Kissa pois pihalta

Kertokaapa miten saan naapuriston kissan pois
kuseskelemasta kustin nurkalle? En viitsisi
käyttää mitään radikaalia keinoa, kun eläimistä kuitenkin pidän. Appelsiinin kuoret ei näin talvella tunnu tehoavan.
6349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Loukku pyyntiin vaan! Voit tietysti pelleillä karkotteiden yms. kanssa, saattaa ne hetkeksi auttaakin.

Mutta kuinka kauan aiot niitä ostella ja käydä levittelemässä ympäriinsä muutaman päivän välein?

Junttipäiseen kissanomistajaan voi vaikuttaa vain hänen kissansa tai lompakkonsa kautta.

Äänestä

Asumme omakotitalossa. Talon ja autotallin väliin jää noin metrin käytävä. Naapurien kissat kävi merkkailemassa aiemmin joka yö välikköä ja samalla ajelemassa nuorta kisuamme. Päätimme laittaa välikköön liiketunnisimen, joka havaitessaan liikettä aiheutti ovikellon soinnin sisällä. Siispä menimme aina heti katsomaan, kun hälytys tuli, että kuka siellä mahtaa olla. Yleensä siellä on meidän oma kisu, joka on tulossa sisälle. Mutta alkuvaiheessa siellä usein oli naapurinkin kisu, jolle olemme säännömukaisesti antaneet kyytiä. Merkkaus on loppunut, kun eivät saa olla rauhassa k.o. välikössä. Viimeisen kahden kuukauden aikana on vieras kisu aiheuttanut hälytyksen vain kerran (viime yönä). Jospa laittaisit kuistillesi tällaisen liiketunnisimen. Me maksoimme lukkoliikkessä kyseisestä vempaimesta 70 euroa. Ei tarvi vetää mitään lankoja koska vehje on langaton. Soittomasiina laitetaan vaan kiinni pistorasiaan.

Äänestä

Jos naapurien kissojen omistajat ovat pätkääkään kiinnostuneet naapurisovusta, te sovitte, että naapurit eivät enään päästä kissoja irti (se on heitteillejättö) vaihtoehtoja kissojen ulkoilulle on valjaissa vieminen, ulkotarhan rakentaminen tai parvekkeen verkoitus. Jos naapureille ei tämä sovi, voit loukuttaa kissat ja viedä löytöeläintalolle, koska irtokissat kuuluvat sinne. Omistajat voivat sieltä kissoja kysellä. Muuten ei kissoja oikein saa pysymään poissa pihaltasi. Yksi tehokeino on hakea jostakin maustetta suuria määriä ja ripotella tontin rajoille, kissojen ei tarvitse kuin kerran kävellä rajan yli ja mausteen nuoleminen turkista muistuttaa ikävästä paikasta. Kaneli on tämä mauste, mutta nyt kun on lunta, ei varmaan tehoa.

Äänestä
  • Ei tosiaan ole hyvä ehdotus "loukuttaa kissa ja viedä löytöeläintalolle". Kissatalot pullistelevat oikeita löytökissoja ja heitteillejätettyjä ressukoita. Loukut ovat villiintyneitä kissoja varten, jotka usein ovat niin sairaita ja villejä, että ne joudutaan lopettamaan. Leikattujen kissojen pissi haihtuu ensimmäisten kevätsateitten myötä ja kakka on hyvää lannoitetta!

    Äänestä

  • stella kirjoitti:

    Ei tosiaan ole hyvä ehdotus "loukuttaa kissa ja viedä löytöeläintalolle". Kissatalot pullistelevat oikeita löytökissoja ja heitteillejätettyjä ressukoita. Loukut ovat villiintyneitä kissoja varten, jotka usein ovat niin sairaita ja villejä, että ne joudutaan lopettamaan. Leikattujen kissojen pissi haihtuu ensimmäisten kevätsateitten myötä ja kakka on hyvää lannoitetta!

    Haihtuuhan se, mutta se pissan haju on kuvottava varsinkin kun se talvella kulkeutuu kenkien pohjassa lumen mukana eteisen matolle. Haisee aika pitkään!

    Äänestä

  • stella kirjoitti:

    Ei tosiaan ole hyvä ehdotus "loukuttaa kissa ja viedä löytöeläintalolle". Kissatalot pullistelevat oikeita löytökissoja ja heitteillejätettyjä ressukoita. Loukut ovat villiintyneitä kissoja varten, jotka usein ovat niin sairaita ja villejä, että ne joudutaan lopettamaan. Leikattujen kissojen pissi haihtuu ensimmäisten kevätsateitten myötä ja kakka on hyvää lannoitetta!

    niitä kotikissojakin valitettavasti joudutaan loukuttamaan ja se jää vaihtoehdoksi jos/kun omistaja ei suostu yhteistyöhön naapurin kanssa. Tässä kun on kyse siitä, että kissat ON pidettävä kytkettynä ja naapuria tulee kunnioittaa. Itse raivostuisin jos pihallani olisi koiria kuseksimassa. Kissan oman turvallisuudenkin takia olisi hyvä takoa järkeä kissan omistavien päähän, kymmeniä tuhansia kissoja kun löytyy vuoden mittaan autotieltä kuolleena. Ja suuri osa kissoista vain katoaa...
    Vaikka eihän se kissan vika ole, että omistaja ei ota vastuuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viiksi kirjoitti:

Kertokaapa miten saan naapuriston kissan pois
kuseskelemasta kustin nurkalle? En viitsisi
käyttää mitään radikaalia keinoa, kun eläimistä kuitenkin pidän. Appelsiinin kuoret ei näin talvella tunnu tehoavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu