Lentely?

Moi. Elikkä Mulla on 2 undulaattia, Kun otan ne Ulos laitan ne häkin päälle että sieltä ne voisivat lennellä ja leikkiä. MUTTA ne Vaan Istuu paikallaan tai laulavat vähän tai liikkuu VÄHÄN. Miten saisin Ne Lentämään ja Leikkimään kuten normaalit undut tekevät? :I
4263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et kertonut onko linnut olleet sulla jo pitkään, mutta yksi mahdollisuus on, että linnut eivät ole vielä tottuneet ympäristöön ja ovat siten arkoja seikkailemaan. Ajan kanssa ne varmaan rohkaistuvat käyttämään isompaa tilaa hyväkseen. Häkki on usein linnuille se turvallisin alue, joten ne ovat itsevarmoja vain siellä/sen lähellä.
Jotkut linnut eivät uskalla leikkiä ja lennellä, jos tarkkailet niitä tiukasti. Siis jos puuhailee jotain muuta samassa huoneessa eikä vahdi lintuja koko ajan niin ne saattavat rentoutua paremmin. (Tässäkään en nyt tiedä miten olet toiminut.)
En tiedä kuinka usein ja kuinka kauan pidät lintuja vapaana, mutta luulisin, että lentoajan pidentäminen voisi auttaa lintuja rohkaistumaan. Ei ole myöskään epänormaalia, jos linnut vapaanaoloaikanaan viettävät aikaansa häkissä tai sen päällä. Omanikin torkuskelevat usein häkissä vaikka ovi olisikin auki, eivätkä koko ajan lennä ja leiki.

Äänestä

lintujen täytyy saada jo nuorena harjoitella lentämistä. jollei niitä rohkaista käyttämään siipiään pieninä eivät ne rohkene opettelemaan sitä myöskään aikuisina tai ainakin lentotaito ei kehity kummoiseksi vaikka rohkeutta löytyisi.
jos lintusi ovat jo aikuisia, niin ne eivät välttämättä rupea lentämään koskaan.
lentotaito ei ole myötäsyntyistä. se täytyy opppia.

Äänestä

Älä tee linnuistasi säikkyjä

Kaikissa ohjeissa sanotaan aivan oikein, että undulaattien on saatava lentää vapaana huoneessa vähintään pari kertaa viikossa — mutta se voikin olla helpommin sanottu kuin tehty. Linnut eivät ehkä aiokaan tulla ulos häkistä. Häkin ulkopuolinen maailma pelottaa.

Pahin virhe tässä vaiheessa on se, että linnut otetaan häkistä väkisin ulos. Tunnollisuus eläinten hoidossa voi saada yllättäviä ilmenemismuotoja, kuten esimerkki tosielämästä osoittaa: Kun kerran lintuja kuuluu lennättää kerran viikossa, mutta ne eivät suostu tulemaan häkistä ulos, irrotetaanpa häkistä pohja ja ravistetaan yläorsille paenneet linnut lentoon! Sen jälkeen ei kylläkään pidä ihmetellä, miksi linnut alkavat pakokauhun vallassa räpiköidä joka kerta, kun häkkiä lähestyy.

Yleisempi virhe on se, että kun linnut on jotenkin saatu ulos häkistä, ne eivät saa tai edes osaa palata sinne itse, vaan ne pyydystetään joka kerta jahtaamalla ne väsyksiin. Tämäkin on varma keino tehdä linnuista läpeensä vauhkoja.

Vapauteen harjoitellaan

Todellisen undulaatinystävän linnut ovat vapaana joka päivä. Lintujen opettaminen lentämään itsenäisesti ja turvallisesti on erittäin tärkeää niiden terveydelle ja hyvinvoinnille. Ruokakuppia tukipisteenä käyttäen se onnistuu ilman haavereita. Linnun ei tarvitse olla kesy, kun harjoitukset aloitetaan.

Huone suljetaan ja ikkunaverhot vedetään varmuuden vuoksi eteen. Tilava siemenkuppi sijoitetaan aluksi luukun kohdalle häkin sisäpuolelle. Muut ruokakupit otetaan häkistä pois ja luukku avataan. Jos se ei pysy auki, sen voi kiinnittää pyykkipojalla. Kun linnut käyvät sujuvasti kupilla syömässä, kuppi siirretään luukun ulkopuolelle täsmälleen luukun kohdalle. Linnut käyvät ruokailemassa kupilla vähintään pää häkin ulkopuolella, mutta saattavat palata kiireesti sen jälkeen sisään.

Kun ne eivät enää ole peloissaan, kuppi siirretään puoliksi luukun viereen luukun korkeudella, sitten kokonaan luukun viereen, sitten vähän matkan päähän seinälle jne. Jokainen vaihe kestää yhden tai useamman päivän ja niin monta tuntia kerrallaan, kuin lintujen toimia voidaan valvoa. Kun kuppia siirretään tällä tavalla vähitellen, arimmatkin linnut oppivat samalla hahmottamaan asuntonsa ja oviluukun ulkonäön ja oppivat seinää pitkin kiipeämällä löytämään luukulle takaisin.

Tässä vaiheessa moni lintu jo alkaa pyrähdellä huoneessa sujuvasti. Seuraavaksi kuppia siirretään ylemmäs luukun tasosta ja sitten häkin katolle. Silloin linnut jo tietävät, miltä koti näyttää ulkoapäin. Harjoitusten eteneminen riippuu aivan linnusta. Pelokkaalle linnulle voi tulla tilapäisiä takapakkeja. Mutta päiviähän riittää, ja kun edetään linnun ehdoilla, onnistuminen on varma. Parveen liitetty uusi lintu puolestaan oppii koko asian yhdessä päivässä seuraamalla muita!

Lintuja ei missään tapauksessa saa ajaa lentoon, kun ne ovat huoneessa, vaan niiden on saatava rauhassa itse palata takaisin häkkiin. Jos lintu lähtee lentoon mutta päätyy johonkin hassuun paikkaan, sen on saatava siinä rauhassa koota itsensä ja valmistautua uuteen yritykseen. Istuskelkoon siinä vaikka puoli tuntia, jos sillä ei ole vaaraa. Väärään huoneeseen eksynyt undulaatti pitää kutsuäänin yhteyttä muiden kanssa ja lähtee jossain vaiheessa tovereitaan kohti. Viimeistään muutaman yrityksen jälkeen se onnistuu laskeutumaan häkille. Itsensä väsyksiin räpistelleen linnun saa parhaiten kiinni heittämällä kevyen pyyhkeen sen päälle ja nostamalla sen pyyhkeen sisällä häkin päälle.

Verhoja ei tarvitse pitää ikkunoiden edessä loputtomiin. Ahkerasti lintujaan vapaana pitävällehän se merkitsisi pimeydessä elämistä. Kun linnut jo lentävät luontevasti, voi verhoja alkaa raottaa vähän kerrallaan. Jatkossa vaara ikkunaa päin lentämisestä on hyvin pieni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinna kirjoitti:

Moi. Elikkä Mulla on 2 undulaattia, Kun otan ne Ulos laitan ne häkin päälle että sieltä ne voisivat lennellä ja leikkiä. MUTTA ne Vaan Istuu paikallaan tai laulavat vähän tai liikkuu VÄHÄN. Miten saisin Ne Lentämään ja Leikkimään kuten normaalit undut tekevät? :I

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu