kaaso ja bestman? Miksi sellaiset pitäisi olla? Minun mielestäni häistä on tullut nykyisin jonkinlainen näytelmä jota suunnitellaan vuosi tai kuukausi tolkulla. Voi kai sitä pienemmäläkin vaivalla mennä naimisiin ja järjestää häänsä.
Se raha määrän voisi käyttää tarpeellisempiinkin kustannuksiin, joita jokaisella nuorella parilla lienee. Älköön kukaan sanoko että naimisiin mennään vain kerran. eihän sitä kukaan usko tänä päivänä.
Pitääkö olla
9
2420
Vastaukset
- höp¤
Aikanaan mietittiin puolivakavasti, että jos pidettäisiin ne pienimmät mahdolliset häät, eli me, vihkijä ja kaksi todistajaa ja hääkahville naapurihuoltamolle. Lopulta järjästettiin kuitenkin ihan juhlat, mutta nekin pidettiin varsin pieninä ja aikaa käytettiin noin neljä viikkoa suunnitteluun. Itse pidin häistäni todella paljon, ei ollut pakko-ohjelmaa tai muuta ylimääräistä ja ihan virallisesti ollaan naimisissa vaikkei hössötettykään montaa kuukautta, saati vuotta.
Kaaso ja best man meillä kyllä oli, ja ainakin itse pidin sitä hyvänä. Järkkäilivät käytännönjuttuja pyydettäessä. Eikä sitä rahaa tarvinnut niihin kekkereihin hirveästi syytää, kun ei voinut: kyse oli kahdesta opiskelijasta... - naimisiin.
"Älköön kukaan sanoko että naimisiin mennään vain kerran. eihän sitä kukaan usko tänä päivänä. "
Älä mene naimisiin, jos asenteesi on tuollainen. Jos et naimisiin mentäessä ole pelissä sillä asenteella, että olet sen ihmisen kanssa, jonka kanssa aiot viettää koko loppu elämäsi, jätä väliin. Silloin raha on todellakin hukkaan heitettyä.
Minä ajattelin toisin. Maksoimme itse vajaan kymppitonnin häät, suunnittelimme niitä yhdessä muutaman kuukauden. Kaaso tarvittiin pitämään minut täysjärkisenä edellisenä iltana ja katsomaan, että puuterit on kohdallaan hääpäivänä. Bestmanin tehtävät olivat saman luonteisia, kummallekaan ei sälytetty mitään työleiriä tai pakollista askartelua.
Ja kyllä kannatti. En mene toiste naimisiin, näitä julia on mukava muistella niin keskenämme kuin rakkaitten ystävien ja sukulaistenkin kanssa. Onnistuimme!- alkup.........................
teidän meininki kuulostaa ihan kohtuulliselta. Kirjoitukseni onkin vähän liioitteleva. Mutta kun lukee joidenkin kysymyksiä, tulee näytelmä mieleen ja mikä onkaan pääasia. Ps. len ollut naimisissa yli 10 vuotta...
- Tiara
Kaipa jokainen suunnittelee ja pitää näköisensä häät. Toisille riittää, kun on vain todistajat läsnä ja toiset haluavat koko suvun ja puoli valtakuntaa juhliinsa. Häät ovat kieltämättä nykyään melkoisia episodeja ja rahareikiä, kun mm. jenkeistä on rantautunut tänne kaiken maailman kikkailuita...mutta silti en katso niitä pahalla, koska eipähän mitkään häät ole ihan samankaltaiset.
Olemme tänä kesänä olleet useimmissa häissä. Yhdet hyvin perinteisen kaavan mukaan menneet kirkkohäät ja toiset 'siviilihäät'. Molemmissa oli oma ohjelmansa, mutta molemmat häät olivat hyvin hääparin näköiset. Mielestäni on hyvin mielenkiintoista olla häissä ja ihastella kuinka ihmiset saavat häistänsä juuri heidän oloisensa ja se mm. tekee häihin hyvän tunnelman.
Itsestäni tuntuu melko kurjalta, jos osa vieraista tulee vain tylsistymään häihin ja arvostelemaan ja päivittelemään mm.rahan kulua. Jos häihin meno ei todellakaan kiinnosta, niin miksi ihmiset sitten sinne menevät? Ompahan pidot paremmat, kun sellaiset ihmiset pysyisivät poissa ja aidosti välittävät ihmiset olisivat läsnä viettämässä hääparille ja heidän lähiomaisilleen hyvin tärkeää päivää.
Meillä on häät tuossa keväällä ja sinne uppoaa kyllä rahaa, mutta itse ajattelen ja todellakin toivon niin, että ne ovat kerta elämässä juhlat ja ovat sen arvoiset. Jos tulevaisuus osoittaa toista, niin sillehän ei voi mitään, mutta nyt elän tässä hetkessä.
Mitä kaasoihin ja bestmaneihin tulee, niin itse useasti kaasona olleena voin sanoa, että se järjestelyjen aika ja häät ovat olleet todella mukavaa aikaa. Olen ollut kaasona sellaisille ihmisille, jotka ovat merkinneet minulle myös hyvin paljon ja olen ollut otettu annetusta tehtävästä ja olen halunnut auttaa heitä saamaan päivästänsä onnistuneen niissä puitteissa missä olen voinut auttaa. Olen ehkä luonteeltani järjestelijä ja sen vuoksi olen myös pitänyt tehtävistäni. Näytelmä tai ei, niin on ollut mukava olla osallisena siinä :) - tai kaksi!!
Minäpäs en tyydykään yhteen kaasoon, vaan niitä on oltava kaksi! En keksi mitään parempaa tapaa valmistautua vihkiäisiini, kun pukeutua ja laittautua tilaisuutta varten sisarieni kanssa tihitellen. Ja kaasoiksi heitä nimitän, vaikka eivät kriteereitä täytäkään.
Häät on tosiaan hyyyyvin pitkälle makuasia. Meidän häitä suunnitellaan yhteensä reilut vuoden päivät. Huvin vuoksi, kaikessa rauhassa. Paikalle hankitaan pappi ja tuomari luonnon helmaan, ruoat syödään näillä näkymin kertakäyttöastioilta =) Morsiuspuku on äidin tekemä. Häille kertyy hintaa noin 2500 euroa (sisältää kaiken, myös sormuksen, hääyön yms).
Ja naimisiin menen vain kerran. - mikko n.
Lain mukaan pitää olla vähintään kaksi todistajaa. Kaaso ja bestman ovat ne muodolliset vähimmäismäärän muodostavat todistajat. Minimaalinen vihkiminen on siis sellainen, että siinä on 5 henkeä, vihkijä, puolisot ja 2 todistajaa.
- Tiisu
Voihan todistajat olla jotkut muutkin kuin kaaso ja bestman?
- voipi
viettää pienesti, mutta jos kaveripiirissä muut on pitäneet suuret häät ja syöttäneet/juottaneet porukat kunnolla, niin kyllä mä myös pitäisin kunnon kemut! Mikäli kaikki on pitäneet pieniä ja pihejä häitä, niin mikäs siinä. Muistakaa kuitenkin, että kerran täällä vain eletään ja juhliminen on hauskaa! Itse pohdin ihan samaa, mutta olen todella iloinen että sain pupun pois pöksystä ja vietimme isot häät polttareineen kaikkineen.
"kaikki tai ei mitään"- ET79
Me mennään mieheni kanssa ensi kesänä Espanjassa naimisiin, kutsut lähtee läheisimmille. Me haluttiin tehdä jotain erikoisempaa ja kun me olemme intohimoisia reissaajia tämäkin asia oli täysin selvä:ulkomailla naimisiin. Kaikki jotka meidät tuntee ovat todenneet että mikään muu tapa ei meille sopisikaan. Jokainen siis tehkööt omista juhlista omannäköisensä.Jos haluaa isot juhlat niin sitten järjestää, jos pienet niin sekin on OK.Esim.siskoni järjesti hyvinkin perinteisen hääjuhlan, mutta se ei taas oikein ole mun ja mieheni juttu =) Lopuksi kaaso/bestmanistä, meille kävi tuuri kun molemmat tulee reissuun matkaan =) mutta naimisiin mentäisiin kyllä ilman niitäkin jos ei oltas mukaan saatu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1901323
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51720Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311597Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570