Tsekin GP

Turo--Inkeri

jännitys tiivistyy. Valentino Rossin totuuden hetki; ajotaitojaan ei varmaan kukaan voi kyseenalaistaa, mutta onko Jammu saanut pakettinsa iskukyvyn oleellisesti parempaan kuntoon? Homma tuntuu roikkuvan pitkälti myös Michelinin renkaista, on vaikea sanoa kuinka näiden kahden tahon yhteistyö on sujunut kesätauon aikana, mutta uskallan veikata ettei kummassakaan firmassa ole paljon ehditty lomailla. Mielenkiintoinen kysymys sekin, mahtaako Micheliniä kiinnostaa kuinka paljon, kuka heidän kuskeistaan mestaruuden vie. Heidän renkaansa joka tapauksessa ovat tällä kaudella toimineet Hondassa selkeästi Jammua paremmin. Ei Haydenillakaan toisaalta vielä ole pokaali kädessä, 6 kisaa ja 150 pistettä vielä jaossa ja uhkaajina Rossin lisäksi Pedrosa ja Melandri. Hayden on toisaalta ollut erittäin tasainen, joten eipä tarvitse kuin jatkaa samaan malliin; kisojakaan hänen ei enää ole pakko voittaa.

Piikkiluokassa homma alkaa vaikuttaa selvältä, mutta jos nyt Bautista suostuisi tekemään edes yhden virheen tälle kaudelle, niin mistäs sitäkään tietää.. ja voihan Mikalta kuitenkin odottaa hyviä suorituksia loppukauden kisoissa.

Toivottavasti tulee vettä niin perkeleesti koko sunnuntain, niin ei haittaa viettää aikaa töllön ääressä!

8

910

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paalupaikan

      sekä voittaa voiton, loiiiiiiistavaaaaaaaaa!!!

      • Voittoi

        kuka ottaa paalupaikan?

        Voittaa Voiton, eihän siellä ole ketään Voittoa edes ajamassa.

        Hyvä Turo, sä ylitit taas ittes.


      • ...esitys
        Voittoi kirjoitti:

        kuka ottaa paalupaikan?

        Voittaa Voiton, eihän siellä ole ketään Voittoa edes ajamassa.

        Hyvä Turo, sä ylitit taas ittes.

        Sinä taas alitit itsesi.


      • terve perkule
        Voittoi kirjoitti:

        kuka ottaa paalupaikan?

        Voittaa Voiton, eihän siellä ole ketään Voittoa edes ajamassa.

        Hyvä Turo, sä ylitit taas ittes.

        > kuka ottaa paalupaikan?

        paalupaikan ottaa rossi

        > Voittaa Voiton, eihän siellä ole ketään Voittoa edes ajamassa.

        ei ollut Voittoa ajamassa ei, mutta puhuinkin voiton voittamisesta. kaksi ihan eri asiaa.

        > Hyvä Turo, sä ylitit taas ittes.

        en ole turo.


      • rakkostiini
        terve perkule kirjoitti:

        > kuka ottaa paalupaikan?

        paalupaikan ottaa rossi

        > Voittaa Voiton, eihän siellä ole ketään Voittoa edes ajamassa.

        ei ollut Voittoa ajamassa ei, mutta puhuinkin voiton voittamisesta. kaksi ihan eri asiaa.

        > Hyvä Turo, sä ylitit taas ittes.

        en ole turo.

        Jos et ole Juro-Inkeri ni sitte teitä on kaksi yhtä sekasin olevaa.


    • Motoristi-68

      Surkea kuski: paalupaikalta lähtee ja onnistuu putoamaa heti neljänneksi! Kuka tahansa vähänkään moottoripyörällä ajanut olisi nopeampi.

      • heikko

        provo. ottaisit oppia vaikka jesukselta.


    • Turo--Inkeri

      olipa erikoinen juttu, että Capi noin karkasi.. mitäköhän turboruuvia Ducatin pilttuussa käännettiin kisapäivän aamuna?! Bridgestonetkin kestivät kisan loppuun asti. Mahtaa ukkoa harmittaa se Barcelonan kolari, kun olis varmaan muuten vielä ihan tiukasti MM-taistelussakin mukana. Ducati voi hyvin voittaa vielä lisää kisoja tänä vuonna.

      Hatunnosto Capirossille. Ja kyllä Rossi ja Pedrosakin ajoivat helvetin upeasti; olin aivan varma, etteivät pääse molemmat maaliin asti, kun turvavälit laskettiin millimetreissä, mutta ilmeisesti Pedro tajusi, ettei Vale aio kertakaikkiaan laskea häntä ohi. Rautainen taistelutahto Rossilla, ja panoksena "vain" maailmanmestaruus.. jos nyt olisi mennyt kisa kesken, homma olisi kutakuinkin selvä. Vaatii uskomattoman kovaa luonnetta ajaa niin kuin Rossi teki, kun piti Pedrosan takanaan. Ei ole kaveri sattumalta 7-kertainen mestari, juuri tuo miten pää aina kestää, vaikka miten tiukassa paikassa, on yksi iso osatekijä saavutustensa takana.

      Pään kestosta puheenollen, surkea rimanalitus Haydenilta, hänen pitää parantaa otteitaan tuosta selkeästi. Rossista sopii (tuttuun tapaan!) ottaa mallia.. tai sitten omasta tallikaveristaan. JUMANKEKKA mikä loppukausi tästä on kehittymässä!!

      "Who needs sex when there´s motogp!"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      189
      5109
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1812
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1507
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1185
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe