Kuulutteko liittoon?

Edunvalvonta

AKT:n perustehtävä on sen sopimisaloilla työskentelevien järjestäytyneiden työntekijöiden edunvalvonta.

AKT solmii jäsenille työehtosopimukset eri alojen työnantajaliittojen kanssa sekä valvoo yhdessä ammattiosastojen ja luottamushenkilöiden kanssa niiden ehtojen noudattamista. AKT on solminut 21 työehtosopimusta 10 eri työnantajaliiton kanssa.

Näin sanotaan akt:n sivuilla. Itse en ole asiaa kohdannut työelämässä millään lailla. Lakkoillaan vaan että saadaan uusi tes. Mitä sitten kun edellisen toteutumista ei valvota mitenkään käytännön tasolla. Liitossa tiedetään ettei se toteudu ja työnantajat tietävät ettei sitä juurikaan valvota, toiset kehtaavaat vielä julkisesti tunnustaa. Ottaa vaan päähän maksaa maksuja "turhasta". Vaihto palkkakassaan ollu mielessä.
323592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Eikös ne saamattomat lisät ja muut korvaukset saa jälkikäteenkin, kun hakee ne oikeusteitse? Eikä käsittääkseni silloin tarvitse olla minkään liiton jäsen. Ongelma on vaan siinä, että porukka ei vie niitä kusettaja-pomojaan käräjille, joten tottakai ne jatkaa sitä kusetuslinjaansa.

Sinä itse valvot sitä, kusetetaanko sinua, se ei kuulu minkään valtakunnan liiton tehtäviin. Tosin liitosta voit saada oikeusapua, mutta sitä saat kyllä ihan keneltä tahansa asianajajaltakin.

Kysynkin nyt, että onko kukaan vienyt entistä pomoaan käräjille ja hakenut itselleen saamatta jääneitä korvauksia vai oletteko kaikki tyynni paskahousuja, joiden mielestä jonkun muun, esim. liiton, kuuluisi se tehdä?

Äänestä
  • Tarvi kuin hameen jos jälkikäteen alkaa käräjillä vaatia rahojaan jos on itse sopinut töihin tulevansa ilman lisiä. Kyllä sen verran meissä jokaisessa on miestä oltava että jos on sovittu että lisiä ei tule ja itse siihen on suostunut niin ei kyllä jälkikäteen porattavaakaan ole

    Äänestä

  • muuta kirjoitti:

    Tarvi kuin hameen jos jälkikäteen alkaa käräjillä vaatia rahojaan jos on itse sopinut töihin tulevansa ilman lisiä. Kyllä sen verran meissä jokaisessa on miestä oltava että jos on sovittu että lisiä ei tule ja itse siihen on suostunut niin ei kyllä jälkikäteen porattavaakaan ole

    Kun työsopimusta raavitaan kasaan, niin ei kenelläkään ole erivapauksia (edes tarjota huonompaa)palkan alarajan suhteen lisistä puhumattakaan. Nehän ovat valtakunnallisesti sovittu noudatettaviksi (TES)ja näin kuuluu toimia. Hölmöä, jos ei taksaneuvotteluissa ota huomioon päivänselvää asiaa. "Harrasteyrittäjät" pitävät tätä vitsausta yllä ja vääristävät kuljetustaksoja, mikä taas ei ole kenenkään etu. Valistunut, rehellinen ja aito yrittäjä/yritys tietää pelisäännöt,vastuunsa ja velvollisuutensa omien etujensa lisäksi. Katsetta peiliin! Työntekijän toimeentulolla ei saa pelleillä. Se on jo MORAALIKYSYMYS!!!!!!

    Äänestä

Ytk on ainut paikka jossa saat sen ansiosidonnaisen vähemmällä maksamisella. Ja ei tarvii hävetä kuulumalla liittoon sen vuoksi että,antaa muiden hoitaa sun asioita kun et itse kykenisi.
Nyt tähän joku vastaa,,,"työnantaja voi sortaa tai jotain..." Ei se hyviä työntekiöitä sorra. Huonot työntekijät näkee sen niin. Enää emme elä 70-lukua. Tosin,moni aktivisti ei ole sitä vielä huomannut.

Äänestä
  • Kyllä se vaan niitä hyviäkin sortaa. Itse olen pari kesää ollut töissä firmassa missä on muutama monivuotinen työntekijä ja kukaan ei saa ylityökorvauksia.

    Äänestä

  • ohjaamota....!

    Äänestä

  • Kyllä sielä ohjaamossa syntyy hienoja asioita!!

    Jos työnantajan kanssa ongelmia, niin ei siihen liittoja tarvi.

    Vaihtaa työpaikkaa tai katsoo peiliin...

    Äänestä

  • Suunnilleen yhtä vähän joutuu köyhtymään AKT:lle. Näet se loppuosa palautuu verovähennyksen muodossa, että silleen. Eikä tarvitse hävetä metriäkään AKT:hen kuulumista, kun ei ole mitään syytä siihen. En todellakaan ole mikään punikki, mutta sen verran vielä on pollassa elämää, että ammattiliittoon on hyvä kuulua. On näet ainoa taho, joka neuvottelee lainvoimaiset työehtosopimukset ja antaa lakiturvaa työelämän ongelmatapauksiin. Lisäksi oma ammattiosasto järjestää mm. virkistystoimintaa ja koulutuksia. YTK:sta ei ole muuta iloa, kuin se työttömyyskorvaus ja muissa asioissa olet omillasi.

    Mitä muuten ovat huonot ja hyvät työntekijät? Tarkoitatko tässä AKT(huonot) vastaan YTK(hyvät)? Vaikuttaa vainoharhaiselta. Onko AKT ja sen jäsenet pahoja ihmisiä? Tuoko YTK taivaan maan päälle? Kirjoituksista päätelleen lähestytään ennemminkin sisällissotaa työntekijöiden piirissä eli juuri sitä tilaa, mitä työnantajapuoli hakeekin. "Hajoita ja hallitse!" He haluavat "villin lännen", johon ei työehtosopimus kuuluisi. Kyllä taulukkopalkat pitää pystyä turvaamaan, jotta jokin roti asioissa säilyy!

    Äänestä

  • Rattimatti kirjoitti:

    Suunnilleen yhtä vähän joutuu köyhtymään AKT:lle. Näet se loppuosa palautuu verovähennyksen muodossa, että silleen. Eikä tarvitse hävetä metriäkään AKT:hen kuulumista, kun ei ole mitään syytä siihen. En todellakaan ole mikään punikki, mutta sen verran vielä on pollassa elämää, että ammattiliittoon on hyvä kuulua. On näet ainoa taho, joka neuvottelee lainvoimaiset työehtosopimukset ja antaa lakiturvaa työelämän ongelmatapauksiin. Lisäksi oma ammattiosasto järjestää mm. virkistystoimintaa ja koulutuksia. YTK:sta ei ole muuta iloa, kuin se työttömyyskorvaus ja muissa asioissa olet omillasi.

    Mitä muuten ovat huonot ja hyvät työntekijät? Tarkoitatko tässä AKT(huonot) vastaan YTK(hyvät)? Vaikuttaa vainoharhaiselta. Onko AKT ja sen jäsenet pahoja ihmisiä? Tuoko YTK taivaan maan päälle? Kirjoituksista päätelleen lähestytään ennemminkin sisällissotaa työntekijöiden piirissä eli juuri sitä tilaa, mitä työnantajapuoli hakeekin. "Hajoita ja hallitse!" He haluavat "villin lännen", johon ei työehtosopimus kuuluisi. Kyllä taulukkopalkat pitää pystyä turvaamaan, jotta jokin roti asioissa säilyy!

    Hyvä puheenaihe. Sama kuin menisi kertomaan päin punaista-ajavalle ettei hän hallitse ajoneuvoaan... Hyvän ja huonon työntekijän ero on sama kuin "trukki-kuskin ja trukki-kuskin". Eli toinen tekee samalla palkalla työnsä paremmin. Tai ilman vahinkoja. Ja saman palkan saavat molemmat. Paremmat kuskit hoitaa hommansa niin ettei tarvii soitella perään ja toisia pitää tiedustella missä ja minne menevät...
    Muunmuassa tästä löytyy eroja eri tyyppien väliltä. Liittoon kuuluvien ja kuulumattomien ero ei niinkään tässä merkkaa. Mutta niiden huolimattomien kannattaa kuulua liittoon jotta saavat pitää työnsä,vaikka kuinka aiheuttaisivat tappiota isännälle. Koska liittoon kuuluvien ei tarvitse vastata tekemisistään. Sen tekee liiton herrat.
    Minun kanta on se että,jokainen saa itse päättää kumpaan maksaa "vakuutusta" mahdollisen työttömyyden alkaessa.
    Ja mitä siihen tulee kun latelit niitä etuja akt:sta,on siellä vielä pitkä matka siihen mitä jo muiden liiton työntekijät jo nauttivat. Ja liitoilla ei ole minkäänlaista vaikutusta sopimuksiin ilman lakkoilua.
    Minulla on myös yhteyksiä akt:hen tuttavan kautta. Hän pitää vain hyvänä kun keskustellaan kuljetus-alan asioista etten,kuulu heihin. Koska näin hän saa erillaista kommenttia ja kritiikkiä asioihin. Jota taas voi tuoda esille kokouksissaan.
    Olen oppinut jättämään luulemiset toisten kontoille.
    Minun kantani liittoihin on omallakohdallani se etten,jätä omien asioiden hoitoa tuntemattomille. Siksi en kuulu liittoihin. Ytk on riippumaton ja tuo sen mahdollisen lisän jos olen joskus työtön. Jos liittoon kuuluvat kuljettajat eivät saisi sakkoja työstään,olisin mukana heidän toiminnassaan.
    Siinä "pähkinää purtavaksi" liiton herroille.

    Äänestä

  • Ohjaamotarkkailija kirjoitti:

    Jokainenhan kuuluu, minne itse haluaa. Kuitenkin on erittäin tärkeää, että alalla on edunvalvontaa eli neuvotteluosapuoli, joka sopii työnantajien kanssa pelisääntöjen kehittämisestä. Siinä mielessä en yhtään ihmettele AKT:n nuivaa kantaa YTK:ta kohtaan, koska se käyttää hyväkseen "valmiiksi poimittua hedelmää". Eli odottaisi YTK:N jäsenistöltäkin vastuunkantoa, ei vastuunpakoa.

    Edelleen pitäisin työntekijöiden luokittelua arvelluttavana ja oikeastaan tuomittavana. Sillehän ei mitään voi, jos yksittäinen työntekijä toimii vastoin oikeita toimintatapoja ja käyttäytyy sopimattomalla tavalla. Hän ei sovi alalle ja miten työnantaja yleensä sellaisen on töihin kelpuuttanut. Vaan muuten kun me ihmiset olemme erilaisia, niin yksi kulkee vähän rauhallisemmin, toinen rivakammin, yksi on erittäin huolellinen, joku muu yrittää tehdä maailmanennätystä jne. Eiköhän tärkeintä ole se, että jokainen parhaansa mukaan yrittää suorittaa työnsä ilman mitään vertailua. Paras tulos syntyy yleensä silloin, kun työpaikan ilmapiiri muine asioineen on kunnossa ja hyvä yhteishenki näkyy.

    Äänestä

  • Ohjaamotarkkailija kirjoitti:

    Hyvä puheenaihe. Sama kuin menisi kertomaan päin punaista-ajavalle ettei hän hallitse ajoneuvoaan... Hyvän ja huonon työntekijän ero on sama kuin "trukki-kuskin ja trukki-kuskin". Eli toinen tekee samalla palkalla työnsä paremmin. Tai ilman vahinkoja. Ja saman palkan saavat molemmat. Paremmat kuskit hoitaa hommansa niin ettei tarvii soitella perään ja toisia pitää tiedustella missä ja minne menevät...
    Muunmuassa tästä löytyy eroja eri tyyppien väliltä. Liittoon kuuluvien ja kuulumattomien ero ei niinkään tässä merkkaa. Mutta niiden huolimattomien kannattaa kuulua liittoon jotta saavat pitää työnsä,vaikka kuinka aiheuttaisivat tappiota isännälle. Koska liittoon kuuluvien ei tarvitse vastata tekemisistään. Sen tekee liiton herrat.
    Minun kanta on se että,jokainen saa itse päättää kumpaan maksaa "vakuutusta" mahdollisen työttömyyden alkaessa.
    Ja mitä siihen tulee kun latelit niitä etuja akt:sta,on siellä vielä pitkä matka siihen mitä jo muiden liiton työntekijät jo nauttivat. Ja liitoilla ei ole minkäänlaista vaikutusta sopimuksiin ilman lakkoilua.
    Minulla on myös yhteyksiä akt:hen tuttavan kautta. Hän pitää vain hyvänä kun keskustellaan kuljetus-alan asioista etten,kuulu heihin. Koska näin hän saa erillaista kommenttia ja kritiikkiä asioihin. Jota taas voi tuoda esille kokouksissaan.
    Olen oppinut jättämään luulemiset toisten kontoille.
    Minun kantani liittoihin on omallakohdallani se etten,jätä omien asioiden hoitoa tuntemattomille. Siksi en kuulu liittoihin. Ytk on riippumaton ja tuo sen mahdollisen lisän jos olen joskus työtön. Jos liittoon kuuluvat kuljettajat eivät saisi sakkoja työstään,olisin mukana heidän toiminnassaan.
    Siinä "pähkinää purtavaksi" liiton herroille.

    Puhuit jossain aikasemmassa kirjoituksessa että olet jättänyt ajohommat vähemmälle,ja toimit kuitenkin samalla alalla? Ei kait susta tullut juitsari/osa aikainen? Siinä vaiheessa tavallisesti kuskilla lentää liiton kirjat lepikkoon ja muutenkin muuttuu nopeasti yrittäjä "henkiseksi"! Sori jo oon väärässä,mutta muutamalla kaverillani on päässyt tapahtumaan tämmöinen ilmiö.

    Äänestä

ja tuntipalkka kohallaan !jossain vaihees ne paskaisännät on eliminoitu sukupuuttoon !

Äänestä
  • Kuuluin siihen aikanaan,kun painostivat venäjän malliin.Esim.Länsisatamassa ei saanut konttia päälle ennenkuin oli allekirjoittanut liittymiskaavakkeen.Toi sattui työkaverille.Mua painostettiin kulj.liikkeen puolelta.No,aikaa kului,vaihdoin firmaa ja jossain vaiheessa tarvitsin apua liitolta.Olin tehnyt 2-3v duunia kuin eläin,liksa perustui auton tuottoon,jota en ikinä pystynyt tarkistamaan.Liitolta tuli hirveetä vittuilua että tehdään duunia tollasella sopimuksella.Pakko oli vaan tehdä jotain elääkseen.Sanoivat vielä etteivät lähde ajamaan epävarmoja asioita,ja että tolla isännällä on aina ollut ongelmia palkkojen kanssa.Joten se siitä.Maksoin jäsenmaksua useita vuosia,ja se summa ei ollut pieni.En saanut rahoilleni vastinetta joten erosin liitosta,liityin YTK:hon,johon kuulun vieläkin.Selkeä homma,jäsenmaksu kerran vuodessa.Nyt eri alalla,tuntipalkka,reilusti yli autokuskin max.tuntipalkan(Taulukkopalkan),kaikki ylityö% + muut maksetaan niinkuin kuuluu.

    Äänestä

  • Professional1 kirjoitti:

    Kuuluin siihen aikanaan,kun painostivat venäjän malliin.Esim.Länsisatamassa ei saanut konttia päälle ennenkuin oli allekirjoittanut liittymiskaavakkeen.Toi sattui työkaverille.Mua painostettiin kulj.liikkeen puolelta.No,aikaa kului,vaihdoin firmaa ja jossain vaiheessa tarvitsin apua liitolta.Olin tehnyt 2-3v duunia kuin eläin,liksa perustui auton tuottoon,jota en ikinä pystynyt tarkistamaan.Liitolta tuli hirveetä vittuilua että tehdään duunia tollasella sopimuksella.Pakko oli vaan tehdä jotain elääkseen.Sanoivat vielä etteivät lähde ajamaan epävarmoja asioita,ja että tolla isännällä on aina ollut ongelmia palkkojen kanssa.Joten se siitä.Maksoin jäsenmaksua useita vuosia,ja se summa ei ollut pieni.En saanut rahoilleni vastinetta joten erosin liitosta,liityin YTK:hon,johon kuulun vieläkin.Selkeä homma,jäsenmaksu kerran vuodessa.Nyt eri alalla,tuntipalkka,reilusti yli autokuskin max.tuntipalkan(Taulukkopalkan),kaikki ylityö% + muut maksetaan niinkuin kuuluu.

    vaan rettelöinistä,ja jonkun pääkaupunki busakuskien pissitauosta,näihän se saa enempi huomiota.Ja näyttävää provoilua.
    Siksi YTK!!!

    Äänestä

  • Professional1 kirjoitti:

    Kuuluin siihen aikanaan,kun painostivat venäjän malliin.Esim.Länsisatamassa ei saanut konttia päälle ennenkuin oli allekirjoittanut liittymiskaavakkeen.Toi sattui työkaverille.Mua painostettiin kulj.liikkeen puolelta.No,aikaa kului,vaihdoin firmaa ja jossain vaiheessa tarvitsin apua liitolta.Olin tehnyt 2-3v duunia kuin eläin,liksa perustui auton tuottoon,jota en ikinä pystynyt tarkistamaan.Liitolta tuli hirveetä vittuilua että tehdään duunia tollasella sopimuksella.Pakko oli vaan tehdä jotain elääkseen.Sanoivat vielä etteivät lähde ajamaan epävarmoja asioita,ja että tolla isännällä on aina ollut ongelmia palkkojen kanssa.Joten se siitä.Maksoin jäsenmaksua useita vuosia,ja se summa ei ollut pieni.En saanut rahoilleni vastinetta joten erosin liitosta,liityin YTK:hon,johon kuulun vieläkin.Selkeä homma,jäsenmaksu kerran vuodessa.Nyt eri alalla,tuntipalkka,reilusti yli autokuskin max.tuntipalkan(Taulukkopalkan),kaikki ylityö% + muut maksetaan niinkuin kuuluu.

    Oli tässä taannoin,että keikkahommasta jätti palkan maksamatta.Akt:n edustaja oli vahvasti ensin auttamassa,palkkaturva-asioissa.No aikaa kului,kunnes soittelin perään mister Akt:lle. Vastaus: Tässä on nyt ollut kaikkea lakkohässäkkää"Hesan Bussikuskien" joten joku valituspäivämäärä oli mennyt umpeen.Eli jos haluan rahani pois,niin haastan itse ko."työnantajan" käräjille. Sitten olin sen jälkeen 2 viikkoa työttömänä,ja hain AKT:n ansiosidonnaista päivärahaa. Ensin toimitat sitä lappua ja tota lappua,eli oliko se nyt 48 edellistä kalenteriviikkoa.No anyway,mun kk,ansio on n.2500€ brutto, akt:n päiväraha 2.lta viikolta oli ruhtinaalliset 136€.
    Nyt on jäsenmaksut maksamatta,kunnes sieltä tulee erottamispäätös.Se taitaa olla paras mua koskeva päätös,nimittäin mun mielestä se on aika kallis se punainen lehti.
    No odotellaan taas josko ahtaajilta jää talvikengät saamatta,tai bussikuskilla on kravatti liian piukassa. Saadaan taas aikaseksi yks tosi järkevä lakko..

    Äänestä

  • Professional1 kirjoitti:

    Kuuluin siihen aikanaan,kun painostivat venäjän malliin.Esim.Länsisatamassa ei saanut konttia päälle ennenkuin oli allekirjoittanut liittymiskaavakkeen.Toi sattui työkaverille.Mua painostettiin kulj.liikkeen puolelta.No,aikaa kului,vaihdoin firmaa ja jossain vaiheessa tarvitsin apua liitolta.Olin tehnyt 2-3v duunia kuin eläin,liksa perustui auton tuottoon,jota en ikinä pystynyt tarkistamaan.Liitolta tuli hirveetä vittuilua että tehdään duunia tollasella sopimuksella.Pakko oli vaan tehdä jotain elääkseen.Sanoivat vielä etteivät lähde ajamaan epävarmoja asioita,ja että tolla isännällä on aina ollut ongelmia palkkojen kanssa.Joten se siitä.Maksoin jäsenmaksua useita vuosia,ja se summa ei ollut pieni.En saanut rahoilleni vastinetta joten erosin liitosta,liityin YTK:hon,johon kuulun vieläkin.Selkeä homma,jäsenmaksu kerran vuodessa.Nyt eri alalla,tuntipalkka,reilusti yli autokuskin max.tuntipalkan(Taulukkopalkan),kaikki ylityö% + muut maksetaan niinkuin kuuluu.

    Pari muistutusta noin yleisesti,eli vain ammattilitosta voi saada ILMAISTA juridista(asianajaja)apua esim.palkkakiistoista.Työttömyyskassalta ei sitä saa,muutakuin puhelin/etäapua 1.8 Euroa/min.
    -Liittojen maksut on kaikki verovähennyskelpoisia.
    -Mikään muu,kuin virallinen työehtosopimus ei ole lainvoimainen.Vaikka rustaisit millaisen työsopimuksen pomosi kanssa ja joudut sillä esim.luopumaan ylityökorvausista,pekkasista ym.niin nämä maksamattomat korvaukset voi jälkikäteen hakea vaikka Akt:n avustuksella oikeusteitse.Työttömyyskassalta(esim.Loimaa)et tätä apua saa!
    -Muutenkin esim.Loimaanliitton kuuluvat ovat siipeilijöitä.Haluavat tietysti samat Tessin mukaiset edut kuin muutkin,mutteivät kuitenkaan halua olla tukemassa tätä työntekijöiden etua ajavaa järjestöä.Kummasti ne liittoon kuulumattomat kaverit aika usein Akt:n toimistoon soittelevat apua kysyäkseen.Ihmettelevät sitten miksi joskus suhtautuminen puhelimen toisessa päässä on vähän nuivaa,kun kysytään mihin osastoon kuulut?

    Äänestä

  • Cooleri kirjoitti:

    Justiinsa näin! Kumma juttu vaan, että joillakin on hirvittävä tarve päästä eroon omasta edunvalvonnasta. Liekö omia kipeitä kokemuksia vai johdatteleeko joku? No, niin makaa kuin petaa!

    Äänestä

  • Rattimatti kirjoitti:

    Justiinsa näin! Kumma juttu vaan, että joillakin on hirvittävä tarve päästä eroon omasta edunvalvonnasta. Liekö omia kipeitä kokemuksia vai johdatteleeko joku? No, niin makaa kuin petaa!

    Jokaisen oma asia onko palkkaerimielisyyksiä vai ei ja jos on niin peiliin katsominen auttaa aika tavalla. Ja edunvalvonta akteen taholta hah hah vittu mitä rahastusta koko touhu. Vaikken muuta tekis kun ryyppäisin ne rahat mitkä liittoon menis nii hyöty olisi isompi. En ole koskaan kuulunut enkä tule kuulumaan liittoon. Hoidan itse asiani työnantajan kanssa ja valvon itse etuni. Ja siipeilystä sen verran että en teikäläisten neuvottelemalla palkalla edes käynnistäis autoa. Ja muu akteen toiminta kesäpäivät jne voi vittu mitä marttakerhoja rehvastellaan kuka on tapellu eniten työnantajansa kanssa jne. Kyllä se punaisen kirjan lukeminen on ollut menneen talven lumia jo pitkän aikaa. Mutta kuten sanoin se on jokaisen oma asia miten rahansa haaskaa

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    Neuvotteluasemia on erilaisia. Toisista taas ei ole itse neuvottelemaan. Kyllä jotkin kriteerit pitää olla palkkaukseen, jolla vältetään palkan alennusmyynti. Hieman kyllä laittaa arveluttamaan tuo uhosi, millä tolalla asiasi ovat. Jos todellakin asiat ovat kunnossa, niin mitä ihmeen kiihkoa silloin kannattaa kasvattaa? Eikös se ole kuitenkin niin, että se huutaa, joka pelkää! Asennevamma?

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    Jokaisen oma asia onko palkkaerimielisyyksiä vai ei ja jos on niin peiliin katsominen auttaa aika tavalla. Ja edunvalvonta akteen taholta hah hah vittu mitä rahastusta koko touhu. Vaikken muuta tekis kun ryyppäisin ne rahat mitkä liittoon menis nii hyöty olisi isompi. En ole koskaan kuulunut enkä tule kuulumaan liittoon. Hoidan itse asiani työnantajan kanssa ja valvon itse etuni. Ja siipeilystä sen verran että en teikäläisten neuvottelemalla palkalla edes käynnistäis autoa. Ja muu akteen toiminta kesäpäivät jne voi vittu mitä marttakerhoja rehvastellaan kuka on tapellu eniten työnantajansa kanssa jne. Kyllä se punaisen kirjan lukeminen on ollut menneen talven lumia jo pitkän aikaa. Mutta kuten sanoin se on jokaisen oma asia miten rahansa haaskaa

    Täällä netissä on helppo retostella esim.omaa palkkaansa.Kun ei joudu sitä edes todistamaan."Teikäläisten neuvottelemalla palkalla en edes käynnistäis autoa"!! Just oikein perusäijämäistä uhoilua,mitä nämä palstat on täynnä.Vaikken koskaan millään kesäpäivillä ole ollutkaan,niin eikös ole hyvä,jos joku viitsii järjestää vapaa-ajalle jotain toimintaa?Enpä usko,että noilla kesäpäivillä mistään työnantajan kanssa tappeluista puhutaan.Toisin on näillä foorumeilla,kun oikein perus-juntit alkaa kiistelemään kenen kuorma-auto oikeesti on paras ja kuka tienaa eniten,Scania vai Mersu,Sisu vai Volvo,mulla nousee teli ja sulla ei nouse ym.ym.
    Kenen puoleen muuten käännyt nimim.'Ihan',kun työnantajasi ei maksakaan neuvottelemienne mukaisesti palkkaa??

    Äänestä

  • Professional1 kirjoitti:

    Kuuluin siihen aikanaan,kun painostivat venäjän malliin.Esim.Länsisatamassa ei saanut konttia päälle ennenkuin oli allekirjoittanut liittymiskaavakkeen.Toi sattui työkaverille.Mua painostettiin kulj.liikkeen puolelta.No,aikaa kului,vaihdoin firmaa ja jossain vaiheessa tarvitsin apua liitolta.Olin tehnyt 2-3v duunia kuin eläin,liksa perustui auton tuottoon,jota en ikinä pystynyt tarkistamaan.Liitolta tuli hirveetä vittuilua että tehdään duunia tollasella sopimuksella.Pakko oli vaan tehdä jotain elääkseen.Sanoivat vielä etteivät lähde ajamaan epävarmoja asioita,ja että tolla isännällä on aina ollut ongelmia palkkojen kanssa.Joten se siitä.Maksoin jäsenmaksua useita vuosia,ja se summa ei ollut pieni.En saanut rahoilleni vastinetta joten erosin liitosta,liityin YTK:hon,johon kuulun vieläkin.Selkeä homma,jäsenmaksu kerran vuodessa.Nyt eri alalla,tuntipalkka,reilusti yli autokuskin max.tuntipalkan(Taulukkopalkan),kaikki ylityö% + muut maksetaan niinkuin kuuluu.

    Kun et pystynyt itse tarkastamaan palkkaasi, niin mahtoikohan sinulla olla minkäänlaista kirjanpitoa itselläsi tehdyistä töistä??
    Ei kait liiton toimitsijatkaan ole mitään fakiireja et pystyisivät hakeen rahat jos kunnon dokumentit puuttuu.
    Ainahan on varauduttava et tulee rosiskeikka ja mitäs siellä näytetään jos kiekot on heitetty ikkunasta ulos eikä mihinkään ole raavittu työaikoja. Se on sitten vaan voi voi.
    Mitä tarkemmat tiedot työajoista aloitus ja lopetusaikoineen on, niin varmaan liitto ajaa ja voittaa työnantajan. Vielä jos olis ne oikeudenmukaiset tauot ja kopiot kiekoista, niin rahat saa takaisin.

    Äänestä

vielä maksan jäsenmaksun työnantajaliittoon

Äänestä

Ei liitto voi puuttua ellet pyydä liitolta apua. sinänsä kyllä ihmettelen kun rakennusliitto voi tehdä pistokokeita alan yrityksiin. Kuljetusalan liitto ei kuulema voi työntekijän kutsumatta puuttua kenenkään asioihin.

Äänestä
  • On niin munaton ettei itse pysty asioita hoitamaan vaan tarvii liiton apua niin kyllä on ihan väärällä alalla

    Äänestä

Tes:hän on jo itsessään liiton aikaansaannosta. Kenen te luulette neuvottelevan ne vähimmäisehdot, joita sitten yritetään noudattaa. Siinä on jo tarpeeksi syytä kuulua liittoon, sillä ei ne neuvottelut suinkaan ilmaiseksi synny. Vai siivelläkö on mukavampi matkustaa.

Äänestä
  • Edellinen työpaikka oli täynnä näitä itse neuvottelunsa käyviä. Kukaan ei saanut tes mukaista palkkaa. Osa väitti saavansa parempaa kuin tes mukainen. Nyt saa NAURAA.

    Äänestä

  • tupu1771 kirjoitti:

    Edellinen työpaikka oli täynnä näitä itse neuvottelunsa käyviä. Kukaan ei saanut tes mukaista palkkaa. Osa väitti saavansa parempaa kuin tes mukainen. Nyt saa NAURAA.

    Työnantaja maksaa reilusti yli tessin ja jokainen kuski neuvottelee itse palkkansa. Tekijämiehet tienaa ja ne joilla ei homma toimi ei tosiaan saa samaa palkkaa kuin ne jotka hommansa hoitavat. Reilu peli molemmin puolin. Tes miehet itkee että joka vitun pellelle pitää maksaa samaa palkkaa, sille saa nauraa!!! Isännät maksaa mielellään hyvin HYVILLE kuskeille, ne huonot sitten kiertää firmasta firmaan etsimässä sitä omaa paratiisiaan.

    Äänestä

  • Ei ikinä liittoon! kirjoitti:

    Harvassa ovat ne yritykset, joilla on varaa maksaa reilusti yli tessin, siis lisineen päivineen. Kyllähän se peruspalkka saattaa ylittyä paikassa kuin paikassa, vaan nakataanpa siihen päälle kaikki liitännäiset, niin avot, hiljaista taitaa tulla!

    Toisekseen, "hyviä kuskeja" on hautausmailla pitkät rivit. "Kun ei ollut aikaa, kun piti....".
    Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

    Äänestä

  • Ei ikinä liittoon! kirjoitti:

    Työnantaja maksaa reilusti yli tessin ja jokainen kuski neuvottelee itse palkkansa. Tekijämiehet tienaa ja ne joilla ei homma toimi ei tosiaan saa samaa palkkaa kuin ne jotka hommansa hoitavat. Reilu peli molemmin puolin. Tes miehet itkee että joka vitun pellelle pitää maksaa samaa palkkaa, sille saa nauraa!!! Isännät maksaa mielellään hyvin HYVILLE kuskeille, ne huonot sitten kiertää firmasta firmaan etsimässä sitä omaa paratiisiaan.

    Nyt kyllä työnantajas vejättää sua pahemman kerran! MIKS sulle "hyvälle" kuskille pitäis maksaa yli tes palkka? Siellä voi olla monta "hyvää" kuskia jonossa odottamassa "pelkällä" tes palkalla töihin pääsyä? Tai sitten työnantajallas on huono matikka pää/muuten vaan joulupukki henkinen!

    Äänestä

  • Huolestunut! kirjoitti:

    Ei kukaan työnantaja maksa enempää kuin on pakko. Lopettakaa jo bvalehtelu. Vai uskotteletteko itsellenne että saatte enemmän kuin tes. Paskapuhetta koska työnantajat valittavat kokoajan et kun on palkkakustannukset liian korkeita (lähes 50 %) kuluista. Loput löpöön ym. Se että joku saa euron tai kaksi enemmän ja ajetaan läpipalkalla, ei riitä ylitöiden korvaajaksi. 80 jälkeen 12 ekaa on 50 %, loput 100 %:lla korotettuja. Pelkästään ilta ja yölisät tekee 15 ja 20 % ja useimmille 1.50 - 2 euroa tunnille. Laskekaa siitä kuinka teitä kusetetaan.

    Äänestä

Toisen alan töissä on henki että kaikki talon työntekijät kuuluvat samaan liittoon. Työntekijät ITSE huolehtivat uusien työntekijöitten ay asiat ja palkat on kohillaan. Vähän vielä paremmat kun täälä "yli tes palkkalaiset". Kuinka kuljetus puolella? Ei minkäänlaista yhteishenkeä. Salaillaan vaan palkkoja ja "jokainen sopii itte palkkansa". Voi helvetti mitä villinlännen touhua. Puupäitä koko porukka.

Äänestä

siinäki menee 2tuntia proseenttia jonnekin säiliö tes 10 ja sen jälkeen 100 panisinsen merkin jos löytäisin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

miksi? kirjoitti:

Edunvalvonta

AKT:n perustehtävä on sen sopimisaloilla työskentelevien järjestäytyneiden työntekijöiden edunvalvonta.

AKT solmii jäsenille työehtosopimukset eri alojen työnantajaliittojen kanssa sekä valvoo yhdessä ammattiosastojen ja luottamushenkilöiden kanssa niiden ehtojen noudattamista. AKT on solminut 21 työehtosopimusta 10 eri työnantajaliiton kanssa.

Näin sanotaan akt:n sivuilla. Itse en ole asiaa kohdannut työelämässä millään lailla. Lakkoillaan vaan että saadaan uusi tes. Mitä sitten kun edellisen toteutumista ei valvota mitenkään käytännön tasolla. Liitossa tiedetään ettei se toteudu ja työnantajat tietävät ettei sitä juurikaan valvota, toiset kehtaavaat vielä julkisesti tunnustaa. Ottaa vaan päähän maksaa maksuja "turhasta". Vaihto palkkakassaan ollu mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu