Minkä takia nykyään kaikki menettää neitsyyden ja harrastaa koko ajan seksiä siellä 11 ikävuodessa jo?
Moraalikysymys
Hobo
161076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Kaikki" ja "Koko ajan" Saisko perustelut? Ketkä kaikki? Koko ajan vai? Taas joku "kaikkitietävä" on päässt vauhtiin.
Siis kaikki nykyajan nuoret, no ei siis IHAN kaikki, kylhän jotkut sen väistää mutta suurin osa tekee niin, ja niinhän se on.
Yhä nuoremmat ja nuoremmat alkavat leikkiä aikuisia, vaikka ovat vielä ihan lapsia. Se on älyttömän typerää, enkä todellakaan tiedä, mikä siihen on johtanut, kun ei voi lapsi lapsuudestaan nauttia. En sitten tiedä, että mikä tähän on johtanut...
Kait sitten nykyajan ihmisistä on tullut vain yksinkertaisesti ylikiimaisia.
Tai kaikki haluaa olla aikuisia että on liian lapsellista olla lapsi.
Mennään eteenpäin niin kohta on alle 10vuotiaat sekstaamassa, ellei ole jo.
no enpä usko että jo 11 vuotiaat penskat harrastaa seksiä. ite oon 15 w ja en ois varmasti vielä valmis.
Eihän nyt kaikki olekkaan valmiina eikä sekstaa, ja toiset taas ei ole valmiita ja silti sekstaa.
siis ketkä kaikki?.olis kiva kuulla mihkä tällänen väite perustuu.meille tos terveystiedon tunnil viime vuonna näytettiin sellanen tutkimus miss yläasteikäsii oli haastateltu ja siitä ilmeni et 7 luokkalaisist 100 oppilaasta alle 10 on harrastanu seksii vastaava luku 8 luokkalaisis oli jotain 15-20 luokkaa ja 9 luokkalaisis luku oli jotain 30-40 muistaakseni.
noi luvut on noin arvioita kun en tarkkoi lukui muista,mut jokatapauksessa ne on suuntaa antavia.
keskustelun alottelija voi siitä alkaa miettimään kuinka moni 11 vuotias on harrastanu seksii.
Siihen mitä mie älyän nykyajan nuorisosta.
Eikä vain 11, siinä myös 12 ja 13.
Että aika fiksun ikäisiä sekstaajia.
Jos vilkuilet ulos kaupungilla tai avaat TV:n niin huomannet että seksiä/seksiin viittaavaa mainosta ja asiaa on kaikkialla.
Tyyliin==> Akka iskee dödöä kainaloon ja ja sitten lauma ukkoja tulee lääppimään ympärille tai vaikka joku purkkamainos Henki haisee ja hampaat on keltaset ja sitten syö purkan ja heti tulee joku suuteleen ja halaileen. Ootko kattonu MVT:tä? Kaikki poppivideot on pelkkää perseen/rintojen näyttämistä.
Viime vuosina seksistä on tullut iso nimi. Sillä voi myydä ja mainostaa mitä tahansa. Isot yhtiöt ottavat siitä kaiken irti minkä saavat.
Luonnollisesti ympäristö vaikuttaa siellä eläjään, tässä tapauksessa ihmiseen.
Kyllä sen nyt väkisinkin huomaa.
Ja lähinnä yritän välttää tv:n katsomista kun päivästä toiseen pelkkää masentavaa roskaohjelmaa.
Ja nykyajan musiikit/musiikkivideot pelkkää roskaa ja masentavia.
Ja kaiken lisäksi ihmislaji on tyhmä loppujen lopuksi.
Öhöm.Meidän terveystiedon kirjassa (joka on siis uusi,joskus 2004:n jälkeen tehty) ainakin on sellainen tilasto,jossa on kysytty nuorilta luottamuksellisesti ovatko he neitsyitä vai ei.
Ja luvut olivat jtn tälläistä:kahdeksasluokkalaisista n. 87 % neitsyitä, n.13 % "kokeneita"
Luvut pysyivät ysilläkin aika samanlaisina.Lukion ykkösellä myös.Tilaston mukaan osa alkoi saamaan enemmän seksikokemuksia lukion toisella luokalla,mutta silti vielä lukion kolmannen luokan tiedostossa suurinosa oli neitsyitä.
Joten tästä voi päätellä,että KAIKKI,ei edes suurinosa,ole todellakaan harrastaneet seksiä kasiluokalle mennessä.Yksitoista vuotiaana todella monet eivät edes VOI harrastaa seksiä: 11 vuotiailla pojilla varmaan ei monillakaan seiso ja tyttöjen sisään ei edes mahdu mitään (puhumattakaan siitä,että menkatkin alkavat useilla vasta n.12-13 vuotiaana).Melko monilla 11 vuotiailla on myös vain hämärä käsitys siitä mitä seksi on.
Toki voi olla joitakin,jotka hyppäävät sänkyyn heti kun siihen on mahdollisuus..Mutta näitähän on ollut aina.Kauan sitten (erityisesti maaseudulla) lapsia alettiin tekemään heti kun voitiin,ja hämmästyttävän monet olivat perustaneet perheen jo 13 vuotiaina.Vielä nykyäänkin jossain korvessa pohjois-suomessa voidaan tehdä tuollaista ja insestikään ei ole niin harvinaista kuin luulisi!
...vähät väliä iästä enää.
taisin sanoa juuri päinvastoin..vai etkö ymmärrä mitään lukemastasi?
Iällä ei ole väliä näissä asioissa.
no, sanotaan näin, että... NE HARVAT, jotka iässä 12-17 ovat harrastaneet tai kokeilleet seksiä, ovat tehneet 100% varmuudella kännipäissään ja useimmiten pimeässä ja peiton alla, kuten lapsukaisilta kuuluu odottaakin. samaiset tytöt ja pojat sitten koulussa välitunnilta supattavat säälittävästi (arvonnousun toivossa, hih?!), että "voi v***, ett mä olin siis niinq ihan v***n känäs... voi v*** mä panin sen yhen v***n tyypin kaa, voi v*** siis hei niinq, v*** d44! toivottavast sil v***n tyypil oli ees niinq kortsu, hei... voi v***!"
Onkos seksissä jokin ikäraja?