Olen selaillut tätä ja muita palstoja mielenkiinnolla ja huomannut miten käsittämättömiä kysymyksiä ja ongelmia pienten lasten vanhemmilla on. Milloin kysytään vaatetuksesta, ruuasta, nukkumisesta, läksyistä, kavereista, harrastuksista, puremisesta, valehtelemisesta, varastamisesta, tupakanpoltosta, viinasta, kotiintuloajoista jne.jne.
Liian suuri osa kirjoittajista kärsii ongelmista, jotka eivät missään tapauksessa saisi olla ongelmia lainkaan. Isät ja äidit ovat täysin vailla vastuullisuutta eivätkä pysty omalla esimerkillään tarjoamaan lapsilleen turvallista ja johdonmukaista elinympäristöä. Avuttomuus lastenhoidossa on ilmiö, johon törmää pihoilla, kaupoissa ja nyt viimeksi eilen koulun joulujuhlassa.
Seisoin juhlasalin takaosassa katselemassa esityksiä. Paikalle tuli äiti kantaen pientä n.1,5 vuoden ikäistä lasta sylissään. Mukanaan hänellä oli tokaluokkalainen pikkupoika, jonka oma juhla oli ollut edellisenä päivänä ja nyt olivat katsomassa vanhempien lasten esityksiä. Tämä riiviö häiritsi toistuvista kielloista huolimatta mölinällään koko 1,5 tuntia kestäneen juhlan alusta loppuun. Hän kieppui puolapuilla miten sattui, tunki varpaitaan alla seisovien ihmisten päihin ja antoi kovalla äänellä asiattomia kommentteja esityksistä. Äitinsä istui alle kahden metrin päässä pojasta ja takuuvarmalla kuuli ja näki koko touhun. Hän kuitenkin tyynesti sulki silmänsä ja korvansa. Me muut lähellä olleet aikuiset vuoronperään kielsimme poikaa milloin mistäkin ja toistuvasti pyysimme häntä olemaan hiljaa. Eräs eturivissä ollut opettajakin kävi poikaa ojentamassa, eikä tämäkään saanut äitiä noteeraamaan asiaa mitenkään.
Miten ihmeessä me olemme tähän tulleet? Miksi niin usein vanhemmat menettävät otteensa?
Toinen merkillinen tapaus:
Eräs poikani harrastuksen kautta tutuksi tullut isä kertoi 10-vuotiaan poikansa viihtyvän iltaisin ja viikonloppuisin huoltoasemalla kavereittensa kanssa. Harrastus ei enää kiinnostanut ja poika halusikin lopettaa. Nyt jälkeenpäin isä on kertonut, kuinka poika jäi kiinni tupakanpoltosta ja näpistyksistä.
Miten tämä on mahdollista? Voiko pienen lapsen vanhemmat olla niin sokeita ja ymmärtämättömiä, etteivät tajua tällaisen huoltoasemalla notkumisen olevan erikoista näin pienen pojan ollessa kyseessä. Eihän se ole 15-vuotiaallekaan oikea paikka, mutta hieman ymmärrettävämpää kuitenkin. Miksei kellot soi ajoissa, vaan vasta sitten kun on jo tapahtunut jotain ikävää?
Ei lasta voi pulloon pistää, mutta kyllä vanhempien toimiin olisi syytä joku järki saada. Tuntuu siltä, kuin olisimme luovuttaneet kasvatusvastuun muille. En yhtään ihmettele opettajien hermostumista näiden vapaan kasvatuksen saaneitten lasten kanssa.
Lastentarhoissakin meno on melkoisesti muuttunut. Sielläkin on rajuja ongelmia. Tiedän tapauksen, jossa kiireinen äiti tuo pientä tyttöään aamulla hoitoon mukanaan shampoopullo ja pyyhe. Hoitajan ilme olisi pitänyt nähdä kun äiti pyysi jotakin tarhan henkilökunnasta pesemään tytön hiukset, kun tyttö ei kotona moiseen suostu.
Ymmärrän hyvin murrosikäisen kanssa eteen tulevat erilaiset ongelmatilanteet, mutta en voi käsittää sitä, että murrosikä alkaa heti laitokselta kotiin päästyä. Meistä vanhemmista on tullut lapsillemme palvelusväkeä. Kysymme ostoskärryissä istuvalta pienokaiselta hänen ruokatoiveensa tai annamme hänelle viimeistään karkkihyllyn kohdalla periksi kun hän lattialla maaten huutaa tikkariaan.
Tässä yksi hyvä esimerkki:
Neljävuotiaan tytön äidin itsensä kertoma tapaus. Aamulla tarhaan lähtiessä tyttö usein kiukutteli milloin mistäkin vaatteesta. Saappaista kaikkein eniten. Elettiin elokuuta ja lämmin kesäinen sade huuhteli katuja. Äiti pyysi tyttöä laittamaan saappaat jalkaan, eikä tyttö toistuvista pyynnöistä huolimatta suostunut niitä pukemaan. Äiti pakkasi sukat ja pienen pyyhkeen kassiin yhdessä saappaitten kanssa. Tarttui itkuista kiukuttelevaa tyttöä kädestä ja sanoi, ettei tämän tarvitse saappaita laittaa jos tyttö ei kerran halua. Hississä alkoi itku loppua ja ilme muuttua kun tyttö huomasi seisovansa pelkät sukat jaloissaan. Ulko-ovella tyttö alkoi jarruttaa. Itku alkoi uudestaan, eikä hän nyt olisi halunnut pelkillä sukilla ulos mennä. Äiti talutti itkevän tytön pienen matkan jalkakäytävää pitkin hoitopaikkaan. Hoitoon päästyään otti lapselta märät sukat jalasta, kuivasi ne ja antoi hänelle kuivat sukat. Kertoi sen jälkeen hoitajille aamun tapahtumat. Kertaakaan sen jälkeen ei tämä äiti ole joutunut vaatteista, ei saappaistakaan, taistelemaan aamuisin.
Hyvää joulua hänelle!
Liian suuri osa kirjoittajista kärsii ongelmista, jotka eivät missään tapauksessa saisi olla ongelmia lainkaan. Isät ja äidit ovat täysin vailla vastuullisuutta eivätkä pysty omalla esimerkillään tarjoamaan lapsilleen turvallista ja johdonmukaista elinympäristöä. Avuttomuus lastenhoidossa on ilmiö, johon törmää pihoilla, kaupoissa ja nyt viimeksi eilen koulun joulujuhlassa.
Seisoin juhlasalin takaosassa katselemassa esityksiä. Paikalle tuli äiti kantaen pientä n.1,5 vuoden ikäistä lasta sylissään. Mukanaan hänellä oli tokaluokkalainen pikkupoika, jonka oma juhla oli ollut edellisenä päivänä ja nyt olivat katsomassa vanhempien lasten esityksiä. Tämä riiviö häiritsi toistuvista kielloista huolimatta mölinällään koko 1,5 tuntia kestäneen juhlan alusta loppuun. Hän kieppui puolapuilla miten sattui, tunki varpaitaan alla seisovien ihmisten päihin ja antoi kovalla äänellä asiattomia kommentteja esityksistä. Äitinsä istui alle kahden metrin päässä pojasta ja takuuvarmalla kuuli ja näki koko touhun. Hän kuitenkin tyynesti sulki silmänsä ja korvansa. Me muut lähellä olleet aikuiset vuoronperään kielsimme poikaa milloin mistäkin ja toistuvasti pyysimme häntä olemaan hiljaa. Eräs eturivissä ollut opettajakin kävi poikaa ojentamassa, eikä tämäkään saanut äitiä noteeraamaan asiaa mitenkään.
Miten ihmeessä me olemme tähän tulleet? Miksi niin usein vanhemmat menettävät otteensa?
Toinen merkillinen tapaus:
Eräs poikani harrastuksen kautta tutuksi tullut isä kertoi 10-vuotiaan poikansa viihtyvän iltaisin ja viikonloppuisin huoltoasemalla kavereittensa kanssa. Harrastus ei enää kiinnostanut ja poika halusikin lopettaa. Nyt jälkeenpäin isä on kertonut, kuinka poika jäi kiinni tupakanpoltosta ja näpistyksistä.
Miten tämä on mahdollista? Voiko pienen lapsen vanhemmat olla niin sokeita ja ymmärtämättömiä, etteivät tajua tällaisen huoltoasemalla notkumisen olevan erikoista näin pienen pojan ollessa kyseessä. Eihän se ole 15-vuotiaallekaan oikea paikka, mutta hieman ymmärrettävämpää kuitenkin. Miksei kellot soi ajoissa, vaan vasta sitten kun on jo tapahtunut jotain ikävää?
Ei lasta voi pulloon pistää, mutta kyllä vanhempien toimiin olisi syytä joku järki saada. Tuntuu siltä, kuin olisimme luovuttaneet kasvatusvastuun muille. En yhtään ihmettele opettajien hermostumista näiden vapaan kasvatuksen saaneitten lasten kanssa.
Lastentarhoissakin meno on melkoisesti muuttunut. Sielläkin on rajuja ongelmia. Tiedän tapauksen, jossa kiireinen äiti tuo pientä tyttöään aamulla hoitoon mukanaan shampoopullo ja pyyhe. Hoitajan ilme olisi pitänyt nähdä kun äiti pyysi jotakin tarhan henkilökunnasta pesemään tytön hiukset, kun tyttö ei kotona moiseen suostu.
Ymmärrän hyvin murrosikäisen kanssa eteen tulevat erilaiset ongelmatilanteet, mutta en voi käsittää sitä, että murrosikä alkaa heti laitokselta kotiin päästyä. Meistä vanhemmista on tullut lapsillemme palvelusväkeä. Kysymme ostoskärryissä istuvalta pienokaiselta hänen ruokatoiveensa tai annamme hänelle viimeistään karkkihyllyn kohdalla periksi kun hän lattialla maaten huutaa tikkariaan.
Tässä yksi hyvä esimerkki:
Neljävuotiaan tytön äidin itsensä kertoma tapaus. Aamulla tarhaan lähtiessä tyttö usein kiukutteli milloin mistäkin vaatteesta. Saappaista kaikkein eniten. Elettiin elokuuta ja lämmin kesäinen sade huuhteli katuja. Äiti pyysi tyttöä laittamaan saappaat jalkaan, eikä tyttö toistuvista pyynnöistä huolimatta suostunut niitä pukemaan. Äiti pakkasi sukat ja pienen pyyhkeen kassiin yhdessä saappaitten kanssa. Tarttui itkuista kiukuttelevaa tyttöä kädestä ja sanoi, ettei tämän tarvitse saappaita laittaa jos tyttö ei kerran halua. Hississä alkoi itku loppua ja ilme muuttua kun tyttö huomasi seisovansa pelkät sukat jaloissaan. Ulko-ovella tyttö alkoi jarruttaa. Itku alkoi uudestaan, eikä hän nyt olisi halunnut pelkillä sukilla ulos mennä. Äiti talutti itkevän tytön pienen matkan jalkakäytävää pitkin hoitopaikkaan. Hoitoon päästyään otti lapselta märät sukat jalasta, kuivasi ne ja antoi hänelle kuivat sukat. Kertoi sen jälkeen hoitajille aamun tapahtumat. Kertaakaan sen jälkeen ei tämä äiti ole joutunut vaatteista, ei saappaistakaan, taistelemaan aamuisin.
Hyvää joulua hänelle!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse olen ihmetellyt aivan samaa. Onko yhteiskunta / ihmiset tulleet avuttomiksi lastensa kanssa? Tuttavapiirissä on tapauksia joissa 2-v:lta kysellään mitä mieltä on mistäkin ja mennään lapsen toiveiden mukaan?! Hänestä on kasvamassa kunnon tyranni ennenkuin jossain vaiheessa huomaa ettei kaikki menekään hänen mielensä mukaan.
Kyllähän vanhemmilla pitää olla ohjat käsissään ja asettaa selkeät rajat lapsilleen. En tarkoita että aina pitää olla kieltämässä vaikka siltä joskus tuntuukin mutta tervettä harkintaa saa toki käyttää.
Luonnollinen vanhemmuus on siellä samassa paikassa missä on rehellisyys auto- ja asuntokaupassa, huomaavaisuus liikenteessä, lähimmäisenrakkaus, elämän kunnioitus, henkisen pääoman arvostus ja yleinen ihmisen suoraselkäisyys.
Vanhemmaksi oppiminen ja sen opettelu käy yhä vaikeammaksi, koska perinteinen rehtien ja luotettavien ihmisten yhteiskunta katoaa.
Hyvä vanhempi on rehellinen omassa työssään. Jos isä tai äiti valehtelee töissä tai kotona, tekee hommat huolimattomasti, tekee filunkia, on pirullinen tuntemattomille, huutaa, mesoaa, ryyppää, kiroilee, mesoaa, polttaa tupakkaa tai on muuten vaan kiero, ei lapsestakaan voi tulla muunlaista.
Hyvä vanhempi on sellainen, että tämän koko elämän kehtaa asettaa näytteille esim. omien vanhempien ja omien isovanhempiensakin eteen. Jos omia tekoja joutuu häpeilemään, tai tietää ne kelvottomiksi, voiko lapselta vaatia enempää?
Lapsi oppii myös muualta kuin kotoa. Vaikka omat vanhemmat olisivat kuinka rehtejä, huomaa pikku Kalle nopeasti, että naapurinpoika saa keinottelija-isältään paremmat pelit ja vehkeet kuin hän. Miksi olla kunnollinen, kun näyttää siltä, että huijaamallakin pärjää ja vielä helpommin ja paremmin.
Kyllä se niin on, että yhteiskunnan muodostavat kaikki ihmiset. Jokaisen ihmisen käytös vaikuttaa toisten käytökseen. Omassa esimerkissä on voimaa.
Vaikka vanhemmuus on monelta hukassa, suomalaisista suurin osa kasvaa silti vielä kunnollisissa perheissä (ainakin näin haluan uskoa).
Todella hyvä ja ajankohtainen aihe. Henkilökohtaisesti voin paljastaa syyllisyyteni. Meni lasten kanssa pari vuotta ennenkuin hahmotin vanhemmuuden roolin ja sen vastuun. Käyttäydyin yhtä typerästi, kysellen nuorelta lapselta hänen mielipidettään asiasta kuin asiasta... ETTEN VAIN TEKISI MITÄÄN VÄÄRIN!!! Sitä halusi niin päteä ja olla paras, ja rakkain... ettei vaan olisi yhtä inhottava kuin omat vanhemmat olivat olleet.
ONNEKSI, todellakin ONNEKSI, tulin järkiini ja muistan kunnioituksella sitä kuria jonka vanhempani minulle ovat opettaneet. Äidit ja isät ovat vanhempia, joiden kuuluu ottaa VASTUUTA pienemmästä, eli lapsestaan. Rajojen asettaminen on rakkautta. Rankaiseminen on rakkautta. yleisesti tässä yhteiskunnassa voisimme välittää jokaisesta pienemmästä ihmisestä, ja lopettaa nössöttely, uskaltaa sanoa, jos joku vanhempi on mielestämme väärässä, keskustella, mielipiteiden vaihtoa, toistemme vahvistamista... olenko täydessä utopiassa?
Kuinka moni meistä aikuisista osaa ja uskaltaa toimia esim. nähdessään naapurin tai tuttavaperheen murrosikäisen ympärijuovuksissa hortoilevan kadulla? Kenellä on kanttia ottaa vastuuta ja vaikka hoitaa lapsi kotiin?
Tähän voi vielä lisätä kysymyksen: kuinka moni vanhempi osaisi käyttäytyä tällaisessa tilanteessa oikein, kun omaa humalaista lasta joku tuo kotiin? Ja kuinka moni aikuisista on edes selvinpäin kun oma lapsi tulee kotiin?
Kuinka moni uskaltaisi puuttua asiaan tietäessään varmasti tutun perheen lapsen kokeilleen esim. huumeita?
Helppoja asioita, niin helppoja ettei tarvitse puuttua niihin mitenkään. Välinpitämättömyys on huipussaan, hyvä kun jaksetaan edes omat asiat huolehtia välttävästi.
Lehdet ovat pullollaan juttuja, joissa kerrotaan kuinka esim. 10-vuotias isoveli kantoi nuorempaa sylissään pakkasessa hakien äitiä ravintolasta. Aivan käsittämätön uutinen. Miten kenellekään voi tulla edes mieleen jättää näin pieniä lapsia yksin? Oman mielihyvän saavuttaminen kaataa alleen kaiken muun, ikävä kyllä myös lapset ovat tällaisissa tilanteissa täysin toisarvoisia.
niin useat vanhemmat menettävät otteensa?
Epäilen, ettei heillä mitään otetta ole koskaan ollutkaan. Pallo on ollut hukassa jo lapsen syntymässä.
Surkein tapaus, jonka olen nähnyt, oli kun äiti huusi pakkasessa (ilman lapasia) konttaavalle tyttärelleen (joka oli puettu liian pieneen haalariin), ettei hän ota lasta syliin, koska tämä oli LUVANNUT kävellä kauppaan (lapsi reilusti alle 2v).
Menin, otin lapsen syliini ja sanoin, ettei noin pieni lapsi ymmärrä kuinka monta askelta kauppaan on ja milloin väsymys iskee. Äiti oli eri mieltä. Tytär vain koettelee hänen kärsivällisyyttään! Kun lähdin paikalta, oli lapsi vielä äitinsä sylissä, mutta bussiin noustessani hän oli taas polvillaan maassa kerjäämässä äitinsä syliin.
Minua alkoi itkettää.
sara, tuntuu ettei sulla ole itselläsi lapsia??
ihan ok kommentti, mut mun mielestä pieni puku ei nyt ole maailman surkein asia... kaikilla ei ole varaa ostaa uusia pukuja, vaan ollaan kiitollisisa niistä vanhoista jotka saa.
Mikä on reilusti alle 2 v? Kaikki mikä on alle 2 v on hyvin suhteellista. Reilusti alle 2 v? lapsi joka on juuri oppinut kävelemään, vai 2 v joka osaa puhua, kiukutella, etsii rajojaan erittäin voimakkaasti? kuinka pitkä matka kauppaan oli?
jokainen lapsi etsii rajojaan ja "sääliä"... jollei äiti anna periksi, niin käytetään muiden sääliä...
Ehkä kokemassasi oli vääryyttä, mutta kerron, että olen itse vienyt alle n. 3 vuotiaanlapseni 5 kilometrin kävelylle!!! AJATTELE!!! Ja sillä matkalla oli sohlausta vaikka mitä... jos lapsella on energiaa sohlata tyytymättömyyttään ja riehua sisällä... kunnon kävely vie kyllä pirut mennessään!!!
TULIKO TÄMÄ SHOKKINA?
P.S. Olen ihan ok äiti!
on lapsia.
Reilusti alle 2v oli hieman yli 1v, juuri kävelemään oppinut eikä osannut kuin pari sanaa.
Olen edelleen sitä mieltä, että äiti kiukutteli lapselleen lapsellisuuttaan eikä toisinpäin. Joiltain on suhteellisuudentaju kokonaan hukassa.
PS. Kävely on hyvä harrastus jos osaa kävellä! AInakaan sitä ei pitäisi harjoituttaa pakkasessa nelinkontin.
Ikävä kyllä aiheesta ei näköjään kehkeytynyt kunnon keskustelua, mutta kun selailin palstan uusia viestejä on sama avuttomuus näkyvissä.
Ihmetellään voiko vanhemmat ostaa lapsilleen alkoholia. Miten syöttää pientä lasta? Kuinka pääsee tuttipullosta eroon jne.
Ihmettelen, muuta en osaa sanoa!
mitä vanhemmus on. Olen myös seurannut erilaisia keskusteluja lasten kasvatuksesta ja eri ongelmista.
Puutut todella asiaan josta pitäisi tulla mielestäni vilkkaampaa keskustelua. Lasten kasvatus on todella muuttunut paljon se on muuttunut "avuttomaksi" on liikaa tietämättömyyttä.
Oikeastaan nykyään pitäisi olla tietoa ja valistusta enempi kuin mitä sitä oli esim. -50-70 luvulla.
Silti lapsella on samat tarpeet kuin mitä on aina ollut. Mielestäni lapsen ei anneta olla lapsi, vaan siitä yritetään vääntää aikuista aivan liian nuorena.
Tänään jos 10 vuotias leikkii niin kysytään ja ihmetellään, että missä on vika?
Ei lapsi tarvitse dickossa cideriä tai olutta juotavakseen on oltava siinäkin aikuisen vastuu mitä lapset saavat juoda.
Lapsella on todella halu ja tahto tehdä sellaista mikä ei ole useamminkaan soveliasta lapselle. Sekin useammiten johtuu siitä että jokin kavereista saa siihen virikettä ja hyväksyntää kotoaan ja siitä tulee sitten se, että -kaikki muutkin saavat!
Olemme sijaiskoti ja omia biologisia lapsia on neljä jotka jo aikuisia ja omassa elämässään. Kasvaessani isäksi lasteni rinnalla on minulle ollut todella tila jossa olen saanut kasvaa ja olen siitä onnellinen. Nyt kasvan kasvatti isän roolissa. Se on todella vaikea haaste.
Minulla olisi esimerkkiä kasvattilapsista 10v. tyttö ja 15 v. poika ovat eri perheistä. Heillä on tämä vääristynyt kuva siitä mitä saa tai pitää tehdä että on hauskaa. Se oikea hauskanpito alkaa vasta puolenyön jälkeen silloin on ne hyvät filmit TV:ssä juodaan cideriä/olutta jne.
Päivät voi sitten nukkua, olemme hulluja kun herätämme heidät äidin luona vietetyn pyhänajan jälkeisenä aamuna kouluun klo. 06.30. Ja nämä mielestämme tavalliset elämän säännöt ne eivä vaan yksinkertaisesti jää sinne tajuntaan että se toimisi edes lähes niin kuin olisi toivomus.
Mutta mielestäni vahvana aikuisena kykenen pitämään vaatimuksista jotka olemme yhdessä käyneet läpi moneen kertaan. Valvomme että näin myös tehdään esim. käydään suihkussa, pestään hampaat tullaan kotiin sovittuun aikaan (haetaan jos ei tule) eikä valehtelulle ole sijaa jne.
Me perheenä haluamme että kaikilla olisi hyvä olla eikä kenenkään tarvitse uhrautua toisen alistettavaksi omilla mielettömillä toilauksillaan. Sitten nämä toisen kunnioittaminen, itsekunnioitus jne...
Puhumme niistä heti jos niin käy että ei oteta niitä huomioon ja sitähän se on paljolti kun on lapsi pahasti häiriintynyt ei ole mitään itsestään selvää...
Eikä se ole lapsen syy, vaikka näin usein tuntuu että kyllä jo kahden vuoden kuluttua pitäisi osata sopeutua selvään elämän arkeen.
Olla sijaiskoti, se vaatii märätynlaista elämäntapaa ja kypsyyttä. Kuljen vapaaehtoisesti ulkona lasten ja nuorten parissa koska minua huolestuttaa heidän tulevaisuus.
Olen kokenut senkin kun saatan lapsen kotia ja ovlle ilmestyy ihmishahmo joka pitäisi olla aikuinen lapsestaan huolehtiva vanhempi.
Jatkon voi jo arvatakkin.
Kasvattilapsen hoitaminen ja kasvattaminen vaatii varmasti joskus melkoisia ponnistuksia. Heidän taustansa voi olla todella minkälainen tahansa. Heidän kanssaan voi todella joutua vaikka minkälaisiin tilanteisiin, sekin meidän aikuisten syytä. Voimia teille valitsemallenne tielle.
En siis ihmettele miten rikkinäisistä, ties minkälaisista kodeista olevien lasten kanssa on vaikeita hetkiä ja joskus voi sormi olla syvälläkin suussa ja hyvät neuvot tarpeen.
Mutta se mitä en kertakaikkiaan voi käsittää on se, ettei maailman yksinkertaisimmista asioista selvitä aina edes välttävästi. Monille lasten vanhemmille on vaikeata ymmärtää perusasioita: ruoka, hygienia, kotiintuloajat, nukkumaanmenoajat, koulun ja harrastusten merkitys, käytöstavat jne.jne. Lista on loputon.
Monet lapset saavat sanoa vanhemmilleen ja muille aikuisille mitä sylki suuhun tuo ilman, että siihen kukaan mitenkään puuttuu. Saatetaan jopa naurahtaa täysin asiattomalle kommentille.
Meiltä puuttuu uskallus ja kyky olla esimerkkinä. Huolimatta siitä, ettei täydellistä ihmistä ja vanhempaa ole olemassakaan pitäisi jokaisella olla kuitenkin pyrkimys hyvään.
Tämän päivän lapset saavat liian aikaisin liian paljon. Tällä tarkoitan aivan kaikkea. Pelejä ja vehkeitä on joka lähtöön, silti nekään eivät riitä. Mutta jo pelkästään tietomäärä, joka on pienelläkin lapsella käden ulottuvilla on merkittävästi suurempi kuin mitä itselläni oli 70-luvulla aloittaessani koulun. Tämän päivän ekaluokkalainen on kuullut ja nähnyt jos vaikka mitä, vaikkei näkemäänsä ja kuulemaansa olisi ymmärtänytkään.
Minua ei ole koskaan varoitettu kotona huumeista. Homo, lesbo, pedofiili, porno, väkivalta ovat kaikki asioita joista en varmasti kuullut kotona. Nyt televisio sylkee homosarjoja, väkivaltaisia musiikkivideoita, väkivaltaisia tietokone- ym. pelejä, musiikkivideoita jotka muistuttavat eroottisia elokuvia... tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Tiedän toki, että ei näitä asioita pidä kaappeihin piilottaakaan, mutta niiden aika ei mielestäni ole niin varhaisella iällä kuin ne nyt ovat esiin tulleet. Pienet lapset istuvat television edessä ja heille kaikki sieltä tuleva on totta. He eivät pysty erottamaan faktaa ja fiktiota. Väkisinkin tulee mieleen, että kaukosäädinkin pitäisi piilottaa, ettei moista roskaa vahingossakaan lapset saisi silmiinsä.
Vanhempi kymmenvuotias poikani on monasti sanonut: "miksen mä saanut kattoo viikonloppuna sitä leffaa, kun muutkin sai"! Ja kyseessä oli aikuisille tarkoitettu yömyöhällä alkanut elokuva, joka ei todellakaan ollut mitään lasten katsottavaa, eikä välttämättä kenenkään muunkaan.
Lopuksi vielä juttu, joka tapahtui vanhempainillassa. Puhuimme pyöräilykypärän käytöstä ja eräs äiti kysyi: "Miten te saatte lapsenne laittamaan pyöräilykypärän päähän, kun meidän "Jesse" ei millään sitä suostu pitämään"?
HOHHOIJAA!
Vanhemmuus on juuri sitä yksinkertaisuutta jota ei ymmärretä. Ovat ehkä niin teoreettisia koska kaikki pitäisi olla luettavana.
Ei moni usko maalaisjärkeen ja sen toimivuuteen. Se pitkäjännitteisyys kasvatuksesta puuttuu ja ne selvät rajat sekä säännöt.
Tuloksia kyllä nähdään ja sitten kauhistellaan!!!!
Moni sanoo minulle, että sinä koulutettuna isänä osaat olla hyvä vanhempi?! eli en ymmärrä sitä?
No en ole vanhempi lapsillenni sillätavalla kuin moni olettaa.
Olen vaan isä niillä taidoilla mitä minulla tänään on ja luulen että suurin osa on kasvatusperintöä.
Pitää olla korvat ja silmät auki. Sanonkin että minulla on jo niin vanhat silmät että näen sellaista mitä ei nuorena vielä nähnyt ja sama kuulon kanssa.