Potkaisit jäätyneen lätäkön
pirstaleiksi
pirstaleiksi
ääni leijuu
Railo halkesi poikki
kasvojeni
Olivatko ennenkään ehjät?
Vaitonaisena hetkenä,
kun päivän hien vielä aistii,
nojaan pääni siihen,
missä toivoisin sinun olevan.
Juuri nyt en kestäisi sitä,
että sittenkin rakastaisit minua.
Jotain samaa kuin pahoinvoinnissa,
jonka naurusi laukaisee
Kun haihdun ulottuvuudestasi.
– Älä mene!
on paljon epätoivoisempi kuin
– Jää.
En sano mitään.
Ylpeys ei riitä ensimmäiseen,
toinen on liian kylmää.
Irrotan sinut yhteyksistäsi
ja piirteesi näyttävät
vääristyneiltä,
helisevät ympärilleni.
Et ymmärrä,
et ainakaan sitä,
miksi luulen niin.
_______________________________________________________
Kaikenlainen kommentointi ja apu on tervetullutta!
pirstaleiksi
pirstaleiksi
ääni leijuu
Railo halkesi poikki
kasvojeni
Olivatko ennenkään ehjät?
Vaitonaisena hetkenä,
kun päivän hien vielä aistii,
nojaan pääni siihen,
missä toivoisin sinun olevan.
Juuri nyt en kestäisi sitä,
että sittenkin rakastaisit minua.
Jotain samaa kuin pahoinvoinnissa,
jonka naurusi laukaisee
Kun haihdun ulottuvuudestasi.
– Älä mene!
on paljon epätoivoisempi kuin
– Jää.
En sano mitään.
Ylpeys ei riitä ensimmäiseen,
toinen on liian kylmää.
Irrotan sinut yhteyksistäsi
ja piirteesi näyttävät
vääristyneiltä,
helisevät ympärilleni.
Et ymmärrä,
et ainakaan sitä,
miksi luulen niin.
_______________________________________________________
Kaikenlainen kommentointi ja apu on tervetullutta!
Vastaukset 7
Vanhimmat
piti lukea, ja lukea -
luoda sisikunnassa kuvaa
tuosta tilanteesta, ja
eläytyä siihen.
Todella hyvä kuvaus, kuinka pirstaleiksi
ääni leijuu -
kuten jatkokin kulkee ajatuksella.
*En sano mitään.
Ylpeys ei riitä ensimmäiseen,
toinen on liian kylmää* on sanottu mieles-
täni hyvin, tai siis oivallettu hyvin.
Parempaa vertausta en itse edes keksisi
tuohon.
Ja, tuo helinä tulee tuonne loppuun, kuin
pisteeksi iin päälle, kuten alussa oli se
pirstaleiksi ääni leijuu.
Todella hyvä kokonaisuus, enkä ymmärrä
mihin muka tarvitset apua *naur*
En itsekään tiedä ongelmakohtiani ja siinä se vika onkin. Ajattelin, jos joku vaikka osaisi ehdottaa minulle jotain. Välillä tuntuu, etten kehity, hoen samoja sanoja, joista jostain syystä on tullut mieleisiäni.
Mukavaa, että pidit. Ja mikä mukavinta: kommentoit ihanan pitkästi. Toinen runoista "Vaitonaisena hetkenä--" on kirjoitettu eräänä yönä, ilman valoja, lyijykynällä mustakantiseen vihkoon hieman horjuvin rivein (en nähnyt, mitä ja mihin kirjoitin:)). Ensimmäisen osion kehittelin mielessäni eilen, lisäsin siihen tuon aikaisemman ja loput tulivat... jostain. Ensin ajattelin laittaa ne aivan erillisiksi toisistaan, mutta sitten ne jotenkin vain menivät noin. Kummaa. *vastavuoroista-nauramista-erilaisista-syistä* Kiitos.
en muuttaisi mitään. En kertakaikkiaan mitään.
Kerrassaan upea... kipeä kuvaus.
Hieman arveluttaa. Hekilöt, jotka innoittavat minut kyseisiin kirjoitussuorituksiin, olisivat kauhuissaan, ehkä myös huvittuneita, jos saisivat tietää. Tämä puolestaan johtuu siitä, että he innoittavat minua onnellisen tietämättöminä arvokkaan muusan virastaan (ONNELLISEN). Minulla ei ole mitään aavistusta, mistä nämä tulevat. Ne eivät tule mistään todellisesta, joten... Ehkä hullua, mutta pelkään aina, että jotenkin alitajuisesti kopioin muiden ideoita. :) Sitten kun se alkaa tarpeeksi vaivaamaan, en uskalla laittaa koko runoa tänne. Tämä taas ei liittynyt mitenkään mihinkään. Kiitän. Lämpimästi.
(Olen tänään sekava) Siis nuo "muusat" ja se, että pelkään käyttäväni muiden ideoita eivät liity mitenkään toisiinsa. Muusilla en siis tarkoita niitä, joilta pelkään kopioivani joskus. Ja edellämainittu pelko ei taas luullakseni ole aiheellinen juuri tämän runon kohdalla, tuli vain mieleeni sillä hetkellä. Runoilemisen yleisiä ongelmia.
Kun itse kirjoitan jollekin, jota voin kutsua jopa muusaksi, kirjoitus lähtee samanvolyymisella intensiteetillä. Se on kai tärkeää. Nyt ajattelen vain yhtä kirjailijaa, joka potkii minua kirjoittamaan joka päivä.
Muusan tulee olla ihminen, joka taatusti pitää sinusta ja uskoo sinuun ja lahjoihisi.
Vain mielipide. -Mutta kyllä täälläkin jokunen nimimerkki innoittaa. Olet yksi sellainen, muttet ehkä sentään muusani:)
sisään mielenkiintoisen keskustelun kunniaksi. "--kirjoitus lähtee samavolyymisella intensiteetillä." Kyllä. Kaipa tuo on se muusien tarkoitus. On ehkä yleistä, etenkin rakkausrunojen kohdalla, että muusia on vain yksi ja erityinen sellainen. Minun runoillani ei ole vakavaa faktapohjaa, joten käytän runojen esikuvina milloin ketäkin, kuka vain parhaiten tilanteeseen istuu. Joskus nämä henkilöt ovat myös muusiani.
Minun muusani ovat jokainen jollain tasolla minulle mekityksellisiä ihmisiä, ja he useinkin liityvät kukin hiukan erilaiseen elämäni alueeseen. Heillä ei kuitenkaan (yleensä) ole vahvaa henkistä tai fyysistä sidettä minuun, joten minun on helpompi venytää runoni koskemaan toisistaan hyvin kaukaisiakin teemoja. Ei muusieni tarvitse minusta pitää (kohdallani tämä toimii, vaikka yleinen käsitys olisikin toinen). Riittää, kun he vain herättävät minussa jonkinlaisia voimakkaita ajatuksia/tunteita. Tietenkin kirjoitustyö olisi varmasti helpompaa kannustavan ihmisen innoittmana. Joka tapauksessa minun kohdallani ei ole näin. Innoittajani eivät liity runoihini tai runoiluuni muutoin kuin innoittamalla minua.
Osasinkohan nyt ilmaista itseni oikein? :) Ja kerrassaan hienoa, jos MINÄ/nimimerkkini innoitan sinua! Suuri kunnia, vaikken aivan muusan tasolle yltäisikään. Ei, ehken sentään. :) Kiitos kommentistasi.