laguna95

Tais olla tuolla samasta aiheesta aikaisemminkin, mutta pesin konehuoneen
painepesurilla ja ei lähde laguna enää käyntiin.

Jos nyt sattuis joku omaavan kokemuksia
samasta ongelmasta, olisin kiitollinen
tiedoista.

Bensaa tulee, mutta ei taida saada kipinää.
Eli oiskohan se puola nyt saanut siipeensä
vedestä kun en muutakaan keksi.
saako sen kuivattua vai onko uuden hankinta?
5846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko -95 lagunassa puolat upotettu mottorin kanteen tulppienpäihin. Jos on irroita ne ja kuivaa tulppien juuresta vedet pois. eiköhän se auta.

Äänestä
  • Irrotin ja puhdistin virranjakajan joka on siis kulj puoleisessa päässä kannessa.
    Siitä lähtee puolan johto puolaan, joka sijaitsee vänkärin puol rintapellissä.

    siihen tulee 2 liitosta johtoja.
    Itse arvelin syyn olevan puolan kastumisella, mutta ei ainakaan vielä kuivatus auta.

    Tulppien ympäriltä kuivasin paineilmalla ja irrotin yhden tulpan joka oli saanut kyllä
    bensaa, joten vika on kai sytytys puolella.
    Jossain puhuttiin, että bensapumpun rele
    aiheuttaa myös sen ettei käynnisty.

    Niin hyvin on käynnistynyt, mutta tämä pirun pesu nyt jotain teki josta se otti nokkiinsa.
    Varmasti on muillaki ollut samaa ongelmaa,
    joten pankaahan kokemus kiertoon.

    Kerron kyllä sitte kuhan tämä selviää, missä
    vika oli.

    Äänestä

  • ei käynnisty2 kirjoitti:

    Irrotin ja puhdistin virranjakajan joka on siis kulj puoleisessa päässä kannessa.
    Siitä lähtee puolan johto puolaan, joka sijaitsee vänkärin puol rintapellissä.

    siihen tulee 2 liitosta johtoja.
    Itse arvelin syyn olevan puolan kastumisella, mutta ei ainakaan vielä kuivatus auta.

    Tulppien ympäriltä kuivasin paineilmalla ja irrotin yhden tulpan joka oli saanut kyllä
    bensaa, joten vika on kai sytytys puolella.
    Jossain puhuttiin, että bensapumpun rele
    aiheuttaa myös sen ettei käynnisty.

    Niin hyvin on käynnistynyt, mutta tämä pirun pesu nyt jotain teki josta se otti nokkiinsa.
    Varmasti on muillaki ollut samaa ongelmaa,
    joten pankaahan kokemus kiertoon.

    Kerron kyllä sitte kuhan tämä selviää, missä
    vika oli.

    Hain uuden sytyksenohjain yksikön ja pistin vanhan puolan kiinni, kun ei ollut putiikin hyllyssä.

    Myös pyörijä vaihdettiin ja melkoisen veivauksen jälkeen kone lähti käyntiin, mutta
    kävi pätkien ja sama vaivalloinen starttaus edessä en enää viitsinyt kiusata.

    Ens viikolla uus puola ja jakajan kansi.
    Jos nämä ei auta, lähti auto pajalle ja
    katsotaan saako joku insinööri tämän vielä
    ajoon.

    Joka tapauksessa käyntiin lähti ja lähtee vielä,
    joten siellä sytkä puolella tämä vika lienee on.

    Äänestä

No niinhän siinä kävi,että sytytyksenohjain
yksikön ja puolan uusiminen auttoi tähän
vaivaan.
Auto hörähti heti käyntiin ja käy vielä niinkuin
pitääkin, ilman nykimisiä.

tästä ainakin opimme, että ei kannata
lotrata vettä (bensa lagunan) konehuoneeseen.
Herkkiä ovat.

Että näin tällä kertaa.

Äänestä
  • olen nyt pessyt kahden päivän aikana kaksi kertaa koneen ensin pistin liuotinta annoin olla ja sen jälkeen huuhtelin tavallisella letkulla laturin peitin enkä muuta ja annoin auton kuivaa rauhassa lämpimässä tallissa ehkä paine pesuri ei oo hyvä idea mulla sama auto

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei käynnisty kirjoitti:

Tais olla tuolla samasta aiheesta aikaisemminkin, mutta pesin konehuoneen
painepesurilla ja ei lähde laguna enää käyntiin.

Jos nyt sattuis joku omaavan kokemuksia
samasta ongelmasta, olisin kiitollinen
tiedoista.

Bensaa tulee, mutta ei taida saada kipinää.
Eli oiskohan se puola nyt saanut siipeensä
vedestä kun en muutakaan keksi.
saako sen kuivattua vai onko uuden hankinta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu