei kykene enää kuin odottamaan väistämätöntä tyrmäysiskua. ”Mä kuulin kuinka joku soitti kavereilleen ja käski niitä käymään Danielin kimppuun. Ja se joku istuu tässä huoneessa!”. Mirkka näemmä nauttii dramatiikasta ja tuskani pitkittämisestä. Vain tahdonvoimalla pystyn pitämään hyytelöksi muuttuneet jalkani suorina. Hiki virtaa selkääni pitkin, Mirkka hymyilee ilkeästi ja pitää vielä hetken jännitystä ilmassa. Muu porukka hälisee jotain kiihdyksissään. En uskalla katsoa Danielia.
Mirkan ääni kohoaa huutoon: ”Se joku sopi, että ryntää sitten itse paikalle ja muka pelastaa Danielin. Se oli Juuso!”, Mirkka heilauttaa kättään teatraalisesti minua päin. Kaikki kääntyvät katsomaan minua. Olo on hiivatin tukala. Nieleksin. ”Juuso, mitä ihmettä toi on…Mirkka mitä sä meinaat…Juuso hei, sano jotain…toi on aika paksua”, kaikki huutavat sekavasti yhteen ääneen. Vihdoin Jarno pomppaa tuoliltaan ylös ja huitoo käsillään muita vaikenemaan. ”Hei turvat tukkoon, annetaan Juuson puhua ja Mirkka selitä nyt helkkari vieköön tarkemmin mitä sä oot muka kuullut. Juuso onko toi totta mitä Mirkka sanoi?”, Jarno lausahtaa katseessaan halu uskoa viattomuuteeni. Yritän koota itseni. ”Tota joo…pelkkää paskapuhetta… se ei oo totta, mä…sulla ei oo mitään todisteita. Sä yrität vaan pilata mun maineen muiden silmissä”, sanon Mirkkaa katsoen. Yritän olla näyttämättä hätääntyneeltä, siinä kuitenkaan onnistumatta. ”Jaa, vai ei ole todisteita, tyhmänäkö sä mua pidät?”, Mirkka sanoo eikä viitsi peitellä voitonriemuaan, joka loistaa inhoamiltani kasvoilta. ”Käteviä pelejä nää kännykät nykyään, kuunelkaapas tätä”, Mirkka heilauttaa kännykkäänsä ilmassa. ”Sshhhh”, jotkut kuiskaavat, kun puhelin alkaa rahista. Seison kyllin lähellä Mirkkaa kuullakseni vaimeasti kuuluvan keskustelunpätkän. Kuulen oman ääneni sanomassa: ”…ja ei todellakaan sitten mitään vammoja saa tulla mutaturvalle…niin…tajuutko sä?. Tärkeintä että se pelästyy kunnolla…joo…mä seuraan sitä ja soitan kun se lähtee täältä. Onks kaikki varmasti selvää?…ok…moi”.
Hetkeksi tulee hiljaista, sitten taaempana seisseet alkavat kysellä mitä toiset äsken kuulivat. Mirkka katsoo minua maireasti hymyillen. Pääni kääntyy ja nousen vauhkona rynnätäkseni ovea kohti. ”Sä et mee minnekään”, Jarno huutaa ja samassa hän ja joku muu tarraavat minua käsivarsista. ”Tää selvitetään nyt.” Hän katsoo minua inhoavasti, kuten lähestulkoon jokainen huoneessaolija. Mirkan suu on viivana. ”Senkin iljettävä kusipää, sä oot varma, että toi oli sun viimeinen kieroilus”, Mirkka sähähtää. Yritän etsiä tukea huoneesta. Pave puistelee isoa päätään hämmentyneenä eikä halua tavoittaa katsettani. Ansku on murtuneen näköinen ja katsoo minua surullisin ja pettynein silmin. ”Mitä vittua Daniel muka on sulle tehnyt? Sä taidat olla vaan pelkkä saatanan rasistipaska”, Jarno huutaa korvaani ja riuhtoo kättäni. ”Sä taidat kaivata pientä opetusta”, Janne nousee sohvannurkasta ja kävelee hieman horjuen eteeni. Käsiini sattuu, kun Jarno ja toisesta kädestäni repivä Sampo vääntävät niitä selkäni taakse. Minun on pakko kumartua, jolloin Janne valmistautuu nyrkki ojossa. ”Saat kyllä sellaisen opetuksen senkin paskakasa. Me kaikki luotettiin suhun, oltiinpa me tyhmiä”, Janne mutisee. Hän iskee nyrkillä, mutta on juonut sen verran paljon, ettei osu kuin hartiaani. Silti se kirpaisee. Yritän repiä itseäni irti ja onnistun puskemaan Jannea vatsaan. Kaadun hänen päälleen ja heti Jarno ja Sampo ovat kimpussani. Muutama tyttö kiljuu jossain taustalla. ”Lyökää sitä”, Mirkka rääkyy. ”Seis!”, kajahtaa kumea ääni. Pave on noussut pystyyn. ”Kukaan ei lyö ketään. Päästäkää Juuso irti.” Jätkät irrottavat epäröiden otteensa, Janne vääntäytyy minun tavoin pystyyn. ”Kiitos”, huokaisen Pavelle. ”Pää kiinni, Juuso. Mä en ota sulta vastaan kiitoksia enkä enää ikinä mitään muutakaan. Meidän kaveruus on ohi. Sä oot pelkkä rikollinen, mutta sun rankaisemisesta vastaa poliisi, ei me”. Yleensä leppoisa Pave on kuin ärjyvä karhu. Tutisen paikoillani, olen siis menettänyt jok´ikisen ystävän tästä huoneesta. Olen menettänyt kaiken ja olen menettänyt Danielin.
Pave puhuu jälleen: ”Yksikin sana sulta Daniel, niin me soitetaan poliisit paikalle korjaamaan toi rakki parempaan talteen. Haluatko sä, että mä soitan poliisin? Sä päätät, koska tää koskeen eniten sua.” Vasta nyt pakotan itseni katsomaan Danielia. Poika istuu surkean näköisenä sohvalla. Joku fuksitytöistä silittää hiljalleen hänen selkäänsä, ikään kuin lohduttaen. Daniel nostaa katseensa ja näen, että hänen ruskeat silmänsä ovat kyynelten samentamat. ”Ei poliiseja”, Daniel sanoo tukahtuneesti. ”Siis haluatko sä, että mä annan Juuson mennä?”, Pave tenttaa. ”Joo”, Daniel kähisee ja katsoo kaikkialle muualle paitsi minuun päin. Huomaan yhden kyyneleen valuvan poskelleni. Pave tarttuu minua niskasta valtavalla kourallaan ja retuuttaa porrasaskelmat ulos. Muut katsovat vierestä lähtöäni. ”Tervemenoa paskiainen”, joku tyttö sihahtaa. Pave melkeinpä heittää minut kivetykselle. ”Älä enää ikinä näytä naamaasi yhdessäkään kontaktin tilaisuudessa. Sä oot jatkossa meille kuin ilmaa.”, Pave rähisee ja kävelee takaisin sisään.
Kompuroin ylös ja luikin kuin kapinen rankkuria pakeneva kulkukoira tieheni valsikan pihalta. Juoksen niin kauan kunnes henki on loppua ja sitten juoksen jälleen. Yö on jo pitkällä eikä muita kulkijoita juuri näy. Kyyneleet valuvat poskiani pitkin, mutta en vaivaudu pyyhkimään niitä. Määrittelemättömän ajan päästä rojahdan eteiseni lattialle ja annan oven paiskautua takanani kiinni. Makaan siinä kauan ennen kuin raahaudun vaatteita riisumatta sänkyyni, josta herään seuraavana päivänä hikisenä ja pää särkevänä. Mutta painajainen ei pyyhkiydy unen mukana pois, vaan se on täyttä totta. Olen tuhonnut elämäni…
.......
Palautetta otan vastaan edelleen mielelläni.
Meclibre: ainakaan tietoisesti en matkinut tuota kännykällä nauhoittamista sinun novellistasi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tämä tarina on todella mielenkiintoinen.
eikä yhtään kliseinen.
jatka samaan malliin
en malta odottaa jatkoa!
Kun en malttais odottaa jatkoja, tahallas kidutat lyhyillä pätkillä. (*virn*)
Nyt vaikuttaa hyvältä.
Jotain näiden poikien välille kai on sitten syntymässä kun Daniel on noin armahtavainen.
Hyvä että Juusokin saa välillä mitä ansaitsee. Odotan innolla lisää jännittävää tarinaasi!
Vähän alkoi jo surettamaan Juuson puolesta, vaikka itsepähän oman ojansa kaivoi. Kai siellä vittuilun sisällä on kuitenkin hyvä ihminen.
Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu ja saako Juuso vielä synninpäästön muilta.