laguna ja raidetangot

Täällä on ollut jo aiemminkin puhetta Lagunan raidetangoista, joten lisäänpä minäkin nyt oman kertomukseni. Auto on Laguna 1.8 Break -03, ajettu 53 tkm. Oikean puolen sisempi raidetangon pää piti vaihtaa kun autolla oli ajettu 30 tkm. Kun auto oli 50 tkm kohdalla vuosihuollossa, todettiin, että vasemman puolen raidetangon sisempi pää pitää vaihtaa. Eilen menin sitten katsastamaan autoa (mittarissa siis 53 tkm), eikä mennyt läpi... Syynä, että vasemman raidetangon ulompi pää välyksellinen!!! Eli eikun huoltoon vaan... Ymmärtääkseni kyseessä on osa jota ei näillä kilometreillä ja vuosilla pitäisi todellakaan vielä joutua vaihtamaan, mutta tämän kärryn kohdalla niin on jouduttu tekemään jo kolmesti! No, on tämä tosiaan todettu tällä palstalla jo aiemminkin, kyseinen osa on aivan roskiskamaa Lagunassa.

Mainittakoon sivumennen vielä sellainen asia, että kyseiseen autoon on tähän mennessä vaihdettu myöskin jo ilmastoinnin kompressori, kuskin oven lukkoyksikkö (tämän rikkoutuminen saattoi kyllä johtua omasta mokasta), sekä (edellisen omistajan mukaan)jonkinlainen tyhjäkäynnin ohjausyksikkö.

Kyseessä on meidän ensimmäinen Laguna, ja eipä voi sanoa, että laatu olisi vakuuttanut. Harmi sinänsä, koska muutoin auto miellyttää kovasti (ajotuntuma, melutaso, jne...). Mutta siis tällainen tarina tällä kertaa. Jo helpottaa kun pääsi vuodattamaan... :)
64204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mulla on -03 20t ajettu 38 tkm ja vasemman puolen pallo vaihtoon nyt tuntuu että toinenkin puoli olis väljä .Neuvottelin bilian kanssa korjauksesta mutta eipä auttanut,päätin että Renault ei ole niitä autoja joita enää ostan.Nivel muuten on saksalainen pitäisi kestää ,vika on jossain muussa.Tarkastin nivelen kumin ja rasvan joka viallisessa oli ok.

Äänestä
  • Siis saksalaiset osat eivät kestäneet parissa Skodassa, joten vika saattaa olla niissä.

    Luitko muuten ADAC:n uusimmat luotettavuustulokset?

    Erothan autojen välillä ovat pieniä, mutta niiden perusteella Rellu on parantanut parin vuoden aikana reilusti. Jätti taakseen mm. Toyotan mallit (Twingo&Clio versus Yaris, Megane versus Corolla ja Laguna versus Avensis).
    Tilastoa ei ole kyllä julkisuudessa reposteltu.

    Äänestä

Ne on viimein huomanneet että Renault on muuten niin paljon parempi auto, että on tehtävä koiruuksia.

Pitihän se arvata:

pallonivelet ja raidetangon päät: saksasta
ruisku ja polttoainelaitteet: siemens (saksa)

Kaikki paska siis tulee ruostuvien autojen maasta.

Äänestä

Tuossa on kyllä viimeistään huolto mokannut ja raskaasti, jos vasemmalta puolen vaihtavat sisemmän pään ja sitten auto pomppaa katsastuksessa ulomman pään vuoksi!

Tuo ulompi pää nimittäin pitää irroittaa että sisemmän saa vaihdettua, ja jos eivät siinä huomaa että on väljä, niin ei kyllä tarvitse ainakaan vaihtamisesta mitään maksaa.

Oman 2001-lagunan mittarissa on nyt noin 140 tkm, ja nyt pitäisi viedä sisempien päiden vaihtoon, mietin vielä pitäisi samalla vaihtaa ulommatkin kun ne kuitenkin joutuu siinä yhteydessä irroittamaan.

Yleensä kyllä kolmasti vaihtamisella tarkoitetaan että sama osa vaihdetaan kolmasti, eikä sitä että kolme eri osaa vaihdetaan.

Pirusti on kyllä kallista remonttia ollut viime aikoina, renkaat kuluivat loppuun ja piti ostaa uudet, ja nyt sitten sama juttu myös tuulilasinpyyhkijän sulkien kanssa.

Äänestä

Niin oot helisemässä tukivarsien kanssa.
Ite harkitsisin tarvikkeesta raidetangon päät. Audiin kun vaihdoin tukivarret tarvikkeesta niin rupes kestämään, varaosan kanssa vähän väliä vaihtoon. Sitte vaihdoin volvo v50 ja sama juttu kävi mutta tilalle tuli raidetangon päät. varaosa ei kestänyt kuin 15tkm, tarvikeosa paikalla ja nyt volvolla ajettu 55tkm

Toisena autona on Laguna ja 242tkm piti ajaa ennenkuin vaihdoin raidetangon päät, että ei se ainakaan vanhemmassa mallissa ole ongelma. 2kertaa piti toista autoa vaihtaa ja toinen auto on edelleen ajossa, enkä vaihda.
On niitä vikoja muissakin autoissa kuin vain rellussa...

Äänestä
  • Meidän vanha 626-masa on 260 tkm, eikä vielä ole vaihdettu mitään niveliä.
    Uudempi Camry saavuttaa juuri 240 tkm eikä mitään niveliä ole vaihdettu.
    Käsitykseni mukaan näin noiden osien pitäisikin kestää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rellukuski kirjoitti:

Täällä on ollut jo aiemminkin puhetta Lagunan raidetangoista, joten lisäänpä minäkin nyt oman kertomukseni. Auto on Laguna 1.8 Break -03, ajettu 53 tkm. Oikean puolen sisempi raidetangon pää piti vaihtaa kun autolla oli ajettu 30 tkm. Kun auto oli 50 tkm kohdalla vuosihuollossa, todettiin, että vasemman puolen raidetangon sisempi pää pitää vaihtaa. Eilen menin sitten katsastamaan autoa (mittarissa siis 53 tkm), eikä mennyt läpi... Syynä, että vasemman raidetangon ulompi pää välyksellinen!!! Eli eikun huoltoon vaan... Ymmärtääkseni kyseessä on osa jota ei näillä kilometreillä ja vuosilla pitäisi todellakaan vielä joutua vaihtamaan, mutta tämän kärryn kohdalla niin on jouduttu tekemään jo kolmesti! No, on tämä tosiaan todettu tällä palstalla jo aiemminkin, kyseinen osa on aivan roskiskamaa Lagunassa.

Mainittakoon sivumennen vielä sellainen asia, että kyseiseen autoon on tähän mennessä vaihdettu myöskin jo ilmastoinnin kompressori, kuskin oven lukkoyksikkö (tämän rikkoutuminen saattoi kyllä johtua omasta mokasta), sekä (edellisen omistajan mukaan)jonkinlainen tyhjäkäynnin ohjausyksikkö.

Kyseessä on meidän ensimmäinen Laguna, ja eipä voi sanoa, että laatu olisi vakuuttanut. Harmi sinänsä, koska muutoin auto miellyttää kovasti (ajotuntuma, melutaso, jne...). Mutta siis tällainen tarina tällä kertaa. Jo helpottaa kun pääsi vuodattamaan... :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu