sijaislapset

hei
meillä on kolme biologista lasta ja kolme sijaislasta sekä kolme lasta jotka käyvät meillä kerran kuukaudessa viettämässä viikonlopun. riippuu paljon lapsen omasta perusluonteesta,iästä ja sijaislasten iästä kuinka he tulevat toimeen keskenään. meillä keskimmäinen(poika) olisi valmis ottamaan kaikki kotia tarvitsevar lapset asumaan,ei ole ollenkaan mustasukkainen.mitä pienempi sijaislapsi niin sitä vähemmän meillä on mustasukkasuus ongelmia. nuorin biologisista nurisee välillä melki samanikäisestä sijaislapsesta ja alkuun oli mustasukkasuutta puolin ja toisin,mutta ajan kanssa nekin lievenee ja aina löytyy kaveri saman katon alta..nyt kinastellaan kuin sisarrukset konsanaan. elämä on eloisaa ja antoisaa.

Itse olen kasvanut perheessä jossa meitä bioja 4 , sijaislapsia 3 ja pikaisia huostaanotto-, kesä- yms. lapsia noin kummenkunta. Ajallisesti 5 vuoden haarukalla, ettei kerralla.

Nyt keski-ikäisenä ja useamman lapsen äitinä - en voisi koskaan missään tilanteessa ottavani muita lapsia kotiini kasvamaan omien rinnalle!

En tiedä edelleen mikä on vaikuttanut, mutta biot on sisaruksia, muut muita nimellä kulkevina, en siis kutsu sisaruksikseni. Heillä lapsia, jotka eivät ole omieni serkuja. Lapseni kutsuvat heitä nimellä, eivät esittele serkuikseen.
Muutoin ohan ok välit, kuin kenen tahansa tuttavan kanssa. Kuitenkin ihan erilaiset kuin biosisaruksiin.

Siis omaan kielteisen asenteen. Silloin toimii jos ei omia, tai omat ainenkin jo muuttaneet pois kotoa.

6biologista ja 4sijaislasta.Omat ovat jo aikuisia vain yksi 14v kotona.poika.Sijaislapset 2-9vuotiaita.Kaksi ollut 4vuotta ja toiset 2 ja 1vuotta.Ihanaa ja antoisaa aikaa ollut niin omien kuin sijoitettujen kanssa.Biojen kanssa teemme yhdessä työtä lasten parhaaksi.Pärjäätte varmasti biojen kanssa kun arvostatte heitä ja otatte huomioon heidänkin mielipiteensä.Saan viikottain kuulla bioilta kuinka tärkeitä ihmisiä olemme hänen lapselleen.Ihmisten kanssa tulee toimeen kun arvostamme heitä,niin saamme takaisin ja voimme luottaa heihin.Jos haluat heitellä kiviä niin varmasti niskassa on kohta aikamoisia kivenjärkäleitä.Ihanaa työtä,kannustan aloittamaan mutta alusta asti kunnioittaen lapsen omia vanhempia.Muistakaa,että he ovat antaneet elämän meidän sijoitetulle lapselle.
Meillä ei ongelmia omien ja sijoitettujen suhteissa,päinvastoin pitävät esikuvanaan.Johtunee että oma poika oli jo 11v.kun ensimmäiset tulivat.Aika iso ikäero 5vuotta,eikä oma poika ollut yhtään mustis.Taisi tykätä kun sai kavereita.

Meillä on 3 biologista lasta (pojat 17,13 ja 7) ja 1 kasvatti/sijaislapsi, ainoana tyttönä. Tuli meille vuoden ikäisenä ja on nyt 15.

On aivan kuin oma lapsi, tosin näin vanhempana hän itsekin tietää olevansa kasvattilapsi, oma sukunimi yms. mutta ei ole menoa haitannut. Kutsuu minua äidiksi ja miestäni isäksi, kuten muutkin ja pojat pitävät ihan aitona siskonaan:). Eli meillä ainakin on mennyt todella hyvin.

Voiko sijaislapselle antaa oman sukunimensa jo kasteessa, vaikka se ei ole adobtointi? Eikä ole sukua perheeseen.

No ei voi.

Voi herramunjee. Sijaislapsi on aina omanniminen. Tulee perheeseen tietyin paperein. Tietyin ehdoin. On paljon tarvitseva, autettava. Ei helppo. Ei yleensä osaa mitään perusarkeen liittyvää. Sossut kyttää teetkö asiat oikein,, riitätkö. Omat biovanhemmat kyseenalaistavat kaiken. Vaikka itse eivät osaa olla vanhempia. Kaikki kysellään. Mitään et päätä ilman sossuja. Oma perhe-elämä kärsii, mikään ei ole normaalia. Hullut tähän suostuu niinku me. Jos ei jaksa töitä tehä on aina mahollisuus olla sijaisvanhempi. 24/7 töissä aina. Pienellä palkalla. Jaksaa mahdottomia. Aina ja aina. Kiitoksena ainainen epäilys. Onko normaalia...päivätyön paremmin jaksaa. Se loppuu aikanaan.