Eikö se ole kummallista että ns. jumalaan uskova kirkonmies vihaa joitakin herran luomia eläinlajeja niin kovasti että haluaa tappaa nämä lajit sukupuuttoon. Yleensäkin että vihaa jotakin luojan luomaa niin kovasti että haluaa tappaa tämän,mielestäni todella outoa kristillistä ajattelua.
Keuruulainen kansanedustaja Lauri Oinonen Keski-Suomalaisessa vaati vapaata metsästysoikeutta maassamme harvinaisille lajeille koska "nämä saattavat" tehdä jotakin ihmiselle. Kuitenkin esimerkiksi koirat aiheuttavat enemmän kuolemantapauksia kuin karhu tai sudet:
-Karhun hyökkäyksessä Suomessa on kuollut 1 ihminen sadan vuoden aikana, suden hyökkäyksessä ei ainutkaan. Mainittakoon ettei kummankaan saalieläimiin kuulu ihminen. Esim. karhu ei hyökkää ihmisen kimppuun ilman syytä että se kokee kionkreettisesti itseään uhatuksi. Jos verrataan karhun ja ihmisen kohtaamisia ja niitä tapauksia joissa karhu on hyökännyt ihmisen kohdatessaan, ovat tapaukset joissa karhu on ihmisen kimppuun hyökännyt suhteessa kohtamisiin todella harvinaisia.
Hyökkäykset ovat kohdistuneet pääosin metsästäjiin(itsepuolustustilanne) ja loput ovat emäkarhun ja pennun väliin joutumisia.
Mitään syytä Oinosella ei siis petovihalleen ole, hän vain ilmeisesti kohdistaa uskonnollisväritteiset harhat "petoihin"(ilmestyskirjanpeto jne,). Toinen syy on se että hän yrittää lietsoa petovihaa ihmisiin, jotta hän saisi kerättyä ihmisten ääniä eduskuntavaaleihin petovihalla.
Mitä Oinosen Jumala sanoisi sellaisesta ihmisestä joka oman voiton pyynnin verukkeella lietsoo valheellisin väittein viattomiin luontokappaleisiin jotka haluaa tuhota? Tuskin siitä ainakaan taivaspaikalla viimeisellä tuomiolla palkitaan, mutta maallista hyvää sillä saattaa aiheuttaa, sillä saattavathan jotkin helppouskoiset näitä valheita uskoakin.
Jos Keski-Suomessa ovat karhuja pihoissa nähty esim.roskapönttöjä tonkimassa, ei se karhu ole mistään lehdestä saanut tietää että ihmisten roskapöntössä saattaa olla syötävää. Kyllä se on ihan oppittu tapa, eli haistanut että roskapöntössä haisee ruoka ja oppinut että sitä saattaa siellä olla. Eli kannattaa kiinnittää huomiota jätehuoltoon alueilla joissa asustelee karhuja, niin ne pysyvät metsässä jonne ne kuuluvatkin. Ei näitä perusasioita alueella joissa karhuja asuu Jeesus ehdi hoitamaan, itse pitäisi oma osuus tehdä.
Jokainen meistä tietää että jos vapaa metsästysoikeus toteutuisi se merkitsisi karhun ja suden sukupuuttoa maassamme. Kyllä niitä syitä ja tapoja kaadoille keksittäisiin, vaikka kohde ei olisi ihmistä ikinä nähnytkään, puhumattakaan että olisi käynyt Miettisen Mcdonaldsissa aterioimassa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
aikuinen ihminen.
Eikö tänne voisi avata palsta "lapsille ja lastenmielisille" niin voisitte kirjoitella siellä mielin määrin noita hömppäjuttujanne.
Siinäkin olisi hyvä aihe, että Helsingissä ei ole 200 vuoteen karhu tappanut ketään. Tuohan on tosi, että kuinka sellainen voi tappaa jonkun jota ei ole ollut alueella.
Tuossa toisella palstalla kirjoitteli petoalueella asuva henkilö joten kysykää häneltä asiasta niin ei teidän tarvii täälä laittaa "pellekirjoituksia".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000011&conference=604&posting=22000000018715180
Tätä vauhtia ketjusta on tulossa luetuin ketju, tässä osiossa. Se ettei sinua kiinnosta, ei tarkoita etteivätkö muut haluaisi lukea. Elämme edelleen demokratiassa ja sana on vapaa.
Mutta eihän sinun ole pakko lukea tätäkään viestiä, voit edelleen jatkaa lampaiden kanssa parittelua senkin aikaa, mutta jätäthän naapurin lampaat ja lapset rauhaan.
Onkohan miettinyt pastori millaiseen todelliseen vaaraan hänen ehdottamansa vapaa metsästysoikeus asettaisi ihmiset haavakkokarhujen muodossa, joista poikisi ihan varmasti useita ihmishengelle vaarallisia tilanteita.
Mutta ilmeisen sekopäinenhän kaveri on, joten eipähän kai ole tälläistä ole miettinyt.
Jos todellakin ollaan huolissaan ihmisten turvallisuudesta, pitäisi samaan aikaa petoeläimien kanssa hävittää hirvet,peurat ja porot maastamme. Sorkkaeläimet tappavat ihmisiä joukottain liikenteessä vuosittain.
Ei voi olla oikein että lukuisien ihmisten pitää menettää henkensä joidenkin muiden ihmisten elinkeinon vuoksi tai siitä syystä että pieni joukko ihmisiä saa harrastaa hirvieläinten metsästystä.
mie kuiten losautan joka ikiseltä sujelta pään irti jos kohalle tulee metässä ja pyssy on matkassa!!