Elämän juhlan päätös,
mustan verhon alas lasku.
Rakkauden hautajaiset -
hyvästijättö.
Loppui kerjäläisen elämä,
rakkauden anonta -
kun melkein polvilleni
eteesi tunteineni alistuin.
Sinä käänsit selkäsi,
alensit minut.
Käännyn seuraavasta
kulmasta -
sen takaa löydän
tien rannalle.
Nöyrryn -
hakeudun elämän veden
äärelle.
Ahneesti ammennan,
huuhtelen kasvoni,
avaan uudelleen silmäni
elän sittenkin.
Loppuiko juhla
8
338
Vastaukset
- Ellen
rakkauden
hautojen
ylityksistäkin.- Rellu
joka sana, mutta tämä runo ei ole
niin raastavasta elämästä, kuin mitä
antaa ymmärtää.
Tämä on ollut raakileena minulla, ja
aamun haikeudessa, kun luin Hessu-kissan
liikuttavaa runoa, ja kommentoin siihen,
niin siinä mielialassani rustasin sitten
tämän loppuun.
En tiedä miksi olen jotenkin takertunut
näihin rakkausrunoihin ??
Mutta, kaikki jotenkin vain päässäni
kiertyy aina niihin, aiheen lähtökohta
voi olla kuitenkin jotain aivan muuta.
Vanha haaveilija iänikuinen, lienee kai
se oikea ja perimmäinen syy.
Kiitos kommentoinnistasi.
- Vartoilija
Välisuhteesi hautajaiset ovatkin jo paikallaaan. Hienoa että suuntaat sydänten virran virvoittavaan huomaan ja silmäs avaat sydämen huutoon.
Rakkaudella Sulle tulitukkainen,
muut menkööt matkoihinsa; jääräpäät ja tekotyrkyt.- Rellu
sydämeni huutaa,
huutaa autiudessaan -
mutta elän kuitenkin.
Sinulle
Elät,
tunnet,
tunnet rakkauden,
rakastunut uudestaan,
olet onnellinen,
olet ansainnut sen.
:D- Rellu
olet päivieni ilo,
luot minuun uskoa ja
toivoa -
rakkautta.
Kiitos
- Jeessmoke
Runosuonesi sykkii niin kiivaasti että en oikein tiedä missä mennään...Jokatapauksessa väkevää tekstiä!
- Rellu
en tiijä, mikä lie syy *naur*
Lämmin kiitos, että kävit kurkkimassa -
rakkaudellista iltaa sinulle :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli369275"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn313787Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi782390Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1152304Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on201909Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait141568Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.311396- 711247
Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.261199Esko ja Martina viettävät joulua
Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen1721012