Olen lukenut tätä palstaa, enkä voi olla ihmettelemättä sijaisäitien tapaa asennoitua näitä biovanhempia kohtaan.
He tunnustavat vihaavansa biovanhempia, koska nämä bioäidit ovat ehkä huume-, tai alkoholi ongelmiensa vuoksi vaurioittaneet lastansa. Onko tässä vihan keskellä nämä sijaisäidit ajatelleet, että nämä vanhemmat joutuvat elämään syyllisyytensä kanssa lopun elämää? He kuitenkin rakastavat lastansa, vaikka eivät kasvatakkaan sitä, eivätkä ole kyenneet hallitsemaan omaa elämäänsä.
Silloin, kun sijaislapsi tulee perheeseen niin siinä tulee samassa paketissa aina myös ne lapsen biologiset vanhemmat, niitä ei voi vain unohtaa, tai siirtää vain syrjään. Jos vihaa lapsen biologisia vanhempia niin onko silloin oikealla alalla, kun ryhtyy lapsen sijaisvanhemmaksi? Lapsi on aina osa näitä vanhempia ja tässä herää väkisinkin kysymys, että pystyykö silloin rakastamaan itse lasta, vai onko kyse omistamisenhalusta, pätemisen tarpeesta vai rahasta?
Moniko sijaisäiti ottaisi sijaislapsen, jos siitä ei saisi edes niitä vähiä korvauksia?
Eli miksi nämä sijaisäidit eivät ole esim. adoptoineet lasta, jos auttamishalu on kerran niin suuri lasta kohtaan, eikä halua lapsen biovanhempia kuvioihin? Adoptiossa ei tarvi pelätä lapsen menttettämistä ja adoptio lapsetkin tarvivat turvallisia perheitä.
Aivan, kun tällä palstalla kävisi sellaisia sijaisäitejä jotka kuvittelevat, että he ovat parempia kuin muut ja onni seuraisi heitä hautaan asti. Mistä he voivat tietää, etteivät itse ole joskus samassa asemassa kuin nämä biovanhemmat? Kyllä myös sijaisvanhempiakin voi kohdata mielenterveys ongelmat, päihdeongelmat tms.
Välillä tuntuu oikein kauhistuttavalta miten itsekkäästi ja ilkeästi, ellei suorastaan julmalla tavalla he kohtelevat näitä biologisia vanhempia mitä täällä palstalla käy.
Biologiset vanhemmat ovat yleensä täynnä katkeruutta, mustasukkaisuutta ja vihaa koska heidän lapsensa on viety ja yleensä siitä saa sijaisvanhemmat osansa. Se on aika luonnollista. Moniko sijaisäiti ei tuntisi vihaa,jos tulisi tilanne, että hänen omat biologiset lapsensa huostaanottettaisiin? Biovanhemmilta vielä jotenkuten ymmärrän tuon asenteen, mutta miksi sijaisvanhempien käytös on niin kamalaa tällä palstalla?
ASIALLISIA vastauksia, kiitos.
He tunnustavat vihaavansa biovanhempia, koska nämä bioäidit ovat ehkä huume-, tai alkoholi ongelmiensa vuoksi vaurioittaneet lastansa. Onko tässä vihan keskellä nämä sijaisäidit ajatelleet, että nämä vanhemmat joutuvat elämään syyllisyytensä kanssa lopun elämää? He kuitenkin rakastavat lastansa, vaikka eivät kasvatakkaan sitä, eivätkä ole kyenneet hallitsemaan omaa elämäänsä.
Silloin, kun sijaislapsi tulee perheeseen niin siinä tulee samassa paketissa aina myös ne lapsen biologiset vanhemmat, niitä ei voi vain unohtaa, tai siirtää vain syrjään. Jos vihaa lapsen biologisia vanhempia niin onko silloin oikealla alalla, kun ryhtyy lapsen sijaisvanhemmaksi? Lapsi on aina osa näitä vanhempia ja tässä herää väkisinkin kysymys, että pystyykö silloin rakastamaan itse lasta, vai onko kyse omistamisenhalusta, pätemisen tarpeesta vai rahasta?
Moniko sijaisäiti ottaisi sijaislapsen, jos siitä ei saisi edes niitä vähiä korvauksia?
Eli miksi nämä sijaisäidit eivät ole esim. adoptoineet lasta, jos auttamishalu on kerran niin suuri lasta kohtaan, eikä halua lapsen biovanhempia kuvioihin? Adoptiossa ei tarvi pelätä lapsen menttettämistä ja adoptio lapsetkin tarvivat turvallisia perheitä.
Aivan, kun tällä palstalla kävisi sellaisia sijaisäitejä jotka kuvittelevat, että he ovat parempia kuin muut ja onni seuraisi heitä hautaan asti. Mistä he voivat tietää, etteivät itse ole joskus samassa asemassa kuin nämä biovanhemmat? Kyllä myös sijaisvanhempiakin voi kohdata mielenterveys ongelmat, päihdeongelmat tms.
Välillä tuntuu oikein kauhistuttavalta miten itsekkäästi ja ilkeästi, ellei suorastaan julmalla tavalla he kohtelevat näitä biologisia vanhempia mitä täällä palstalla käy.
Biologiset vanhemmat ovat yleensä täynnä katkeruutta, mustasukkaisuutta ja vihaa koska heidän lapsensa on viety ja yleensä siitä saa sijaisvanhemmat osansa. Se on aika luonnollista. Moniko sijaisäiti ei tuntisi vihaa,jos tulisi tilanne, että hänen omat biologiset lapsensa huostaanottettaisiin? Biovanhemmilta vielä jotenkuten ymmärrän tuon asenteen, mutta miksi sijaisvanhempien käytös on niin kamalaa tällä palstalla?
ASIALLISIA vastauksia, kiitos.
Vastaukset 27
Vanhimmat
No minä ainakaan en ole missään väittänyt "vihaavani" ketään. En muista nähneeni missään teksteissä suoranaista vihan mainitsemista. Toki sijaisvanhemmillakin tunteet ovat. JOskus voi tuntua kohtuuttomalta, että hyvinkin pahoin tehneet biovanhemmat voivat olla niinkin paljon tekemisissä ja sananvallassa lapsensa suhteen jota ovat useinkin kaltoinkohdelleet hyvin pahasti. Sellainen ketuttaa. Mutta, että vihaisin? Ei. Uskon, että helppoa ei ole heilläkään, viha ei mitenkään sitä yhteistyötä edistäisi tai helpottaisi.
Toki varmasti monikin sijaisvanhempi olisi adoptoimassa sijaislapsensa, varsinkin, jos kotiinpaluuta ei ole näkyvissä. Se kun vaan ei ole mahdollista ilman sen biovanhemman allekirjoittamaa suostumusta. Myöskään kaikki sijaisvanhemmat eivät kelpaa adoptiovanhemmiksi, syynä voi olla vaikkapa ikä. Toiseksi adoptioprosessi kestää tolkuttoman kauan eikä odottelustakaan huolimatta aina toteudu. Sijaislapsia saa siis pienemmillä kriteereillä ja nopeammin eikä sinun tarvitse yksin olla kaikesta vastuussa.
kirjoitukseesi, että pari jolla on biologisia lapsia ei saa adoptiolasta ainakaan Suomesta.
Meillä ainakin ajatuksena oli auttaa kotia tarvitsevia lapsia kun sijaisvanhemmiksi ryhdyimme. Koska meillä on biolapsia, niin ainoa keino oli hakea sijaisperheeksi.
Alkuperäiselle sanoisin, että olisin valmis adoptoimaan toisen meille sijoitetuista. Toista taas en, lukuisista ongelmista johtuen.
mistä sinä tiedät kuinka moni todella tuntee syyllisyyttä ja kuinka moni viis veisaa lapsestaan?
Rakkaudesta puhumattakaan.
Minua ihmetyttääse, että tällä palstalla bioäidit nousevat suorastaan pyhimysmäisiin sfääreihin, kun oikeassa elämässä monesti totuus on aivan toinen.
Enkä sitten yleistä tätä koskevaksi kaikkia äitejä, ettei taas siitäkin tarvitse alkaa räkyttää.
Mutta tosiasia on, että kaikki äidit eivät rakasta lapsiaan eivätkä ole kiinnostuneita heidän tekemisistään.
Mihin muuten aina unohtuu lasten isät??
Kyllä hekin osaavat lapsiaan rakastaa, mutta eipä heitä ole pyhimyksiksi hehkutettu täällä, tuntuu että tämän palstan bioäidit ovat kaikki yksinhuoltajia.
Korjatkaa jos olen väärässä.
Eiköhän meillä kaikilla IHMISILLÄ ole omat kokemuksemme niin hyvässä kuin pahassa, samalla tavalla me koemme sairauksia ja menetyksiä kuin kaikki muutkin.
Se kuuluu elämään.Emme me sentään mitään yli-inhimillisiä superihmisiä ole, vaikka biot sellaisiksi usein meidät tahtovat leimata.Siis sellaisia meidän pitäisi olla ja samasta syystä meitä kuitenkin haukutaan, ota siitä sitten selvää.
Koskaan ei ole hyvin, vaikka mitä tekisi.
tuovat selvästi julki sen miten he vihaavat sijaisäitejä. Kait tarkoituksesi oli kirjoittaakkin näin.
Bioäitien käytös on se että he todella tunnustavat sen katkeruuden ja vihan sijaisäitejä kohtaan.
Olen seurannut tätä palstaa pidemmän aikaa ja kerran on yksi sijaisvanhemmaksi itseään kutsuva ihminen kertonut tuntevansa vihaa hänelle sijoitetun alkoholivaurioisen lapsen biologista äitiä kohtaan - jos olet löytänyt toisenkin vastaavan kirjoituksen, ei se vielä tarkoita, että "sijaisäidit vihaavat biovanhempia".
Meille on sijoitettu biologisten äitiensä raskaudenaikaisen alkoholinkäytön seurauksena vaurioituneita lapsia ja en ainakaan minä tunne vihaa näitä äitejä kohtaan - sen sijaan olen pahoillani heidän lastensa puolesta, jotka alkavat pikkuhiljaa oivaltaa oppimisvaikeuksiensa ja kehitysvammaisuutensa syyn, eivätkä voi ymmärtää biologisten äitiensä käytöstä - keskustelemme kyllä aina heidän niin halutessaan aiheesta "miksi alkoholisti juo".
Ihan suoraan voin sanoa, että näitä lapsia ei meillä asuisi, jos ei heistä hoitopalkkiota maksettaisi. Meille on nimenomaan sijoitettu erityistä hoitoa vaativia lapsia ja yksi edellytys on, että toinen perheen vanhemmista on kotona - jos ei hoitopalkkiota maksettaisi, niin me kävisimme puolisoni kanssa molemmat kodin ulkopuolisessa työssä ja näitä lapsia hoitaisi joku muu, erittäin todennäköisesti lastensuojelulaitoksessa.
Adoptio ei meille sijoitettujen lasten kohdalla olisi mahdollista, koska heidän biologiset vanhempansa eivät siihen suostu.
Meille sijoitettujen lasten biologiset vanhemmat eivät ole "täynnä katkeruutta, vihaa ja mustasukkaisuutta", ainakaan he eivät sitä millään tavoin tuo esiin - kaikki varmasti omalla tavallaan kokevat epäonnistuneensa vanhempina, mutta silloin kun lapsiensa tai meidän kanssamme ovat tekemisissä he keskustelevat lapsestaan tai viettävät aikaansa lapsensa kanssa aivan niinkuin kuka tahansa vanhempi.
...sijaisperheistä on pulaa?
Sijaisperheeksi on helppo alkaa, saa olla lapseton, lapsellinen tai mitä vain.
Jos taas aikoo adoptoida kotimaasta niin ennestään ei saa olla minkäänlaisia lapsia. Ja kukaan ei voi luvata että saat lapsen vaikka käyt adoptioneuvonnan ja odotat viisi vuotta.
Adoptioperhe maksaa kaikki lapsen menot, vaikka lapsesta paljastuisikin biologisen äidin aiheuttamia vaurioita.
Sijaisperhe saa krovauksia ja jos lapsesta paljastuu jotain niin myös sen hoitomaksut maksetaan.
Jos sinä saisit valita niin ottaisitko adoptio- vai sijaislapsen?
Minä ymmärrän että meitä ihmisiä on erilaisia ja siksi on hyvä että on erilaisia vaihtoehtojakin.
P.S. En oo sijaisäiti
Tuttavamme perheessä oli aika sairas sijoitettu poika lähes 7 vuotta. Sen jälkeen kun poika oli yrittänyt puukottaa tämän perheen sijaisisää (teki hän paljon muutakin)totesi tuttavani sijaisäiti, että "luojan tähden, jos tuo lapsi olisi ollut adoptoitu, niin he eivät olisi koskaan voineet luopua hänestä ja avun saaminen olisi ollut paljon vaikeampaa"
että omalle lapselle avun saaminen on hankalampaa kuin sijoitetulle. Näin nimittäin minäkin olen asian ymmärtänyt, eikä tilanne ole parhaalla tahdollakaan selitettävissä, miksi on näin.
Kyllä sairas on varmaan joku muu kuin sijaislapsi. Sijaisisän kiusattua lasta seitsemän vuotta, tuli lapsen pinna täyteen. Kukaan ei määräänsä enempää kestä. Sijaisisä sai mitä pyysi, vahinko vain ettei sijoittaja ole tuntenut vastuutaan eikä seurannut sijaisperheen touhuja.
Näitä sijaisisiä on paljon, lapset joutuvat kärsimään kun "isien" oikea paikka olisi hullujen huone.
No, päättele itse, jos tämä sijoitettu poika edellisessä perheessä nuiji lemmikkimarsun kuoliaaksi.Ei tällä sijaisisällä kyllä senkään kanssa ollut mitään tekemistä. Kyllä se poika se sairas oli...
Jos vanhempi huomaa että lapsi ei taida olla esim. henkisesti ihan kunnossa niin se otetaan puheeksi koulussa tai perheneuvolassa.
Mutta jos lapsi on sijaislapsi, ei rahalla ole väliä. Lapsesta ilmoitetaan soskuun. Haetaan ehkä soskun avulla, tai heidän suosituksellaan, parasta saatavilla olevaa apua vaikka yksityiseltä pyskiatrilta. Hoidosta tulevat laskut ei oo ongelma. Lasta voidaan hoidattaa vaikka kuinka kaukana.
Mutta kuinka monella adoptiolapsen vanhemmalla siihen olisi varaa?
Tai biologisella vanhemmalla?
Kyllä minä näen eron sijais- ja adoptiolapsella.
Jos lapsi on oma niin sitä voidaan yrittää hoitaa kotona. Vieras lapsi taas on helpompi antaa muiden hoidettavaksi, vastuukin on vieraasta lapsesta suurempi.
entä silloin kun vanhempi haluaa hoitaa lastaan kotona. Se vasta vaikeaa onkin, koska sairaan lapsen hoitaminen ei koskaan helppoa ole, päinvastoin, on hyvinkin vaativaa.
Jos äiti haluaa hoitaa lasta kotona, omaishoidontuki ja sairaan lapsen hoitotuki ovat olemattomia sijaisvanhempien saamiin korvauksiin verrattuna. Sijaishuoltoon yhteiskunnalla on varaa, mutta ei kotona annettavaan hoitoon.
Ei yhtään ihme, että sairaita lapsia on niin paljon sijaisperheissäkin, koska yhteiskunta ei ole välittänyt pitää lasten ja nuorten terveydenhuoltoa ajantasalla.
lapsi uhkaa puukolla, mikä tuntuu kamalalta. Siihen on kuitenkin oltava syynsä. Miksi kohde oli juuri perheen mies?
Kyllä lapsi varmasti oli ukon taholta paljon kärsinyt, kun noin rajusti toimi? Häpeä sijari!
Toinen tärkeä asia on: te ette ole SIJAISISIÄ ja SIJAISÄITEJÄ?
Te olette huolenpitäjiä niin kauan kuin apua tarvitaan!
Ja, nimimerkki Kaktus taas tapansa mukaan älähti.
Kuuleppa, kyllä minä rakastin/rakastan lastani sanomattoman paljon, vaikka hän välillä olikin sijareilla.
Lapsi oli illalla viimeisenä mielessä ja aamulla herätessä ensimmäisenä.
Satoja kertoja päivässä ajattelin häntä. Pelkäsin, osataanko hänet pukea pakkaselle kyllin lämpimästi (sijareilla ei ollut omia lapsia)? Pelkäsin, onko kengissä tilaa villasukille ja pikkuvarpaille? Muistaako hän aina myssyn ja hanskat?
Onneksi lapseni palasi kotiin ja tämä piina loppui. Sen jälkeen emme kumpikaan ole halunneet kuulla sanaakaan entisistä sijareista.
Niin katkeria ja vihaisia molemmat olemme.
vihainen ja katkera ja tee lapsistasikin samanlaisia.
Minä puolestani kävin kahvilla bioäidin kanssa ja juttelimme ilman katkeruutta ja vihaa.
Levitä sinä myrkkyäsi ympärillesi, minä en.
en ole sijaisvanhempi enkä koskaan ryhtyisi sillä tiedän millaisia ovat päihdebiovanhemmat. niillä ei ole omaatuntoa ainoastaan päihdehimo joten voisitko lopettaa sentimentaalisen lässytyksen.
et kerran näköjään ymmärrä niiden merkitystä.
Itse olen sijaisäiti kahdelle...omiakin on...ja jos TYÖSTÄNI ei maksettaisi "kunnolla",en tekisi sitä.Nyt voin hoitaa omat ja sijoitetut kotona,kiitos palkan.Itse en vihaa bioja,mutta heitä ei oikeesti kiinnosta lastensa elämä.Pidän sijaislapsistani,ja ehkä omalla tavallani rakastan heitä...mutta koskaan en pysty rakastamaan heitä kuin omiani.Karua,mutta totta.Itse en ottaisi sijaislapsia,jos siitä ei maksettaisi.Sori.
Ihan pakko ottaa kantaa tähän keskusteluun, menee niin läheltä omaa asiaa.
Olen entinen alkoholisi perheen alkoholisti tytär.
Minulla on biologisia lapsia joiden elämä olisi voinut olla helvetinmoista jos en olisi saanut apua sosiaalitoimelta ja taivaanisältä ongelmaani. Tukiperhe auttoi samoin rukous.
Pelko siitä että menetän lapseni oli suuri, mutta päihteet oli viedä voiton.
Tänään kun ajattelen mennyttä, josta on aikaa kymmenen vuotta olen itsestäni tosi ylpeä siksi että elämäni on tänään huomattavasti rikkaampaa ja lapseni ovat onnellisia ja tasapainoisia.
Kokemuksieni kautta voin tarjota tänään myös sijaislapsille kodin ja ymmärtää heitä ja heidän vanhempiaan todella.
Sen vain sanoisin, että; alkää ymmärtäkö liikaa. Alkoholisti tai joku "muu holisti" on erittäin vaativa ja raskas perässä vedettävä.
Mitä enemmän myötätuntoa antaa sitä enemmän hän juo...hänellä on silloin hyvä olla ja lupa juoda.
Koska kysymys on pääasiassa kuitenkin lapsesta ja hänen hyvinvoinnistaa ei voi olettaa että hänen juopot/narkkari vanhemmat voisivat tarjota hänelle enää mitään sen jälkeen mitä ovat lapsilleen tehneet(käyttäneet seksuaalisesti hyväksi, hakanneet, yrittäneet tappaa yms.)
Jos vanhemmat kuntoutuvat on asia toinen, mutta ei lapsen kustannuksella vaan omasta vakaasta tahdosta.
Alkoholismi ei ole sairaus jota pitää ymmärtää, se on paljon itsestä kiinni mitä elämältään tahtoo.
Kiitos Herralle että on sinunlaisia ihmisiä olemassa!!Itsekin olen viinaan menevien tytär ja olen aina ollut sitä mieltä myös ettei alkoholismi mikään sairaus ole.Syöpä on sairaus...alkoholismia sairautena käyttävät ovat mielestäni luusereita.Mahtavaa että sulla meni asiat Taivaan Isän avulla hienosti ja tänä päivänä voit antaa kodin näiden luusereitten lapsille.Itse lopetin alkoholisti-vanhempieni paapomisen,ja välithän siinä poikki meni.Sääli lapsiani jotka niin viihtyisivät heidän kanssaan,mutta niinkauan kuin ei voida pysyä raittiina lasteni siellä ollessa niin lapseni eivät sinne mene.Jumala on kyllä auttanut aivan ihanasti tämän asian kanssa.=o)
Siunausta ja voimia sulle!!
Mitä sijaislapset tekevät sinun narkomaanin kokemuksillasi. Tuli paha olo ja vatsan vääntelyä, kuka sossu on valinnut narkomaanin sijaisvanhemmaksi. Entistä käyttäjää ei olekaan, päivän kerrallaan ovat päihteettömiä.
sävy!
Kyllä alkoholismi on vaikea tunne-elämän ja fyysistäkin riippuvuutta aiheuttava sairaus!
Paapomisesta olen samaa mieltä. Jos esim. vaimo ottaa aina ja aina juomisen takia perhettään väärin kohdelleen puolison takaisin anteeksi antaen, on se ihan sama kuin hyväksyisi toisen juomisen. Sitä ei pidä loppumattomiin tehdä!
Eikä viranomaistenkaan pidä loppumattomiin apua tarjota, jos näyttää, että autettavalla ei todellista tahtoa toipumiseen ole.
Jos näyttääkin, että vanhemmat eivät juomiseltaan ymmärrä lasten huostaanoton tärkeyttä, on parempi olla sijoittamatta lapsia sijaisperheeseen. Lapset laitokseen ja kunnon valvonta riittävästi henkilökuntaa takaamaan hoidon taso.
Siis tahallaanko te tietyt väärin ymmärrätte kirjoituksia vai eikö oikeesti ole mitään muuta tekemistä kuin aina solvat joka ikistä kirjoitusta.
En ole mikään narkkari, en ole koskaan aineita käyttänyt, alkoholi oli aikonaan pahin vitsaukseni, jota en pidä sen "terveellisempänä" vaihtoehtona kuin huumeetkaan, mutta selvisin siitä ja apua sain useammalta taholta. Itsestäni olen ylpeä tänään, koska voin apuani tarjota toisille.
Miksi tarjoaisin sitä vanhemmille, jotka ovat eläneet jos sen ajan yli, että tekivät asialle jotain ennen kuin lapset siirrettiin turvallisimmille vesille?????
On heidän oma valintansa jatkaa samaa linjaa tai muuttaa suuntaa. Kasvatuksessa pystyn erinomaisesti ottaamaan huomioon monet sellaiset asiat lasten kohdalla joita kaikki eivät välttämättä osaa tunnetasolla ymmärtää. Teidän mitä he ovat kestäneet ja mistä paitsi jääneet.
Muistanhan se n omasta lapsuudestani niin elävästi.
HUOMIO HUOMIO HEIKKOUDET VOI MUUTTAA VAHVUUDEKSI.
olen todella vahva aikuinen ja tiedän mistä on kyse kun otan huostaan alkoholistin lapsia. Itse en ole koskaan käyttänyt alkoholia joten se kokemus saa jäädä kohdallani arvailuksi.
Olen kunnioitettu ja tykätty lasten-, mutta en alkoholisti vanhempien taholta olen heille "varallinen" kuten eräs bioäiti sen ilmaisi.
Lapset saavat sen ymmärtämyksen ja tuen mitä tarvitsevat taistelussa alkoholisti vanhempiensa manipulatiivisessä elämässä tulevia valheellisia lupauksia ja suuria tunnepohjaisia pettymyksiä.
Olen kait liian ammattimainen koska koulutus on myös pitkä ja kokemukset myös hoitoalalta sekä myös omassa elämässä lapsuusajoilta.
Tiedän mitä rakkaus on mutta sitä ei aina nämä pahoin turmellut alkoholistin lapset tiedä vaan ne ovat petturin sanoja joilla ei ole mitään merkitystä.
herroja on nykyaikana harvassa. Vai onko poliisi, tuomari, juomari, lekuri, asfalttimies nykyään Herra?
Jos tarkoitat ylläkerrassa asuvaa olematonta herraa, niin pidä suusi kii. Sieltä ei koskaan mitään apua ole vielä herahtanu.
näille lapsille eheys elämässä, itsessä tai toisessa ja asiassa kun asiassa on vierasta. Luottaminen on pettymysten jalkoihin jäänyttä pelottavaa ja outoa.
Aikuinen ei ole mitään!!!
Aikuista pitää pelätä ja jättää ihan omaan arvoonsa, koska siihen ei voi luottaa.
Omassa maailmassa on helpompaa, siksi näillä lapsilla on usein vahvoja "harhoja" ja he eläytyvät herkästi hahmoihin joiden kautta eläminen on helpompaa.
Menee aikaa ennen kun ko. lapsiin saa kontaktia ja kun heidän luottamuksensa on voittanut on vierähtänyt äkkiä kaksikin vuotta.
Se että kerroin omasta taustastani ja uskon voivani kokemusteni kauttaa autaa lapsia on osoittautunut todeksi. Ymmärrän lapsen sisäistä elämää todella hyvin ja osaan ennakoida tilanteita kiitettävästi.
Josku kyseli tuolla aiemmin että kuka herra..tekee mieli vastata siihen, että: ihan se meistä kaikista ylin, hän on herramme.
Se ettei apua ole koskaan tullut voi johtua siitä että et ole sydämestäsi uskossa. Ei herramme ole taikuri vaan isämme.
Hyvää jatkoa toisillekin.
huomautan, että kuka tahansa tänne kirjoittava voi väittää olevansa ihan kuka tahansa...
Etpä oikeasti sijaisvanhemmista saa selvää muuten kuin oikeasti heitä tapaamalla :), sama koskee biobanhempiakin