hei kysyisin vaan onko täällä kukaan törmännyt eddingsin kirjoihin. kun luen nyt tällä hetkellä kirjaa Althalus -matka maailman ääriin- niin aattelin että olisikohan eddingsin muutkin kirjat yhtä hyviä, että kannattaako vaivautua lukemaan??
vastailkaa pikaisesti :)
vastailkaa pikaisesti :)
Vastaukset 14
Vanhimmat
Voisin edes tuota lukematta sanoa että Eddingsin muut kirjat ovat täsmälleen yhtä hyviä.
Voit tosin säästää rahaa ja vaivaa lukemalla tuon uudestaan.
haluat ja tykkään kliseistä, juoneltaan hyvin samanlaisista (hahmotkin on tyypillisesti aika samanlaisia eri sarjoissa) kirjoja lukea NIIN SIITÄ VAIN. ;) Althalus oli minusta hyvä. Silleen aika itsenäinen.
Tykkään eniten Eddingsin kirjoista Sparhawk sarjasta. siinä on jotain... parempaa kuin muissa. ;D
Minäkin pidän eniten Sparhawk-kirjoista.
Varmaan helpoin tapa saada tulinen keskustelu aikaan tällä palstalla on kehua Eddingsin kirjoja. Katselehan vähän edellisiä keskusteluja kyseisestä kirjailijasta.
Tykkäsin joskus teininä kuin hullu puurosta, nykyään ylilatteaa, ennustettavaa, yllätyksetöntä ja varsinkin kaikki Eddingsin naishahmot ottaa aivoon aivan kympillä. Vaikka olen itsekkin nainen, tekisi todella sielulle hyvää jos joku joskus mottaisi niitä päin näköä.
Mutta jos tykkäät Althaluksesta niin pidät varmasti myös Belgarionin tarusta joeten kirjastoon vain!
kuonoon mottaaminen kuulostaa hyvältä. :D
Eddingsin arvosteleminen ilman uran kahtiajakoisuuden mainitsemista on kuin ... . Vaimo on nimittäin tunkenut uudempien kirjojen tuotantoon mukaan. Ero vanhan ja uuden Eddingsin välillä on tuntuva. Etenkin mainitsemiisi naishahmoihin suhtautuminen on muuttunut. Sparhawkin palvelija omasi vaimon, joka kerrassaan ilostui kuullessaan miehensä naisystävästä. En nimittäin usko yhdenkään naisen ilahtuvan vieraissa juoksemisesta vain sen vuoksi, että hän itse sattuu olemaan liian kaukana miehisistä tarpeista. Vaikka olisihan tämänkaltainen ymmärrys ihan kivaakin ;). Esimerkki paljolti kongretisoi yksin ja yhteistuotannon naiskuvien erot. Tätä et uusista kirjoista löydä, tuskin tulet löytämäänkään. Belgarionin Cenedra on myös hyvä esimerkki. Uuden Eddings-tuotannon naiset ovat, olisiko väärin sanoa, jollakin tavoin monivivahteisempia tai merkityksellisempiä. Vertaa vaikka Polgaraa Althaluksen kissa-jumalaan tai viimeisimmän Unennäkijä -sarjan naishahmoihin. Ero ei ole suuri (siksi myös vaikeasti kuvattava), mutta Eddings-tuntijalle selvä.
Uudempi tuotanto on myös kirjoitusasultaan selkeästi kypsempää ja viilatumpaa. Juuri sellaista, jollaista kuvittelisitkin syntyvän kun ihmiset parantelevat vuorotusten toistensa tekstejä. Kumma kyllä, viimeistellymmän tuntuinen tyyli ei ole yksinomaan hyvä asia. Uusienkin teosten kertojalla on kyllä mukava ääni. Kaipa minua häiritsi alkuperäisen menestys-tyylin hautautuminen pinnan alle.
Eddingsiä on mollattu yhden juonen monistamisesta. Totta se on. Ongelmaa ei kuitenkaan pidä liioitella, sillä ensimmäistä Eddings sarjaansa lukevalle sitä ei ole.
Tulisempienkin kriitikoiden tulisi muistaa lukijansa. Itsekin tutustuin Eddingssiin ensikerran ala-aste ikäisenä. Tuolloin ensimmäinen kirja heitti erinomaisuudellaan jalat alta. Innostus riitti koko Belgarion sarjan loppuun, mikä on julkaisu/suomennustahdilla pitkä aika. Muistelen ensimmäisten soraäänten muodostuneen Malloreanin tarun lopussa. Tapahtumat nimittäin hipoivat uskottavuuskattoani tarinan muistuttaessa paikoin liiaksi satua. Malloreon oli kuitenkin erinomainen sarja, mutta Sparhawkin seikkailuihin en sitten jaksanutkaan uppoutua pitkään aikaan. Minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut tarinan asetelma. Yhä vieläkin olen sitä mieltä, että Belgarionin taru vie mennen tullen voiton Sparhawkista kumppaneineen. Tamulintarun luettuani se tuntuu jotenkin lätistetyltä versiolta Belgarionista. Ikään kuin kirjoittaja olisi niin mieltynyt Belgarionin rohkeaan ritariin, että päätti kirjoittaa tarun uudelleen hänelle kustomoituna. Kyllä Sparhawk maistui, sehän nimenomaisesti _on_ uusiokäytettyä Belgarionia. Miksi minusta tuntuu, että kritiikistään huolimatta tämä toteamus pätee myös koko Eddingsin tuotantoon. Jos aioit lukea Belgarionin tarun uudelleen, on kai parempi ettei tiedä etukäteen tapahtumia?
Usein ole kuullut (ja myös itse kokenut) Eddings rakkauden syntyneen nuorella iällä. Ei siis tulisi sivuuttaa mahdollisuutta, että hänen kirjoittamansa teokset ovat enemmän lastenkirjoja kuin monen muun fantasian kirjoittajan teokset. Kun Eddings-innostus on kerran syntynyt, jatkossa ei oikeastaan tarvitse kuin haalia käsiinsä uusi kirja. Etenkin teoskokonaisuuden sisällä. Liekki ruokkii itseään, vaikka lukija huomaisikin kasvattaneensa parran uutta osaa odotellessa. Kyse on siis myös hankituista mielikuvista ja ennakko-odotuksista. Kuinka moni muistelee lämmöllä lapsena lukemaansa kirjaa, vaikka tietääkin ettei uusinta tuottaisikaan enää samaa tulosta? Iskisikö sinua vaikkapa uusi Viisikko-sarjan kirja samoin kuin lapsena, jo Blytonin arkistosta sellainen löydettäisiin? Tuskin, kun unohdamme kiinnostavat oheisvaikutelmat, kuten uutiskynnyksen. Eikä Eddingsin kirjoitustyyli ole aikuisille soveltumatonta, niinkuin lastenkirjallisuudessa usein tapana on.
Siis. Kun kritisoitte Eddingsiä, älkää leimatko yksilöä kokonaisuuden perusteella. Monelle, myös minulle, Belgarionin taru merkitsee Eddings tuotannon lippulaivaa. Sen arvo teoksena ei laske siksi, että sitä on myöhemmin kopioitu. Kirjailijan arvo kyllä varmastikin. Samoin, jos olet sattunut lukemaan Eddingsiä aikaisemmin, kopiointi laskee niiden kirjojen arvoa jotka siihen syyllistyvät. Alkuteoksen kritisoiminen "tulevaisuuden" perusteella on päättymätön ajatus solmu ja sellaisena virheellinen. Siis Belgarion olisi huono koska Mallore "plagioi" sitä ja Mallorea on huono koska se on niin samallainen kuin Belgarionin taru. Tiedemaailmassa tämänkaltaiselle virheelliselle todistelulle on oma terminsäkin. Muistakaa siis, että kaikki alkaa jostakin ja tämän perusteella Belgarionin taru ansaitsee,puutteinensakin, paikkansa modernin fantasian merkkiteoksena.
Edelleen, idean kierrättäminen kirjoissa on lukijan kannalta paha siis vain silloin jos hän on lukenut aikaisempia (ja samanlaisia) teoksia. Kriitikot huomioikoot erinäköisten lukijoiden kuvat.
Monessa kohtaa olen kanssasi samaa mieltä. Eddingsin kirjat taitavat useimmiten löytyä nuorten kirjaosastolta ja myönnän tosiaan itsekkin ihastuneeni Belgarionin tarinoihin joskus kymmenen ikävuoden jälkeen. Kuten toteat, senaikuista ihastusta on turhaa vähätellä, ei kukaan aloita Dostojevskillä (minä en ole päässyt sinne vieläkään..) Olen myöhemmin lukenut kaikki Eddingsin kirjoittamat kirjat Althalukseen saakka, sitten luovutin. Olin ilmeisesti kasvanut hänen tyylistään yli.
En kuitenkaan malta olla tähän hieman ruotimatta esimerkkinä ihan muutamia mieleen tulevahtaneita (ja kirjasta tarkistamiani) pikkuasioita jotka saavat minut nykyään hymyilemään hänelle vinoon. Annoit kirjoituksellasi minulle siihen niin oivan tilaisuuden :o) En varmasti ole objektiivinen mutta onneksi mielipiteiden ei tarvitse olla!
Lienetkö koskaan lukenut Rivan aikakirjoja? Ja varsinkin sitä itsekehun ja -ylistyksen riemuvoittoa kirjan alussa? Tarkoitan nyt tietenkin kirjailijan esipuhetta jossa hän valottaa kirjailijanuransa syntyä. Itsekeskeisyys haisee, eikä siinä kai mitään, kirjailijan ilmeisesti pitää olla hieman itsekeskeinen päästäkseen markkinoille. Mutta kun hän alkaa puhua "pappa-tolkienista" alan rypistellä kulmiani. Mielipiteen oikeus on kaikilla mutta kamoon! Väheksyvä ja pilkkaava "Pappa-tolkien" hänentasoisensa kirjailijan suusta/kynästä??
Lisäksi Eddings painottaa alku/väli/loppupuheessaan kuinka huolellisesti fantasiakirjailijan täytyy luoda maailma josta hän kirjoittaa. Yksityiskohdat. Kuinka hiivatissa hän siis onnistui luomaan valtion, joka sijoittuu suolle/tundralle, ei viljelyskelpoista maata, ei karjataloutta. Eddings tosin mainitsee että alunperin hän ajatteli Drasnian elävän porotaloudesta mutta luopui ajatuksesta myöhemmin. Maan vauraus perustuu karavaanireitin kulkemiseen alueen läpi. Hmm.. mitäs tapahtui niinä muutamana tuhantena vuonna ennenkuin karavaaneja kuskattiin? Mistä porukka sai elantonsa? Nomadiheimot ja pitkäikäinen kansallisvaltio ei vain synkkaa.
Entäpä Tolnedran talousjärjestelmä. Suurimpana kukkasena Suurmestarikauppias, jonka vuositulot ovat miljoona kultamarkkaa. Yhden kultamarkan arvo on noin 1000$. Tolnedran väkiluku on 7-8 miljoonaa. Suurmestarin vuositulot nykyrahassa 1 000 000 000 taalaa. 8 miljoonan hengen väestöllä??? Jos vaikka valtiossa olisi yksi ainut Suurmestarikauppias riittää se ajamaan koko muun mantereen konkurssiin. (Lisäksi on myös Mestarikauppias, vuositulot 1/2 miljoonaa kultamarkkaa ym suurkauppiaita)
Nyissa on oikea herkkupala. Kansa jonka jäsenet ovat kaikki koko ajan pilvessä? Ei armeijaa? Ei elinkeinoja (taaskaan, paitsi tietysti huume- ja orjakauppa. Mistä vaan orjat, sotia kun ei ole käyty piiiiiitkään aikaan)? Kuinka muka ympäröivät kansakunnat eivät vain ole marssineet Nyissan yli ja valloittaneet koko aluetta? Muistaakseni tosin jossain Belgarath/Polgara tarinoissa jotain tuollaista oli tekeillä ja jompikumpi velhoista ilmoitti jumalan sanana ettei sellainen käy päinsä. Selvä, mutta maan voi valloittaa myös ilman sotajoukkoja, kaupallisesti, jos ei olla varuillaan.
Ja vielä suora lainaus:
"...fantasiakirjailijan pitäisi luultavasti hieroa lukijansa kasvoja nuhruiseen realismiin..." Jos jotain en Eddingsin kirjoista löydä niin se on kyllä realismi.
Minä TIEDÄN ettei kirjoja pitäisi lukea tuolla tavalla. Enkä minä normaalisti niin teekkään. Mikä lie kun tuo Eddings saa minulta niskakarvat niin pörhölleen. Itsellenikö lie vain todistelen että 'kyllä minulla nykyään on hyvä kirjamaku'?
Ja vielä noista Eddingsin naisista... En ole Unennäkijä -kijoja lukenut joten en tiedä millaisia naishahmoja siellä on. Mutta henkilökohtaisena mielipiteenäni niin Polgara, CeNedra, Silkin eukko (mikälie oli hänen nimensä), Althaluksen kissa-nainen kuin Sparhawkin kuningatarkin kaikki kerjäävät asenteellaan nakkarin jonossa verta nenästään. Jonkun niistä kirjojen miehistä pitäisi opettaa naikkosille hieman käytöstapoja.
Hmm.. siitä voisi saada siedettävän novellin omaan pöytälaatikkoon..
Silloin tällöin Eddingsin höpsöys kyllä ylittää uskottavuuden rajat, vaikka muuten en sen annakaan itseäni kiusata. Kuinka ihmeessä Althaluksen kaupunkisota käydään kuin moderni katutaistelu konsanaan! Miekoilla? Eihän siinä ole järjen häiventäkään. Täytyy näköjään lukea nuo oheisteokset Belgarionin taruun, jos ei muun niin kirjailijan johdannon vuoksi. Hassua ettei monologi, vaikkapa Polgaran seikkailuista, ole koskaan jaksanut innostaa.
Jos hetkeksi tekeytyy positiiviseksi lukijaksi, ja yrittää nähdä tarkoituksen Eddingsin sanojen takaa näen kyllä mihin Eddings tähtää. Kyllähän Belgarionin maailma on rikas, täynnä pieniä yksityiskohtia. Ne yksityiskohdat, Toldedran suurmestareineen, vain itsessään eivät kestä tarkastelua. Eddings ei siis puhu vaikkapa aukottomasta talousjärjestelmästä, vaan vain yksityiskohdista vailla huolta realismista.
Ymmärrän jopa maininnan realismista. Jokainen meistä on lukenut saappaitaan syövästä maaorjasta. Eddings-realismi itsessään on jotenkin satumaista. Eddings tuntuu määrittäneen joitakin termejä uusiomerkityksillä. Saattaapa silti olle, että herra kirjailija tahtoisi nykyään vetää lausuntonsa takaisin. Käytännössä nimittäin on vaikea päätyä muuhun kuin esittämääsi johtopäätökseen. Eddings saa itsensä näyttämään hölmöltä.
Eddingsin maailma ei ole mielestäni kaikista realistisin fantasiamaailma, vaan kaukana siitä. Kirjojen maailma ei kestä vertailua esim. George R.R. Martinin tai Robin Hobbin maailmoihin. Toisaalta Eddings ei kyllä ole koskaan edes yrittänyt olla realistinen, joten tämä vertailu on ehkä turhaa.
taidanpa sitten seuraavaksi lainata sparhawkia ja belgarionin tarua kirjastosta.
mielestäni Belgariad ja mallorean taru (jos muistan nimet oikein..) ovat eddingsin parhainta tuotantoa. Myös Sparhawkin seikkailut (kirjojen ja sarjojen nimiä en muista) olivat ihan ok.
Althaluksen luin joskus, mutta innostus tyssäsi siihen, että kaikki hahmot olivat enemmän tai vähemmän tunnistettavissa aiemmista kirjoista. Myös althaluksen (eikö ollut päähenkilön nimikin?) tarina oli mielestäni hyvin lähellä Belgarathin elämäntarinaa..
Eli lyhyesti. Eddingsin varhaisemmat kirjat ovat mielestäni paljon Althalusta parempia!
Se on Belgarionin taru... ja itse jäin siihen aivan koukkuun =)
nyt luen sitä eleniumin tarua ja tähän mennessä pieni pettymys =(
Kannattaako athelus lukea?? siihen en ole vielä koskennut, vastaako enemmän eleniumia(sparhawkia) vaiko Belgarionia?
David Eddingsin kirjat ovat ns. kevyttä viihdefantasiaa, jotka (lievästi sanottuna) toistavat samoja asioita, joten jos pidät jostain Eddingsin sarjasta, pidät hyvin todennäköisesti toisestakin.
Jos kuitenkin haluat lukea huippulaadukasta fantasiaa, suosittelen lukemaan muiden kirjailijoiden teoksia (ja mielellään englanniksi).
eddingsin kirjat ovat aivan mahtavia vaikkakin kaikki ovat jotenki saman kaavan mukaan kirjoitettu. loppuratkaisun voi tietää jo ennen kirjan puoli väliä. olen silti hyvin kiintynyt kyseisen herran kirjoihin.. althalus oli yksi parhaista mutta hyviä ovat myö polgara,belgarath ja unen näkijöiden taru (en ole aivan varma oliko se tuolla nimellä koko sarja... ?)