Muuta en osaa kertoa, kuin että ennen käyttiksen lopullista kaatumista en tehnyt muuta kuin asensin Ewidon, ja XnView-kuvankäsittelyohjelman XP:hen. Kone alkoi häiriköimään laittomista toiminnoista. Palautuskaan ei auttanut. Lopulta ilmoitti, että System32 on vaurioitunut tai puuttuu, eikä XP Pro avautunut vikasietotilassakaan..
Kone formatoitiin todella moneen kertaan, ja yritettiin asentaa monta kertaa Windows 2000, sekä XP Pro, mutta aina asennustiedostoja jäi välistä asentumatta. Kokeiltiin toista kiintolevyäkin, mutta silläkin sama juttu. CD-asemakin vaihdettiin.
Illan kestäneen kamppailun jälkeen vain ja ainoastaan Win 98 asentui kokonaan.
Onko biossissa jokin haitta päällä, vai mikä tässä on sekaisin?
Mitä voisi tehdä, että saisi XP:n takaisin?
Isommat käyttistiedostot eivät asennu?
6
3070
Vastaukset
- tulee mieleen, että
kyseessä on joku konflikti WinXP:n asennusprosessin ja "raudan" välillä.
Kannattais ensimmäiseksi kokeilla laittaa muistiasetukset biosista fail safe-tilaan ja/tai kokeilla winxp-asennusta toisella muistikammalla.
Ottakaa myös irti kaikki muut lisäkortit kuin näytönohjain asennuksen ajaksi. - vahvasti
muistia tai ylikuumenemista. Muisti on saattanut ohjelmien asennuksen jälkeen, tai yhteydessä "rasittua" lopullisesti ja on sanonut itsensä irti.
- olla syynä sekin, että
prossun, tai yleensä kotelon lämpötila nousee liian korkeaksi pitempään kestävän sennuksen aikana.
Kannattaa tsekata onko pölyä kertynyt koteloon, pyöriikö prossun tuuletin yms. asiat.
muisti on viallinen, itselläni oli samanlainen ongelma yhden koneen kanssa ja ostamalla uuden muistikamman asia korjaantui...netistä saa imuroitua ohjelman jolla voit testata muistin kunnon.
- Tupuli
voisitko antaa linkin?
Tupuli kirjoitti:
voisitko antaa linkin?
http://hcidesign.com/memtest/ tuolta voi imuroida mem test 3.4,asennat sen, se tutkii ram muistin.. siihen vaan laitat sen kamman koon ja start..jos erroreja tulee paljon niin vaihtoon muisti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961502
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58921- 85902
- 53816
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t260711Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74636