Jatkoa tohon palkkakeskusteluun.
15 vuotta sitten sairaanhoitaja osti palkallaan huonekalut asuntoonsa; ilman mitään luoton käyttöjä tms. Sairaanhoitaja myös pystyi pitämään "lakisääteiset" ruokataukonsa. Tuntuu jopa, että sairaanhoitajan ammatti oli näihin aikoihin aika arvostettu työ.
Tänä päivänä (inflaation kasvun myötä), monet muut alat ovat ajaneet palkoissa sairaanhoitajien palkkatason ohi. Työ on fyysisesti raskasta ja vastuu on sentään ihmishengistä, ei koneista. Työ on entistä vaativampaa - monisairaita potilaita, lääkäripulaa, sairaaloiden suorannaista vuodepaikka pulaa eli tahti on kovaa. Ei aina ehdi päivän aikana edes syödä. Lisät eivät enää iän myötä paljon mieltä lämmitä, koska se aika pois perheen parista (viikonloput, juhlapyhät) ei tunnu olevan sen muutaman satasen arvoista enää. Lisäksi sairaanhoitajan työ ei tunnu olevan niinkään arvostettua enää - "nykypäivän piika"
On toki mukavaa, jos nuori hoituri kokee tilanteen hyväksi, mutta kannattaisi silti olla kollegiaalinen ja pyrkiä samaan tavoitteeseen muiden kanssa ( oletan, että näin pyrit työssäkin tekemään?) ja leuhkimaan palkalla sitten kaveriporukassa jos siltä tuntuu (epäilen, ettei pian enää tunnu, kun perhettä perustaa).
Ei sairaanhoitajan palkka ehkä huonoimmasta päästä ole, mutta tehtyyn työhön nähden, se on onneton. Jopa sihteerit saattavat saada saman palkan kuin hoitajat ja nykynuoret eivät ole tyhmiä. Kyllä he valitsevat mielummin kevyen ja siistin työn, ilman, että täytyy istua viikonloput työpaikalla. He haluavat työn, jossa on etenemismahdollisuuksia ja josta saa kiitosta ja yhteiskunnallista arvostusta.
Eli kaikki fiksut hoitajat, vaatikaa vaan sitä palkankorotusta, että edes tulevaisuudessa päästäis vähän helpommalla, kun työlle olis tekijöitä ja alan arvostus olis kohdallaan.
15 vuotta sitten sairaanhoitaja osti palkallaan huonekalut asuntoonsa; ilman mitään luoton käyttöjä tms. Sairaanhoitaja myös pystyi pitämään "lakisääteiset" ruokataukonsa. Tuntuu jopa, että sairaanhoitajan ammatti oli näihin aikoihin aika arvostettu työ.
Tänä päivänä (inflaation kasvun myötä), monet muut alat ovat ajaneet palkoissa sairaanhoitajien palkkatason ohi. Työ on fyysisesti raskasta ja vastuu on sentään ihmishengistä, ei koneista. Työ on entistä vaativampaa - monisairaita potilaita, lääkäripulaa, sairaaloiden suorannaista vuodepaikka pulaa eli tahti on kovaa. Ei aina ehdi päivän aikana edes syödä. Lisät eivät enää iän myötä paljon mieltä lämmitä, koska se aika pois perheen parista (viikonloput, juhlapyhät) ei tunnu olevan sen muutaman satasen arvoista enää. Lisäksi sairaanhoitajan työ ei tunnu olevan niinkään arvostettua enää - "nykypäivän piika"
On toki mukavaa, jos nuori hoituri kokee tilanteen hyväksi, mutta kannattaisi silti olla kollegiaalinen ja pyrkiä samaan tavoitteeseen muiden kanssa ( oletan, että näin pyrit työssäkin tekemään?) ja leuhkimaan palkalla sitten kaveriporukassa jos siltä tuntuu (epäilen, ettei pian enää tunnu, kun perhettä perustaa).
Ei sairaanhoitajan palkka ehkä huonoimmasta päästä ole, mutta tehtyyn työhön nähden, se on onneton. Jopa sihteerit saattavat saada saman palkan kuin hoitajat ja nykynuoret eivät ole tyhmiä. Kyllä he valitsevat mielummin kevyen ja siistin työn, ilman, että täytyy istua viikonloput työpaikalla. He haluavat työn, jossa on etenemismahdollisuuksia ja josta saa kiitosta ja yhteiskunnallista arvostusta.
Eli kaikki fiksut hoitajat, vaatikaa vaan sitä palkankorotusta, että edes tulevaisuudessa päästäis vähän helpommalla, kun työlle olis tekijöitä ja alan arvostus olis kohdallaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Puhut täyttä asiaa!
Muistan kun vastavalmistuneena, perheettömänä sairaanhoitajana koin tienaavani hyvin. Töissä ei ollut sen kummempia vastuualueita, vastavalmistunut kun olin. Vuosien varrella mielipide on vaihtunut. Anestesiahoitajan vastuu ihmishengestä on suuri, työtä painetaan niska limassa. Perustyön ohessa on omat vastuualueet, uusien työntekijöiden perehdytys, opiskelijoiden ohjaus, erilaiset projektit jne. Eipä paljon lämmitä tilipussi työmäärään nähden... Niin, ja juuri milloinkaan et voi tietää pääsetkö työvuoron loppuessa kotiin.. Jos kukaan ei tule sinua kesken anestesian kotiin laskemaan, niin ei sitä nukutettua potilasta voi siihen jättää...
ei pääse helpolla osastoilla tai päivystyksissä, eikä tilanne ole ainakaan paranemassa. pääkaupunkiseudulla hoitajapula sulkee osastoja, toisaalta hoidon taso laskee vääjäämättä, kun tekijöitä ei ole ja pienellä porukalla pyöritetään suurta ja paljon apua tarvitsevaa, huonokuntoista potilasjoukkoa. surkeaksi asian tekee se, että vain välttämättömät ehditään hoitaa, jos jonnekin jumitat pidemmäksi aikaa, on se muilta pois. sitten jos sulla on se pariminuuttinen, että voit istahtaa ja vetää ajatuksesi kasaan, on heti joku syyttävällä sormella osoittamassa, potilas, omainen, ylihoitaja jne... palkka ei ole työmäärään ja työn vaativuuteen nähden hääppöinen, toisaalta öiden ja viikonloppujen, iltojen ja muiden yleisten vapaapäivien uhraamisesta maksetaan jotain, mutta ei paljoa siihen verrattuna, että kuten sanottua, olet kotoa senkin ajan pois. ja näihin työaika-haittakorvauksiin ollaan heti puuttumassa ja irvistelemässä, että niin ja niin paljon. voi voi, jos saisi kunnon peruspalkan, voisi noistakin "lisistä" hyvillä mielin luopua.
omalla työpaikallani vastaan vuoroni aikana useampien ihmisten hengestä ja terveydestä, huomiokyvystäni ja ymmärryksestäni on paljon kiinni, olen vieläpä hyvä siinä, mitä teen. koen kuitenkin, että tilanne ei kaikkiaan ole hyvä, vaan pahempaan ollaan, kuten sanottua menossa. välillä askarruttaa vaan, että kuinka kauan tätä jaksaa, ja mitä sitten?