taas turha

"Lapsiperheet asuvat ahtaammin kuin muut perheet"! Ensiksikin, mikä on muu perhe? Ilmeisesti pariskunta ilman lapsia tai yksin asuva. Johan nyt maalaisjärkikin sanoo, että mitä enemmän porukkaa asunnossa on, sitä ahtaampaa on. Ei sitä nyt mitenkään erikseen tarvitse tutkia. Ei tavallisella ihmisellä ole varaa hommata sellaista asuntoa, jossa jokaisella (vaikkapa 4 henkeä) on käytettävissä 36 neliötä, ainakaan pääkaupunkiseudulla. Minulla tuli tuo tutkimus tehtyä jo nuoruudessa. Jäin neljän lapsen yksinhuoltajaksi ja lisäksi olin työtön. Ei ollut varaa kuin 58 neliön kaksioon. Kyllä siinä aika ahtaasti asuttiin. Nyt asun yksin (koiran kanssa) 36 neliön yksiössä. Eikä ole ahdasta yhdelle ihmiselle. Olisi voineet laittaa tutkimukseen menneet varat johonkin tarpeellisempaan!
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tutkimus! kirjoitti:

"Lapsiperheet asuvat ahtaammin kuin muut perheet"! Ensiksikin, mikä on muu perhe? Ilmeisesti pariskunta ilman lapsia tai yksin asuva. Johan nyt maalaisjärkikin sanoo, että mitä enemmän porukkaa asunnossa on, sitä ahtaampaa on. Ei sitä nyt mitenkään erikseen tarvitse tutkia. Ei tavallisella ihmisellä ole varaa hommata sellaista asuntoa, jossa jokaisella (vaikkapa 4 henkeä) on käytettävissä 36 neliötä, ainakaan pääkaupunkiseudulla. Minulla tuli tuo tutkimus tehtyä jo nuoruudessa. Jäin neljän lapsen yksinhuoltajaksi ja lisäksi olin työtön. Ei ollut varaa kuin 58 neliön kaksioon. Kyllä siinä aika ahtaasti asuttiin. Nyt asun yksin (koiran kanssa) 36 neliön yksiössä. Eikä ole ahdasta yhdelle ihmiselle. Olisi voineet laittaa tutkimukseen menneet varat johonkin tarpeellisempaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu