Jos lähivanhempi haluaa lähteä lapsen kanssa ulkomaille lomailemaan ja etenkin kouluaikana, niin voiko hän sen tehdä ilman että tarvitsee lainkaan etävanhemman lupaa etenkin koulusta poissaoloon? Meillä on ex-vaimon kanssa yhteishuoltajuus, mutta hän tekee aina kaikkensa vaikkeuttaakseen lasten tapaamisiani ja koska olen työkomennuksella ulkomailla, teimme lastenvalvojan luona sellaisen tapaamissopimuksen, että ilmoitan aina viim 2 viikkoa ennen Suomeen tuloani miten pidän lapsia luonani, mutta ei kuitenkaan ex-vaimoni vuosilomien aikaan. Nyt on käymässä jo kolmannen kerran niin, että kun sitten ilmoitan tulostani (vaikka yli kuukauden etukäteen), niin sain vastauksen sähköpostiini, että voin pitää heidät luonani vain 4 päivää, koska hän on lähdössä vanhemman kanssa matkalle. Eihän matkoissa sinänsä mitään, mutta tuo matkojen päättäminen ilman että minulle suostuu koskaan edes kertomaan minne on lastani viemässä, kuinka pitkäksi aikaa eikä edes mistä tavoittaa, jos tarvetta. Ja lapsen puhelin tietenkin jätetään aina kotiin eikä omaankaan vastailla. Yhteishuoltajuudessa ei mielestäni ole muuta eroa yksinhuoltajuuteen verrattuna kuin suunnilleen lapsen passin hankinta ja kaikesta muusta voi lähivanhempi suunnilleen päättää itsekseen. Ja kun passikin on kerran saatu, niin matkatkin hoituu ilman, että tarvitsee edes minulle niistä informoida. Mutta kun itse olen viemässä lapsia matkoille, niin siihen asti kunnes olen maksanut liput, on kaikki ok ja sen jälkeen alkaa aina kiristäminen jollain kuten, että jos et osta sitä ja tätä, niin lapsi ei lähde kanssasi mihinkään.
Kyllä joillakin naisilla ihan oikeasti viiraa ja pahast mitenkään asiaa yleistämättä ja etenkin tilanteessa, jossa itse on aikoinaan eron halunnnut toisen miehen vuoksi. Silloin edes luulisi käyttäytyvän hieman aikuismaisemmin, mutta ei niin ei.
Kyllä joillakin naisilla ihan oikeasti viiraa ja pahast mitenkään asiaa yleistämättä ja etenkin tilanteessa, jossa itse on aikoinaan eron halunnnut toisen miehen vuoksi. Silloin edes luulisi käyttäytyvän hieman aikuismaisemmin, mutta ei niin ei.
Vastaukset 4
Vanhimmat
..pitäisi ihan oikeasti kysyä siltä samaiselta lapsenvalvojalta. Exäsi pelaa selvästi epäreilua pelia ja jo pelkkä pelin pelaaminen lapsen ja vanhempien tapaamisten kanssa on aina ehdottoman tuomittavaa. Lapsi ei ole mikään pelinappula.
Muuten, kuulemani mukaan tuo passijuttukaan ei pidä enää paikkansa. Eli passin voi saada yhteishuoltajuudessa ilman toisen vanhemman lupaakin.
Joillakin naisilla viiraa, joillakin miehillä viiraa. Hyvä ettet silti yleistä vaikka ymmärränkin kiukkusi.
Olen kanssa kuullut, että passiin ei enään tarvitse toisen suostumusta juuri tuommoisien tapausten varalta. Itselläni on se tilanne,että ex mieheni yrittää hankaloittaa elämäämme kaikin tavoin. Olen joustanut ja antanut lapsille jopa exra päiviä olla isin kanssa, mutta palattuaan kotiin lapset on aina levottomia ja väsyneitä. Ihrveet selvittelyt isompien kanssa asioista ku isi sitä ja tätä sanonut ja minä sitten yritän paikkailla asioita ja väärinkäsityksiä ja siihen perään sanon että ei ole yhtään reilua että te lapset joudutte aikuisten asioita murehtimaan, joten olen heitä yleensä säästelly ellei ole ihan pakko joku asia selventää.
Viimesin tempaus oli nyt sitten se, että kun minä yritän säilyttää lasten kodin lapsille ja heille tulevaisuudessa pesämunaksi, niin ex oli sitten yhdelle lapsista vannottanut että isi pitää niin korkeeta hintaa, että äiti ei sitä kykene lunastamaan ja poikahan tietenkii reakoi tuohon niin, että meillä oli kotona aikamoinen selvittely sitten siitä. Poika sano että sitten ku minä en pysty lunastamaan kotia niin joudun roskikseen asumaan ja he muuttavat isin luokse asumaan. huh huh ... Eikö oikeesti aikuinen ihminen voisi miettiä mitä sille lapselle puhutaan!!! Ei lapsen kuulu pohtia tuollaisa asioita vaan hänen pitäisi nauttia lapsuudestaan mukavassa ilampiirissä kodissa ja kahden kodin välillä ... en voi todellakaan ymmärtää ...
hieman "toimintaohjeita"
Ensinnäkin onko koulu tietoinen, että teillä on yhteishuoltajuus ???? Niin monasti, kun ollaan olevinaan yksinhuoltajia ( kun lapsi/et ei ole 1/2- aikaa toisella)
Toiseksi ilmoita koululle, ainoastaan kun sinun ja ex-puolison ilmoitukset ovat yhdenpitäviä, tiedät niistä (ex voi anoa lomaa niin, että lapset "taipaisi" sinua). Kummalta tuntuu koulun myöntyvyys lomiin, sillä ensisjaisesti lapsen pitäisi käydä koulua ---> vaikutusta koulumenestykseen.
Anna s-posti ym. yhteystietosi, että pystyvät ottamaan yhteyttä tarvittaessa, mutta älä ihmeessä kerro ex-puolisolle ja kiellä kouluakin ilmoittamasta moisesta järjestelystä, halutessasi.
Dokumentoi kaikki "järjestelyt" ettet ole voinut tavata lasta sopimuksenne mukaan, joka on toki lainvoimainen asiakirja. Ja ilmoita rikkomuksista lastenvalvojalle, sekä kysy jatkotoimenpiteiden mahdollisuutta, luultavasti kyseeseen tulee oikeuskäsittely.
Laita joku luotettu ystävä vähän tarkkailemaan ex-puolison menoja ja tekemisiä, voipi löytyä "sopivaa" mahdolliseen oikeuskäsittelyyn, jos pelleily ei lopu.
Ps. jos olet maksanut matkat ja toinen alkaa "kiristämään" jotain hyvää, vaikkakin lapselle, silloin "ahtaasti tulkiten" lakia, hän syylistyy rikokseen; tee toki todennnetusta yrityksestä tutkintapyyntö, ei rikosilmoitus ko. tapahtumasta. Vaikkakin kerran niin, ettet pääse lasten kanssa etukäteen maksetulle matkalle, koska et ole suostunut kiristykseen, MUISTA; todistetusti ( ystäviä/tuttuja kuulemassa ko. tapahtuma)
Toki "roisilta" neuvot kuulostavat, mutta kaikkeen ei todellakaan tarvitse alistua, vaikka haluaisi vain tavata lapsia, potut pottuina vaan.
Edellä kirjoitetut lienevät sieltä "miedoimmasta" päästä, mutta kun "kukkarolle" mennään, esim. voit "unohtaa" elatusmaksun maksamisen ajallaan, vaan laitat rahat hieman myöhässä, esim. kun olet ulkomailla töissä, voinet käyttää tilipankkina sikäläistä pankkia, joten siinähän lipsahtaa lienee tovi, kun rahaa saa. Ja olethan sovittuna päivänä laittanut rahat menemään oikeaan osoitteeseen, joten syy ei ole sinun, vaan jonkun pankin.