Anna mun kaikki kestää... Mihin tämä mailma on menossa, poliisitkin on jo homoja... Mitähän seuraavaksi?
Pohjoismaiset poliisit suunnittelevat perustavansa yhdistyksen, joka kokoaisi yhteen täkäläiset seksuaalivähemmistöihin kuuluvat poliisit, kertoo Ruotsin suomenkielinen Sisuradio. Yhdistyksen tarkoituksena on olla tukena kollegoille, joiden on vaikea toimia julkisesti.
Eurooppalaiset seksuaalivähemmistöihin kuuluvat poliisit järjestävät kolmipäiväisen seminaarin 3. elokuuta. Seminaarissa keskustellaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvien poliisien asemasta. Seminaari järjestetään kolmatta kertaa.
Etenkin Suomessa seksuaalivähemmistöihin kuuluvien poliisien asema on pohjoismaalaisittain ongelmallinen. Kaapista ulkona olevia poliiseja ei juuri Suomessa ole ja koko asiasta vaietaan. Seminaarin järjestäjiin kuuluva Riikka Asmundsson kertoo Sisuradion haastattelussa, että seminaariin osallistuvien suomalaispoliisien on tultava salaa paikalle.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Eikun patukkaa pyllyyn..kyllä se siitä SETA:n tansseihin vielä kerkeää..
Homofobia on sairaus!
Miksei homo vois olla poliisi? Onhan nyt jo pedofiilejakin poliseina.
Poliisissa on myös erittäin paljon lesboja ja biseksuaaleja ja etenkin lesbot ovat usein avoimia suuntautumisestaan. Ehkä nämä yhdistykset palvelevat myös heitä, eikä heidän tarvi tulla takaovesta.
näyttöä asiasta?? Perustuuko omakohtaisiin fantasioihin?? Ja siihen Siilinjärven juttuun on sit turha vedota koska tuomiota ei asiasta ole.
niin kait sinne homotkin nykyään kelpaa.
On sivarissa, joka on poliisikoulussa?
On se varmasti parempi kuin n. 70 % muista hakijoista, kun kerran on kouluun päässyt !
onko sivari koulussa Hervannassa ? Kerro lisää, ylittää uutiskynnyksen.
jo useampia, eikä ole ylittänyt uutiskynnystä kuin paikallisessa lehdessä.
No ni löytyhän sieltä yks ainakin.
ihmettelin joskus kun niin usein putkaan veivät, myöhemmin selvisi innostuneimman olevan homo, kyllä olikin perse aina kipeä putkareissujen jälkeen, toivottavasti perä maistui konstalle.
Hakata..tai vaikka sukulaisia..
Tampereella on ollut julkihomo poliiseja jo monta vuotta.
Hyvin ovat hommansa hoitaneet,siinä kuin muutkin.
Hävetkää ennakkoluuloiset!!!!
Mää oonkin ihmetellyt kun kaksi miespoliisia on maijassa ?????!!