olis kiva kuulla lasten "mokia"kuten meillä kun poika oli pieni ja syötiin lättyjä iltapalaksi mansikka hillon kera ja alkoi tuleen nukkuma aika ja sanoin pojalle et pistäppä nyt niitä lättyjä poskees et päästään nukkuun niin tämähän pyöräytti letun palan hillossa ja pläjäytti haarukalla keskelle poskee:D
lapset
danieela
6461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tyttäreni oli noin puolitoistavuotias ja osasi jo puhua jonkin verran. Tyttö oli kuumeessa ja isoveli koitteli otsaa pinnasängyssä seivovalta siskoltaan. "Äiti äiti, Annun otta polttaa!!" Johon sängyssä parkuva tyttö huusi "Ei te ainakaan tavua!"
Olivat nähneet sedän polttavan tupakkaa ja "pää savusi".
herkku meilläkin.
Aikaa kulunut lähes viiskytvuotta ja olen kai joskus sen ennenkin kertonut.
Tätini oli kylässä ja äiti oli jälkiruuaksi paistanut lättyjä ja mansikkahilloa oli sen kruunuksi.
No tietysti minun teki kovasti mieli myös sitä, mutta oma lautanen ei ollut vielä tyhjä pääruuasta ja kun näin tädin ottavan lättyjä ja vielä mielestäni "liikaa" hyvää hilloa lautaselleen, niin en saanut hillittyä itseäni, vaan leuka pydänreunalla tuohtuneena totesin tädilleni, "ei se mansikkahillo tommosen ämmän suussa millekkään maistu".
no pieneksi puolustuksekseni voin sanoa, että täti ei meidän muidenkaan lasten mielestä ollut mikään lempitäti, niinkuin kummitädit ja muut sukulaiset.
Olisiko ollut hänen puhetapansa ja päällepäsmäröinti siitä johtuvaa, että oli ns.vanhapiika ja myös luonnollisesti lapseton.
Jaa mitenkä sen jälkeen,enpä kerro muuta, kuin sen että aikuisena olin hänen varamiespalvelija kesämökillään ja aivan hyvin tulimme juttuun, mutta monesti vielä reilut kaksivuosikymmentä myöhemmin siitä olen kuullut monesta suusta ja mitä erilaisemmissa yhteyksissä.
äitinä tulee joskus ärähdettyä lapsille. Nuorimmaiseni kiukutteli ruokapöydässä, jolloin tiuskahdin hänelle; "suus kii ja syö ruokas!"
Hetken päästä kuului arka kysymys "kuinka mää voin syödä, kun pitää olla suu kii".
Ällistyin hetkeksi kysymystä, sain kuitenkin ilmeeni pidettyä kurissa. Kehoitin tyttöä syömään ja selitin mitä sillä "suus kiillä" tarkoitin.
Miehillä on usein mahdollisuus olla se mukava kaveri lapsille, kun ei tarvitse olla kaikkea aikaa läsnä, vaan monensti "vain" silloin, kun haluaa?
Itsellä oli usein huono omatunto, koska en kerinnyt olemaan tarpeeksi heidän kanssaan seitsenpäiväisen työresuamisen takia ja siinä helposti tulee "mamisteltua" ja oltua liiankin höyli suostumaan kaikkeen mahdolliseen, mitä tahtoivat.
Kai se on sieltä lähtöisin, sillä varsinkin tytöt esittävät minulle visionsa elämänsä tarpeista, jotka kyllä usein ovat äidille liian utopistisia ja ainakin liian kalliita taloudellisesti.
hauska tapaus tapahtui samoihin aikoihin. Nuorempi, tyttö, oli jälleen pinnäsängyssä. Yhtäkkiä kuulen isoveljen (3v) parkuvan ja ajattein jotakin pahenpaakin tapahtuneen. Näky oli koominen, tyttö kiskoi veljensä hiuksia kaksinkäsin pinnasängystä käsin ja veli seisoi sängyn vieressä "itte koheltit, itte koheltit", huusi tyttö. En enää ihmetellyt parkumista.
Hyvin oli äidin kommentit tarttunut pieneen tyttöön :)
me vanhemmat töppäilemme enemmänkuin lapset.
Kerran vaimo pesi poikamme(n.4-v) unilelun, vaaleansinisen nallen ja laittoi sen kuivumaan narulle korvista.
Illala kun poika meni sänkyynsä ja ihmetteli missä hänen nallukka oli.
Äiti totesi, että hän kävi saunassa sen kanssa ja se on vielä siellä kuivaamassa turkkiaan.
Poika nousi sängystä ja juoksi saunalle, kiipesi lauteelle ja otti nallen mukaansa ja oli niin syvästi loukkaantunut, kun nallen korvat oli taittuneet pyykkipoikien takia.
Ne piti vielä samana hetkenä saada oikeneen, mutta yksi problema oli,koska kuumalla silitysraudalla ei saanut satuttaa nallea emenpää, siinä niitä silitettiin sormin niin kauan, että luppakorvista päästiin eroon.