Naapurien valheet

Olen hiljainen ja omissa oloissani elävä yksinäinen mies. Olen jo pitemmän aikaa epäillyt naapurieni levittävän valheita minusta.

Ensin kesällä pari pikkutyttöä totesti vastaantullessaan.
-hei tuo on per...
-Mikä per
-Minä kerron myöhemmin.

Olin niin äimänä etten osannut kakaroilta ruveta mitään kysymymään.

Nyt kauppareissulla vastaan tuli pari koiran ulkoiluttaja naista.
Toinen alkoi nauramaan
-Hei, tuo on se mies, joka varasti sinun pikkarit.
-Antokohan äidilleen. Totesi toinen

Olin taas niin äimänä, että mitä helvettiä, etten saanut sanaa suustani.

Vasta parin sadan metrin päässä tajusin, mitä oli tapahtunut ja rupesi vituttamaan niin suunnattomasti.

En ole eläissäni varastanut keneltäkään yhtään mitään edes kaupasta karamellia. Minkä saatanan takia tyhmät ja yksinkertaiset levittää jotain saatanan valheita minusta vaikka olen täysin viaton.

Vituttaa niin että mieli riehua rikkoa paikkoja. Koko ajan jotkin täysin tuntemattomat on levitellyt minusta aivan sairaita juttuja. Pitääkö tässä ittesä hirteen vetää vai ottaa selville ketä ovat ja haastaa kunnianloukkauksesta oikeuteen. Saisivat kyllä lumput polvillaan pyytää anteeksi. Mikään ei riitä korvaamaan tuollaisia valheita, te miten kauan ovat levittäneet valheitaan.

Olen yleensä valtavan rauhallinen, ujo ja hiljainen mutta nyt minun vitutus kynnys on kyllä lopullisesti ylittinyt.

Tajuatteko te naapuruston SAATANAN apinat miten kivalta se tuntuu viattomana joutua tuollaisten valheiden kohteeksi.
222320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tuntemattomat puhuu ohimennen kaikkea paskaa vain silloin, kun satun olemaan yksin ilman jotain kaveria. Olen myös melko hiljainen. tyyli on niinkun tämmöstä, tuo poika on muuten. Miks ei tuo poika. Lisäksi minulla ei muka ole varaa ostaa kunnon ruokaa. Tuo poika kyttää toisten asioita. Mitäs he tekevät, kyttäävät korvat ja silmät höröllään minua, keksien juttujaan minusta. Kerran ollessani pihalla, meni ohi eräs tyttö. Tyttö sanoi itsekseen, ohimennen, TAAS TOI ON KUUNTELEES TUOL. Minua ei kiinnosta toisten asiat, mutta muita tuntuu kiinnostavan paskanjauhaminen minusta.

Äänestä
  • koteloon..se siitä...siistii...

    Äänestä

Parhaimman juorun keksijä saa lisää ystäviä ja vaikutusvaltaa juorun kohteen kustannuksella.

Juorujen alkuperäisen levittäjän löytäminen on äärimmäisen vaikeaa. Voit silti yrittää. Hyvällä onnella saat selville ja pääset haastamaan oikeuteen. Muista ne koiranulkoiluttajat. Kysy heiltä, asiallisesti mutta tiukasti. Selitä asioiden oikea laita.

Äänestä

Kahju kiersi naapuristossa perättömiä levittämässä. Siihen, kun vielä yhty eräs naapuriakka..

Äänestä
  • Vai on minusta on jo sellasta legendaa, et heti tiedetään kenestä kyse, siks just laitoinkin tuon kaupunginosan. Tällasia valheita ei toivottavasti kovin paljon ihmisistä liiku, vaikka mistäpä sitä ikinä tietää.

    Kukakohan tämä Kahju on? Nimi tietoja täällä tuskin voi antaa, mut tuleeko tuo kutsumanimi suku ja etunimestä vai onko henkilö muuten vaan Kahju? Asuuko A, B, C, D rapussa? Eiköhän se naapurin akkakin sitten selviä.

    Olin vaan hyvä saada selville jotenkin henkilön nimi.

    Äänestä

  • Petosen mies kirjoitti:

    Vai on minusta on jo sellasta legendaa, et heti tiedetään kenestä kyse, siks just laitoinkin tuon kaupunginosan. Tällasia valheita ei toivottavasti kovin paljon ihmisistä liiku, vaikka mistäpä sitä ikinä tietää.

    Kukakohan tämä Kahju on? Nimi tietoja täällä tuskin voi antaa, mut tuleeko tuo kutsumanimi suku ja etunimestä vai onko henkilö muuten vaan Kahju? Asuuko A, B, C, D rapussa? Eiköhän se naapurin akkakin sitten selviä.

    Olin vaan hyvä saada selville jotenkin henkilön nimi.

    Kahju terrorisoi ympäristöään hiilikrileineen muualla.
    Levittelee soopaansa!

    Äänestä

täysin sun tuntees. Mustakin on lähetetty niin paljon perättömiä juoruja ympäri kyliä samoin mun systeristä jotka ei pidä paikkaansa. Systeristä vielä pahempia. Meikäläinen muka oli valehtelija vaa sen takia koska sillone kaveri valehteli, mikä ei vittuukaan pitänyt paikkaansa ja viel jotkut sinisilmäiset idiootit uskoivat siihen. että valehtelikohan se eräs vaa itse?! Ja systeri muka narkkari ja hevonpaskat se on! Kyl sitä jotkut on taas olleet ni vitun hevon kateellista sakkia. Itse en enää vittuukaan välitä mitä musta puhutaan, jos puhutaan, jos vaikka juoruttaiskin ei siitä loppua tule, ei kukaan välitä totuudesta kaikki vaa välittään juoruista, ketä kiinnostaa oikeesti kuulla millane toinen ihminen muka on? Antaa vaa toisten puhua paskaa siithä ne nauttii.. Itekkin olen tosi yksinäinen ihminen ja tosi masentunut. En näitä naapureita tunne joten en mee sanomaan mitään. Elän vaa omaa elämääni ja sillä viis. Niin kaua kuin yhestä ihmisestä on juoruttu tarpeeks niin paljoo niihi juttuihi ehkei enää kukaan osaa uskoa, et samapa tuo yrittääkö sanoa ollenkaan toiselle mikä oikeesti oli totta ja mikä ei. Noh onneks tuosta juorusta on monta vuotta mutta kyl se silti satuttaa ku sitä tahalteen vietiin maine viattomalta.

Äänestä
  • iltapäivästä, jos satut lukemaan, kertoisitko siis sanoitko musta ja jos sanoit hieno vaiko kiero nainen? siinä käytävällä, heti vaihdoitte puheen aihetta, tahtomattani kuulin. mut samapa tuo.jäi sana epäselväks.

    Äänestä

  • Han23nA kirjoitti:

    iltapäivästä, jos satut lukemaan, kertoisitko siis sanoitko musta ja jos sanoit hieno vaiko kiero nainen? siinä käytävällä, heti vaihdoitte puheen aihetta, tahtomattani kuulin. mut samapa tuo.jäi sana epäselväks.

    Öh, tää viesti ei taida liittyä muhun. Ei hajuakaan mistä kyse. En pahemmin jutustele ihmisten kanssa, ja sanallakaan en ole heitä muille arvostellut. En tiedä kuka olet, joten en myöskään ole voinut sinusta puhua, ei pahemmin ole ketään kelle edes puhua. Vai oliks tää viesti jollekin muulle.

    Mietityttää vaa näis juoruis et, jos lisäks vielä sekoitetaan henkilöitä niin lopulta sellasetkin voi kärsii joista alunperin ei ole ollut edes kyse.

    maailma

    Äänestä

  • sulla kirjoitti:

    maailma

    Ihan turhaan soitat poskea ja loukkaat. En ole tehnyt mitään sinulle. Mitä nyt ihmettelin, kun ei edellisen kirjoittajan viesti liittynyt mitenkään alkuperäiseen viestiin.

    Ilmeisesti taas olet näitä ihmisiä, jotka arvostelee toisia ammatikseen ja loukkaa heti, jos toinen sanoo jotain väärin tms. Sinun itsetuntosi on selvästi vielä pienempi kuin minun maailmani. Pilkata nyt mitättömästä väärinkäsityksestä. Kasva lapsi hyvä.

    välillä ja laajenna maailmankuvaasi. Kiitos. Hernettä on turha vetää joka asiasta nenuunsa.

    Äänestä

  • kävelylle kirjoitti:

    välillä ja laajenna maailmankuvaasi. Kiitos. Hernettä on turha vetää joka asiasta nenuunsa.

    Minulla on oikeus puolustautua ja viimeiseen sanaan, jos minusta levitellään valheita, jotka eivät pidä paikkaansa. Se ei ole herneen vetämistä nokkaansa. Se, että hyökkäät heti uhria vastaan kertoo sinun maailmankuvastasi.

    Maailmankuvani on laaja, on akateeminen koulutus,olen kiinnostunut historiasta, filosofiasta, maailmanpolitiikasta ja, kyllä, käyn välillä myös kävelyllä. Kävelyllä ollessani en osoittele ihmisiä sormella ja sano kova ääneen:" tuo on se per...". Mutta minua kyllä osoitellaan.

    Ilmeisesti olet valehtelijoiden puolella ja heti kun näit tilaisuuden loukata uhria käytit sen hyväksesi. Ehkäpä oma maailmankuvasi on väärä. Kuten sanoin, tässä asiassa minulla loukattuna osapuolena on oikeus viimeiseen sanaan.
    Saapa nähdä osaavatko nämä kaltaisesi tuntea edes syyllisyyttä.

    yhtään ihmettele enää, että puhuvatten. Kai ne sua vähän pelkääkin. Mut mene nyt kuitenkin terkkarille jutteleen tosta, sillä voisi olla siihen asiaan hieman helpotusta antaa. Heti maanantaina, sovittu eikös?

    Niih, ja puolustaudu sä vaan kunhan et ketään käsiksi käy.

    Äänestä

  • en kyllä kirjoitti:

    Olit oikeassa yhdessä asiassa, minun piti laajentaa maailmankuvaani. Minun piti kohdata loukkaava typerys ja hänen sanansa. (Loukkauksesi ovat muuten primitiivi defenssejä.) Nytkun olen omin silmin nähnyt miten surkeita ja typeriä kaltaisesi pilkkaajat ovat, oloni on loistava. Ei tarvii mennä terkkarille, vilpitön ja aito kiitos siitä sinulle, että sain käydä ajatuksiani läpi sinun kanssasi :D.

    Äänestä

  • Petosen mies kirjoitti:

    Öh, tää viesti ei taida liittyä muhun. Ei hajuakaan mistä kyse. En pahemmin jutustele ihmisten kanssa, ja sanallakaan en ole heitä muille arvostellut. En tiedä kuka olet, joten en myöskään ole voinut sinusta puhua, ei pahemmin ole ketään kelle edes puhua. Vai oliks tää viesti jollekin muulle.

    Mietityttää vaa näis juoruis et, jos lisäks vielä sekoitetaan henkilöitä niin lopulta sellasetkin voi kärsii joista alunperin ei ole ollut edes kyse.

    No ei liittynyt ei.

    Äänestä

sitä kaikkein kauheinta sairaiden naapureiden panettelua naapureista joita eivät tunne. Pahinta tämä on juuri siksi kun nämä sairaan mielen omaavat vanhemmat selittävät lapsilleen myös noita valheita samalla siirtäen todella huonoja sosiaalisten taitojen mallin.
Järkyttävintä on se että nämä jotka yleensä panettelevat naapureitaan on häiriintyneitä tai ongelmia on kasapäin kotona mutta eivät hae apua ja naapurit saavat siksi kärsiä heistä.
Sinulla on oikeus ottaa selvää puheiden alkuperästä tekemällä rikosilmoituksen jotta saat korvauksia herjaamisesta ja peräättömien puheiden levittämisestä. Vain sillä tavalla saa häiriintyneet yksilöt kuriin ja tehtyä selväksi ettei sinua sotketa heidän kurjaan elämään..

Äänestä
  • Jeps. Ennen naapurinani oli nainen(joka asui ja asuu edelleen vajaa 30vuotiaan poikansa kanssa) joka levitteli sellaisia huhuja minusta kun olin vasta n. 10-14 vuotias. Siis koko ajan keksi lisää valheita ja paskajuttuja minusta koska oli vihainen äidilleni, se täytyi jotenkin purkaa niin sitten se viha purettiin sillä tavalla että keksittiinkin naapurin penskasta eli minusta valheita. Sai myös poikansa kääntymään kaikkia vastaan kun keksi omassa päässä juttujaan.

    Olin mm. narkkari, varastin kaupasta meikkejä ym(tiedä sitten miten muka senkin olisi voinut todistaa, oli varmaan "nähnyt"), polttelin tupakkaa ja heiluin kuulemma humalassa ympäri meidän korttelia. Ainiin, harrastin myös seksiä ympäri kyliä tuntemattomien ihmisten kanssa, 10 VUOTIAANA!! :D Siis ihan uskomattomia juttuja kuulin monelta ihmiseltä ja kaikki tyyliin pudistelivat päätään kun kävelin tietämättömänä niitä ihmisiä vastaan joille tämä ihana naapuri oli kertoillut juttujaan.

    Kyllä näitä hulluja löytyy, onneksi ei tarvitse enää samassa paikassa asua vaikka muuten oli kyllä todella ihana paikka asua mutta se naapuri, huh.. !:D

    Äänestä

  • Noin se menee tunnen monta, jotka ovat joutuneet perättömien juorujen uhreiksi. Jututhan täytyy olla tarpeeksi hurjia, että niitä kukaan kuuntelee. Tosi vaikea niitä sitten kitkeä, mutta sehän on totta, ettei näillä juttujen levitäjillä ole asiat kunnossa. Yleensä sieltä löytyy alkoholi, mielenterveys ym. ongelmaa. Ei terveet ihmiset lähde tollasia levittelemään. Jos se nyt ketään lohduttaa. Yleensä ne tekee lopulta jonkun virheen ja jää kiinni. Ainaskin ne, jotka netissä suharoi. Niitä on sitten jälkeenpäin kiva poliisille selitellä.

    Äänestä

Eihän tuo kivaa ole, mutta siihen saa tottua että naapureissa on aina joku pikkutärkeä pikkuihminen, josta on kivaa kiusata muita. En tiedä lohduttaako, mutta minä kun en tykkää puhua puppua vaan sanoa asiani niinkuin se on ärsyttää se joitakin naapureita ja yksi isä opetti sitten pienelle lapselleen ihan minua varten tarkoitettuja haukkumasanoja, joita se lapsirukka sitten tyhmänä mut nähdessään toisteli.Kun en mitään välittänyt ja kohtelin lasta asiallisesti,juttelin ja olin niin kuin lapsille pitääkin olla ystävällinen ja kiinnostunut heidän hiekkakakuistaan, niin aikaa myöten se kyräily loppui. Kyseinen perhe on edelleenkin yhtä kärkäs haukkumaan muita, mutta perheen isä on nyt keksinyt uuden kohteen ja koettaa parhaansa saada jonkun muun naapureistamme hermostumaan. Eli tuollaiset juoruilijat yleensä purkavat omaa pahaa oloaan ja aika käy heitä vastaan. Ikinä ei kannata mennä mukaan heidän juttuihinsa.

Äänestä

Älä välitä moisista.
Olen itsekin 28v erakko nainen ja aina välillä mietin että mitä kaikkena minustakin mahdetaan täällä tuumata.
Mutta ainahan se on niin että hiukan eri tavalla eläviä pidetään jotenkin sairaina:/

Olen jopa huomannut ettei enää kukaan uskalla valitella koirani haukunnasta, vaikka tiedän sen haukuskelevan päivisin..
Kai ne luulee että tulen ja käyn kimppuun, heh.
Enhän kai voi muutakaan olla kuin joku sarjamurhaaja.
Kai se pelonsekainen kunnioitus on se hyvä puoli tässä erakkona elämisessä.

Äänestä

Asutko kenties Punakukonkadulla 8?
Siellä onkin monta hullua!!
Ja sattuu ja tapahtuu....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Petosen mies kirjoitti:

Olen hiljainen ja omissa oloissani elävä yksinäinen mies. Olen jo pitemmän aikaa epäillyt naapurieni levittävän valheita minusta.

Ensin kesällä pari pikkutyttöä totesti vastaantullessaan.
-hei tuo on per...
-Mikä per
-Minä kerron myöhemmin.

Olin niin äimänä etten osannut kakaroilta ruveta mitään kysymymään.

Nyt kauppareissulla vastaan tuli pari koiran ulkoiluttaja naista.
Toinen alkoi nauramaan
-Hei, tuo on se mies, joka varasti sinun pikkarit.
-Antokohan äidilleen. Totesi toinen

Olin taas niin äimänä, että mitä helvettiä, etten saanut sanaa suustani.

Vasta parin sadan metrin päässä tajusin, mitä oli tapahtunut ja rupesi vituttamaan niin suunnattomasti.

En ole eläissäni varastanut keneltäkään yhtään mitään edes kaupasta karamellia. Minkä saatanan takia tyhmät ja yksinkertaiset levittää jotain saatanan valheita minusta vaikka olen täysin viaton.

Vituttaa niin että mieli riehua rikkoa paikkoja. Koko ajan jotkin täysin tuntemattomat on levitellyt minusta aivan sairaita juttuja. Pitääkö tässä ittesä hirteen vetää vai ottaa selville ketä ovat ja haastaa kunnianloukkauksesta oikeuteen. Saisivat kyllä lumput polvillaan pyytää anteeksi. Mikään ei riitä korvaamaan tuollaisia valheita, te miten kauan ovat levittäneet valheitaan.

Olen yleensä valtavan rauhallinen, ujo ja hiljainen mutta nyt minun vitutus kynnys on kyllä lopullisesti ylittinyt.

Tajuatteko te naapuruston SAATANAN apinat miten kivalta se tuntuu viattomana joutua tuollaisten valheiden kohteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu