Nokia N91

N91 ollut käytössä nyt pari viikkoa ja jo alkaa löytymään "ominaisuuksia". Musiikkisoittimena kyllä tosi hyvä(vaikkakin siihen tarkoitukseen ihan HELVETIN ISO), mutta puhelimena ei ole edes tavallisten peruskännyköiden tasoa. Ihan perusasetuksia, joita on jo tavallisissa kännyissä saanut itse muutettua vaikka kuinka kauan, ei ole esim. fontin koko ja kirjainten väri (eli jos valmiustila käytössä, ei oikein voi käyttää omia taustakuvia, kun tekstistä ei saa mitään selvää)ja nyt jo on alkanut kapula "jymähtämään", ei avaa esim valikkoa tai sen alta haluttua. Ei auta vaikka odottaa, pakko ottaa virrat pois että "herää". ja siis useamman kerran päivässä joutuu jo tekemään. Eli kyllä kaivan iPodin esiin ja vanhan kännyn ja annan N91'sen veljepojalle leikkikaluksi. Suuri pettymys.
61239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

N sarja tuntuu olevan pitkä luettelo hienoja ominaisuuksia joille ei oikeasti ole mitään tarvetta tai ne eivät toimi kunnolla. Akkukin kestää normaalissa käytössä sen kaksi päivää. No joo, musiikkisoitin on ehkä hieno idea, muttei se kyllä todella toiminut aivan odotetulla tavalla.

Äänestä

Miksi muuten puhelin ei löydä PC-suitella siirrettyjä biisejä mistään, vaikka väittää siirtäneensä ne puhelimeen? soitin ei löydä, pitää soittaa tiedostohallinnan kautta, eli se siitä vitun soittimesta!

Äänestä
  • meet musiikkisoittimeen-valinnat-päivitä musiikki

    Äänestä


Mulla puhelin kanss tilttaa ja sit kun akku loppuu ja laitan lataukseen ja aukasen puhelimen taustakuva on hävinny. Tai sit se kun joku soittaa vaikka omassa profiilissa lukee oma soittoääni niin se saattaa alkaa soittaa sitä kauheeta nokia tunea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


susi? kirjoitti:

N91 ollut käytössä nyt pari viikkoa ja jo alkaa löytymään "ominaisuuksia". Musiikkisoittimena kyllä tosi hyvä(vaikkakin siihen tarkoitukseen ihan HELVETIN ISO), mutta puhelimena ei ole edes tavallisten peruskännyköiden tasoa. Ihan perusasetuksia, joita on jo tavallisissa kännyissä saanut itse muutettua vaikka kuinka kauan, ei ole esim. fontin koko ja kirjainten väri (eli jos valmiustila käytössä, ei oikein voi käyttää omia taustakuvia, kun tekstistä ei saa mitään selvää)ja nyt jo on alkanut kapula "jymähtämään", ei avaa esim valikkoa tai sen alta haluttua. Ei auta vaikka odottaa, pakko ottaa virrat pois että "herää". ja siis useamman kerran päivässä joutuu jo tekemään. Eli kyllä kaivan iPodin esiin ja vanhan kännyn ja annan N91'sen veljepojalle leikkikaluksi. Suuri pettymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu