Olemme seurustelleet mieheni kanssa yli kuusi vuotta. Näistä vuosista olemme asuneet yhdessä neljä vuotta. Olemme molemmat iältämme hieman yli 25-vuotta ja opinnot ovat loppu suoralla. Mieheni ei ole kertaakaan koko suhteen aikana sanonut/vihjannut, että aikoisi minua kosaista. Olen asiasta joskus pienessä hiprakassa vihjannut, mutta vastaukseksi olen saanut jotakin ympäripyöreää. Mistä tiedän kauanko minun vielä tulee kihloja odotella? Jos on näin kauan ollut kosimatta, niin tuleeko kosintaa koskaan edes tapahtumaan? Itse en aio avopuolisoani kosia.
Onko toivoa?
vanhapiika?
233511
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei ole toivoa. Se ettii sitä "parempaa". Jätä se niin josko muuttaisi mielensä...
Kyllä miehesi vielä kosii, kunhan löytää elämänsä naisen. Näin se valitettavasti on. Sinä olet luultavasti se tuttu ja turvallinen avokki, jota on mukava pitää rinnalla, kun erotakaan ei uskalla. Kunhan miehesi löytää naisen, joka saa hänen sydämensä heittämään volttia, sinä saat jäädä.
Saattaa olla, että olet oikeassa. Jos jollakin on kokemuksia myös asian valoisasta puolesta, niin ottaisin niitäkin kertomuksia ilolla vastaan. Onko ketään kosittu (ilman, että olisitte painostaneet) näin pitkän odottelun jälkeeen? En jättääkään haluaisi tällaisen asian takia. Ajoittain tulee vain mieleen, että odotanko typeränä ihan turhaan. Ottajia kyllä olisi ollut itselläni vaikka muille jakaa, mutta avopuolisolleni en sitten ilmeisesti kelpaa.
Oltiin kesällä häissä ja ne oli seurustellu kait kymmenisen vuotta. Oli se sitten kuitenkin kosinu.
Olet tehnyt klassisen virheen. Miesystäväsi ei tule kosimaan sinua koskaan, koska olet osoittanut halusi "palvella" häntä ilman virallista sitoutumista.
Näin se on. Jos haluat naimisiin, älä mene avoliittioon, äläkä ainakaan muuta yhteen!
"Jos haluat naimisiin, älä mene avoliittioon, äläkä ainakaan muuta yhteen!"
Mikä noilla (avoliittoo ja yhteen muuttaminen) on erona?
tilanne. Syksyllä tulee kuus vuotta täyteen ja yli neljä vuotta asuttu saman katon alla. Ei oo kosintaa kuulunu ja itse en aio sitä tehä. Kaikki tutut ihmettelee, kun ei olla kihloissa, vaikka niin kauan seurusteltu..
Meillä miehillä asioihin tahtoo joskus mennä vähän aikaa, mikä ei välttämättä tarkoita, etteikö niitä tulisi. Mekin olemme kuutisen vuotta seurustelleet, kaksi asuneet yhdessä, ja ajattelin vuoden kuluttua (poikkeusellinen vuosi, näemme hyvin vähän, koska olemme enimmäkseen eri maissa) kosaista, jos en aikaisemmin. Ollaan asiasta juteltukin.
Miehesi ympäripyöreyden voi tulkita toisellakin tavalla. Jos suunnittelee jotakin, kuten nyt sitten vaikka kosintaa, ja sitten siitä vihjaillaan, yrittää jättää ne omaan arvoonsa, ettei vaikuttaisi siltä, että tekee kun vihjattiin.
En tahdo sanoa, ettei asia toisinkin voisi olla, mutta älä nyt toivoasi ala heittämään.
(ja ei, mies ei kosi välttämättä nopeasti "elämänsä naistakaan".)
Elkääs nyt hätääntykö... edellisen kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä, ettei kannata heittää kirvestä kaivoon.
Ensinnäkin miehet tuntuvat lämpenevän kauhean hitaasti ja avioliitto mielletään keski-ikäisten asiaksi. Oma rakas avokkini (28v)kuvittelee edelleen ajoittain olevansa nuori ja vireä kaksikymppinen. Vaikka siis kolmekymppiä jo pian kolkutelee. Hän mieltää itsensä liian nuoreksi menemään naimisiin ;)
No, otin ohjat omiin käsiini, ja ilmoitin, että jos ei mitään tapahdu, niin mä kosin sitten syksyllä. Mies kosi juhannuksena.
Älä siis menetä toivoasi - olette nuoria vielä. Mutta juttele siippasi kanssa ihan tosissaan, että haluaisit nuorena naimisiin. Ei viiden vuoden päästä vaan...
Onhan sitä aina toivoa. Mutta en ymmärrä sitä miksi siitä kosinnasta ei voi keskustella etukäteen. Miksi ihmeessä sen täytyy olla joku ihmeellinen yllätys? Siinähän kysytään erittäin tärkeä kysymys ja jos se kovin yllättäen tulee niin eihän siinä osaa kohta mitään vastata.
Täällä seurustelua takana vasta 2,5 vuotta. Yhdessä virallisesti ei vielä asuta, mutta parin kuukauden kuluttua sekin tilanne muuttuu. Meillä olen välillä herättänyt keskustelua kihloista. En siis mitään painostusta vaan omia mielipiteitä sormuksesta yms... Vielä on kosintaa odota, koska yhdessäkään ei olla vielä asuttu, mutta ei ensi kesänä ala pikkuhiljaa kosintaa kuulumaan niin sitten kyllä otan painostuksen käyttöön. Minä ainakin haluan nuorena, kauniina ja rypyttömänä naimisiin! (ja jos mies painostuksesta ei tykkää, niin sitten saa antaa hyvät perustelut tai vaihtuu ukko) :)
Sitä on kyllä valitettavasti aika vaikea tietää kuinka kauan joudut odottelemaan. Voi olla vaikka mies ei ole mitään vihjaillut hän kosii sinua yllättäen kuukauden päästä. Tai vuoden tai viiden tai ei koskaan...
Jos et millään halua kosia etkä muutoin puhua asiasta niin ei auta kuin odottaa. Joku voisi sanoa, että jos kosintaa ei tietyssä vaiheessa tule sitä ei tulekaan. Mutta ei sitä niin aina tiedä. Omissa tutuissani on kolme pariskuntaa, jotka olivat yli 9 v yhdessä (pisin aika n. 13 v) ennen kuin menivät kihloihin. Kaikki nämä tuttuni kyllä päätyivät naimisiin aika pian kihlauksesta (n.3 kk - 11 kk). Yhdessä tapauksessa nainen kosi (mies oli se joka aiemmin oli empinyt).
Tiedätkö mitä mies ajattelee naimisiin menosta? Ei sinun kanssasi vaan siis mitä avioliitto hänelle merkitsee?
Jos ei ole toivoa niin ei sitten varmaan mullakaan! Yli 8 vuotta ollaan oltu yhdessä. Alkuvuosina mies vältteli aihetta kuin ruttoa. Nykyään asiasta voidaan jo vähän keskustella ja mies jopa on kertonut millaiset häät haluaisi. On jo miettinyt hääpaikankin. Mutta sitten kun vihjaisen, että ethän ole vielä kosinutkaan niin mies menee puihin.
Kuulin erään tutun kysyvän mieheltäni, että jokos te kohta menette naimisiin niin mies siihen jotain mumisi, että kyllä kai se joskus on ajankohtaista.
Yritän lohduttautua sillä, että ei kaikki 6 kk - 2 vuoden sisällä kihlautuneetkaan ole päätyneet naimisiin vaan eronneet sitä ennen tai ovat olleet kihloissa jo 10 vuotta. Ja ei ole hirmuisen harvinaista, että 6-15 vuotta yhdessä olleet menevät naimisiin. Itsekin sellaisissa häissä olen ollut. Nyt kyllä viime aikoina on tuntunut, että kaikki hääparit ovat olleet 1-4 vuotta yhdessä...
Mies on ollut kerran aiemmin kihloissa. Toisaalta harmittaa, että miten hän aikaisemmin halusi mennä kihloihin. Mutta ei mun kanssa. Toisaalta se voi johtua siitäkin, että kun se aikaisempi suhde ja kihlaus meni pieleen. Jos ajattelee tämänkin menevän.
Minäkin täällä kihloja oottelen, jouluna ollaan 2v. oltu yhdessä ja nyt asuttu yhdessä 5kktta virallisesti.
Mies tokaisi jo vuosi sitten heinäkuussa, että on ajatellut, että voisi mennä kanssani sitten joskus kihloihin, kun kysyin, onko hän miettinyt sellaista.
On kuulemma päivänkin päättänyt, jolloin kosii.
Tässä sitä edelleen ootellaan, miehen mieli muuttunut monta monta kertaa, joka kerta kun kysyy että koskas kosit, "Emmä tiiä.", "Älä kysy."... No viimeksi mies sanoi, että ei ole sopivaa mennä kihloihin, ennen kuin on oltu 2v. yhdessä. Veikkaan, että sitten jouluna kun kyselen, vastaus on "Siis huom. vasta kahden vuoden jälkeen, en sanonut että sinä päivänä..."
Hän meni exänsä kanssa kihloihin 2v:n seurustelun jälkeen, ja se tarina päättyi tuskaiseen eroon.
Eli varmaan saan kihloja odotella vielä muutaman vuoden, ellei tänään kosi, kun sattuu olemaan minun synttärit. Nääääh, ei kosi, ei kosinut viimeksikään. :P
Mutta toisaalta, mitäs sitten jos kosii? Mitä vastaan? Menee varmaan sormi suuhun!
Kyse on avioliittolupauksesta, enkä ole varma, olenko valmis lupaamaan sellaista. Ja mikäs kiire tässä on, kun näinkin on hyvä olla, ei se kihlaus niiiin radikaalisti arkea muuta. :)
*odottaa ja pähkäilee*
Itse seurustelin mieheni kanssa 7vuotta. kihloja ei kuulunut. yhdessä asuttiin 6vuotta. Aloin jo kyselemään vastaus ympäripyöreitä. Ei kovinkaan innostuneelta vaikuttanut. Löysi 7vuoden jälkeen uuden muijan. Seurusteli sen kanssa 2kuukautta ja sen jälkeen kihlasi hänet. Että tämmöistä. Nykyisen mieheni kanssa seurusteltu 2vuotta ja kihloja ei kuulu...toivottavasti historia ei toista itseään=(
Ettekö te vois jutella yhdessä suhteestanne ja haluista ja toiveista ja tulevaisuudesta? Minulla on ainakin aina ollut käsitys että kihloista puhutaan yhdessä ja sitten ehkä kaupanpäälle joku päivä erikseen "yllärikosinta" polvillaan, tai jotain.
Sehän on teidän kahden suhde! Kai sitä nyt tuommosesta asiasta vois keskustella eikä vaan ootella kosintaa!
Jotkut miehet ei yhtään pidä siitä, että nainen ottaa kihlauksen puheeksi. Ainakaan, jos mies ei ole lainkaan vielä valmis siihen ja ehkä edes ajatellut asiaa. He luulevat, että nainen haluaa heti paikalla kihloihin ja kokevat keskusteluyrityksen painostamiseksi (jota osa naisista tekeekin). Ja keskustelu loppuu lyhyeen. Ja varsinkin, jos keskustelusta jää ns. paha maku suuhun naiselle hän jää mieluummin odottelemaan, että mies ottaa asian esille (kun on valmis) kuin että itse taas puhuu asiasta. Jos asiasta on kerran puhuttu ja mies tietää naisen tunteet niin jos hän ei sen jälkeen tee aloitetta tai kosi, hän ei ole valmis ja asiaa on naisen turha taas "jankata". Vaikka tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, sillä ystävänikin puhui muutamankin kerran naimisiin menemisestä ja lopulta kosi itse ja mies suostui. Vaikka mies ei ole se joka kosii tai tekee aloitteen, ei se tarkoita aina ettei hän olisi valmis menemään naimisiin.
Ja jotkut naiset vaan on jotenkin niin vanhanaikaisia ja romantiikan nälkäisiä, että toivovat ettei heidän tarvitse myötä vaikuttaa millään tavalla siihen, että mies kosii. Vaan että mies omasta halustaan ja aloitteestaan kosii (tai ottaa asian muuten puheeksi) ennen kuin nainen on edes hiiskahtanut asiasta.
Meillä tuntuu olevan harvinaisen selvää, että mies ei halua vielä pitkään aikaan kanssani naimisiin (jos koskaan). Siitä ei tarvitse edes keskustella. Ja vihjailutkin olen jättänyt. Se vaan tulee ilmi monista asioista. Viimeksi eräissä häissä joissa mies vältteli saamasta sukkanauhaa. Miksiköhän edes meni sinne heittopaikalle. Muista se oli hauskaa ja mainitsivatkin siitä. Olin ainoa jota ei naurattanut. Yritin vain näyttää mahdollisimman vähän nololta. Please, ei enää kutsuja häihin... Varsinkaan, jos niissä on pakko kysellä naimattomilta pariskunnilta, että koska teidän häät on.
Kiitos kertomistanne hyvistä, että huonoista kokemuksista! En aijo enää puhua miehelleni aiheesta mitään. Jos hän on kosiakseen, niin tekee sen sitten ilman painostusta. En voisi kuvitella kamalampaa kosintaa kuin ns. pakon edessä tehty. Tyydyn siis kohtalooni, ainakin toistaiseksi. Aika näyttää täytyykö minun etsiä muualta sellainen mies, joka haluaa tosissaan viettää kanssani vanhuuden päiviä.
Oletko varma, että ajattelette samalla tavalla avioliitosta?
Esim. minulle itse avioliitto ei ole mikään ehdoton juttu,
tai sen puute merkki epäröinnistä.
En ole uskonnollinen, joten kirkkohäät ym. Jumalan siunaus
liitolle ovat yhtä tyhjän kanssa, eikä minusta naimisiin
meno sinällään tuo suhteeseen mitään uutta. Jos homma ei
toimi ennen avioliittoa, ei se toimi avioliitossakaan.
Toki avioliitossa on puolensa esim. lainsäädännön puolelta.
Sinulle vasta avioliitto tuntuu olevan merkki vakavasta suhteesta
ja halusta sitoutua. Ehkä miehesi ajattelee toisin,
eikä pidä avioliittoa niin isona juttuna?
Ehkä sinun kuitenkin kannattaisi purkaa hiukan sydäntäsi
miehellesi, niin hän tajuaisi kuinka iso juttu naimisiin
meneminen sinulle on. Tai sitten teet asian selväksi
vihjeiden avulla, esim. ihastelemalla hääpareja ja
muita avioliittoon liittyvää.
Vihjailu pitää olla aika selkeätä. Niin, että mies varmasti tajuaa mitä ajat takaa. Ala katselemaan hääohjelmia (tuleekohan nyt enää mitään...) tai onko tiedossa kenenkään häitä joiden yhteydessä aiheesta voisi luontevasti puhua? Tai osta joku lehti, jossa sattumoisin on joku julkkishääpari ja kommentoi sitä. "Jos mä joskus meen naimisiin niin haluaisin tommosen hääpuvun tms." Tai jotain, että ooks sä ikinä ajatellut meneväs joskus naimisiin.
Onko teillä koskaan missään yhteydessä ollut minkäänlaista puhetta avioliitosta, häistä tms.? Ei teidän kahden, mutta yleisellä tasolla?
Ja jos mies vaan vähänkin puhuu itse jotain sellaista niin käytä tilaisuus hyväksesi!
Olet varmaankin oikeassa. Olen ymmärtänyt, että miehelleni tämä avioliitto ei merkitse samaa mitä minulle. Hän mieltää avioliiton ja kaiken siihen liittyvän keski-ikäisten ihmisten puuhailuiksi. Itse olen taas ymmärtänyt, että naimisiin mennään kuitenkin ennen kolmeakymmentä (noin niin kuin suunnilleen), eikä vasta neljänkympin ylityttyä.
Olen tietääkseni tehnyt miehelleni selväksi, että aijon joka tapauksessa mennä naimisiin jossakin elämäni vaiheessa, vaikka sitten hampaattoman juopon kanssa. Eli naimisiin menon tärkeys on käynyt hänelle selväksi. En halua enää asettaa hänelle yhtään enempiä paineita, mitä varmasti jo olen tehnyt. Yritän pitää suuni supussa ja odottaa.
Jostakin käsittämättömästä syystä tämä "ongelma" vain on minulle nolo. Aivan kuin julkisesti jatkuvasti tiedottaisin, että en ole sen väärti, että minua kannattaisi edes kosia. Ehkä osakseen tämä mielentilani johtuu myös siitä, että lähes kaikki ystäväni (tai siltä se nyt tuntuu, vaikka ei pidäkään ihan paikkaansa) ovat menneet juuri naimisiin tai ainakin suunnittelevat häitä.
tulevaisuuden suhteen, jos niin isosta asiasta kuin avioliitosta ei voida keskustella avoimesti kahden aikuisen ihmisen kesken? Aikuiset sopivat keskenään avioliitosta ja "kosiminen" on eräänlainen leikki jäänteenä historiaan (onneksi) jääneistä tavoista. Jos päätös avioliiton solmimisesta jää vain toisen, "kosijan" harteille, eipä kannattaisi suuria odotella liiton tulevaisuudesta!
Jos on antanut ymmärtää, että naimisiin haluaa mennä, ei siitä mielestäni tarvitse mitään painostuspuheita alkaa pitämään. Ei miehestäkään varmasti ole mukava alkaa kosimaan, kun siihen on ns. pakotettu.
Jotkut naiset voivat kosia jopa itse miestään (anteeksi nyt vain kaikille) mutta HENKILÖKOHTAISESTI kokisin sen nolona ja säälittävänä.