Hei kaikille!Meillä siis tilanne 10kk poika ja 3½v poika.Olen hoitovapaalla ja siis kotona lasten kanssa.Kävimme viime vuonna 2 kertaa viikossa kerhossa,johon äitikin voi mennä mukaan.Se oli OK!!Nyt hain Iltapäiväkerhoon poikaa,kun huomaan että hän todellakin kaipaa leikkiseuraa ja monet muut tuttavat ovat töissä ja heidän lapset tarhoissa,joten ei ole oikein leikkikavereita.
Nyt alkoi kerho ja hän jäi vähän epäröiden sinne ja oli kuulemma itkeskellytkin,mutta sitten oli loppu mennyt hyvin.Hän kuitenkin sanoi heti,kun pääsimme kotiin,että ei halua enää mennä sinne ja kysyi illalla ennen nukahtamistaan,että miksi jätin hänet sinne.Olen yrittänyt kyllä selittää,ettei äiti KOSKAAN jätä häntä mihinkään vaan tulee aina hakemaan.Äiti käy vaan siivoamassa kotona ja tuo hänet siksi aikaa leikkikavereiden kanssa leikkimään ja syömään eväitä ja tulee sitten pian hakemaan kotia!!
No,tänään menimme taas kerhoon,mutta hän ei suostunut sinne jäämään,vaan takertui minuun kiinni ja pyysi,että lähdetään äiti kotiin.En tietenkään yritä edes pakottaa vaan yritin vähän suostutella,mutta turhaan.Niinpä lähdimme kotiin.Minä olisin niin toivonut että hän viihtyisi ja saisi oman ikäistä leikkiseuraa ja että hän oppisi,että muitakin lapsia on ja on mukava leikkiä niiden kanssa.
Hän on muuten niin kovin rohkea,uskalias ja vilkas,että tuntuu aika ihmeelliseltä ettei tämä kerko ollut hänen mielestä kiva juttu.Yleensä hän puhelee kaikille vastaantulijoille ja on muutenkin niin kovin rohkea luonteinen.Siis hän olisi kyllä jäänyt kerhoon,jos minäkin olen siellä.Miten tulisi minun nyt toimia tai suhtautua??Kuitenkin toivoisin hänen joskus oppivan,että elämä on ihan kivaa vaikka äiti ei ole aina paikalla.
Meillä ei lapset ole olleet kovinkaan usein hoidossa missään.
Minä olen aina yksin kotona,kun mies on työnsä puolesta viikot poissa.
Pitäisikö minun vaan kylmästi jättää hänet sinne,niinkuin jotkut ovat sanoneet???
En kuitenkaan nyt halua,että hänelle tulee mitään kammoa mistään pakottamisista.
Oisko jollakin jotain neuvoa???Kiitokset jo kovasti etukäteen kaikille vastanneille ja hyvää alkavaa syksyä....
Nyt alkoi kerho ja hän jäi vähän epäröiden sinne ja oli kuulemma itkeskellytkin,mutta sitten oli loppu mennyt hyvin.Hän kuitenkin sanoi heti,kun pääsimme kotiin,että ei halua enää mennä sinne ja kysyi illalla ennen nukahtamistaan,että miksi jätin hänet sinne.Olen yrittänyt kyllä selittää,ettei äiti KOSKAAN jätä häntä mihinkään vaan tulee aina hakemaan.Äiti käy vaan siivoamassa kotona ja tuo hänet siksi aikaa leikkikavereiden kanssa leikkimään ja syömään eväitä ja tulee sitten pian hakemaan kotia!!
No,tänään menimme taas kerhoon,mutta hän ei suostunut sinne jäämään,vaan takertui minuun kiinni ja pyysi,että lähdetään äiti kotiin.En tietenkään yritä edes pakottaa vaan yritin vähän suostutella,mutta turhaan.Niinpä lähdimme kotiin.Minä olisin niin toivonut että hän viihtyisi ja saisi oman ikäistä leikkiseuraa ja että hän oppisi,että muitakin lapsia on ja on mukava leikkiä niiden kanssa.
Hän on muuten niin kovin rohkea,uskalias ja vilkas,että tuntuu aika ihmeelliseltä ettei tämä kerko ollut hänen mielestä kiva juttu.Yleensä hän puhelee kaikille vastaantulijoille ja on muutenkin niin kovin rohkea luonteinen.Siis hän olisi kyllä jäänyt kerhoon,jos minäkin olen siellä.Miten tulisi minun nyt toimia tai suhtautua??Kuitenkin toivoisin hänen joskus oppivan,että elämä on ihan kivaa vaikka äiti ei ole aina paikalla.
Meillä ei lapset ole olleet kovinkaan usein hoidossa missään.
Minä olen aina yksin kotona,kun mies on työnsä puolesta viikot poissa.
Pitäisikö minun vaan kylmästi jättää hänet sinne,niinkuin jotkut ovat sanoneet???
En kuitenkaan nyt halua,että hänelle tulee mitään kammoa mistään pakottamisista.
Oisko jollakin jotain neuvoa???Kiitokset jo kovasti etukäteen kaikille vastanneille ja hyvää alkavaa syksyä....
Vastaukset 10
Vanhimmat
kerhoreppua,ja eväitä siellä? Kukaan kerhoon jää jos ei ole reppua.
Sanot huomenna, että ai joo,kerhoreppukin pitäs ostaa,millasen haluat, sen kanssa sit meet kerhoon.
"Jotakin kotoa mukaan"-se puree takuuvarmasti. Pehmolelu tms.
Ja mainosta niitä kavereita,kun Jesekin on siellä ja Mariel ja Ammi....ja kun kerho loppuu,mä tulen hakemaan.
Kyllä yhdessä kävimme ostamassa uuden kerhorepun ja uudet tossut ja hän tuntui olevan todella innoissaan itsekin kerhoon menemisestä.Eväätkin tehtiin yhdessä ja hän oli silloinkin vielä innoissaan......hän halusi sitten syodä eväänsä,kun olimme lähteneet kerhosta pois,niin kotimatkalla ;-)))
Viime iltana jutelimme vielä tästä kerhosta ja hän sanoi,että haluaisi mennä kyllä,mutta haluaa,että olen mukana.Lupasin että ensi viikolla äiti kysyy,voisinko jäädä sinne juuri siksi aikaa kun hän haluaa ja jos näyttää/tuntuu hänestä siltä,että äiti voisi mennä,niin lähden sitten vasta.
Minua vain vähän epäilyttää,että mites ne kerhotädit suhtautuvat siihen???!!!!En minäkään todella halua jättää itkevää lasta vasten tahtoa,siis ainakaan kun ei ole pakko!!!Oisin nyt vaan niin toivonut hänen viihtyvän siellä,kun kyllähän se ihan hyvää tekee,että on muidenkin lasten kanssa leikkimässä ja muutenkin erossa ainakin ees hetken äidistä......
No katsotaan miten ensi viikolla menee ja saanko yleensä jäädä sinne mukaan.....
Toiselta keskustelupalstalta löysin hyviä ajatuksia tosta hoitoon jäämisestä, Liisa Keltikangas-Järvisen Temperamentti-kirjasta. Ensimmäinen katkelma temperamenttitutkimuksesta 50-luvulta
"Eräs Thomasin esimerkki kertoo Carlasta, jolla oli vakavia sopeutumisongelmia päiväkodissa. Hoitoonlähtö oli aamuisin vaikeaa. Carla kieltäytyi syömästä, kiukutteli puettaessa ja itki ja protestoi päiväkodissa, kun äiti lähti ja jätti hänet sinne. - - Vanhemmat olivat käyneet useita kertoja Carlan kanssa klinikalla, jossa Thomas työskenteli. Vallalla olleen psykoanalyyttisen teorian mukainen Carlan käytöksen tulkinta oli ollut, että tämä kärsi separaatio- eli eroahdistuksesta, jonka syynä oli huonosti kehittynyt kiintymys äitiin, niin sanottu turvaton kiintymyssuhde. Äiti oli ohjattu terapiaan ja etsimään tiedostamattomia syitä toiveelleen pitää Carla epäitsenäisenä ja riippuvaisena itsestään.
Huolellisessa kliinisessä tutkimuksessa ei Thomas kuitenkaan löytänyt minkäänlaista viitettä äidin epäterveisiin asenteisiin sen enempää kuin Carlan itsenäistymisen ehkäisemiseen. Päinvastoin äiti oli aina rohkaissut Carlan itsenäisyyttä. Haastatteluissa ja klinikalla tehdyissä havannoissa kävi ilmi, että Carlan vaikeudet esiintyivät aina uusissa tilanteissa ja uusien ihmisten kanssa. - -
Äiti sai ohjeen, ettei hänen tulisi jättää Carlaa odottamatta tai yllättäen päiväkotiin, Carlan tähänastisessa elämässä ensimmäiseen uuteen ja vieraaseen tilanteeseen. Äidin pitäisi jäädä tarhaan useiksi viikoiksi, istua jossain takana mutta niin, että Carla halutessaan näkisi äidin. Opettaja suostui tähän kokeiluun, joka 1950-luvulla tuntui amerikkalaisessa päiväkodissa yhtä vieraalta kuin se suomalaisessa päiväkodissa usein edelleen koetaan. Asteittain Carla tottui tilanteeseen. Kahden viikon kuluttua hän oli jo niin tottunut, ettei enää kiinnittänyt mitään huomiota äitiin, vana osallstui iloisena kaikkeen touhuun muiden lasten kanssa. Kolmannella viikolla äiti saattoi jäädä pois. Tämän jälkeen Carlan aamukiukuttelut myös kotona loppuivat. - -
Vanhemmille kerrottiin, että Carla oli täysin normaali lapsi ja että äiti oli oikein hyvä ja sopiva äiti vailla mitään alitajuisia tai tiedostamattomia psyykkisiä patologioita. Carlan ominaispiirre oli, että hän sopeutui hitaasti uusiin tilanteisiin ja uusiin ihmisiin, hitaammin kuin ympäristö antoi hänelle aikaa. - -
Carlan esimerkillä on käyttöä myös meidän yhteiskunnassamme. Nykyajan kasvattajien on vaikea ymmärtää ja hyväksyä ujoa lasta. Eräs äiti tiedusteli muutamia vuosia sitten psykologin mielipidettä siitä, voisiko hän jäädä joksikin aikaa kolmivuotiaan poikansa "seuraksi" seurakunnan päiväkerhoon, koska pojan teki selvästi mieli mennä sinne, mutta rohkeus ei tahtonut riittää. Psykologin neuvo oli "Ei missään tapauksessa. Sehän on pojan kerho, eikä äidin ole tarkoitus sitä käydä."
Niinpä, mutta mistä muusta kolmivuotias löytää puuttuvan rohkeuden kuin vanhempien antamasta turvasta. Usein kysytään, miten ujoa lasta tulisi rohkaista, mutta vastaukseksi ei hyväksytä kaikkein luonnollisinta ohjetta eli sitä, että lasta rohkaistaan kohtaamaan pelottava tilanne elmässä se hänen kanssaan ja auttamalla näin häntä pelon yli, niin että hän imemällä vanhemmasta turvaa asteittain oppii luottamaan itseensä eikä lopulta enää tarvitse vanhempia avukseen. - - Lapsen jättäminen yksin itkemään, kunnes hän lopettaa itkunsa huomattuaan, ettei se auta, pakottaa lapsen kyllä selviytymään, mutta se ei kasvata itseään arvostavia ja muihin ihmisiin luottavia ihmisiä. - -
Lapselta usein kuitenkin eävätän tämä tehokas pelon hallinnan harjoittelu eli ei hyväksytä sitä, että äiti tai isä jää pelokkaan lapsen kanssa aluksi päiväkotiin tai johonkin muuhun vastaavaan uuteen tilanteeseen. Perusteena esitetään, että "kun kaikkien lasten äidit eivät kuitenkaan voi näin tehdä". Tämä kuulostaa hyvin oikeudenmukaiselta ja tasapuoliselta, mutta sitä se ei ole, koska kaikilla lapsilla ei ole samanlainen temperamentti. Lasten samanlainen ja heidän ominaislaadustaan riippumaton kohtelu uusissa tilanteissa on tasapuolisuuden sijasta epäoikeudenmukaista: jos sama tilanne on joillekin lapsille hauska ja jännittävä seikkailu ja joillekin yöllisiin painajaisiin tuleva pelon aihe, niin tasapuolista olisi edes hieman tasoittaa tätä lasten kokemusten erilaisuutta"
"Kun estynyttä lasta ohjataan, ei ensimmäiseksi pyritä muuttamaan käytöstä vaan pyritään vähentämään epämukavuuden tunnetta uusien ihmisten seurassa. Tätä kautta muuttuu lapsen käytös. Lasta ei siis jätetä itkemään ja painosteta "voittamaan pelkonsa" ja menemään muiden joukkoon kertomalla hänelle, miten hauskaa muilla on, miten rohkeita he ovat ja miten lapsen tulisi muuttua heidän kaltaisekseen. Ujouden poispyyhkiminen ei ole pienellä lapsella tahdon asia. Lapsen disstressi tai epämukavuuden tunne ei näillä "rohkaisuilla" vähene vaan pikemminkin lisääntyy huolimatta siitä, että hän yksin jätettynä saattaa luovuttaa ja lopettaa itkunsa, jopa mennä muiden joukkoon, niin että kaikki näyttää ulospäin hyvältä. - - Lasta ei rohkaista kertomalla hänelle, miten arka hän on ja miten hänen tulisi olla rohkea, vaan olemalla hänen turvanaan."
jätät,vaikka kuinka jäisi perään itkemään.
Lastenhoitajana olen usein antanut tämän ohjeen vanhemmille tälläisessä tilanteessa, ja muutaman kerran jälkeen lapset jo jäävät ihan mielellään.
muuten on aivan liian julma neuvo "senkun vaan
kylmästi jätät" Ei äidille/isälle saa noin sanoa. "mene vaan,pidän tässä sylissä sen aikaa" ja "kyllä se itku nopeasti lakkaa"
Julmalta kuullostaa..."jätä kylmästi" niinkö olet kylmästi oman muksusi itkevänä hoitoon jättänyt!
syliini ja lohdutan.Ehkä sanoin vähän liian jyrkästi,mutta olen aina nähnyt että äidin lähdettyä on itku loppunut heti,ja seuraavalla kerralla on hoitoon tulo helpompaa.Hoitajan tehtävä on saada lapsi viihtymään ja tehdä lapselle turvallinen olo, ettei lapsi koe hoitoontulemista pelottavana asiana. Jos taas äiti viivyttelee lähtönsä kanssa, yrittää suostutella lasta jäämään, saattaa hoitoontulo olla pitkään vaikeampaa.
viestiini. Omat lapseni aikoinaan jätin "kylmästi" hoitoon, mutta eivät koskaan jääneet perään itkemään vaan ensimmäisestä päivästä jäivät mielellään hoitoon.
Poikkeuksena tyttärelläni yksi hoitopaikka, jossa itku jatkui kuukauden, ja kun sain kuulla hoitopaikan asioista muilta äideiltä, joilla oli myös ollut lapsia tällä hoitajalla,tämä ihminen ei todellakaan sopinut lastenhoito-alalle. Vaihdoin hoitopaikkaa ja kaikki rupesi taas sujumaan hyvin. Joten tiedän kyllä miltä tuntuu jättää itkevä lapsi hoitoon.
Mutta kuten sanoin paljon riippuu hoitajan persoonasta, miten pian lapsi sopeutuu hoitoon, ja siinä sopeutumisessa kyllä auttaa se että vänhemmat tajuavat alussa jättää lapset hoitoon mahdollisemman pikaisesti. Itkevää lasta kun on vaikea puheella äidin siinä tilanteessa saada lopettamaan itkunsa.Se on hoitajan tehtävä kun äiti on lähtenyt.
Tyttö 1,3v aloitti neljä viikkoa sitten päiväkodissa. Alussa takertui minuun ja kun vaihdettiin lähes pakolla tarhatätin syliin tuli itku. Sanoin heipat ja että tulen sitten hakemaan. Meillä oli tapana että vilkutan vielä ikkunasta. Pari viikkoa meni itkun kanssa, mutta nyt jää ihan mielellään. Pahalta alussa tuntui itsestäkin, mutta pitää osata vaan päästää vähän irti.
Tuli mieleen että, jos olisin perunut koko tarhaan menon itkemisen takia, ei jäisi sinne nieläkään. Lapsi oppii, että kun tarpeeksi huutaa saa tahtonsa läpi.
Minun 4-vuotias poika aloitti viime syksynä kerhon ja minä törmäsin samaan ongelmaan.
Poikani oli myös odottanut kerhoa, mutta ei halunnut jäädä sinne.
Olin patti tilanteessa, jos lopetetaan kerho alkuunsa lapsi voi jäädä monesta hauskasta tapahtumasta paitsi, mutta itku loppuisi ja ongelma sivuutetaan.
Valitsin sen vaihtoehdon, että lapseni käy kerhoa.
Vein lapsen kerhoon ja halasin lähtiessä ja totesin, että tulen sitten hakemaan, syöt eväät ym. Kuulin pihalle asti poikani itkun ja jäin pihaan seisomaan, odotin mitä tapahtuu, 10 minuutin päästä oli hiljaista.Lähdin pois.
Tälläisiä kertoja oli muistaakseni 5 kertaa, kun poikani jäi itkun kanssa,mutta oli aina lopettanut. Ei ollut mitään helppoa minulle jättää lasta sinne kerhoon itkemään.
Kun tulin aina hakemaan, hän ylpeänä esitteli piirustuksiaan ja askasrtelujaan. lopulta itkut loppuivat kokonaan ja poika viihtyi kerhossa enemmän kuin hyvin. hän lähti ylpeänä kerhoon ja tullessani hakemaan hän oli iloinen ja mielissään kerhosta.
Meillä asia ratkesi näin, mutta siihen SUURENA apuna oli aivan ihana kerhotäti joka täydestä sydämestään yritti tukea ja lohduttaa ja rohkaista poikaani niissä vaikeissa jäämisissä alussa.
Pyydä jotain siellä kerhossa käyvää poikaa teille leikkimään. Sitten voit sanoa pojallesi, että hän tapaa sen kaverin taas kerhossa, jos haluaa. En jättäisi perään itkevää lasta kerhoon, koska ei ole pakko. Tietenkin lapsi aikaa myöten saadaan sopeutumaan ja jäämään, mutta kerhonhan on tarkoitus olla kiva kokemus alusta asti. Tunnejälki kuitenkin voi jäädä.